Aihearkisto: Muotoilu

Pop up -vapaaehtoisuus ja sukupolvien kohtaamiset

Kaupunki nuorten palveluna -projektin käyttäjätutkimuksessa ilmeni, että nuorilla on halu auttaa muita. Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa, mutta toisaalta se koetaan sitovana. Aiheeseen liittyviä vapaaehtoistoiminnan palvelukokokeiluja toteutettiin kevään 2018 aikana yhdessä Lahden vanhusten asuntosäätiön kanssa.

Kirjoittaja: Kati Kumpulainen

Vapaaehtoistoiminnan motiivit ja haasteet

Vapaaehtoistoiminnassa mukana olevien keski-ikä nousee ja mukaan toivottaisiin myös nuoria. Ihmiset eivät nykyään lähde kovin helposti mukaan toimintaan, jos pitää sitoutua pitkiksi ajoiksi. Vapaaehtoistyöhön innostaa muun muassa merkityksellisyyden kokemus ja yhdessäolo muiden kanssa. Vapaaehtoistyö voi edistää myös työllistymistä. Monella nuorella haasteena on yksinäisyys. Vapaaehtoiseen auttamistyöhön osallistumalla onkin mahdollista ehkäistä myös yksinäisyyttä.

Mikä auttamisen muoto on nuorille luontevaa?

Ajatuksena syntyi, että pop up- tyyppinen osallistumistapa voisi motivoida nuoria mukaan vapaaehtoistoimintaan. Haluttiin kokeilla, lahjoittavatko nuoret aikaa ja osaamistaan, jos he voivat itse valita mitä tekisivät ja jos heidät kohdistetaan lahjan saajan kanssa.

Kokeilun ideaa testattiin ensin noin 30 nuoren parissa marraskuussa 2017. Mukana oli ammattikoulun sekä ammattikorkeakoulun opiskelijoita, iältään 16-29- vuotiaita. Kohdattujen nuorten kanssa keskusteltiin siitä, ketä he haluaisivat ilahduttaa ja mihin tarkoitukseen tai kenelle he haluaisivat antaa aikaansa.

Yli puolet haastatelluista nuorista vastasi, että voisi auttaa tai ilahduttaa vanhuksia, esimerkiksi läsnäololla, kuuntelemalla, keskustelemalla, lähettämällä joulukortin, ulkoilu- tai kahviseurana tai opastamalla älylaitteiden käyttöön. Osa vastaajista sanoi haluavansa auttaa, mutta ei tiennyt miten. Yksittäisiä vastauksissa todettiin, että voisi olla muuttoapuna, keskustelutukena hiljaiselle ihmiselle, viedä vaihto-oppilaan tuopille, auttaa äitejä vauvan hoidossa tai auttaa eläinkodissa. Vastauksissa oli useita toteutuskelpoisia ideoita, mutta tässä kokeilussa päätettiin keskittyä kohtaamisiin vanhusten kanssa, koska vastauksista suurin osa liittyi siihen.


Kuva 1. Useimmat kohdatuista nuorista olisivat halukkaita ilahduttamaan tai auttamaan vanhuksia.

Vapaaehtoistoimintaa vanhusten parissa

Lahden vanhusten asuntosäätiön palvelutalon asukasohjaajan kanssa keskusteltiin, millaista apua tai ilahdutusta heidän asiakkaansa tarvitsisivat. Hänen kokemuksensa mukaan erilaiset osallistavat ja aktivoivat visailut ja tekemiset ovat suosittuja. Päädyttiin kuvataiteeseen tai piirtämiseen liittyvään aktiviteettiin. Kokeilun ajankohta ajoittui joulu-tammikuulle 2017.

Idea vanhusten ilahduttamisesta ja kohtaamisesta esiteltiin Muotoiluinstituutin visuaalisen viestinnän kurssin opiskelijoille. Kuusi oppilasta halusi lähteä mukaan kokeiluun.

Asukasohjaaja oli valinnut Wanha Herra- palvelutalossa ryhmän ikäihmisiä, jotka tapaavat viikottain kerhohuoneella. Kyseessä oli 11 ikäihmisen ryhmä, iältään 66-92 -vuotiaita. Nuoret ideoivat ”Piirrä ja arvaa”-tehtävän sekä tietokilpailun, jossa näytettiin kuvia vanhasta Lahdesta ja suomalaisista maalauksista.

Nuoret otettiin hyvin vastaan. Palvelutalon asukkaita kiinnosti kuulla nuorilta muun muassa heidän opiskelustaan. Alussa nuoret pyysivät ikäihmisiä kertomaan hieman itsestään ja he olivatkin halukkaita puhumaan ja kertomaan. He myös osallistuivat mielellään piirtämisen arvaamiseen sekä vanhojen valokuvien ja maalausten tietokilpailuun. Kuvat toimivat luontevasti keskustelun pohjana ja ikäihmiset kertoivat muistoja muun muassa Salpausselän kisoista ja vuonna 1963 romahtaneesta kerrostalosta. Aikaa oli varattu reilu tunti ja keskustelun syntyessä aikaa olisi kulunut enemmänkin.

Kuva 2. Tekemisen lomassa oli helppo tutustua.

Tapaamisen jälkeen nuoret olivat innostuneita ja tyytyväisiä. He kertoivat, kuinka mielenkiintoista oli keskustella varttuneeseen ikään ehtineiden ihmisten kanssa. Myös palvelutalon asiakkaat pitivät normaalisarjesta poikkeavasta vierailusta ja toivottivat nuoret tervetulleiksi uudestaan. Seuraavalla kerralla pelattiin osallistujien toiveiden mukaisesti bingoa ja jatkettiin keskustelua vanhoja Lahden valokuvia katsoen.

Kuva 3. Kuvat vanhasta Lahdesta saivat aikaan vilkasta keskustelua.

Tammikuussa kokeilua jatkettiin toisten opiskelijan toimesta. Tällä kertaa tavattiin ryhmä uusia ikäihmisiä heidän viikottaisen kerhotilatapaamisen yhteydessä. Nuoret olivat koonneet kuvabingoa varten suomalaisen kultakauden kuvataiteen klassikkoteoksia, jotka heijastettiin videotykin kautta seinälle. Opiskelijat saivat hyvin keskustelua aikaan, kysellen ja kertoen teosten maalareista, aiheista ja ikäihmisten ajatuksista kuviin liittyen bingon pelaamisen lomassa.

Seuraavalla kerralla nuoret olivat valinneet musiikkia ja iskelmiä, joita ikäihmisten tuli tunnistaa sanojen tai sävelmän perusteella. He saivat muistella myös laulun sanoja. Tunnelma oli hieno ja muutama ikäihmisistä halusi myös itse esiintyä laulaen tai runoja lausuen. Toiminnan ohella saatiin kuulla myös ikäihmisten kertomuksia ja muistelua omista nuoruusmuistoistaan. Osallistujat kiittelivät ohjelmaa ja sitä järjestäneitä nuoria fiksuiksi ja taitaviksi.

Kuva 4. Suomalaisen kuvataiteen kultakauden maalausten tunnistamista yhdessä.

Molemminpuolista iloa

Sekä nuoret että osallistuneet ikäihmiset olivat selvästi innostuneita ja tyytyväisiä kohtaamisiin. Nuoret totesivat tapaamisten jälkeen, että nythän he vasta oppivat tuntemaan vanhempia ihmisiä ja toisaalta harmi, että tapaamisia ei ollut tämän enempää. Alun perin nuorten kanssa oli ollut puhetta kahdesta kerrasta ja heille esitettiin mahdollisuutta jatkaa myös tulevaisuudessa. Nuoret kertoivat, että olivat lähteneet mukaan muun muassa sen vuoksi, että heidän omat isovanhempansa asuvat kauempana ja he halusivat päästä juttelemaan ja kuuntelemaan iäkkäämpien ihmisten kertomuksia. Osalla nuorten isovanhemmista oli jo muistisairauksia, joten keskustelu tai muistelu heidän kanssaan oli haastavampaa. Nuoret kertoivat myös, että muut mukaan kysytyt nuoret eivät ehkä lähteneet mukaan ikäihmisten tapaamisiin, koska eivät tienneet millainen tilanne tai henkilöt vastassa olisi. Myös toiminnan sitovuus mietitytti. Parasta markkinointia jatkossa toiminnalle olisikin, että mukana toiminnassa olleet nuoret kertoisivat kokemuksistaan muille nuorille.

