Kaupunki nuorten palveluna -projektin käyttäjätutkimuksessa nousi esiin teemoina muun muassa nuorten huoli maailman tilasta sekä puutteellinen osaaminen arjen askareissa. Teemat yhdistävä palvelukokeilu toteutettiin syksyn 2018 aikana yhdessä Itä- Hämeen Marttojen kanssa.
Kirjoittaja: Kati Kumpulainen
Palvelukokeiluja
oikeisiin tarpeisiin pohjautuen
Projektin
eksploratiivisen tutkimuksen tuloksista kävi ilmi, että nuoret sekä arvostavat
luontoa, että ovat huolissaan sen tulevaisuudesta ja samalla omasta
tulevaisuudestaan kriisiytyvästä maailmasta. Nuorten on vaikeaa nähdä, miten
omilla tekemisillä voisi vaikuttaa tai että niillä olisi merkitystä positiivisen
tulevaisuuden kannalta. Todettiin myös, että kierrättämiseen suhtaudutaan
positiivisesti ja lainaamista pidetään vaihtoehtona tavaran ostamiselle.
Kun
nuori saa opiskelupaikan, opinnot vievät usein uudelle paikkakunnalle. Tällöin muutetaan ensimmäistä kertaa pois
kotoa. Edessä on oman asunnon vuokraaminen, taloudesta huolehtiminen ja uusien
kavereiden löytäminen ja oman arjen hallinta. Kokeilua suunniteltaessa pohdittiin,
mitä nuoren arkea helpottavia asioita esimerkiksi uuteen kaupunkiin muuttaville
nuorille voisi tarjota.
Jatkoa Lahti Survival Packille
Vuosina 2015 ja 2016 Lahden yrittäjät, Lahden kaupunki, Lahden seudun kehitysyhtiö LADEC ja LAMK kokosivat ammattikorkeakoulussa aloittaneille opiskelijoille Lahti Survival Packin (Lahti Business Region, 2015). Sillä toivotettiin tervetulleiksi uudet kaupunkiin muuttaneet opiskelijat. Pakettiin oli koottu kaupungin ja yritysten lahjoittamia tuotteita ja se sai aikan myös kansainvälistä huomiota ilmestyessään. Lahti Survival Packia järjestäneiltä tahoilta kuultiin, että vaikka Survival Pack oli ollut menestys, sellaisenaan sitä ei haluttu jatkaa. Tuotetta haluttiin kehittää esimerkiksi enemmän palveluiden suuntaan. Ideoina mietittiin esimerkiksi“kaupunkiäitiä” tai “campusmummoa”, joka voisi jakaa tietoa ja kuunnella omaan arkeen liittyvissä haasteissa.
Uusia Alkuja -tapahtuma
Luonnollinen yhteistyökumppani oman kodin ja talouden sekä arjenhallinnan vinkkeihin oli Martat, joiden kanssa oli tehty yhteistyötä jo aiemmin keväällä 2018 Pop Up- kässäkahvilan merkeissä. Martat jakavat tietoa ja materiaalia sekä pitävät myös räätälöityjä kursseja esimerkiksi oman kodin puhtauteen ja ruoanlaittoon liittyen. Marttoja tavatessa saatiin kuulla, että osana Marttailuviikkoa Martat järjestäisivät 10-16.9.2018 kansallisia Uusia alkuja- tapahtumia. Kyseessä oli kierrätystapahtuma opiskelijoille ja omaan kotiin muuttaneille. Tapahtumissa Martoilta ja yksityishenkilöiltä lahjoituksena saadut astiat ja keittiötarvikkeet saivat uuden alun uudessa omistuksessa. Nuoret saivat valita tarvitsemiaan astioita ilmaiseksi kotiinsa.
Kaupunki nuorten palveluna- projekti oli mukana suunnittelemassa ja järjestämässä Lahden osuutta. Tapahtuma toteutettiin 15.9.2018 FellmanniCampuksella Lahdessa.
Kuva 1. Martat olivat keränneet kierrätettyjä keittiötarvikkeita opiskelijoille
Kohtaamisia ja kierrätystä
Uusia
alkuja- tapahtumassa vieraili useita satoja opiskelijoita hakemassa
kierrätettyjä keittiötarvikkeita opiskelija-asuntoonsa. Kävijöinä oli
pääasiassa ensimmäisen vuoden opiskelijoita sekä vaihto-opiskelijoita, jotka
juuri akuuteimmin tarvitsevatkin täydennystä asuntoonsa. Kauppansa tekivät
tarvikkeet laidasta laitaan: mukit, lautaset, leivontavälineet, kahvinkeittimet
ja aterimet. Osa astioista katettiin pöytiin pop up- kattauksiin, joista
opiskelijat saivat valita mukaan tarvitsemansa.
Kuva 2. Tapahtumassa oli laaja valikoima astioita kotiin viemiseksi
Tapahtumassa jaettiin myös vinkkejä kierrätykseen ja oman kodin askareisiin liittyen. Opiskelijat olivat iloisen yllättyneitä siitä, että kodintarvikkeet olivat ilmaisia. Samalla syntyi luontevia eri ikäisten välisiä kohtaamisia. Sekä Martat että opiskelijat nauttivat päivästä. Tavaroita ei jäänyt paljoa ja loput tavaroista toimitettiin kierrätykseen. Tapahtuma otettiin innostuneena vastaan ja vastaavanlaista kierrätystapahtumaa toivottiin myös jatkossa uudelle kampukselle.
Kuva 3. Myös useita vaihto-opiskelijoita vieraili tapahtumassa
Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutin toteuttamassa Kaupunki nuorten palveluna – projektissa (2017-2018) sukellettiin nuoren sukupolven kaupunkikokemukseen. Rahoittajana toimi Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka- ohjelma. Projektin aikana pyrittiin löytämään ratkaisuja, jotka edistävät nuoren sukupolven kykyä olla mukana kehittämässä rohkeita ja tulevaisuuteen katsovia kaupunkeja. Projektissa toteutettiin laaja käyttäjätutkimus, johon osallistettiin yli 400 16- 30 -vuotiasta nuorta. Käyttätutkimuksesta nousseiden teemojen perusteella toteutettiin useita palvelukokeiluja.
Useissa LAMK Muotoiluinstituutin valokuvauksen pääaineen kevään 2019 opinnäytetöissä valokuva lähtee liikkeelle, saa rinnalleen muita kuvantamismenetelmiä sekä merkkijärjestelmiä ja jopa abstrahoituu värien ja muotojen kokeelliseksi leikiksi. Tässä tekstissä käymme läpi muutamia näistä valokuvan ulkopuolelle laajenevista teoksista yhdessä niiden tekijöiden kanssa, taustoittaen kuitenkin ensin viime vuosikymmenten digitalisoituvan valokuvauksen muodonmuutosta, sen mukanaan tuomia mahdollisuuksia ja sitä miten valokuvataiteilijat ovat tarttuneet näihin mahdollisuuksiin.
