Aihearkisto: Muotoilu

Valokuvan monimuotoinen kevät : Digitaalisuuden laajentamat ilmaisukeinot valokuvaajien kevään 2019 opinnäytetöissä

Useissa LAMK Muotoiluinstituutin valokuvauksen pääaineen kevään 2019 opinnäytetöissä valokuva lähtee liikkeelle, saa rinnalleen muita kuvantamismenetelmiä sekä merkkijärjestelmiä ja jopa abstrahoituu värien ja muotojen kokeelliseksi leikiksi. Tässä tekstissä käymme läpi muutamia näistä valokuvan ulkopuolelle laajenevista teoksista yhdessä niiden tekijöiden kanssa, taustoittaen kuitenkin ensin viime vuosikymmenten digitalisoituvan valokuvauksen muodonmuutosta, sen mukanaan tuomia mahdollisuuksia ja sitä miten valokuvataiteilijat ovat tarttuneet näihin mahdollisuuksiin.

Kirjoittajat: Pauliina Pasanen, Eetu-Pekka Heiskanen, Vilma Rimpelä ja Irene Suosalo

Digitalisoituminen mahdollistajana

Kirjassaan Jokapaikan valokuva. Suomalaisen valokuvauksen digitalisoituminen 1992-2015 Merja Salo käyttää filosofi ja tieteenfilosofi Bruno Latourin käsitettä affordanssi kuvaamaan digitaalista valokuvausta mahdollistajana (Salo 2015, 20). Salon kirjassa, kuten myös Pekka Makkosen väitöskirjassa Camera Pixela. Ammattilaisten näkemyksiä valokuvauksen digitalisoitumisesta, digitaalisuuden tarjoamia mahdollisuuksia tarkastellaan lähinnä still-valokuvien tuottamiseen, kuvankäsittelyyn ja nopeaan kuvansiirtoon vaikuttavina asioina (Salo 2015, Makkonen 2010). Salo käy kirjassa läpi valokuvauksen digitalisoitumista eri osa-alueilla; kuvajournalismissa, studiovalokuvauksessa ja valokuvataiteessa.  Valokuvataiteeseen Salo näkee digitalisoitumisella olleen vähäisimmin vaikutusta, monien valokuvataiteilijoiden suosiessa edelleen filmille kuvaamista ja esimerkiksi työprosessin nopeuden olevan merkityksetöntä verrattuna muihin (ammatillisiin) mediatuotantoihin (Salo 2015, 173).  Salo tuo esiin still-kuvan ulkopuolelta, kuinka kameroiden uudet video-ominaisuudet alkoivat olla riittäviä vuosituhannen vaihteessa, jolloin Salon haastatteleman Veli Granön mukaan syntyi oikea taidevideoiden buumi. Vuonna 2008 markkinoille tuli ensimmäinen HD-laatuista videota kuvannut järjestelmäkamera Canon EOS 5D Mark II. (Salo 2015, 178.)

Salo tarjoaa myös kiinnostavan digitaalisen kuvantamisen sukupolvijaon nimenomaan taidekuvan alueella, jossa hänen nimeämänsä ensimmäinen sukupolvi keskittyi Photoshopin mahdollistamiin yhdistelmäkuviin ja toinen sukupolvi toi digitaalisen still-kuvan tai liikkuvan kuvan installaationa galleriatilaan. Merja Salo kirjoittaa, kuinka ”digitalisoituminen avasi valokuvataiteilijoille erittäin laajan uusien ilmaisukeinojen ja -tekniikoiden paletin, joka ulottui yksittäisen valokuvateoksen työstöstä ja kuvien yhdistelystä vuorovaikutteisiin multimediateoksiin” (Salo 2015, 195-196.)