Nuorten ja ikäihmisten kohtaamisille on selvästi molemminpuolista halua. Jotain yhteistä tekemällä on luontevaa lähestyä ja keksiä puheenaiheita. Seuraavaksi tulisi miettiä, miten palvelusta saisi jatkuvaa ja  mikä taho yhdistäisi nuoret ja iäkkäämmät kaupunkilaiset.  Esimerkiksi Eläkeliiton, Vanhustyön keskusliiton paikallisten jäsenyhdistysten tai muiden eläkeläisjärjestöjen sekä opiskelija- tai nuorisojärjestöjen yhteistyöllä toiminnasta saisi systeemisempää. Vapaaehtoistyötä voisi miettiä mahdollisuutena myös jonkin opintojakson yhteyteen, jolloin opiskelija saisi toimintaan osallistumisesta opintopisteitä. Vapaaehtoistyöntekijän ja – saajan kohtaamisia tulisi helpottaa. Yhtenä esimerkkinä OP on luonut vapaaehtoistyön kohtaamiseen liittyvän alustan, jonka kautta nuoria voisi tavoittaa paremmin vapaaehtoistyön pariin (Kansalaisareena ry 2019).

Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutin toteuttamassa Kaupunki nuorten palveluna – projektissa (2017-2018) sukellettiin nuoren sukupolven kaupunkikokemukseen. Rahoittajana toimi Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka- ohjelma. Projektin aikana pyrittiin löytämään ratkaisuja, jotka edistävät nuoren sukupolven kykyä olla mukana kehittämässä rohkeita ja tulevaisuuteen katsovia kaupunkeja.  Projektissa toteutettiin laaja käyttäjätutkimus, johon osallistettiin yli 400 16- 30 -vuotiasta nuorta.

Lähteet

Kansalaisareena ry. 2019. Hiiop100.fi. [Viitattu 9.9.2019). Saatavissa: https://www.hiiop100.fi/

Kirjoittaja

Kati Kumpulainen, TKI-asiantuntija, Kaupunki nuorten palveluna -projekti, Lahden ammattikorkeakoulu

Kuvat ja artikkelikuva: Kati Kumpulainen

Julkaistu 9.9.2019

Viittausohje

Kumpulainen, K. 2019. Pop up -vapaaehtoisuus ja sukupolvien kohtaamiset. LAMK Pro. [Viitattu ja pvm]. Saatavissa: http://www.lamkpub.fi/2019/09/09/pop-up–vapaaehtoisuus-ja-sukupolvien-kohtaamiset

Sukupolvien kohtaamisia palvelukokeilussa: opiskelijat ja Martat

Kaupunki nuorten palveluna -projektin käyttäjätutkimuksessa nousi esiin teemoina nuorten kiinnostus perinteisiin kädentaitoihin sekä puutteellinen osaaminen arjen askareissa. Aiheesta toteutettiin palvelukokokeiluja kevään 2018 aikana yhdessä Itä- Hämeen Marttojen kanssa.

Kirjoittaja: Kati Kumpulainen

Pop Up -kässäkahvila

Itä-Hämeen kässämartoilla on kerran kuussa oma kässäkahvila, joihin kuka vaan voi mennä tekemään matalalla kynnyksellä pieniä käsitöitä tietyn vaihtuvan teeman mukaan. Järjestön ulkopuolisten on kuitenkin hankala löytää tätä mahdollisuutta.

Itä-Hämeen kässämartat oli luonteva kumppani perinteisiin kädentaitoihin ja arjen askareisiin liittyviin kokeiluihin, koska heillä on aktiivista toimintaa koti- ja käsitöiden tekemiseen ja niiden arvostuksen kasvattamiseen liittyen. Martat olivat mukana myös #Pystyn2018 -kampanjassa, jonka tavoitteena oli kannustaa suomalaisia opettamaan nuorille arjen taitoja. Halu yhteistyöhön oli aidosti molemminpuolista, koska Martoilla on myös halua oman toimintansa kehittämiseen ja nuorentamiseen.

Kokeilun tarkoituksena oli luoda matalan kynnyksen mahdollisuus päästä oppimaan uusia taitoja yhdessä ja Marttojen opastuksella. Haluttiin kokeilla, innostuvatko nuoret tulemaan tällaiseen tapahtumaan. Pop Up -kässäkahvilakokeilu kohdennettiin Lahden ammattikorkeakoulun opiskelijoille.

Aiemmin kevään aikana opiskelijoille järjestettyjen työpajojen yhteydessä selvitettiin, millaisia taitoja nuoret haluaisivat Martoilta oppia. Toistuvina teemoina nousi esiin muun muassa virkkaus, neulonta, mattojen kudonta sekä erilaiset kasvien kasvatukseen, luonnonkosmetiikkaan ja materiaalien uusiokäyttöön liittyvät aiheet.

Marttojen kanssa järjestetyissä tapaamisissa suunniteltiin sisältöä nuorilta nousseiden teemojen mukaan. Päädyttiin kolmeen tapahtumakertaan maaliskuun 2018 aikana. Tapahtumasta tiedotettiin sisäisissä tiedotuskanavissa sekä eri kampuksille levitettiin tapahtuman julisteita. Tapahtumat kestivät kaksi tuntia, ne eivät vaatineet ennakkoilmoittautumista ja olivat opiskelijoille ilmaisia. Osallistujille tarjottiin kahvit.

Kuva 1. Kässäkahvilan juliste (suunnittelu: Minttu Kettunen)

Uusien asioiden kokeilua yhdessä

Ensimmäisen maaliskuun alussa pidetyn kässäkahvilan teemana oli virkkaus. Virkkaamalla oli mahdollista valmistaa pieniä puhdistuslappuja sekä paksummasta kuteesta sisustuskoreja. Tapahtumaan osallistui 12 henkilöä. Osallistujat olivat eritasoisia virkkaajia, mutta suurimmalle osalle edellisestä virkkauksesta oli aikaa. Positiiviset Martat ohjasivat ja opastivat tarvittaessa kädestä pitäen oikean tekniikan löytämiseksi. Tapahtuma koettiin erittäin positiivisena. Oman tekemisen konkreettinen näkeminen oli palkitsevaa. Toteutetut työt olivat riittävän pieniä, jotta ne sai helposti valmiiksi ja ehti tekemään useammankin pienen lapun.

Kuva 2. Martat opastivat opiskelijoita virkkaamaan (kuva: Kati Kumpulainen)

Toisessa kässäkahvilassa oli teemana mehiläisvahasta luonnonmukaisen elmukelmu korvikkeen valmistaminen. Osallistujia oli saman verran kuin ensimmäisessä kässäkahvilassa. Kelmun valmistaminen oli helppoa ja osallistujat tekivätkin useamman kelmun. Martoilla oli mukana myös virkkausvälineitä ja useampi kävijä innostui myös virkkaamaan. Tähän kässäkahvilaan osallistujista suurin osa oli vaihto-oppilaita ja tapahtumassa vallitsi iloinen kansainvälinen tunnelma.