Kirjoittajat: Pauliina Pasanen, Eetu-Pekka Heiskanen, Vilma Rimpelä ja Irene Suosalo
Digitalisoituminen mahdollistajana
Kirjassaan Jokapaikan valokuva. Suomalaisen valokuvauksen digitalisoituminen 1992-2015 Merja Salo käyttää filosofi ja tieteenfilosofi Bruno Latourin käsitettä affordanssi kuvaamaan digitaalista valokuvausta mahdollistajana (Salo 2015, 20). Salon kirjassa, kuten myös Pekka Makkosen väitöskirjassa Camera Pixela. Ammattilaisten näkemyksiä valokuvauksen digitalisoitumisesta, digitaalisuuden tarjoamia mahdollisuuksia tarkastellaan lähinnä still-valokuvien tuottamiseen, kuvankäsittelyyn ja nopeaan kuvansiirtoon vaikuttavina asioina (Salo 2015, Makkonen 2010). Salo käy kirjassa läpi valokuvauksen digitalisoitumista eri osa-alueilla; kuvajournalismissa, studiovalokuvauksessa ja valokuvataiteessa. Valokuvataiteeseen Salo näkee digitalisoitumisella olleen vähäisimmin vaikutusta, monien valokuvataiteilijoiden suosiessa edelleen filmille kuvaamista ja esimerkiksi työprosessin nopeuden olevan merkityksetöntä verrattuna muihin (ammatillisiin) mediatuotantoihin (Salo 2015, 173). Salo tuo esiin still-kuvan ulkopuolelta, kuinka kameroiden uudet video-ominaisuudet alkoivat olla riittäviä vuosituhannen vaihteessa, jolloin Salon haastatteleman Veli Granön mukaan syntyi oikea taidevideoiden buumi. Vuonna 2008 markkinoille tuli ensimmäinen HD-laatuista videota kuvannut järjestelmäkamera Canon EOS 5D Mark II. (Salo 2015, 178.)
Salo tarjoaa myös kiinnostavan digitaalisen kuvantamisen sukupolvijaon nimenomaan taidekuvan alueella, jossa hänen nimeämänsä ensimmäinen sukupolvi keskittyi Photoshopin mahdollistamiin yhdistelmäkuviin ja toinen sukupolvi toi digitaalisen still-kuvan tai liikkuvan kuvan installaationa galleriatilaan. Merja Salo kirjoittaa, kuinka ”digitalisoituminen avasi valokuvataiteilijoille erittäin laajan uusien ilmaisukeinojen ja -tekniikoiden paletin, joka ulottui yksittäisen valokuvateoksen työstöstä ja kuvien yhdistelystä vuorovaikutteisiin multimediateoksiin” (Salo 2015, 195-196.)
Jos kuitenkin ajattelee suomalaista valokuvataidetta viime vuosikymmeninä, niin hyvin suurelta osin valokuvataiteilijat pitäytyvät myös digitaalisuuden tuomin välinein perinteisen kaksiulotteisen still-valokuvan parissa. Suomalaisen valokuvataiteen paljon julkisuudessa olleita ilmiöitä on jo Taideteollisessa korkeakoulussa alkanut Helsinki School taiteen vientihanke, joka jatkuu Aalto yliopistossa edelleen Timothy Persons´n gallerian kautta. Kaupallinen galleria myy parhaiten yksittäisiä valokuvateoksia, kun taas installaatioiden ja videoteosten myynti yksityisille keräilijöille on luonnollisesti hankalampaa. Valokuvakentällä on aiheellisesti esitetty kriittinen kysymys koskien sitä, ohjaako tämä jo opiskeluaikainen kaupallinen hanke nuoria tekijöitä tietynlaiseen konservatiiviseen suuntaan mm. välineiden ja ilmaisukeinojen valinnassa. Tähän keskusteluun liittyvä julkaisu Pohjan tähdet. Suomalaisen valokuvan ja liikkuvan kuvan kansainvälistyminen ilmestyi Päivi Rajakarin toimittamana jo vuonna 2012. Sittemmin keskustelu on jo laantunutkin ja tietenkin perinteisen still-kuvan vahva jatkumo todistaa, ettei kaksiulotteisen kuvan kerronnan mahdollisuuksia olla ”käytetty loppuun”, vaan se on edelleen tekijöitä kiinnostava väline. Tämän artikkelimme tarkoitus on kuitenkin tuoda esiin niitä valokuvan ulkopuolelle kurkottavia mahdollisuuksia, joita erityisesti tämän kevään Muotoiluinstituutista valmistuvat valokuvaajat ovat ottaneet teoksissaan käyttöön valokuvan rinnalle tai sen korvaten.
Digitalisoitumisen myötä
ammattilaisten käyttämät järjestelmäkamerat ovat siis kehittyneet myös
liikkuvan kuvan tekemiseen soveltuviksi laitteiksi ja samaan aikaan
valokuvaajat ovat alkaneet tuottaa esimerkiksi journalistisessa työssä
still-kuvien lisäksi videokuvaa digitaalisille alustoille. Luonnollisesti myös Muotoiluinstituutin
valokuvaajien koulutuksessa olemme lisänneet valokuvaajien opintojen liikkuvan
kuvan sisältöjä; erityisesti videokuvaus kuuluu opintoihin, mutta myös 3D
animaation opiskelu on mahdollista. Kameralaitteiden tarjoamat mahdollisuudet
ja digitaaliset alustat, joita koulutus ottaa osaksi opetettavia sisältöjä, mediakentän
murros ja taiteen rajojen liudentuminen kuvataiteen sisällä voivatkin muuttaa valmistuvan
valokuvaajan ammatillista osaamista ja identiteettiä liikkuvammaksi ja monimuotoisemmaksi. Tämän tekstin käsittelemät
opinnäytetyöt ovat vapaasti tehtyjä taiteellisia teoksia, joita mahdollinen
tilaaja ei ole pyrkinyt määrittelemään. Töiden kirjallinen osa taustoittaa ja
purkaa kuvallisen työskentelyn esiin tuomia havaintoja työprosessista. Paitsi että teokset laajenevat still-kuvan
sijaan tai lisäksi käyttämään muita kuvallisia keinoja, mm. videokuvaa ja
vaikkapa tieteen kuvantamisen metodeja, ne koostuvat nyt aiempia vuosia enemmän
myös äänestä; esimerkkiteoksissa puheesta, ääneen luetuista runoista tai
musiikista. Näyttelyinstallaatioissa monet kuvan tekemisen rinnakkaiset muodot
saattavat yhdistyä tuottamaan niin informaatiota kuin poeettista kuvallista
kerrontaa saman teoksen sisällä, johon vielä äänimaailma tuo oman kerroksensa. Näin
syntyvät teokset vaativat monenlaisia taitoja ja valokuvaajien osaamiseen
kohdistuvat vaatimukset ovatkin huomattavasti laajentuneet digitalisoitumisen
aikana. Tämä tarjoaa koulutukselle jatkuvan haasteen, johon palaamme vielä
tekstin lopuksi.