Jos kuitenkin ajattelee suomalaista valokuvataidetta viime vuosikymmeninä, niin hyvin suurelta osin valokuvataiteilijat pitäytyvät myös digitaalisuuden tuomin välinein perinteisen kaksiulotteisen still-valokuvan parissa. Suomalaisen valokuvataiteen paljon julkisuudessa olleita ilmiöitä on jo Taideteollisessa korkeakoulussa alkanut Helsinki School taiteen vientihanke, joka jatkuu Aalto yliopistossa edelleen Timothy Persons´n gallerian kautta. Kaupallinen galleria myy parhaiten yksittäisiä valokuvateoksia, kun taas installaatioiden ja videoteosten myynti yksityisille keräilijöille on luonnollisesti hankalampaa. Valokuvakentällä on aiheellisesti esitetty kriittinen kysymys koskien sitä, ohjaako tämä jo opiskeluaikainen kaupallinen hanke nuoria tekijöitä tietynlaiseen konservatiiviseen suuntaan mm. välineiden ja ilmaisukeinojen valinnassa. Tähän keskusteluun liittyvä julkaisu Pohjan tähdet. Suomalaisen valokuvan ja liikkuvan kuvan kansainvälistyminen ilmestyi Päivi Rajakarin toimittamana jo vuonna 2012.  Sittemmin keskustelu on jo laantunutkin ja tietenkin perinteisen still-kuvan vahva jatkumo todistaa, ettei kaksiulotteisen kuvan kerronnan mahdollisuuksia olla ”käytetty loppuun”, vaan se on edelleen tekijöitä kiinnostava väline. Tämän artikkelimme tarkoitus on kuitenkin tuoda esiin niitä valokuvan ulkopuolelle kurkottavia mahdollisuuksia, joita erityisesti tämän kevään Muotoiluinstituutista valmistuvat valokuvaajat ovat ottaneet teoksissaan käyttöön valokuvan rinnalle tai sen korvaten.

Valokuvaajan laajentuneet osaamistarpeet koulutuksessa

Digitalisoitumisen myötä ammattilaisten käyttämät järjestelmäkamerat ovat siis kehittyneet myös liikkuvan kuvan tekemiseen soveltuviksi laitteiksi ja samaan aikaan valokuvaajat ovat alkaneet tuottaa esimerkiksi journalistisessa työssä still-kuvien lisäksi videokuvaa digitaalisille alustoille. Luonnollisesti myös Muotoiluinstituutin valokuvaajien koulutuksessa olemme lisänneet valokuvaajien opintojen liikkuvan kuvan sisältöjä; erityisesti videokuvaus kuuluu opintoihin, mutta myös 3D animaation opiskelu on mahdollista. Kameralaitteiden tarjoamat mahdollisuudet ja digitaaliset alustat, joita koulutus ottaa osaksi opetettavia sisältöjä, mediakentän murros ja taiteen rajojen liudentuminen kuvataiteen sisällä voivatkin muuttaa valmistuvan valokuvaajan ammatillista osaamista ja identiteettiä liikkuvammaksi ja monimuotoisemmaksi. Tämän tekstin käsittelemät opinnäytetyöt ovat vapaasti tehtyjä taiteellisia teoksia, joita mahdollinen tilaaja ei ole pyrkinyt määrittelemään. Töiden kirjallinen osa taustoittaa ja purkaa kuvallisen työskentelyn esiin tuomia havaintoja työprosessista.  Paitsi että teokset laajenevat still-kuvan sijaan tai lisäksi käyttämään muita kuvallisia keinoja, mm. videokuvaa ja vaikkapa tieteen kuvantamisen metodeja, ne koostuvat nyt aiempia vuosia enemmän myös äänestä; esimerkkiteoksissa puheesta, ääneen luetuista runoista tai musiikista. Näyttelyinstallaatioissa monet kuvan tekemisen rinnakkaiset muodot saattavat yhdistyä tuottamaan niin informaatiota kuin poeettista kuvallista kerrontaa saman teoksen sisällä, johon vielä äänimaailma tuo oman kerroksensa. Näin syntyvät teokset vaativat monenlaisia taitoja ja valokuvaajien osaamiseen kohdistuvat vaatimukset ovatkin huomattavasti laajentuneet digitalisoitumisen aikana. Tämä tarjoaa koulutukselle jatkuvan haasteen, johon palaamme vielä tekstin lopuksi.

Kevään opinnäytetöissä kuvan rinnalle toivat äänen tässä luvussa esiteltävien töiden lisäksi Valtteri Heinonen (2019) tutkien musiikillisen äänen ja still-kuvan vuorovaikutusta katsomiskokemuksessa, sekä Rasmus Mäkelä (2019), joka antoi algoritmin valita kuvauspaikat lapsuuden kotipaikkakunnalla, tehden näissä maisemissa hitaita videokuvateoksia. Teoksissa ympäristön äänet, kuva ja tekstit tuottavat meditatiivisen tunnelman, mutta myös konkreettisen kertomuksen suomalaisen taajaman elämästä ikään kuin sen takapuolelta katsoen. Ihminen on läsnä kuvissa jatkuvana liikenteen huminana, josta teoksen nimi Hum.