Kuva 3. Värikkäistä kierrätyskankaista ja mehiläisvahasta valmistettiin silittämällä ekologista elmukelmua (kuva: Kati Kumpulainen)

Kolmannen kässäkahvilan teemana oli vanhojen farkkujen uusiokäyttö. Martat toivat mukanaan runsaasti erilaisia malleja laukuista, patalapuista  sekä pussukoista. Niitä pääsi valmistamaan farkkukankaasta. Lisäksi oli iso kasa kierrätysfarkkuja, joista osallistujat löysivät itseään miellyttävät värit ja kuosit. Osallistujia oli noin kymmenen. Käytössä oli kaksi ompelukonetta, joka hetkittäin aiheutti pientä odottelua, mutta kaikki halukkaat pääsivät tekemään omat tuotteensa. Myös tällä kertaa oli mahdollista kokeilla virkkaamista.

Kuva 4. Laajasta farkkuvalikoimasta löytyi jokaiselle osallistujalle mieleinen kangas (kuva: Kati Kumpulainen)

Onnistunut kokeilu – palvelulle on tilausta

Kokonaisuutena kokeilu oli oikein onnistunut. Martat olivat todella motivoituneita ja hyvin valmistautuneita. Aiheet olivat kiinnostavia ja tuotteet sopivia lyhyessä ajassa valmistettaviksi. Virkkaus oli hyvä aihe myös muissakin kuin vain ensimmäisessä kässäkahvilassa. Rento, katutasossa oleva keskeinen paikka oli helposti löydettävissä. Osallistujien ei tarvinnut erikseen tulla johonkin suljettuun tilaan, vaan he pystyivät poikkeamaan paikalle, vaikka lyhyen tauon ajaksi. Yhdessä tekeminen oli mukavaa. Myös tapahtumien esillepano ja ulkoinen ilme koettiin houkuttelevaksi. Pienellä panostuksella ja oikealla paikan valinnalla saatiin aikaan innostava kokonaisuus.

Markkinointina toimi parhaiten kaverilta toiselle kulkenut viesti. Paikalle löydettiin myös Yammerin ja julisteiden kautta, mutta suurin osa oli kuullut tapahtumasta kaverilta. Muutamat  kävijät osallistuivat kaikkiin kahviloihin, mutta suurin osa kävi vain yhdessä tai kahdessa. Osallistujina oli sekä naisia että miehiä. Toistuvasti järjestettynä tapahtuma toi paremman mahdollisuuden osallistua. Myös markkinoinnilla oli paremmin aikaa tavoittaa opiskelijat.


Kuva 5. Tapahtumapaikka oli keskeisellä paikalla ja helppo löytää (kuva: Kati Kumpulainen)

Kuva 6. Käsitöiden aiheet olivat sopivan pieniä ja ne sai samalla kertaa mukaan (kuva:Kati Kumpulainen)

Osallistujilta kerätystä palautteesta nousivat esiin mm.

  • Mielenkiinto, halu oppia jotain uutta.
  • Käsillä tekemisen ilo. Mahdollisuus tutustua ihmisiin.
  • Hengähdyshetki arkeen. Tapaamaan muita ihmisiä, olemaan sosiaalinen.
  • Fantastinen, todella mukavaa, meditatiivista.
  • Kiva tilaisuus, hyvin valmisteltu. Helppo jutustella käsitöiden äärellä.
  • Oikein kiva. Martat tosi mukavia.

Aiheet koettiin kiinnostavina. Etenkin mehiläisvahakelmu- ja farkkuaihe koettiin mielenkiintoisiksi, koska ne eivät olleet monelle aiheina tuttuja. Kerätyissä palautteissa nousi esiin muina kiinnostavina aiheina muutkin kierrätykseen ja uusiokäyttöön liittyvät teemat. Luonnonkosmetiikka ja kasvien kasvatus nousi myös esiin. Ne voisivat olla seuraavia kokeilemisen arvoisia aiheita.

Vastaavan toiminnan jatkoa ajatellen Martat olisi luontevin kumppani, koska heillä on jo valmiiksi vastaavaa toimintaa. Pieni osallistumismaksu ei olisi osallistumisen este. Marttojen omissa kässäkahviloissa osallistumismaksu on 2€ per kerta, sisältäen opastuksen, materiaalikustannukset ja pientä syötävää.

Tärkeää on, että tapahtumat järjestetään lähellä nuoria, helposti saavutettavassa paikassa. Voisiko Lahdessa esimerkiksi ammattikorkeakoulun uudelta Mukkulan kampukselta tarjota Martoille tilaa, joissa järjestää kässäkahviloita säännöllisesti? Mahdollista yhteistyötä voisi avata myös muiden järjestöjen, kuten partio, urheiluseurat tai seurakunnan nuorisotyö kanssa. Toiminnan lomassa on helppo tutustua myös uusiin ihmisiin.

Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutin toteuttamassa Kaupunki nuorten palveluna – projektissa (2017-2018) sukellettiin nuoren sukupolven kaupunkikokemukseen. Rahoittajana toimi Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka- ohjelma. Projektin aikana pyrittiin löytämään ratkaisuja, jotka edistävät nuoren sukupolven kykyä olla mukana kehittämässä rohkeita ja tulevaisuuteen katsovia kaupunkeja.  Projektissa toteutettiin laaja käyttäjätutkimus, johon osallistettiin yli 400 16- 30 -vuotiasta nuorta.

Kirjoittaja

Kati Kumpulainen, TKI-asiantuntija, Kaupunki nuorten palveluna-projekti, Lahden ammattikorkeakoulu

Artikkelikuva: Kati Kumpulainen

Julkaistu 9.9.2019

Viittausohje

Kumpulainen, K. 2019. Sukupolvien kohtaamisia palvelukokeilussa: opiskelijat ja Martat. LAMK Pro. [Viitattu ja pvm]. Saatavissa: http://www.lamkpub.fi/2019/09/09/sukupolvien-kohtaamisia-palvelukokeilussa:-opiskelijat-ja-martat/

Kierrätystä ja arjen vinkkejä opiskelijoille Martoilta

Kaupunki nuorten palveluna -projektin käyttäjätutkimuksessa nousi esiin teemoina muun muassa nuorten huoli maailman tilasta sekä puutteellinen osaaminen arjen askareissa. Teemat yhdistävä palvelukokeilu toteutettiin syksyn 2018 aikana yhdessä Itä- Hämeen Marttojen kanssa.

Kirjoittaja: Kati Kumpulainen

Palvelukokeiluja oikeisiin tarpeisiin pohjautuen

Projektin eksploratiivisen tutkimuksen tuloksista kävi ilmi, että nuoret sekä arvostavat luontoa, että ovat huolissaan sen tulevaisuudesta ja samalla omasta tulevaisuudestaan kriisiytyvästä maailmasta. Nuorten on vaikeaa nähdä, miten omilla tekemisillä voisi vaikuttaa tai että niillä olisi merkitystä positiivisen tulevaisuuden kannalta. Todettiin myös, että kierrättämiseen suhtaudutaan positiivisesti ja lainaamista pidetään vaihtoehtona tavaran ostamiselle.

Kun nuori saa opiskelupaikan, opinnot vievät usein uudelle paikkakunnalle.  Tällöin muutetaan ensimmäistä kertaa pois kotoa. Edessä on oman asunnon vuokraaminen, taloudesta huolehtiminen ja uusien kavereiden löytäminen ja oman arjen hallinta. Kokeilua suunniteltaessa pohdittiin, mitä nuoren arkea helpottavia asioita esimerkiksi uuteen kaupunkiin muuttaville nuorille voisi tarjota.