Kevään opinnäytetöissä kuvan
rinnalle toivat äänen tässä luvussa esiteltävien töiden lisäksi Valtteri
Heinonen (2019) tutkien musiikillisen äänen ja still-kuvan vuorovaikutusta
katsomiskokemuksessa, sekä Rasmus Mäkelä (2019), joka antoi algoritmin valita
kuvauspaikat lapsuuden kotipaikkakunnalla, tehden näissä maisemissa hitaita
videokuvateoksia. Teoksissa ympäristön äänet, kuva ja tekstit tuottavat
meditatiivisen tunnelman, mutta myös konkreettisen kertomuksen suomalaisen
taajaman elämästä ikään kuin sen takapuolelta katsoen. Ihminen on läsnä kuvissa
jatkuvana liikenteen huminana, josta teoksen nimi Hum.
Vilma Rimpelän teoksen voi katsoa
laajentavan kuvajournalistista aiheen käsittelyä, vaikka näyttelyssä esitettynä
se saakin taideteoksen muodon. Eetu-Pekka Heiskanen kehittää uudenlaista
videorunouden ilmaisutapaa ja Irene Suosalo toteutti näyttävän videoteoksen
roomalaiseen galleriaan skannografiasta lähtevin keinoin. Seuraavassa
opiskelijoista Vilma Rimpelä, Eetu-Pekka Heiskanen ja Irene Suosalo kertovat
opinnäytetöinä toteutetuista teoksistaan.
Vilma Rimpelä: Human 2.0
Human 2.0 on valokuvataiteellinen kokonaisuus, joka käsittelee biohakkerointia ilmiönä Suomessa. Työni on sukellus futuristiseen ja teknologiaviritteiseen biohakkerien maailmaan, pyrkien herättämään ajatuksia siitä, minne olemme menossa hyvinvointiteknologian näkökulmasta.
Tavoitteenani oli tehdä selkeä kokonaisuus, joka herättäisi mielenkiinnon myös esimerkiksi teknisillä ratkaisuillaan. Myös tiedon välittäminen oli yksi tavoitteista, kun kyseessä oli tavallaan kuvajournalistinen hanke, sillä työskentelytapani oli journalistinen: haastattelin ihmisiä, tutustuin aiheen taustoihin ja pyrin välittämään kokemani valokuvan muodossa katsojalle.
Aihetta oli käsitelty maailmalla (mm. kuvasarjat Futurists (David Vintiner ja Gem Fletcher) ja Grinders (Hannes Wiedemann) ja oman kuvasarjani suhteen mietin mitä haluaisin katsojana nähdä enemmän. Jäin miettimään ihmisiä ilmiöiden takana ja heidän lähtökohtiaan ja ajatuksiaan. Videomuotokuva tuntui sopivalta metodilta tuoda kuvan rinnalle kertojaääni avaamaan kuvaamieni henkilöiden ajatuksia. Halusin myös tuoda muotokuvien rinnalle tieteellistä näkökulmaa ja näin päädyin rakentamaan työhöni installaatiokokonaisuutta, joka yhdistää valokuvat videomuotokuviin, haastatteluääneen ja tieteellisiin kuvantamismenetelmiin. Tavallisen videokuvan sijaan olen toteuttanut videomuotokuvat yhden lämpökameralla, toisen aivojen magneettikuvalla ja kolmannen kuvaten haastattelemani henkilön dna:n erottelua Aalto yliopiston laboratoriossa.
Kuva 1. Human 2.0 näyttelyssä POST-tilassa (Loviisankatu 1, Lahti, 6.-12.5.2019) (Rimpelä 2019)
Kuva 2. Valokuvasarjasta Human 2.0. (Rimpelä 2019)
Kuva 3. Still-kuva lämpökameralla toteutetusta videomuotokuvasta (Rimpelä 2019)
Eetu-Pekka Heiskanen: Auringonpilkku
Auringonpilkku on
videorunokokonaisuus, johon kuuluu kaksi videoteosta. Videot ovat syntyneet
kirjoittamieni runojen pohjalta. Kuvallinen osa käsittelee ihmistä ja ilmiöitä
kaupungistuvassa ympäristössä valosaasteen
ja urbaanin ihmisen luontosuhteen kautta. Kirjallisessa osiossa
tarkastelen kuvan runollisuutta ja sitä, miten runojen pyrkimys kuvallisuuteen
haastaa kuvan tekijää. Tarkastelen myös videorunouden lajia muiden
taiteilijoiden teosten sekä oman prosessini kautta.
Lähdin aluksi tekemään perinteisempää valokuvaa ja runoa yhdistelevää
kirjaa, mutta kiinnostus esittää runoutta tuoreemmalla tavalla johti videoon.
Video tarjosi runollisemman lähtökohdan, sekä enemmän mahdollisuuksia kuvien
rytmin ja äänen kautta. Ajassamme mediumit sekoittuvat, ja se tekee kuvien
pohtimisesta yhä monimutkaisempaa. Opinnäytteessäni keskeinen haaste oli saada
kuvien, äänien ja sanojen purot risteämään yhteen virtaan, jolloin runollinen
kokemus mahdollistuu. Tästä syystä videorunot ovat myös vikuroivia
käsikirjoitettavia. Koin parhaaksi tavaksi vetää vain joitain kuvallisia
suuntaviivoja, ja ryhtyä keräämään materiaalia intuitiivisesti.
Vasta leikkauspöydällä materiaalin vahvuudet ja heikkoudet hahmottuvat.
Siksi tekijän on hyvä pysytellä muutoksille avoimena mahdollisimman pitkään.
Videon runollisuus näyttääkin syntyvän juuri leikatessa, kun eri elementtejä
sovitetaan yhteen. Hedelmällisintä on työstää kuvaa, runoa ja ääntä yhtä aikaa.
Näin ne pääsevät alusta asti vaikuttamaan toisiinsa, eikä yksi osa-alue alistu
niin helposti toisen tahtoon.
Kuva 4. Still-kuva videorunoteoksesta Auringonpilkku (Heiskanen 2019)
Irene Suosalo: Collisions
Collisions on kolmikanavainen video- ja ääniteos (21 min.), jonka lähtökohtana oli tuottaa kokeellisin metodein abstrakti video, jossa on draaman kaari. Video koostuu animaatioista, jotka tuotettiin yhdistelemällä analogisia sekä digitaalisia kuvan- ja videonkäsittelyn metodeja. Äänen on tuottanut Hermanni Keko.[1] Opinnäytetyöni kirjallisessa osassa pohdin paikkasidonnaisen audiovisuaalisen teoksen toteuttamista. Mietin miten tunteita ja tunnelmia voi luoda täysin abstrakteilla elementeillä. Käyn läpi prosessia, jossa ääni ja kuva muokkaavat toinen toisiaan. Työn pohjustuksena käyn läpi sitä, miten olen päätynyt valokuvauksesta nykyiseen työskentelytapaani. Lisäksi käyn itselleni merkittävien taiteilijoiden tuotannon avulla läpi sitä, miten videotaide ja kokeellinen animaatio ovat saaneet nykyisen muotonsa.