Vilma Rimpelän teoksen voi katsoa laajentavan kuvajournalistista aiheen käsittelyä, vaikka näyttelyssä esitettynä se saakin taideteoksen muodon. Eetu-Pekka Heiskanen kehittää uudenlaista videorunouden ilmaisutapaa ja Irene Suosalo toteutti näyttävän videoteoksen roomalaiseen galleriaan skannografiasta lähtevin keinoin. Seuraavassa opiskelijoista Vilma Rimpelä, Eetu-Pekka Heiskanen ja Irene Suosalo kertovat opinnäytetöinä toteutetuista teoksistaan.

Vilma Rimpelä: Human 2.0

Human 2.0 on valokuvataiteellinen kokonaisuus, joka käsittelee biohakkerointia ilmiönä Suomessa. Työni on sukellus futuristiseen ja teknologiaviritteiseen biohakkerien maailmaan, pyrkien herättämään ajatuksia siitä, minne olemme menossa hyvinvointiteknologian näkökulmasta.

Tavoitteenani oli tehdä selkeä kokonaisuus, joka herättäisi mielenkiinnon myös esimerkiksi teknisillä ratkaisuillaan. Myös tiedon välittäminen oli yksi tavoitteista, kun kyseessä oli tavallaan kuvajournalistinen hanke, sillä työskentelytapani oli journalistinen: haastattelin ihmisiä, tutustuin aiheen taustoihin ja pyrin välittämään kokemani valokuvan muodossa katsojalle.

Aihetta oli käsitelty maailmalla (mm. kuvasarjat Futurists (David Vintiner ja Gem Fletcher) ja Grinders (Hannes Wiedemann) ja oman kuvasarjani suhteen mietin mitä haluaisin katsojana nähdä enemmän. Jäin miettimään ihmisiä ilmiöiden takana ja heidän lähtökohtiaan ja ajatuksiaan. Videomuotokuva tuntui sopivalta metodilta tuoda kuvan rinnalle kertojaääni avaamaan kuvaamieni henkilöiden ajatuksia. Halusin myös tuoda muotokuvien rinnalle tieteellistä näkökulmaa ja näin päädyin rakentamaan työhöni installaatiokokonaisuutta, joka yhdistää valokuvat videomuotokuviin, haastatteluääneen ja tieteellisiin kuvantamismenetelmiin. Tavallisen videokuvan sijaan olen toteuttanut videomuotokuvat yhden lämpökameralla, toisen aivojen magneettikuvalla ja kolmannen kuvaten haastattelemani henkilön dna:n erottelua Aalto yliopiston laboratoriossa.

Kuva 1. Human 2.0 näyttelyssä POST-tilassa (Loviisankatu 1, Lahti, 6.-12.5.2019) (Rimpelä 2019)

Kuva 2. Valokuvasarjasta Human 2.0. (Rimpelä 2019)

Kuva 3. Still-kuva lämpökameralla toteutetusta videomuotokuvasta (Rimpelä 2019)

Eetu-Pekka Heiskanen: Auringonpilkku

Auringonpilkku on videorunokokonaisuus, johon kuuluu kaksi videoteosta. Videot ovat syntyneet kirjoittamieni runojen pohjalta. Kuvallinen osa käsittelee ihmistä ja ilmiöitä kaupungistuvassa ympäristössä valosaasteen ja urbaanin ihmisen luontosuhteen kautta. Kirjallisessa osiossa tarkastelen kuvan runollisuutta ja sitä, miten runojen pyrkimys kuvallisuuteen haastaa kuvan tekijää. Tarkastelen myös videorunouden lajia muiden taiteilijoiden teosten sekä oman prosessini kautta.