Jatkoa Lahti Survival Packille

Vuosina 2015 ja 2016 Lahden yrittäjät, Lahden kaupunki, Lahden seudun kehitysyhtiö LADEC ja LAMK kokosivat ammattikorkeakoulussa aloittaneille opiskelijoille Lahti Survival Packin (Lahti Business Region, 2015). Sillä toivotettiin tervetulleiksi uudet kaupunkiin muuttaneet opiskelijat. Pakettiin oli koottu kaupungin ja yritysten lahjoittamia tuotteita ja se sai aikan myös kansainvälistä huomiota ilmestyessään. Lahti Survival Packia järjestäneiltä tahoilta kuultiin, että vaikka Survival Pack oli ollut menestys, sellaisenaan sitä ei haluttu jatkaa. Tuotetta haluttiin kehittää esimerkiksi enemmän palveluiden suuntaan. Ideoina mietittiin esimerkiksi“kaupunkiäitiä” tai “campusmummoa”, joka voisi jakaa tietoa ja kuunnella omaan arkeen liittyvissä haasteissa.

Uusia Alkuja -tapahtuma

Luonnollinen yhteistyökumppani oman kodin ja talouden sekä arjenhallinnan vinkkeihin oli Martat, joiden kanssa oli tehty yhteistyötä jo aiemmin keväällä 2018 Pop Up- kässäkahvilan merkeissä. Martat jakavat tietoa ja materiaalia sekä pitävät myös räätälöityjä kursseja esimerkiksi oman kodin puhtauteen ja ruoanlaittoon liittyen. Marttoja tavatessa saatiin kuulla, että osana Marttailuviikkoa Martat järjestäisivät 10-16.9.2018 kansallisia Uusia alkuja- tapahtumia. Kyseessä oli kierrätystapahtuma opiskelijoille ja omaan kotiin muuttaneille. Tapahtumissa Martoilta ja yksityishenkilöiltä lahjoituksena saadut astiat ja keittiötarvikkeet saivat uuden alun uudessa omistuksessa.  Nuoret saivat valita tarvitsemiaan astioita ilmaiseksi kotiinsa.

Kaupunki nuorten palveluna- projekti oli mukana suunnittelemassa ja järjestämässä Lahden osuutta. Tapahtuma toteutettiin 15.9.2018 FellmanniCampuksella Lahdessa.

Kuva 1. Martat olivat keränneet kierrätettyjä keittiötarvikkeita opiskelijoille

Kohtaamisia ja kierrätystä

Uusia alkuja- tapahtumassa vieraili useita satoja opiskelijoita hakemassa kierrätettyjä keittiötarvikkeita opiskelija-asuntoonsa. Kävijöinä oli pääasiassa ensimmäisen vuoden opiskelijoita sekä vaihto-opiskelijoita, jotka juuri akuuteimmin tarvitsevatkin täydennystä asuntoonsa. Kauppansa tekivät tarvikkeet laidasta laitaan: mukit, lautaset, leivontavälineet, kahvinkeittimet ja aterimet. Osa astioista katettiin pöytiin pop up- kattauksiin, joista opiskelijat saivat valita mukaan tarvitsemansa.

Kuva 2. Tapahtumassa oli laaja valikoima astioita kotiin viemiseksi

Tapahtumassa jaettiin myös vinkkejä kierrätykseen ja oman kodin askareisiin liittyen. Opiskelijat olivat iloisen yllättyneitä siitä, että kodintarvikkeet olivat ilmaisia. Samalla syntyi luontevia eri ikäisten välisiä kohtaamisia. Sekä Martat että opiskelijat nauttivat päivästä. Tavaroita ei jäänyt paljoa ja loput tavaroista toimitettiin kierrätykseen. Tapahtuma otettiin innostuneena vastaan ja vastaavanlaista kierrätystapahtumaa toivottiin myös jatkossa uudelle kampukselle.


Kuva 3. Myös useita vaihto-opiskelijoita vieraili tapahtumassa

Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutin toteuttamassa Kaupunki nuorten palveluna – projektissa (2017-2018) sukellettiin nuoren sukupolven kaupunkikokemukseen. Rahoittajana toimi Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka- ohjelma. Projektin aikana pyrittiin löytämään ratkaisuja, jotka edistävät nuoren sukupolven kykyä olla mukana kehittämässä rohkeita ja tulevaisuuteen katsovia kaupunkeja.  Projektissa toteutettiin laaja käyttäjätutkimus, johon osallistettiin yli 400 16- 30 -vuotiasta nuorta. Käyttätutkimuksesta nousseiden teemojen perusteella toteutettiin useita palvelukokeiluja.

Lähteet

Lahti Business Region. 2015. Mikä ihmeen Lahti Survival Pack? [Viitattu 5.8.2019]. Saatavissa: http://lahtibusinessregion.fi/survivalpack/

Kirjoittaja

Kati Kumpulainen, TKI-asiantuntija, Kaupunki nuorten palveluna -projekti, Lahden ammattikorkeakoulu

Kuvat ja artikkelikuva: Kati Kumpulainen

Julkaistu 6.9.2019

Viittausohje

Kumpulainen, K. 2019. Kierrätystä ja arjen vinkkejä opiskelijoille Martoilta. LAMK Pro. [Viitattu ja pvm]. Saatavissa: http://www.lamkpub.fi/2019/09/06/kierratysta-ja-arjen-vinkkeja-opiskelijoille-martoilta

Valokuvan monimuotoinen kevät : Digitaalisuuden laajentamat ilmaisukeinot valokuvaajien kevään 2019 opinnäytetöissä

Useissa LAMK Muotoiluinstituutin valokuvauksen pääaineen kevään 2019 opinnäytetöissä valokuva lähtee liikkeelle, saa rinnalleen muita kuvantamismenetelmiä sekä merkkijärjestelmiä ja jopa abstrahoituu värien ja muotojen kokeelliseksi leikiksi. Tässä tekstissä käymme läpi muutamia näistä valokuvan ulkopuolelle laajenevista teoksista yhdessä niiden tekijöiden kanssa, taustoittaen kuitenkin ensin viime vuosikymmenten digitalisoituvan valokuvauksen muodonmuutosta, sen mukanaan tuomia mahdollisuuksia ja sitä miten valokuvataiteilijat ovat tarttuneet näihin mahdollisuuksiin.

Kirjoittajat: Pauliina Pasanen, Eetu-Pekka Heiskanen, Vilma Rimpelä ja Irene Suosalo

Digitalisoituminen mahdollistajana

Kirjassaan Jokapaikan valokuva. Suomalaisen valokuvauksen digitalisoituminen 1992-2015 Merja Salo käyttää filosofi ja tieteenfilosofi Bruno Latourin käsitettä affordanssi kuvaamaan digitaalista valokuvausta mahdollistajana (Salo 2015, 20). Salon kirjassa, kuten myös Pekka Makkosen väitöskirjassa Camera Pixela. Ammattilaisten näkemyksiä valokuvauksen digitalisoitumisesta, digitaalisuuden tarjoamia mahdollisuuksia tarkastellaan lähinnä still-valokuvien tuottamiseen, kuvankäsittelyyn ja nopeaan kuvansiirtoon vaikuttavina asioina (Salo 2015, Makkonen 2010). Salo käy kirjassa läpi valokuvauksen digitalisoitumista eri osa-alueilla; kuvajournalismissa, studiovalokuvauksessa ja valokuvataiteessa.  Valokuvataiteeseen Salo näkee digitalisoitumisella olleen vähäisimmin vaikutusta, monien valokuvataiteilijoiden suosiessa edelleen filmille kuvaamista ja esimerkiksi työprosessin nopeuden olevan merkityksetöntä verrattuna muihin (ammatillisiin) mediatuotantoihin (Salo 2015, 173).  Salo tuo esiin still-kuvan ulkopuolelta, kuinka kameroiden uudet video-ominaisuudet alkoivat olla riittäviä vuosituhannen vaihteessa, jolloin Salon haastatteleman Veli Granön mukaan syntyi oikea taidevideoiden buumi. Vuonna 2008 markkinoille tuli ensimmäinen HD-laatuista videota kuvannut järjestelmäkamera Canon EOS 5D Mark II. (Salo 2015, 178.)