Haluan työskentelylläni korostaa
leikin merkitystä sekä virheen kauneutta vastapainoksi liian täydelliselle
kuvalle, jota mainonta ja internet ovat täynnä. Teknologisen kehityksen myötä
taiteilijoille on annettu uusia työkaluja tuottaa mitä mielikuvituksellisempia
kuvia. Työskentelyssäni haluan yhdistellä ja tutkia näitä mahdollisuuksia
ennakkoluulottomasti.
Skannografiassa skanneri toimii
kamerana ja sen avulla voidaan luoda kuvakollaaseja tai vääristyneitä kuvia liikuttelemalla
objekteja skannerin lasilla. Tekniikka unohtui vähäksi aikaa, mutta kerran
skannatessani liikutin vahingossa kuvattavaa paperia, jolloin tietokoneen
ruudulle ilmestyi venynyt kuva. Kuvasin samalla tekniikalla kaikki mukanani
olevat tavarat lompakosta kampaan. Kuin tyhjästä, olin yhtäkkiä taas se lapsi,
joka teki jotain vain silkasta nautinnosta. Minkäänlaiset säännöt eivät rajoittaneet
tekemistäni.
Kamerat ja tietokoneohjelmat ovat nykyisin niin uskomattoman
laadukkaita, että tekijälle jää hyvin vähän tilaa epäonnistua. Koen, että tämä
oli juuri se syy miksi koin kyllästyneeni valokuvaukseen. Vastalauseena
täydelliselle valokuvalle aloin leikata paperista tahallisen kömpelöitä muotoja
ja tietokoneelleni kertyi satoja värikkäitä asetelmia paperikukkaista, vinoista
neliöistä ja ympyröistä. Jokainen kuva yllätti ilmestyessään ruudulle saaden
minut haluamaan lisää. Tästä uudenlainen työskentelyni läksi siis liikkeelle ja
johti lopulta Collisions video ja ääniteokseen.
Kuvat 5 ja 6. Still-kuvia teoksesta Collisions (Suosalo 2019)
Valokuvataiteesta takaisin kamerataiteeseen?
Viime vuosikymmeninä niin kuvataiteen kuin media-alan ammattikentät ja koulutus ovat käyneet keskustelua monialaisuudesta, joka murtautuu väistämättä viestinnän digitalisoituneita välineitä käyttäville aloille. Välinelähtöisyys koulutuksen pääaineiden jaon lähtökohtana voi toisaalta vaikuttaa vanhentuneelta, mutta moninaisuuteen heittäytymisessä on myös vaarana kadottaa osaamisen ydin, joka pienillä erikoisosaamisen aloilla voi olla hyvinkin kysyttyä. Taideteollisessa korkeakoulussa valokuvataiteen koulutus tapahtui vielä 1960-luvulla elokuvan kanssa yhteisellä kamerataiteen laitoksella (Sotamaa & Aav 1999). Nyt uudelleen ”kamerataide” on varteenotettava rajaus, vaikka ei enää valokuvauksen ja elokuvataiteen yhdistymistä tarkoittaen. Sen sijaan liikkuva kuva näyttää tulleen vahvasti still-kuvan rinnalle monin muin erilaisin tavoin, synnyttäen uusia kerronnan tapoja ja muotoja, kuten tämän artikkelin opiskelijoiden teosesimerkit tuovat esiin.
Tuoreessa väitöskirjassaan Eletyt tilat kuvataiteilijan työssä ja koulutuksessa Taideyliopiston kuvataideakatemiassa opettava Marika Orenius pohtii mm. kuinka kuvataiteen kentän monimuotoisuus hajottaa taideopetuksen perinteistä mestari – oppipoika -asetelmaa. Kuvataideakatemiassa tila-aika-linjalla opetetaan kaikkea perinteisistä maalauksen, kuvanveiston ja grafiikan linjoista eriytyvää tekemistä. Opettajien osaaminen tulee haastetuksi opiskelijoiden valitessa aina uusia tekemisen tapoja. (Orenius 2019, 32) Näin tapahtuu myös LAMKin Muotoiluinstituutissa, jossa esimerkiksi valokuvauksen pääaineessa liikutaan niin median kuin taiteen kentillä ja keinojen parissa, osan opiskelijoista jatkaessa taideopintoja, osan sijoittuessa esimerkiksi mediataloihin.
Ammattikorkeakoulut ovat lähtökohtaisesti ammatillisesti
suuntautuneita, mutta koulutuksessa on tärkeää säilyttää taiteen sisältöjä, eikä
ainoastaan ajatellen vapaina taiteilijoina myöhemmin toimivia. Taiteellisen
työskentelyn kautta tuotetaan vaikkapa kuvajournalisteja, joilla on kykyä myös
kyseenalaistaa ja kehittää uusia muotoja muuttuvalla media-alalla. Vain
ammatilliseen näkökulmaan keskittyminen rajoittaisi työskentelyn sen
jäljentämiseen mikä vallitsee nyt. Taiteen kokeilevuus ja avoimuus on tärkeä
arvo, joka pyritään säilyttämään Muotoiluinstituutissa niin sanottuna
taideperustaisuutena kaikessa tekemisessä. Opiskelijat ovat monin tavoin
lahjakkaita ja useilla tavoilla itseään ilmaisevia yksilöitä, jotka tuovat pitkään
jatkuneen harrastuksen tai aiempien opintojen kautta hankittuna kuvien
työstämisen rinnalle esimerkiksi musiikillista tai kirjallista osaamistaan.
Ammattikorkeakoulun monialaisia opetussuunnitelmia tehtäessä on hyvä ymmärtää,
kuinka monimuotoista osaamista jo esimerkiksi pelkästään yksi pääaine tai koko
visuaalisen viestinnän ala sisältävät ja kuinka joustavien opintopolkujen
rakentaminen nimenomaan koulutusalan sisällä on tärkeää tulevaisuuteen
suuntaavaa työtä. Samoin on tärkeää voida käyttää sivutoimisia opettajia
täydentämässä vakituisen henkilökunnan osaamista.
Lähteet
Heinonen, V. 2019. Olen – siis odotan. AMK-opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu, Muotoiluinstituutti, visuaalinen viestintä, valokuvaus. Lahti.
Makkonen, P. 2010. Camera pixela. Ammattilaisten näkemyksiä valokuvauksen digitalisoitumisesta. Väitöskirja. Aalto yliopisto, Taiteen ja suunnittelun korkeakoulu. Helsinki.
Mäkelä, R. 2019. Hum. AMK-opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutti, visuaalinen viestintä, valokuvaus. Lahti. [Viitattu 27.5.2019].Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019051610130
Orenius, M. 2019. Eletyt tilat kuvataiteilijan työssä ja koulutuksessa. Väitöskirja. Aalto yliopisto, Taiteen ja suunnittelun korkeakoulu. Helsinki.
Rajakari, P. (toim.). 2012. Pohjan tähdet. Suomalaisen valokuvan ja liikkuvan kuvan kansainvälistyminen. Helsinki: Suomen valokuvataiteen museo.