Lähdin aluksi tekemään perinteisempää valokuvaa ja runoa yhdistelevää kirjaa, mutta kiinnostus esittää runoutta tuoreemmalla tavalla johti videoon. Video tarjosi runollisemman lähtökohdan, sekä enemmän mahdollisuuksia kuvien rytmin ja äänen kautta. Ajassamme mediumit sekoittuvat, ja se tekee kuvien pohtimisesta yhä monimutkaisempaa. Opinnäytteessäni keskeinen haaste oli saada kuvien, äänien ja sanojen purot risteämään yhteen virtaan, jolloin runollinen kokemus mahdollistuu. Tästä syystä videorunot ovat myös vikuroivia käsikirjoitettavia. Koin parhaaksi tavaksi vetää vain joitain kuvallisia suuntaviivoja, ja ryhtyä keräämään materiaalia intuitiivisesti.

Vasta leikkauspöydällä materiaalin vahvuudet ja heikkoudet hahmottuvat. Siksi tekijän on hyvä pysytellä muutoksille avoimena mahdollisimman pitkään. Videon runollisuus näyttääkin syntyvän juuri leikatessa, kun eri elementtejä sovitetaan yhteen. Hedelmällisintä on työstää kuvaa, runoa ja ääntä yhtä aikaa. Näin ne pääsevät alusta asti vaikuttamaan toisiinsa, eikä yksi osa-alue alistu niin helposti toisen tahtoon.

Kuva 4. Still-kuva videorunoteoksesta Auringonpilkku (Heiskanen 2019)

Irene Suosalo: Collisions

Collisions on kolmikanavainen video- ja ääniteos (21 min.), jonka lähtökohtana oli tuottaa kokeellisin metodein abstrakti video, jossa on draaman kaari. Video koostuu animaatioista, jotka tuotettiin yhdistelemällä analogisia sekä digitaalisia kuvan- ja videonkäsittelyn metodeja. Äänen on tuottanut Hermanni Keko.[1] Opinnäytetyöni kirjallisessa osassa pohdin paikkasidonnaisen audiovisuaalisen teoksen toteuttamista. Mietin miten tunteita ja tunnelmia voi luoda täysin abstrakteilla elementeillä. Käyn läpi prosessia, jossa ääni ja kuva muokkaavat toinen toisiaan. Työn pohjustuksena käyn läpi sitä, miten olen päätynyt valokuvauksesta nykyiseen työskentelytapaani. Lisäksi käyn itselleni merkittävien taiteilijoiden tuotannon avulla läpi sitä, miten videotaide ja kokeellinen animaatio ovat saaneet nykyisen muotonsa.

Haluan työskentelylläni korostaa leikin merkitystä sekä virheen kauneutta vastapainoksi liian täydelliselle kuvalle, jota mainonta ja internet ovat täynnä. Teknologisen kehityksen myötä taiteilijoille on annettu uusia työkaluja tuottaa mitä mielikuvituksellisempia kuvia. Työskentelyssäni haluan yhdistellä ja tutkia näitä mahdollisuuksia ennakkoluulottomasti.

Skannografiassa skanneri toimii kamerana ja sen avulla voidaan luoda kuvakollaaseja tai vääristyneitä kuvia liikuttelemalla objekteja skannerin lasilla. Tekniikka unohtui vähäksi aikaa, mutta kerran skannatessani liikutin vahingossa kuvattavaa paperia, jolloin tietokoneen ruudulle ilmestyi venynyt kuva. Kuvasin samalla tekniikalla kaikki mukanani olevat tavarat lompakosta kampaan. Kuin tyhjästä, olin yhtäkkiä taas se lapsi, joka teki jotain vain silkasta nautinnosta.  Minkäänlaiset säännöt eivät rajoittaneet tekemistäni.

Kamerat ja tietokoneohjelmat ovat nykyisin niin uskomattoman laadukkaita, että tekijälle jää hyvin vähän tilaa epäonnistua. Koen, että tämä oli juuri se syy miksi koin kyllästyneeni valokuvaukseen. Vastalauseena täydelliselle valokuvalle aloin leikata paperista tahallisen kömpelöitä muotoja ja tietokoneelleni kertyi satoja värikkäitä asetelmia paperikukkaista, vinoista neliöistä ja ympyröistä. Jokainen kuva yllätti ilmestyessään ruudulle saaden minut haluamaan lisää. Tästä uudenlainen työskentelyni läksi siis liikkeelle ja johti lopulta Collisions video ja ääniteokseen.

Kuvat 5 ja 6. Still-kuvia teoksesta Collisions (Suosalo 2019)

Valokuvataiteesta takaisin kamerataiteeseen?