Salo tarjoaa myös kiinnostavan digitaalisen kuvantamisen sukupolvijaon nimenomaan taidekuvan alueella, jossa hänen nimeämänsä ensimmäinen sukupolvi keskittyi Photoshopin mahdollistamiin yhdistelmäkuviin ja toinen sukupolvi toi digitaalisen still-kuvan tai liikkuvan kuvan installaationa galleriatilaan. Merja Salo kirjoittaa, kuinka ”digitalisoituminen avasi valokuvataiteilijoille erittäin laajan uusien ilmaisukeinojen ja -tekniikoiden paletin, joka ulottui yksittäisen valokuvateoksen työstöstä ja kuvien yhdistelystä vuorovaikutteisiin multimediateoksiin” (Salo 2015, 195-196.)

Jos kuitenkin ajattelee suomalaista valokuvataidetta viime vuosikymmeninä, niin hyvin suurelta osin valokuvataiteilijat pitäytyvät myös digitaalisuuden tuomin välinein perinteisen kaksiulotteisen still-valokuvan parissa. Suomalaisen valokuvataiteen paljon julkisuudessa olleita ilmiöitä on jo Taideteollisessa korkeakoulussa alkanut Helsinki School taiteen vientihanke, joka jatkuu Aalto yliopistossa edelleen Timothy Persons´n gallerian kautta. Kaupallinen galleria myy parhaiten yksittäisiä valokuvateoksia, kun taas installaatioiden ja videoteosten myynti yksityisille keräilijöille on luonnollisesti hankalampaa. Valokuvakentällä on aiheellisesti esitetty kriittinen kysymys koskien sitä, ohjaako tämä jo opiskeluaikainen kaupallinen hanke nuoria tekijöitä tietynlaiseen konservatiiviseen suuntaan mm. välineiden ja ilmaisukeinojen valinnassa. Tähän keskusteluun liittyvä julkaisu Pohjan tähdet. Suomalaisen valokuvan ja liikkuvan kuvan kansainvälistyminen ilmestyi Päivi Rajakarin toimittamana jo vuonna 2012.  Sittemmin keskustelu on jo laantunutkin ja tietenkin perinteisen still-kuvan vahva jatkumo todistaa, ettei kaksiulotteisen kuvan kerronnan mahdollisuuksia olla ”käytetty loppuun”, vaan se on edelleen tekijöitä kiinnostava väline. Tämän artikkelimme tarkoitus on kuitenkin tuoda esiin niitä valokuvan ulkopuolelle kurkottavia mahdollisuuksia, joita erityisesti tämän kevään Muotoiluinstituutista valmistuvat valokuvaajat ovat ottaneet teoksissaan käyttöön valokuvan rinnalle tai sen korvaten.

Valokuvaajan laajentuneet osaamistarpeet koulutuksessa

Digitalisoitumisen myötä ammattilaisten käyttämät järjestelmäkamerat ovat siis kehittyneet myös liikkuvan kuvan tekemiseen soveltuviksi laitteiksi ja samaan aikaan valokuvaajat ovat alkaneet tuottaa esimerkiksi journalistisessa työssä still-kuvien lisäksi videokuvaa digitaalisille alustoille. Luonnollisesti myös Muotoiluinstituutin valokuvaajien koulutuksessa olemme lisänneet valokuvaajien opintojen liikkuvan kuvan sisältöjä; erityisesti videokuvaus kuuluu opintoihin, mutta myös 3D animaation opiskelu on mahdollista. Kameralaitteiden tarjoamat mahdollisuudet ja digitaaliset alustat, joita koulutus ottaa osaksi opetettavia sisältöjä, mediakentän murros ja taiteen rajojen liudentuminen kuvataiteen sisällä voivatkin muuttaa valmistuvan valokuvaajan ammatillista osaamista ja identiteettiä liikkuvammaksi ja monimuotoisemmaksi. Tämän tekstin käsittelemät opinnäytetyöt ovat vapaasti tehtyjä taiteellisia teoksia, joita mahdollinen tilaaja ei ole pyrkinyt määrittelemään. Töiden kirjallinen osa taustoittaa ja purkaa kuvallisen työskentelyn esiin tuomia havaintoja työprosessista.  Paitsi että teokset laajenevat still-kuvan sijaan tai lisäksi käyttämään muita kuvallisia keinoja, mm. videokuvaa ja vaikkapa tieteen kuvantamisen metodeja, ne koostuvat nyt aiempia vuosia enemmän myös äänestä; esimerkkiteoksissa puheesta, ääneen luetuista runoista tai musiikista. Näyttelyinstallaatioissa monet kuvan tekemisen rinnakkaiset muodot saattavat yhdistyä tuottamaan niin informaatiota kuin poeettista kuvallista kerrontaa saman teoksen sisällä, johon vielä äänimaailma tuo oman kerroksensa. Näin syntyvät teokset vaativat monenlaisia taitoja ja valokuvaajien osaamiseen kohdistuvat vaatimukset ovatkin huomattavasti laajentuneet digitalisoitumisen aikana. Tämä tarjoaa koulutukselle jatkuvan haasteen, johon palaamme vielä tekstin lopuksi.

Kevään opinnäytetöissä kuvan rinnalle toivat äänen tässä luvussa esiteltävien töiden lisäksi Valtteri Heinonen (2019) tutkien musiikillisen äänen ja still-kuvan vuorovaikutusta katsomiskokemuksessa, sekä Rasmus Mäkelä (2019), joka antoi algoritmin valita kuvauspaikat lapsuuden kotipaikkakunnalla, tehden näissä maisemissa hitaita videokuvateoksia. Teoksissa ympäristön äänet, kuva ja tekstit tuottavat meditatiivisen tunnelman, mutta myös konkreettisen kertomuksen suomalaisen taajaman elämästä ikään kuin sen takapuolelta katsoen. Ihminen on läsnä kuvissa jatkuvana liikenteen huminana, josta teoksen nimi Hum.

Vilma Rimpelän teoksen voi katsoa laajentavan kuvajournalistista aiheen käsittelyä, vaikka näyttelyssä esitettynä se saakin taideteoksen muodon. Eetu-Pekka Heiskanen kehittää uudenlaista videorunouden ilmaisutapaa ja Irene Suosalo toteutti näyttävän videoteoksen roomalaiseen galleriaan skannografiasta lähtevin keinoin. Seuraavassa opiskelijoista Vilma Rimpelä, Eetu-Pekka Heiskanen ja Irene Suosalo kertovat opinnäytetöinä toteutetuista teoksistaan.

Vilma Rimpelä: Human 2.0

Human 2.0 on valokuvataiteellinen kokonaisuus, joka käsittelee biohakkerointia ilmiönä Suomessa. Työni on sukellus futuristiseen ja teknologiaviritteiseen biohakkerien maailmaan, pyrkien herättämään ajatuksia siitä, minne olemme menossa hyvinvointiteknologian näkökulmasta.

Tavoitteenani oli tehdä selkeä kokonaisuus, joka herättäisi mielenkiinnon myös esimerkiksi teknisillä ratkaisuillaan. Myös tiedon välittäminen oli yksi tavoitteista, kun kyseessä oli tavallaan kuvajournalistinen hanke, sillä työskentelytapani oli journalistinen: haastattelin ihmisiä, tutustuin aiheen taustoihin ja pyrin välittämään kokemani valokuvan muodossa katsojalle.