Rimpelä, V. 2019 Human 2.0. AMK-opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu, Muotoiluinstituutti, visuaalinen viestintä, valokuvaus. Lahti. [Viitattu 27.5.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019052712208
Salo, M. 2015. Jokapaikan valokuva. Suomalaisen valokuvauksen digitalisoituminen 1992-2015. Helsinki: Musta Taide.
Sotamaa, Y. & Aav, M. 1999. Ateneum Maskerad. Taideteollisuuden muotoja ja murroksia. Taideteollinen korkeakoulu 130 vuotta. Helsinki: Taideteollinen korkeakoulu.
Suosalo, I. 2019. Collisions. AMK-opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu, Muotoiluinstituutti, visuaalinen viestintä, valokuvaus. Lahti. [Viitattu 27.5.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019051510047
[1]Teos toteutettiin galleria AuditoriumArteen,
joka sijaitsee Auditorium Parco della Musicassa, Roomassa. Teos oli osa
nykytanssifestivaali Equilibrio Aurora Borealiksen ohjelmistoa. Näyttely oli
avoinna 10.2.-26-.2. Festivaalin teemana 2019 oli Pohjoismaat ja kutsu
osallistua tuli Suomen suurlähetystöltä Roomassa.
Yritysyhteistyöprojekteilla
voidaan edistää muotoiluosaamisen laajempaa hyödyntämistä erityisesti
pk-sektorilla. Muotoiluosaamisella on laajoja käyttömahdollisuuksia yritysten
liiketoiminnan kehittämisessä, mutta erilaisia muotoilun käyttökohteita ei aina
havaita. Korkeakoulu voi toimia tässä aktiivisena osapuolena ja auttaa
yrityksiä löytämään muotoilun mahdollisuudet oman liiketoiminnan
kehittämisessä.
Kirjoittajat:
Paula Nurminen ja Anu Raappana
Muotoiluosaamisen hyödyntäminen
Lahden
ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutissa tehdään runsaasti yritysyhteistyötä.
Se on yksi pedagoginen ratkaisu, jolla on vahva asemassa muotoilun koulutuksen
toteuttamisessa. Tarkastelemme tässä artikkelissa pk-yritysten ja korkeakoulun
välistä yritysyhteistyötä pk-yritysten sekä opiskelijoiden näkökulmasta. Lisäksi
pohdimme korkeakoulun yritysyhteistyön kehittämisen suuntaa. Artikkelissa
esitetyt havainnot ja kokemukset perustuvat Lahden ammattikorkeakoulussa
toteutettujen julkisrahoitteisten hankkeiden aikana syntyneeseen aineistoon
sekä kirjoittajien omiin havaintoihin.
Muotoiluosaamisen
hyödyntämisen porrasmalli
Yritysten muotoiluosaamisen hyödyntämistä voidaan kuvata porrasmallilla (The Ladder Model, kuva 1). Porrasmallissa taso yksi kuvaa tilannetta, jossa yritys ei juurikaan hyödynnä muotoiluosaamista osana liiketoimintaa. Tasolla yksi operoiva yritys ei myöskään ota huomioon tuotteen tai palvelun loppukäyttäjää kehittäessään uusia tuotteita tai palveluja. (Galindo-Rueda & Millot 2015, 27-29.)
Tasolla kaksi oleva
yritys hyödyntää muotoiluosaamista, mutta osaamisen hyödyntäminen koskee
lähinnä tuotteen ulkonäön tai tyylin suunnittelua. Toisella tasolla oleva
yritys poikkeaa merkittävästi tason
kolme yrityksestä, jossa muotoilu on jo integroitu osaksi yrityksen
tuotekehitysprosesseja. Neljännen tason yritys osaa hyödyntää muotoiluosaamista
strategisena ja yrityskulttuuriin kytkeytyvänä tekijänä ja muotoilu nähdään
kilpailuedun lähteenä. (Galindo-Rueda & Millot 2015, 27-29.)
Kuva
1. Muotoiluosaamisen hyödyntämisen portaat yrityksissä (Kuva: Paula Nurminen)
Yritysyhteistyön
vahvistamisen keinoja
Korkeakoulujen
yhtenä yritysyhteistyön tavoitteena voisi olla yritysten “saattaminen”
portaalta toiselle. Yritysyhteistyö tarjoaa kontaktipinnan muotoiluun ja
mahdollistaa yritykselle erilaiset kokeilut ilman suurta riskiä. Myöhemmin
yrityksen on helpompi ostaa palvelu kaupalliselta toimijalta tai palkata
yritykseen muotoilija kun muotoilutoiminnasta on jo kokemusta. Edelleenkin
yritys voi jatkaa yhteistyötä myös korkeakoulun kanssa ja toteuttaa esimerkiksi
sellaisia tulevaisuuteen suuntaavia ja kokeilevia projekteja, jotka eivät ole
suoraan yrityksen ydintoimintaa.
Jo toteutetuissa
yritysyhteistyöprojekteissa on havaittavissa muotoilun hyödyntämisen portailla
eri tasoilla toimivia yrityksiä. Selkeä havainto on myös siitä, että yritykset
oppivat muotoilun hyödyntämistä projektien aikana ja muotoilun käyttö uudelleen
on helpompaa. Yritysyhteistyöprojektit toimivat kanavana levittää tuoda
yrityksille näkyviin miten ja missä muotoiluosaamista voi hyödyntää.
Opiskelijan yritysyhteistyöstä saama hyöty
Yritysyhteistyöstä
hyötyvät sekä yritykset että opiskelijat. Ensinnäkin opiskelijat saavat
tuntumaa oikeasta työstä ja kokemusta yritysten kanssa toimimisesta. Yritykset
saavat kokemuksen muotoilun tuomasta hyödystä yritystoiminnan, tuotteiden ja
palvelujen kehittämisessä. Yritysyhteistyö toimii myös opiskelijoiden rekrytointikanavana.
Oikeiden asiakkaiden kanssa työskentely tuo yritysmaailmaa lähemmäs
opiskelijoita ja tällä tavalla auttaa tulevaisuudessa työpaikkojen löytämistä
ja hakemista. Tuoretta muotoiluosaamista palkatessaan ensimmäisellä tai
toisella muotoilun käytön portaalla oleva yritys saa samalla suuren määrän
tietoa ja mahdollisuuden nousta eteenpäin muotoilua tuotekehitysprosessissaan
ja koko yrityksen strategiassa hyödyntäväksi yritykseksi.
Yritysyhteistyön haasteet ja mahdollisuudet
Lahden
ammattikorkeakoulussa toteutetuissa hankkeissa on pohdittu ja kehitetty
pk-yritysten kanssa tehtävää yhteistyötä monesta eri näkökulmasta (esimerkiksi
Design or die -Luovasta osaamisesta uutta arvoa ja kilpailukykyä,
1.8.2016-31.12.2018 ESR). Yhteistyössä on havaittu tiettyjä vahvuuksia sekä
haasteita. Ne yritykset, joiden kanssa on tehty jo pidempään yhteistyötä,
osaavat ottaa yhteyttä oikeisiin henkilöihin asian sujuvan etenemisen
näkökulmasta ja ymmärtävät ammattikorkeakouluopiskelijoiden kanssa
työskentelyyn liittyvät keskeiset tekijät kuten lukujärjestykset ja sen, että
lopputulosta ei voi vakioida.