Viime vuosikymmeninä niin kuvataiteen kuin media-alan ammattikentät ja koulutus ovat käyneet keskustelua monialaisuudesta, joka murtautuu väistämättä viestinnän digitalisoituneita välineitä käyttäville aloille. Välinelähtöisyys koulutuksen pääaineiden jaon lähtökohtana voi toisaalta vaikuttaa vanhentuneelta, mutta moninaisuuteen heittäytymisessä on myös vaarana kadottaa osaamisen ydin, joka pienillä erikoisosaamisen aloilla voi olla hyvinkin kysyttyä. Taideteollisessa korkeakoulussa valokuvataiteen koulutus tapahtui vielä 1960-luvulla elokuvan kanssa yhteisellä kamerataiteen laitoksella (Sotamaa & Aav 1999). Nyt uudelleen ”kamerataide” on varteenotettava rajaus, vaikka ei enää valokuvauksen ja elokuvataiteen yhdistymistä tarkoittaen. Sen sijaan liikkuva kuva näyttää tulleen vahvasti still-kuvan rinnalle monin muin erilaisin tavoin, synnyttäen uusia kerronnan tapoja ja muotoja, kuten tämän artikkelin opiskelijoiden teosesimerkit tuovat esiin.  

Tuoreessa väitöskirjassaan Eletyt tilat kuvataiteilijan työssä ja koulutuksessa Taideyliopiston kuvataideakatemiassa opettava Marika Orenius pohtii mm. kuinka kuvataiteen kentän monimuotoisuus hajottaa taideopetuksen perinteistä mestari – oppipoika -asetelmaa. Kuvataideakatemiassa tila-aika-linjalla opetetaan kaikkea perinteisistä maalauksen, kuvanveiston ja grafiikan linjoista eriytyvää tekemistä.  Opettajien osaaminen tulee haastetuksi opiskelijoiden valitessa aina uusia tekemisen tapoja. (Orenius 2019, 32) Näin tapahtuu myös LAMKin Muotoiluinstituutissa, jossa esimerkiksi valokuvauksen pääaineessa liikutaan niin median kuin taiteen kentillä ja keinojen parissa, osan opiskelijoista jatkaessa taideopintoja, osan sijoittuessa esimerkiksi mediataloihin.

Ammattikorkeakoulut ovat lähtökohtaisesti ammatillisesti suuntautuneita, mutta koulutuksessa on tärkeää säilyttää taiteen sisältöjä, eikä ainoastaan ajatellen vapaina taiteilijoina myöhemmin toimivia. Taiteellisen työskentelyn kautta tuotetaan vaikkapa kuvajournalisteja, joilla on kykyä myös kyseenalaistaa ja kehittää uusia muotoja muuttuvalla media-alalla. Vain ammatilliseen näkökulmaan keskittyminen rajoittaisi työskentelyn sen jäljentämiseen mikä vallitsee nyt. Taiteen kokeilevuus ja avoimuus on tärkeä arvo, joka pyritään säilyttämään Muotoiluinstituutissa niin sanottuna taideperustaisuutena kaikessa tekemisessä. Opiskelijat ovat monin tavoin lahjakkaita ja useilla tavoilla itseään ilmaisevia yksilöitä, jotka tuovat pitkään jatkuneen harrastuksen tai aiempien opintojen kautta hankittuna kuvien työstämisen rinnalle esimerkiksi musiikillista tai kirjallista osaamistaan. Ammattikorkeakoulun monialaisia opetussuunnitelmia tehtäessä on hyvä ymmärtää, kuinka monimuotoista osaamista jo esimerkiksi pelkästään yksi pääaine tai koko visuaalisen viestinnän ala sisältävät ja kuinka joustavien opintopolkujen rakentaminen nimenomaan koulutusalan sisällä on tärkeää tulevaisuuteen suuntaavaa työtä. Samoin on tärkeää voida käyttää sivutoimisia opettajia täydentämässä vakituisen henkilökunnan osaamista.

Lähteet

Heinonen, V. 2019. Olen – siis odotan. AMK-opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu, Muotoiluinstituutti, visuaalinen viestintä, valokuvaus. Lahti.

Heiskanen, E-P. 2019. Auringonpilkku. AMK-opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu, Muotoiluinstituutti, visuaalinen viestintä, valokuvaus. Lahti. [Viitattu 27.5.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019052913116

Makkonen, P. 2010. Camera pixela. Ammattilaisten näkemyksiä valokuvauksen digitalisoitumisesta. Väitöskirja. Aalto yliopisto, Taiteen ja suunnittelun korkeakoulu. Helsinki.