Aihetta oli käsitelty maailmalla (mm. kuvasarjat Futurists (David Vintiner ja Gem Fletcher) ja Grinders (Hannes Wiedemann) ja oman kuvasarjani suhteen mietin mitä haluaisin katsojana nähdä enemmän. Jäin miettimään ihmisiä ilmiöiden takana ja heidän lähtökohtiaan ja ajatuksiaan. Videomuotokuva tuntui sopivalta metodilta tuoda kuvan rinnalle kertojaääni avaamaan kuvaamieni henkilöiden ajatuksia. Halusin myös tuoda muotokuvien rinnalle tieteellistä näkökulmaa ja näin päädyin rakentamaan työhöni installaatiokokonaisuutta, joka yhdistää valokuvat videomuotokuviin, haastatteluääneen ja tieteellisiin kuvantamismenetelmiin. Tavallisen videokuvan sijaan olen toteuttanut videomuotokuvat yhden lämpökameralla, toisen aivojen magneettikuvalla ja kolmannen kuvaten haastattelemani henkilön dna:n erottelua Aalto yliopiston laboratoriossa.

Kuva 1. Human 2.0 näyttelyssä POST-tilassa (Loviisankatu 1, Lahti, 6.-12.5.2019) (Rimpelä 2019)

Kuva 2. Valokuvasarjasta Human 2.0. (Rimpelä 2019)

Kuva 3. Still-kuva lämpökameralla toteutetusta videomuotokuvasta (Rimpelä 2019)

Eetu-Pekka Heiskanen: Auringonpilkku

Auringonpilkku on videorunokokonaisuus, johon kuuluu kaksi videoteosta. Videot ovat syntyneet kirjoittamieni runojen pohjalta. Kuvallinen osa käsittelee ihmistä ja ilmiöitä kaupungistuvassa ympäristössä valosaasteen ja urbaanin ihmisen luontosuhteen kautta. Kirjallisessa osiossa tarkastelen kuvan runollisuutta ja sitä, miten runojen pyrkimys kuvallisuuteen haastaa kuvan tekijää. Tarkastelen myös videorunouden lajia muiden taiteilijoiden teosten sekä oman prosessini kautta.

Lähdin aluksi tekemään perinteisempää valokuvaa ja runoa yhdistelevää kirjaa, mutta kiinnostus esittää runoutta tuoreemmalla tavalla johti videoon. Video tarjosi runollisemman lähtökohdan, sekä enemmän mahdollisuuksia kuvien rytmin ja äänen kautta. Ajassamme mediumit sekoittuvat, ja se tekee kuvien pohtimisesta yhä monimutkaisempaa. Opinnäytteessäni keskeinen haaste oli saada kuvien, äänien ja sanojen purot risteämään yhteen virtaan, jolloin runollinen kokemus mahdollistuu. Tästä syystä videorunot ovat myös vikuroivia käsikirjoitettavia. Koin parhaaksi tavaksi vetää vain joitain kuvallisia suuntaviivoja, ja ryhtyä keräämään materiaalia intuitiivisesti.

Vasta leikkauspöydällä materiaalin vahvuudet ja heikkoudet hahmottuvat. Siksi tekijän on hyvä pysytellä muutoksille avoimena mahdollisimman pitkään. Videon runollisuus näyttääkin syntyvän juuri leikatessa, kun eri elementtejä sovitetaan yhteen. Hedelmällisintä on työstää kuvaa, runoa ja ääntä yhtä aikaa. Näin ne pääsevät alusta asti vaikuttamaan toisiinsa, eikä yksi osa-alue alistu niin helposti toisen tahtoon.

Kuva 4. Still-kuva videorunoteoksesta Auringonpilkku (Heiskanen 2019)

Irene Suosalo: Collisions

Collisions on kolmikanavainen video- ja ääniteos (21 min.), jonka lähtökohtana oli tuottaa kokeellisin metodein abstrakti video, jossa on draaman kaari. Video koostuu animaatioista, jotka tuotettiin yhdistelemällä analogisia sekä digitaalisia kuvan- ja videonkäsittelyn metodeja. Äänen on tuottanut Hermanni Keko.[1] Opinnäytetyöni kirjallisessa osassa pohdin paikkasidonnaisen audiovisuaalisen teoksen toteuttamista. Mietin miten tunteita ja tunnelmia voi luoda täysin abstrakteilla elementeillä. Käyn läpi prosessia, jossa ääni ja kuva muokkaavat toinen toisiaan. Työn pohjustuksena käyn läpi sitä, miten olen päätynyt valokuvauksesta nykyiseen työskentelytapaani. Lisäksi käyn itselleni merkittävien taiteilijoiden tuotannon avulla läpi sitä, miten videotaide ja kokeellinen animaatio ovat saaneet nykyisen muotonsa.

Haluan työskentelylläni korostaa leikin merkitystä sekä virheen kauneutta vastapainoksi liian täydelliselle kuvalle, jota mainonta ja internet ovat täynnä. Teknologisen kehityksen myötä taiteilijoille on annettu uusia työkaluja tuottaa mitä mielikuvituksellisempia kuvia. Työskentelyssäni haluan yhdistellä ja tutkia näitä mahdollisuuksia ennakkoluulottomasti.

Skannografiassa skanneri toimii kamerana ja sen avulla voidaan luoda kuvakollaaseja tai vääristyneitä kuvia liikuttelemalla objekteja skannerin lasilla. Tekniikka unohtui vähäksi aikaa, mutta kerran skannatessani liikutin vahingossa kuvattavaa paperia, jolloin tietokoneen ruudulle ilmestyi venynyt kuva. Kuvasin samalla tekniikalla kaikki mukanani olevat tavarat lompakosta kampaan. Kuin tyhjästä, olin yhtäkkiä taas se lapsi, joka teki jotain vain silkasta nautinnosta.  Minkäänlaiset säännöt eivät rajoittaneet tekemistäni.

Kamerat ja tietokoneohjelmat ovat nykyisin niin uskomattoman laadukkaita, että tekijälle jää hyvin vähän tilaa epäonnistua. Koen, että tämä oli juuri se syy miksi koin kyllästyneeni valokuvaukseen. Vastalauseena täydelliselle valokuvalle aloin leikata paperista tahallisen kömpelöitä muotoja ja tietokoneelleni kertyi satoja värikkäitä asetelmia paperikukkaista, vinoista neliöistä ja ympyröistä. Jokainen kuva yllätti ilmestyessään ruudulle saaden minut haluamaan lisää. Tästä uudenlainen työskentelyni läksi siis liikkeelle ja johti lopulta Collisions video ja ääniteokseen.

Kuvat 5 ja 6. Still-kuvia teoksesta Collisions (Suosalo 2019)

Valokuvataiteesta takaisin kamerataiteeseen?

Viime vuosikymmeninä niin kuvataiteen kuin media-alan ammattikentät ja koulutus ovat käyneet keskustelua monialaisuudesta, joka murtautuu väistämättä viestinnän digitalisoituneita välineitä käyttäville aloille. Välinelähtöisyys koulutuksen pääaineiden jaon lähtökohtana voi toisaalta vaikuttaa vanhentuneelta, mutta moninaisuuteen heittäytymisessä on myös vaarana kadottaa osaamisen ydin, joka pienillä erikoisosaamisen aloilla voi olla hyvinkin kysyttyä. Taideteollisessa korkeakoulussa valokuvataiteen koulutus tapahtui vielä 1960-luvulla elokuvan kanssa yhteisellä kamerataiteen laitoksella (Sotamaa & Aav 1999). Nyt uudelleen ”kamerataide” on varteenotettava rajaus, vaikka ei enää valokuvauksen ja elokuvataiteen yhdistymistä tarkoittaen. Sen sijaan liikkuva kuva näyttää tulleen vahvasti still-kuvan rinnalle monin muin erilaisin tavoin, synnyttäen uusia kerronnan tapoja ja muotoja, kuten tämän artikkelin opiskelijoiden teosesimerkit tuovat esiin.  