Eri hankkeiden
aikana syntyneet havainnot ovat samansuuntaisia kuin aiemmin muissa hankkeissa
ja tutkimuksissa esitetyt yritysyhteistyön haasteet, mahdollisuudet ja
yritysyhteistyön muodot (ks. esimerkiksi Laitinen-Väänänen ym. 2013; Vihervaara
2015; Alavuotunki ym. 2015.)
Yhteistyö on
avattava jollakin matalan kynnyksen toiminnalla, joka on yritystä ohjaavaa.
Hyvä kokeilu johtaa usein laajempaan ja pidempään yhteistyöhön.
Yritysyhteistyön aloittamisen näkökulmasta opiskelijoiden yrityksissä
suorittamilla harjoitteluilla sekä yritysyhteistyöprojekteilla on suuri
merkitys. Korkeakoulun ja yritysten väline vuoropuhelu on merkityksellistä, koska yhdessä
yhteiskunnallisia ilmiöitä, muutosta sekä liiketoimintamahdollisuuksista
keskustelemalla löydetään uusia muotoiluosaamisen käyttökohteita. Myös
korkeakoulu voi löytää uusia tapoja hyödyntää osaamista yrityksissä, jos se käy
yritysten kanssa tiivistä vuoropuhelua.
Yrityksille
on hyötyä esimerkiksi lyhyistä tutustumiskäynneistä ja opinnäytetyöseminaarien
seuraamisesta. Nämä molemmat toimintatavat ovat korkeakoululle helposti järjestettäviä
ja kustannustehokkaita tapoja tutustuttaa yrityksiä muotoilun maailmaan.
Lisäksi muotoilualan opiskelijoiden tuottamat avoimet portfoliot verkkoon sekä
erilaiset näyttelyt, toimivat matalan kynnyksen tilaisuuksina tutustua
muotoiluosaamisen mahdollisuuksiin tarkemmin.
Lähteet
Alavuotunki, K., Halme, K. & Salminen, V. 2015. Muotoilun hyödyntäminen ja vaikutukset yritysten kilpailukykyyn. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 58/2015. Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriö. [Viitattu 13.1.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-327-055-8
Galindo-Rueda, F. & Millot, V. 2015. Measuring Design and its Role in Innovation. OECD Science, Technology and Industry Working Papers, 2015/01. OECD Publishing. Paris. [Viitattu 13.11.2018]. Saatavissa: https://doi.org/10.1787/5js7p6lj6zq6-en
Laitinen-Väänänen, S., Vanhanen-Nuutinen, L., Ahmaniemi, R. & Lamppu, V-M. 2013. Ammattikorkeakoulujen ja yritysten välinen yhteistyö ja alueellinen vaikuttavuus.UAS Journal. [Viitattu 5.11.2018]. Saatavissa: https://arkisto.uasjournal.fi/uasjournal_2013-2/laitinen.html
Vihervaara, T. 2015. Yritysyhteistyö
opetuksessa : käytännön käsikirja yliopistoille ja yrityksille. Aalto
Yliopiston julkaisusarja. Helsinki.
Kirjoittajat
Paula Nurminen opiskelee Lahden
ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutissa teollista muotoilua.
Anu Raappana työskentelee
Muotoiluinstituutissa tutkijana ja projektipäällikkönä.
Mun Päiväkoti – päijäthämäläiset lapset oppimisympäristöjen innovoijina -hanke on esimerkki työelämälähtöisestä projektista, johon osallistuu Lahden ammattikorkeakoulun opiskelijoita kahdelta eri alalta. Kyseessä on seudullinen varhaiskasvatuksen oppimisympäristöjen kehittämishanke, jossa lapset toimivat kokemusasiantuntijoina oppimisympäristöjä kehitettäessä.
Kirjoittajat: Katariina Borgenström, Tiina Vaara ja Kati
Vähäkuopus
Autenttisessa ympäristössä opiskeltu teoriatieto kytketään käytäntöön
Lahden ammattikorkeakoulun ja sivistyspalveluiden seudullisen kehittämisen yhteistyö käynnistettiin jo hankkeen hakuvaiheessa, joten hankkeen alkaessa yhteistyölle oli rakentunut hyvä pohja, jolle lähteä suunnittelemaan hankkeen tarkempaa toteutusta rahoituspäätöksen tultua. Toteutus käynnistettiin opiskelijoiden rekrytoinnilla hankkeeseen. Opiskelijoiden rekrytointi on oma taiteenlajinsa ja vaatii rekrytoijilta tietämystä hankkeesta ja omaa innostusta asiaan. Seudullinen projekti, yhteistyö muotsikkalaisten kanssa, päiväkoti, lapset, oppimisympäristöt, suunnittelu, kehittäminen, osallistaminen– siinä joitakin sanoja, jotka saivat opiskelijat kiinnostumaan. Työelämälähtöisyyden lisäksi mielenkiinto tässä projektissa artikkelitiimin opiskelijajäsenen kohdalla kohdentui etenkin kahden eri alan opiskeljoiden yhteistyöhön.
Lahden ammattikorkeakoulun opetussuunnitelman tavoitteisiin lukeutuu työelämän kehittämistarpeiden kriittinen arviointi ja sopivien kehittämismenetelmien käyttö oman ammattialan kehittämiseksi. Lisäksi tavoitteena on osata soveltaa sekä hyödyntää saatua tietoa työelämän toiminnan kehittämiseksi. (LAMK 2016.)
Mun päiväkoti -hankeen aidoissa oppimisympäristöissä yhdistettiin teoreettista tietoa käytännölliseen tekemiseen ja muodostettiin uutta, integoitua tietoa. Hankkeessa jalkauduttiin päiväkoteihin aitoihin tilanteisiin, arvioitiin lapsia osallistaen ympäristön toimivuutta suotuisaan kasvuun ja kehitykseen sekä aloitettiin kehittämistyö kohti uudenlaisia oppimisympäristöjä. Hankkeessa opittiin sekä yhteisöllisesti että yksilöllisesti toimimalla vuorovaikutuksessa työelämän edustajien, opettajien ja opiskelijakollegoiden kanssa sekä omaa toimintaa reflektoiden. Edellä kuvaillun kaltaista oppimista edustaa Tynjälän (2014) integratiivisen pedagogiikan malli. Malli kuvaa oppimista, jossa kytkeytyivät yhteen teoreettinen-, käytännöllinen-, sosiokulttuurinen- ja itsesäätelytieto.
Projektiin osallistui noin kolmekymmentä opiskelijaa, puolet sosionomeja ja puolet kalustemuotoilijoita. Opiskelijoista muodostettiin 4-5 hengen moniammatillisia opiskelijaryppäitä. Monialainen yhteistyö sisältää lukuisia vaatimuksia: tiimi- ja vuorovaikutustaitojen hallitsemisen, vastuukysymysten määrittelyn, joustavat roolit ja asiakkaan tiedon sekä kokemuksen merkityksen oivaltamisen. Monialainen yhteistyö edellyttää lisäksi kulttuuria, jossa eri alojen edustajien ääni tulee kuuluviin ja jokainen on arvostettu. Toiminnan tulisi olla ei-hierarkkista toimintaa, jossa korostuu avoimuus ja yhteisöllinen tiedon tuottaminen. (Katisko ym. 2015, 164-165.)