Mäkelä, R. 2019. Hum. AMK-opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutti, visuaalinen viestintä, valokuvaus. Lahti. [Viitattu 27.5.2019].Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019051610130

Orenius, M. 2019. Eletyt tilat kuvataiteilijan työssä ja koulutuksessa. Väitöskirja. Aalto yliopisto, Taiteen ja suunnittelun korkeakoulu. Helsinki.

Rajakari, P. (toim.). 2012. Pohjan tähdet. Suomalaisen valokuvan ja liikkuvan kuvan kansainvälistyminen. Helsinki: Suomen valokuvataiteen museo.

Rimpelä, V. 2019 Human 2.0. AMK-opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu, Muotoiluinstituutti, visuaalinen viestintä, valokuvaus. Lahti. [Viitattu 27.5.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019052712208

Salo, M. 2015. Jokapaikan valokuva. Suomalaisen valokuvauksen digitalisoituminen 1992-2015. Helsinki: Musta Taide.

Sotamaa, Y. & Aav, M. 1999. Ateneum Maskerad. Taideteollisuuden muotoja ja murroksia. Taideteollinen korkeakoulu 130 vuotta. Helsinki: Taideteollinen korkeakoulu.

Suosalo, I. 2019. Collisions. AMK-opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu, Muotoiluinstituutti, visuaalinen viestintä, valokuvaus. Lahti. [Viitattu 27.5.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019051510047

Kirjoittajat

Pauliina Pasanen, TaM, lehtori, LAMK Muotoiluinstituutti
Eetu-Pekka Heiskanen, Medianomi, LAMK Muotoiluinstituutti
Vilma Rimpelä, Medianomi, LAMK Muotoiluinstituutti
Irene Suosalo, Medianomi, LAMK Muotoiluinstituutti

Artikkelikuva: Still-kuva teoksesta Collisions (Suosalo 2019)

Julkaistu 5.6.2019

Tämä artikkeli on syntynyt osana kevään 2019 opinnäytetyöprosessia.

Viittausohje

Pasanen, P., Heiskanen, E-P., Rimpelä, V. & Suosalo, I. 2019. Valokuvan monimuotoinen kevät : Digitaalisuuden laajentamat ilmaisukeinot valokuvaajien kevään 2019 opinnäytetöissä. LAMK RDI Journal. [Viitattu ja pvm]. Saatavissa:
http://www.lamkpub.fi/2019/06/05/valokuvan-monimuotoinen-kevat-:-digitaalisuuden-laajentamat-ilmaisukeinot-valokuvaajien-kevaan-2019-opinnaytetoissa/


[1] Teos toteutettiin galleria AuditoriumArteen, joka sijaitsee Auditorium Parco della Musicassa, Roomassa. Teos oli osa nykytanssifestivaali Equilibrio Aurora Borealiksen ohjelmistoa. Näyttely oli avoinna 10.2.-26-.2. Festivaalin teemana 2019 oli Pohjoismaat ja kutsu osallistua tuli Suomen suurlähetystöltä Roomassa.

Muotoiluosaamisen hyödyntäminen yrityksissä

Yritysyhteistyöprojekteilla voidaan edistää muotoiluosaamisen laajempaa hyödyntämistä erityisesti pk-sektorilla. Muotoiluosaamisella on laajoja käyttömahdollisuuksia yritysten liiketoiminnan kehittämisessä, mutta erilaisia muotoilun käyttökohteita ei aina havaita. Korkeakoulu voi toimia tässä aktiivisena osapuolena ja auttaa yrityksiä löytämään muotoilun mahdollisuudet oman liiketoiminnan kehittämisessä.

Kirjoittajat: Paula Nurminen ja Anu Raappana

Muotoiluosaamisen hyödyntäminen

Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutissa tehdään runsaasti yritysyhteistyötä. Se on yksi pedagoginen ratkaisu, jolla on vahva asemassa muotoilun koulutuksen toteuttamisessa. Tarkastelemme tässä artikkelissa pk-yritysten ja korkeakoulun välistä yritysyhteistyötä pk-yritysten sekä opiskelijoiden näkökulmasta. Lisäksi pohdimme korkeakoulun yritysyhteistyön kehittämisen suuntaa. Artikkelissa esitetyt havainnot ja kokemukset perustuvat Lahden ammattikorkeakoulussa toteutettujen julkisrahoitteisten hankkeiden aikana syntyneeseen aineistoon sekä kirjoittajien omiin havaintoihin.