Tuoreessa väitöskirjassaan Eletyt tilat kuvataiteilijan työssä ja koulutuksessa Taideyliopiston kuvataideakatemiassa opettava Marika Orenius pohtii mm. kuinka kuvataiteen kentän monimuotoisuus hajottaa taideopetuksen perinteistä mestari – oppipoika -asetelmaa. Kuvataideakatemiassa tila-aika-linjalla opetetaan kaikkea perinteisistä maalauksen, kuvanveiston ja grafiikan linjoista eriytyvää tekemistä.  Opettajien osaaminen tulee haastetuksi opiskelijoiden valitessa aina uusia tekemisen tapoja. (Orenius 2019, 32) Näin tapahtuu myös LAMKin Muotoiluinstituutissa, jossa esimerkiksi valokuvauksen pääaineessa liikutaan niin median kuin taiteen kentillä ja keinojen parissa, osan opiskelijoista jatkaessa taideopintoja, osan sijoittuessa esimerkiksi mediataloihin.

Ammattikorkeakoulut ovat lähtökohtaisesti ammatillisesti suuntautuneita, mutta koulutuksessa on tärkeää säilyttää taiteen sisältöjä, eikä ainoastaan ajatellen vapaina taiteilijoina myöhemmin toimivia. Taiteellisen työskentelyn kautta tuotetaan vaikkapa kuvajournalisteja, joilla on kykyä myös kyseenalaistaa ja kehittää uusia muotoja muuttuvalla media-alalla. Vain ammatilliseen näkökulmaan keskittyminen rajoittaisi työskentelyn sen jäljentämiseen mikä vallitsee nyt. Taiteen kokeilevuus ja avoimuus on tärkeä arvo, joka pyritään säilyttämään Muotoiluinstituutissa niin sanottuna taideperustaisuutena kaikessa tekemisessä. Opiskelijat ovat monin tavoin lahjakkaita ja useilla tavoilla itseään ilmaisevia yksilöitä, jotka tuovat pitkään jatkuneen harrastuksen tai aiempien opintojen kautta hankittuna kuvien työstämisen rinnalle esimerkiksi musiikillista tai kirjallista osaamistaan. Ammattikorkeakoulun monialaisia opetussuunnitelmia tehtäessä on hyvä ymmärtää, kuinka monimuotoista osaamista jo esimerkiksi pelkästään yksi pääaine tai koko visuaalisen viestinnän ala sisältävät ja kuinka joustavien opintopolkujen rakentaminen nimenomaan koulutusalan sisällä on tärkeää tulevaisuuteen suuntaavaa työtä. Samoin on tärkeää voida käyttää sivutoimisia opettajia täydentämässä vakituisen henkilökunnan osaamista.

Lähteet

Heinonen, V. 2019. Olen – siis odotan. AMK-opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu, Muotoiluinstituutti, visuaalinen viestintä, valokuvaus. Lahti.

Heiskanen, E-P. 2019. Auringonpilkku. AMK-opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu, Muotoiluinstituutti, visuaalinen viestintä, valokuvaus. Lahti. [Viitattu 27.5.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019052913116

Makkonen, P. 2010. Camera pixela. Ammattilaisten näkemyksiä valokuvauksen digitalisoitumisesta. Väitöskirja. Aalto yliopisto, Taiteen ja suunnittelun korkeakoulu. Helsinki.

Mäkelä, R. 2019. Hum. AMK-opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutti, visuaalinen viestintä, valokuvaus. Lahti. [Viitattu 27.5.2019].Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019051610130

Orenius, M. 2019. Eletyt tilat kuvataiteilijan työssä ja koulutuksessa. Väitöskirja. Aalto yliopisto, Taiteen ja suunnittelun korkeakoulu. Helsinki.

Rajakari, P. (toim.). 2012. Pohjan tähdet. Suomalaisen valokuvan ja liikkuvan kuvan kansainvälistyminen. Helsinki: Suomen valokuvataiteen museo.

Rimpelä, V. 2019 Human 2.0. AMK-opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu, Muotoiluinstituutti, visuaalinen viestintä, valokuvaus. Lahti. [Viitattu 27.5.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019052712208

Salo, M. 2015. Jokapaikan valokuva. Suomalaisen valokuvauksen digitalisoituminen 1992-2015. Helsinki: Musta Taide.

Sotamaa, Y. & Aav, M. 1999. Ateneum Maskerad. Taideteollisuuden muotoja ja murroksia. Taideteollinen korkeakoulu 130 vuotta. Helsinki: Taideteollinen korkeakoulu.

Suosalo, I. 2019. Collisions. AMK-opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu, Muotoiluinstituutti, visuaalinen viestintä, valokuvaus. Lahti. [Viitattu 27.5.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019051510047

Kirjoittajat

Pauliina Pasanen, TaM, lehtori, LAMK Muotoiluinstituutti
Eetu-Pekka Heiskanen, Medianomi, LAMK Muotoiluinstituutti
Vilma Rimpelä, Medianomi, LAMK Muotoiluinstituutti
Irene Suosalo, Medianomi, LAMK Muotoiluinstituutti

Artikkelikuva: Still-kuva teoksesta Collisions (Suosalo 2019)

Julkaistu 5.6.2019

Tämä artikkeli on syntynyt osana kevään 2019 opinnäytetyöprosessia.

Viittausohje

Pasanen, P., Heiskanen, E-P., Rimpelä, V. & Suosalo, I. 2019. Valokuvan monimuotoinen kevät : Digitaalisuuden laajentamat ilmaisukeinot valokuvaajien kevään 2019 opinnäytetöissä. LAMK RDI Journal. [Viitattu ja pvm]. Saatavissa:
http://www.lamkpub.fi/2019/06/05/valokuvan-monimuotoinen-kevat-:-digitaalisuuden-laajentamat-ilmaisukeinot-valokuvaajien-kevaan-2019-opinnaytetoissa/


[1] Teos toteutettiin galleria AuditoriumArteen, joka sijaitsee Auditorium Parco della Musicassa, Roomassa. Teos oli osa nykytanssifestivaali Equilibrio Aurora Borealiksen ohjelmistoa. Näyttely oli avoinna 10.2.-26-.2. Festivaalin teemana 2019 oli Pohjoismaat ja kutsu osallistua tuli Suomen suurlähetystöltä Roomassa.

Muotoiluosaamisen hyödyntäminen yrityksissä

Yritysyhteistyöprojekteilla voidaan edistää muotoiluosaamisen laajempaa hyödyntämistä erityisesti pk-sektorilla. Muotoiluosaamisella on laajoja käyttömahdollisuuksia yritysten liiketoiminnan kehittämisessä, mutta erilaisia muotoilun käyttökohteita ei aina havaita. Korkeakoulu voi toimia tässä aktiivisena osapuolena ja auttaa yrityksiä löytämään muotoilun mahdollisuudet oman liiketoiminnan kehittämisessä.

Kirjoittajat: Paula Nurminen ja Anu Raappana

Muotoiluosaamisen hyödyntäminen

Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutissa tehdään runsaasti yritysyhteistyötä. Se on yksi pedagoginen ratkaisu, jolla on vahva asemassa muotoilun koulutuksen toteuttamisessa. Tarkastelemme tässä artikkelissa pk-yritysten ja korkeakoulun välistä yritysyhteistyötä pk-yritysten sekä opiskelijoiden näkökulmasta. Lisäksi pohdimme korkeakoulun yritysyhteistyön kehittämisen suuntaa. Artikkelissa esitetyt havainnot ja kokemukset perustuvat Lahden ammattikorkeakoulussa toteutettujen julkisrahoitteisten hankkeiden aikana syntyneeseen aineistoon sekä kirjoittajien omiin havaintoihin.

Muotoiluosaamisen hyödyntämisen porrasmalli

Yritysten muotoiluosaamisen hyödyntämistä voidaan kuvata porrasmallilla (The Ladder Model, kuva 1). Porrasmallissa taso yksi kuvaa tilannetta, jossa yritys ei juurikaan hyödynnä muotoiluosaamista osana liiketoimintaa. Tasolla yksi operoiva yritys ei myöskään ota huomioon tuotteen tai palvelun loppukäyttäjää kehittäessään uusia tuotteita tai palveluja. (Galindo-Rueda & Millot 2015, 27-29.)