Hankkeen alkaessa painotettiin avarakatseisuutta
moniammatillisessa työskentelyssä. Vaikka kummankin alan opiskelijoilla on omat
vahvuutensa ja näkökulmansa katsoa asioita, siirrettiin nämä rajoitukset sivuun
ja työskenneltiin yli ammattirajojen. Hankkeen edetessä saatiinkin huomata,
kuinka muotoilun opiskelijat heittäytyivät päiväkodeissa vuorovaikutukseen ja
leikkiin lasten kanssa tai kuinka sosionomiopiskelijoilla oli luovia ideoita
kalusteisiin ja toimintaympäristön muotoilemiseen.
Kuva 1. Opiskelijaryppään ideointivaiheen luonnos. (Tekijät: Karla Aaltonen, Venla Huhtinen, Katariina Borgenström, Marika Pajunen ja Johanna Eskola)
Keväällä projektin alkukartoitusvaihe tuli päätökseensä ja toukokuussa jokainen opiskelijarypäs esitteli oman kehittämisehdotuksensa myös päiväkotien väelle. Oli mielenkiintoista ja inspiroivaa huomata, kuinka jokaisella ryppäällä oli lopulta aivan erilainen kehittämisehdotus. On vaikeaa uskoa, että kehittämisehdotukset olisivat olleet yhtä laadukkaita ja innovatiivisia, jos yhteistyötä ei olisi toteutettu. Opiskelijan näkökulmasta oli antoisaa tulla tietoiseksi omista vahvuuksista ja heikkouksista yhteistyössä. Oman ammatillisuuden kehittämiseen tällainen tieto on kullanarvoista – mikäli uskaltaa kohdata asiat ja ottaa kehittämisen kohteiksi.
Monia mahdollisuuksien campus opintojen suorittamiseen
Katariinalla on hankkeen lisäksi muutakin kokemusta eri alojen opiskelijoiden välisestä yhteistyöstä. Hän oli mukana toteuttamassa Lahden ammattikorkeakoulun kanaviin sosionomivideota, jossa esitteltiin koulutusta tuleville hakijoille. Videon toteuttaneet opiskeljat tutustuivat LAMKpromon toimintaan ja toimivat viime kesänä Ironman sekä Summerup – tapahtumissa opiskelijaedustajina tuottaen sisältöä koulun somekanaviin sekä kertoen kokemuksistaan LAMKin opiskelijoina – kerryttäen samalla opintopisteitä. Opiskelijat osallistuivat myös ammattikorkeakoulujen opiskelijaradioiden meetupiin Turussa. Lahden ammattikorkeakoulun campusradio, LiMu Radio on oppimisympäristö, jossa mikä ala tahansa voi toteuttaa ainakin osia opintojaksoista. Katariinan kokemuksen mukaan erilaisia osallistumista mahdollistavia oppimisympäristöjä on monipuolisesti tarjolla ja niitä kannattaa hyödyntää.
Istuessaan kampuskahvila Lamkoomassa voi puheensorinassa kuulla useita eri kieliä ja viitteitä eri aloilta; on matkailuliiketoiminnan opiskelijoita, fysioterapeutteja, vaihto-opiskelijoita ja tekniikan alan ihmisiä. Uudella campuksella on kaikki mahdollisuudet eri alojen opiskeljoiden yhteistyölle sekä työelämän kanssa tehtävään yhteistyöhön. Näistä mahdollisuuksista kannattaa ottaa kaikki irti! Jos idea campuksen päiväkodista toteutuu, toisi se laajasti mahdollisuuksia eri alojen yhteistyöhön ja toimisi loistavana autenttisena oppimisympäristönä monien alojen tuleville ammattilaisille.
Lähteet
Katisko, M., Kolkka, M. & Vuokila-Oikkonen, P. 2015. Monialainen ja moniammatillinen työ on voimavara. Teoksessa: Jari Helminen (toim.) Osaamiseksi kokemus jokainen. Näkökulmia oppimiseen ja hyvinvointialalla tarvittavan osaamisen muodostumiseen. [Tallinna]: United Press Global.
Katariina Borgenström on toisen vuoden sosionomiopiskelija. Opinnoissaan hän on hyödyntänyt laajasti LAMKin erilaisia oppimisympäristömahdollisuuksia.
Tiina Vaara toimii lehtorina Lahden ammattikorkeakoulun sosiaalialalla ja vastaa varhaiskasvatukseen liittyvistä opintokokonaisuuksista ja työelämäyhteistyöstä sekä täydennyskoulutuksista.
Kati Vähäkuopus on sosionomi (yamk) ja ammatillinen opettaja, joka toimii hankekoordinaattorina sivistyspalveluiden seudulisessa kehittämisessä Lahden kaupungilla.
Vuosien 2016-2018 aikana Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutissa on tehty osana eri toimenpiteitä haastatteluja yrityksille. Ajatuksena on ollut selvittää eri kokoisilta ja eri toimialoilla toimivilta yrityksiltä yhteistyömahdollisuuksia sekä mahdollisuuksia hyödyntää muotoiluosaamista yrityksen liiketoiminnan tai henkilöstön osaamisen kehittämisessä. Lisäksi aineistoa on kertynyt yritysyhteistyössä, jolla on pitkät perinteet Muotoiluinstituutissa.
Kirjoittajat: Ari Känkänen ja Anu Raappana
Muotoilun käyttöaste yrityksissä
Yritysten kyky hyödyntää muotoilua on vaihteleva. Joissakin yrityksissä on inhouse-muotoilijoita, mutta valtaosa yrityksistä ostaa muotoiluosaamisen alan palveluntarjoajilta. Osa yrityksistä ei ole koskaan hyödyntänyt muotoiluammattilaisen osaamista tai edes tunnista muotoilun käyttötarvetta. Muotoiluinstituutin ja yritysten välinen yhteistyö on ollut joillekin yrityksille väylä oppia tuntemaan ja päästä hyödyntämään muotoiluosaamista oman liiketoiminnan kehittämisessä.
Yrityksen kykyä hyödyntää muotoiluosaamista voidaan kuvata porrasmalleilla (Alavuotunki ym. 2015). Portaiden ensimmäisellä tasolla yritys ei osaa vielä hyödyntää muotoilua liiketoiminnassaan. Tasolla kaksi yritys osaa jo jonkin verran hyödyntää muotoiluosaamista, mutta muotoilu nähdään lähinnä keinona parantaa esimerkiksi tuotteiden ulkonäköä. Tason kolme yrityksissä muotoilu on osa tuotekehitysprosessia. Yritys, jossa muotoilu nähdään strategisena välineenä ja osana yrityskulttuuria on tasolla neljä. Tason neljä yritys osaa hyödyntää muotoilua muista erottautumisen välineenä.(Galindo-Ruenda & Millot, 2015, 27-29; Alavuotunki ym., 34-35.)