Muotoiluosaamisen hyödyntämisen porrasmalli

Yritysten muotoiluosaamisen hyödyntämistä voidaan kuvata porrasmallilla (The Ladder Model, kuva 1). Porrasmallissa taso yksi kuvaa tilannetta, jossa yritys ei juurikaan hyödynnä muotoiluosaamista osana liiketoimintaa. Tasolla yksi operoiva yritys ei myöskään ota huomioon tuotteen tai palvelun loppukäyttäjää kehittäessään uusia tuotteita tai palveluja. (Galindo-Rueda & Millot 2015, 27-29.)

Tasolla kaksi oleva yritys hyödyntää muotoiluosaamista, mutta osaamisen hyödyntäminen koskee lähinnä tuotteen ulkonäön tai tyylin suunnittelua. Toisella tasolla oleva yritys  poikkeaa merkittävästi tason kolme yrityksestä, jossa muotoilu on jo integroitu osaksi yrityksen tuotekehitysprosesseja. Neljännen tason yritys osaa hyödyntää muotoiluosaamista strategisena ja yrityskulttuuriin kytkeytyvänä tekijänä ja muotoilu nähdään kilpailuedun lähteenä. (Galindo-Rueda & Millot 2015, 27-29.)

Kuva 1. Muotoiluosaamisen hyödyntämisen portaat yrityksissä (Kuva: Paula Nurminen)

Yritysyhteistyön vahvistamisen keinoja

Korkeakoulujen yhtenä yritysyhteistyön tavoitteena voisi olla yritysten “saattaminen” portaalta toiselle. Yritysyhteistyö tarjoaa kontaktipinnan muotoiluun ja mahdollistaa yritykselle erilaiset kokeilut ilman suurta riskiä. Myöhemmin yrityksen on helpompi ostaa palvelu kaupalliselta toimijalta tai palkata yritykseen muotoilija kun muotoilutoiminnasta on jo kokemusta. Edelleenkin yritys voi jatkaa yhteistyötä myös korkeakoulun kanssa ja toteuttaa esimerkiksi sellaisia tulevaisuuteen suuntaavia ja kokeilevia projekteja, jotka eivät ole suoraan yrityksen ydintoimintaa.

Jo toteutetuissa yritysyhteistyöprojekteissa on havaittavissa muotoilun hyödyntämisen portailla eri tasoilla toimivia yrityksiä. Selkeä havainto on myös siitä, että yritykset oppivat muotoilun hyödyntämistä projektien aikana ja muotoilun käyttö uudelleen on helpompaa. Yritysyhteistyöprojektit toimivat kanavana levittää tuoda yrityksille näkyviin miten ja missä muotoiluosaamista voi hyödyntää.

Opiskelijan yritysyhteistyöstä saama hyöty

Yritysyhteistyöstä hyötyvät sekä yritykset että opiskelijat. Ensinnäkin opiskelijat saavat tuntumaa oikeasta työstä ja kokemusta yritysten kanssa toimimisesta. Yritykset saavat kokemuksen muotoilun tuomasta hyödystä yritystoiminnan, tuotteiden ja palvelujen kehittämisessä. Yritysyhteistyö toimii myös opiskelijoiden rekrytointikanavana. Oikeiden asiakkaiden kanssa työskentely tuo yritysmaailmaa lähemmäs opiskelijoita ja tällä tavalla auttaa tulevaisuudessa työpaikkojen löytämistä ja hakemista. Tuoretta muotoiluosaamista palkatessaan ensimmäisellä tai toisella muotoilun käytön portaalla oleva yritys saa samalla suuren määrän tietoa ja mahdollisuuden nousta eteenpäin muotoilua tuotekehitysprosessissaan ja koko yrityksen strategiassa hyödyntäväksi yritykseksi.