Tasolla kaksi oleva yritys hyödyntää muotoiluosaamista, mutta osaamisen hyödyntäminen koskee lähinnä tuotteen ulkonäön tai tyylin suunnittelua. Toisella tasolla oleva yritys  poikkeaa merkittävästi tason kolme yrityksestä, jossa muotoilu on jo integroitu osaksi yrityksen tuotekehitysprosesseja. Neljännen tason yritys osaa hyödyntää muotoiluosaamista strategisena ja yrityskulttuuriin kytkeytyvänä tekijänä ja muotoilu nähdään kilpailuedun lähteenä. (Galindo-Rueda & Millot 2015, 27-29.)

Kuva 1. Muotoiluosaamisen hyödyntämisen portaat yrityksissä (Kuva: Paula Nurminen)

Yritysyhteistyön vahvistamisen keinoja

Korkeakoulujen yhtenä yritysyhteistyön tavoitteena voisi olla yritysten “saattaminen” portaalta toiselle. Yritysyhteistyö tarjoaa kontaktipinnan muotoiluun ja mahdollistaa yritykselle erilaiset kokeilut ilman suurta riskiä. Myöhemmin yrityksen on helpompi ostaa palvelu kaupalliselta toimijalta tai palkata yritykseen muotoilija kun muotoilutoiminnasta on jo kokemusta. Edelleenkin yritys voi jatkaa yhteistyötä myös korkeakoulun kanssa ja toteuttaa esimerkiksi sellaisia tulevaisuuteen suuntaavia ja kokeilevia projekteja, jotka eivät ole suoraan yrityksen ydintoimintaa.

Jo toteutetuissa yritysyhteistyöprojekteissa on havaittavissa muotoilun hyödyntämisen portailla eri tasoilla toimivia yrityksiä. Selkeä havainto on myös siitä, että yritykset oppivat muotoilun hyödyntämistä projektien aikana ja muotoilun käyttö uudelleen on helpompaa. Yritysyhteistyöprojektit toimivat kanavana levittää tuoda yrityksille näkyviin miten ja missä muotoiluosaamista voi hyödyntää.

Opiskelijan yritysyhteistyöstä saama hyöty

Yritysyhteistyöstä hyötyvät sekä yritykset että opiskelijat. Ensinnäkin opiskelijat saavat tuntumaa oikeasta työstä ja kokemusta yritysten kanssa toimimisesta. Yritykset saavat kokemuksen muotoilun tuomasta hyödystä yritystoiminnan, tuotteiden ja palvelujen kehittämisessä. Yritysyhteistyö toimii myös opiskelijoiden rekrytointikanavana. Oikeiden asiakkaiden kanssa työskentely tuo yritysmaailmaa lähemmäs opiskelijoita ja tällä tavalla auttaa tulevaisuudessa työpaikkojen löytämistä ja hakemista. Tuoretta muotoiluosaamista palkatessaan ensimmäisellä tai toisella muotoilun käytön portaalla oleva yritys saa samalla suuren määrän tietoa ja mahdollisuuden nousta eteenpäin muotoilua tuotekehitysprosessissaan ja koko yrityksen strategiassa hyödyntäväksi yritykseksi.

Yritysyhteistyön haasteet ja mahdollisuudet

Lahden ammattikorkeakoulussa toteutetuissa hankkeissa on pohdittu ja kehitetty pk-yritysten kanssa tehtävää yhteistyötä monesta eri näkökulmasta (esimerkiksi Design or die -Luovasta osaamisesta uutta arvoa ja kilpailukykyä, 1.8.2016-31.12.2018 ESR). Yhteistyössä on havaittu tiettyjä vahvuuksia sekä haasteita. Ne yritykset, joiden kanssa on tehty jo pidempään yhteistyötä, osaavat ottaa yhteyttä oikeisiin henkilöihin asian sujuvan etenemisen näkökulmasta ja ymmärtävät ammattikorkeakouluopiskelijoiden kanssa työskentelyyn liittyvät keskeiset tekijät kuten lukujärjestykset ja sen, että lopputulosta ei voi vakioida.

Eri hankkeiden aikana syntyneet havainnot ovat samansuuntaisia kuin aiemmin muissa hankkeissa ja tutkimuksissa esitetyt yritysyhteistyön haasteet, mahdollisuudet ja yritysyhteistyön muodot (ks. esimerkiksi Laitinen-Väänänen ym. 2013; Vihervaara 2015; Alavuotunki ym. 2015.)

Yhteistyö on avattava jollakin matalan kynnyksen toiminnalla, joka on yritystä ohjaavaa. Hyvä kokeilu johtaa usein laajempaan ja pidempään yhteistyöhön. Yritysyhteistyön aloittamisen näkökulmasta opiskelijoiden yrityksissä suorittamilla harjoitteluilla sekä yritysyhteistyöprojekteilla on suuri merkitys. Korkeakoulun ja yritysten väline vuoropuhelu on merkityksellistä, koska yhdessä yhteiskunnallisia ilmiöitä, muutosta sekä liiketoimintamahdollisuuksista keskustelemalla löydetään uusia muotoiluosaamisen käyttökohteita. Myös korkeakoulu voi löytää uusia tapoja hyödyntää osaamista yrityksissä, jos se käy yritysten kanssa tiivistä vuoropuhelua.

Yrityksille on hyötyä esimerkiksi lyhyistä tutustumiskäynneistä ja opinnäytetyöseminaarien seuraamisesta. Nämä molemmat toimintatavat ovat korkeakoululle helposti järjestettäviä ja kustannustehokkaita tapoja tutustuttaa yrityksiä muotoilun maailmaan. Lisäksi muotoilualan opiskelijoiden tuottamat avoimet portfoliot verkkoon sekä erilaiset näyttelyt, toimivat matalan kynnyksen tilaisuuksina tutustua muotoiluosaamisen mahdollisuuksiin tarkemmin.

Lähteet

Alavuotunki, K., Halme, K. & Salminen, V. 2015. Muotoilun hyödyntäminen ja vaikutukset yritysten kilpailukykyyn. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 58/2015. Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriö. [Viitattu 13.1.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-327-055-8

Galindo-Rueda, F. & Millot, V. 2015. Measuring Design and its Role in Innovation. OECD Science, Technology and Industry Working Papers, 2015/01. OECD Publishing. Paris. [Viitattu 13.11.2018]. Saatavissa: https://doi.org/10.1787/5js7p6lj6zq6-en

Laitinen-Väänänen, S., Vanhanen-Nuutinen, L., Ahmaniemi, R. & Lamppu, V-M. 2013. Ammattikorkeakoulujen ja yritysten välinen yhteistyö ja alueellinen vaikuttavuus.UAS Journal. [Viitattu 5.11.2018]. Saatavissa: https://arkisto.uasjournal.fi/uasjournal_2013-2/laitinen.html

Vihervaara, T. 2015. Yritysyhteistyö opetuksessa : käytännön käsikirja yliopistoille ja yrityksille. Aalto Yliopiston julkaisusarja. Helsinki.

Kirjoittajat

Paula Nurminen opiskelee Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutissa teollista muotoilua.

Anu Raappana työskentelee Muotoiluinstituutissa tutkijana ja projektipäällikkönä.

Artikkelikuva: https://pxhere.com/en/photo/714869 (CC0)

Julkaistu 28.2.2019

Viittausohje

Nurminen, P. & Raappana, A. 2019. Muotoiluosaamisen hyödyntäminen yrityksissä. LAMK Pro. [Viitattu ja pvm]. Saatavissa: http://www.lamkpub.fi/2019/02/28/muotoiluosaamisen-hyodyntaminen-yrityksissa/