Havaintomme perusteella merkittävä osa yrityksistä on edellä esitetyn porrasmallin mukaisesti muotoiluosaamisen hyödyntämisessä tasolla kaksi. Muotoiluosaamisen hyödyntäminen on satunnaista ja kohdistuu esimerkiksi tuotteen ulkonäön parantamiseen ja olemassa olevien mallien uudistamiseen. Yrityksissä on kuitenkin ilmennyt tarvetta ja tahtoa kehittää muotoilutoimintoja ja tässä kehitystyössä voi myös korkeakouluilla olla merkittävä rooli.
Olemme havainneet, että muotoiluosaamista hyödyntäneet yritykset tunnistavat muotoilun tuottanee lisäarvoa. Esimerkiksi on havaittu tuotteiden käytettävyyden ja sitä kautta asiakastyytyväisyyden lisääntyneen muotoiluosaamisen hyödyntämisen myötä. Joissakin tapauksissa tuotannon prosessit ovat tehostuneet ja kasvutavoitteiset yritykset ovat saaneet apua uusien mallien tekemiseen. Joidenkin yritysten kohdalla olemassa olevan tuotteen hintamielikuvaa on pystytty nostamaan muotoiluosaamisen avulla.
Haasteita ja muotoilun käytön esteitä
Osa yrityksistä pystyy tarkoin määrittelemään, mitä muotoilu heidän yrityksensä näkökulmasta on. Toisaalta enemmistö ei tiedä, miten muotoilua voi hyödyntää oman yrityksen kehittämisessä. On selkeä tarve muotoilutietoisuuden lisäämiseen. Tämä on aluekehitystoimijoiden sekä korkeakoulujen haaste. Alavuotunki ym. (2015) toteavat Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisussa, että muotoilun käyttö on laajentunut perinteisestä tuotekeskeisestä suunnittelusta koskemaan myös aineettomien kohteiden suunnittelua. Tämä näkökulma avaa uusia mahdollisuuksia muotoilijoille viedä omaa osaamistaan yrityksiin.
Rahoitus voi olla muotoilun hyödyntämisen esteenä. Muotoilun hyödyntämistä saatetaan pitää kalliina investointina. Muotoilun käyttöönotossa hyödyt eivät välttämättä konkretisoidu vielä ensimmäisessä muotoilukokeilussa, vaan vaikutukset näkyvät pidemmällä aikavälillä. Uuteen totuttelu vaatii aikaa. Kun uudet tuotekehitysprosessit on otettu käyttöön ja molemminpuolinen ymmärrys saavutettu esimerkiksi yrityksen tuotekehitystoimijoiden ja ulkopuolisen muotoilijan välillä, toiminta tehostuu.
Muotoilutietouden puute vaikeuttaa myös palvelun ja hinnan välisen suhteen hahmottamista. Tähän voidaan vaikuttaa korkeakouluissa yritysyhteistyön avulla. Parhaimmillaan yritysyhteistyö auttaa toimijoita hahmottamaan mitä on mahdollista ostaa, miten paljon työ vie aikaa ja mitä muita resursseja siihen vaaditaan.
Mitä korkeakoulu voi tarjota?
Muotoilun käytön edistämiseksi tarvitaan jatkuvaa tietoisuuden lisäämistä muotoilupalvelujen mahdollisuuksista. Yritykselle voi olla haastavaa sanoittaa muotoiluun liittyvää tarvetta ja toisaalta heillä ei ole tietoa korkeakoulun tarjoamista palveluista. Kommunikointia on lisättävä.
Toteutettujen yritysyhteistyöprojektien esittely on todettu yhdeksi parhaista tavoista tuoda esiin muotoilun hyötyjä ja korkeakoulun tarjoamia mahdollisuuksia. Korkeakoulujen tulee kehittää tapoja, joissa tuodaan korkeakoulun sidosryhmille esiin opiskelijoiden osaaminen. Erilaiset esimerkit aiemmin toteutetuista projekteista sekä niihin linkittyvistä prosesseista ja niiden lopputuloksista kiinnostavat toimeksiantajaa. Sen on havaittu myös lisäävään ymmärrystä muotoilusta ja tuovan uusia ajatuksia toimeksiantajalle siitä, mitä yhteistyö korkeakoulun kanssa voi tarjota. Tämä on keino madaltaa yritysten kynnystä ottaa yhteyttä korkeakouluun. Lisäksi opiskelijoille on tärkeää saada osaamisensa näkyviin yrityksille. Yritysyhteistyön eri muodot on tunnistettu merkittäväksi rekrytointikanavaksi.
Korkeakoulun tulee tarjota palveluja mahdollisimman helppoina ja kokonaisvaltaisina palveluina. Lisäksi muotoilua voi liittää muiden alojen tuottamiin palvelupaketteihin. Yrityksen on helpompi ostaa kokonaisratkaisu, kuin lähteä etsimään jokaiseen vaiheeseen eri toteuttaja. Yritysyhteistyön sisältötarve vaihtelee. Yrityksille myytävät tuotteet ja palvelut myös eroavat julkiselle ja kolmannelle sektorille myytävistä kokonaisuuksista. Olemme havainneet, että pienet toimijat tarvitsevat usein hyvin konkreettisia, nopeasti toteutettavia täsmäpalveluja. Isoilla toimijoilla on mahdollisuuksia laajempiin, vuosittain toistuviin vakioituihin projekteihin ja pitkäaikaisiin kumppanuussuhteisiin. Riippumatta toimijan koosta tai toimialasta pitää selkeästi tunnistaa yhteistyön konkreettinen hyöty.
Tiivistetysti voidaan todeta, että yritysyhteistyö on yksi keino tehdä muotoilua, sen prosesseja ja hyötyjä näkyväksi yrityksille. Se tarjoaa mahdollisuuden opiskelijoiden osaamisen esiin tuomiseen ja se toimii rekrytointikanavana. Yritysyhteistyön haasteena on tietyt korkeakoulun käytänteet ja yritysten heikko tietämys siitä, mitä kaikkea muotoilualan yhteistyö voi konkreettisesti tarkoittaa. Yhteistyömallit valmistavat opiskelijoita tulevaa työelämää varten ja lisäävät muotoiluymmärrystä sekä muotoilun käyttöä yrityksissä. Mallilla halutaan osaltaan kehittää suomalaisen muotoiluosaamisen käyttöä ja kilpailukykyä.
Ari Känkänen toimii yliopettajana Lahden ammattikorkeakolulun Muotoiluinstituutissa. Hän toimii projektipäällikkönä valtakunnallisessa Finnish Design Academy -hankkeessa. Hankkeen on rahoittanu Opetus- ja kulttuuriministeriö.
Anu Raappana toimii Lahden ammattikorkeakoulussa TKI-tehtävissä ja on ollut Design or die -hankkeen projektipäällikkä vuosina 2017 ja 2018. Design or die -hankkeen on rahoittanut Euroopan sosiaalirahasto.