Yritysyhteistyön haasteet ja mahdollisuudet

Lahden ammattikorkeakoulussa toteutetuissa hankkeissa on pohdittu ja kehitetty pk-yritysten kanssa tehtävää yhteistyötä monesta eri näkökulmasta (esimerkiksi Design or die -Luovasta osaamisesta uutta arvoa ja kilpailukykyä, 1.8.2016-31.12.2018 ESR). Yhteistyössä on havaittu tiettyjä vahvuuksia sekä haasteita. Ne yritykset, joiden kanssa on tehty jo pidempään yhteistyötä, osaavat ottaa yhteyttä oikeisiin henkilöihin asian sujuvan etenemisen näkökulmasta ja ymmärtävät ammattikorkeakouluopiskelijoiden kanssa työskentelyyn liittyvät keskeiset tekijät kuten lukujärjestykset ja sen, että lopputulosta ei voi vakioida.

Eri hankkeiden aikana syntyneet havainnot ovat samansuuntaisia kuin aiemmin muissa hankkeissa ja tutkimuksissa esitetyt yritysyhteistyön haasteet, mahdollisuudet ja yritysyhteistyön muodot (ks. esimerkiksi Laitinen-Väänänen ym. 2013; Vihervaara 2015; Alavuotunki ym. 2015.)

Yhteistyö on avattava jollakin matalan kynnyksen toiminnalla, joka on yritystä ohjaavaa. Hyvä kokeilu johtaa usein laajempaan ja pidempään yhteistyöhön. Yritysyhteistyön aloittamisen näkökulmasta opiskelijoiden yrityksissä suorittamilla harjoitteluilla sekä yritysyhteistyöprojekteilla on suuri merkitys. Korkeakoulun ja yritysten väline vuoropuhelu on merkityksellistä, koska yhdessä yhteiskunnallisia ilmiöitä, muutosta sekä liiketoimintamahdollisuuksista keskustelemalla löydetään uusia muotoiluosaamisen käyttökohteita. Myös korkeakoulu voi löytää uusia tapoja hyödyntää osaamista yrityksissä, jos se käy yritysten kanssa tiivistä vuoropuhelua.

Yrityksille on hyötyä esimerkiksi lyhyistä tutustumiskäynneistä ja opinnäytetyöseminaarien seuraamisesta. Nämä molemmat toimintatavat ovat korkeakoululle helposti järjestettäviä ja kustannustehokkaita tapoja tutustuttaa yrityksiä muotoilun maailmaan. Lisäksi muotoilualan opiskelijoiden tuottamat avoimet portfoliot verkkoon sekä erilaiset näyttelyt, toimivat matalan kynnyksen tilaisuuksina tutustua muotoiluosaamisen mahdollisuuksiin tarkemmin.

Lähteet

Alavuotunki, K., Halme, K. & Salminen, V. 2015. Muotoilun hyödyntäminen ja vaikutukset yritysten kilpailukykyyn. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 58/2015. Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriö. [Viitattu 13.1.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-327-055-8

Galindo-Rueda, F. & Millot, V. 2015. Measuring Design and its Role in Innovation. OECD Science, Technology and Industry Working Papers, 2015/01. OECD Publishing. Paris. [Viitattu 13.11.2018]. Saatavissa: https://doi.org/10.1787/5js7p6lj6zq6-en

Laitinen-Väänänen, S., Vanhanen-Nuutinen, L., Ahmaniemi, R. & Lamppu, V-M. 2013. Ammattikorkeakoulujen ja yritysten välinen yhteistyö ja alueellinen vaikuttavuus.UAS Journal. [Viitattu 5.11.2018]. Saatavissa: https://arkisto.uasjournal.fi/uasjournal_2013-2/laitinen.html

Vihervaara, T. 2015. Yritysyhteistyö opetuksessa : käytännön käsikirja yliopistoille ja yrityksille. Aalto Yliopiston julkaisusarja. Helsinki.

Kirjoittajat

Paula Nurminen opiskelee Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutissa teollista muotoilua.

Anu Raappana työskentelee Muotoiluinstituutissa tutkijana ja projektipäällikkönä.

Artikkelikuva: https://pxhere.com/en/photo/714869 (CC0)

Julkaistu 28.2.2019

Viittausohje

Nurminen, P. & Raappana, A. 2019. Muotoiluosaamisen hyödyntäminen yrityksissä. LAMK Pro. [Viitattu ja pvm]. Saatavissa: http://www.lamkpub.fi/2019/02/28/muotoiluosaamisen-hyodyntaminen-yrityksissa/

Päiväkodista campusradioon – opiskelua monenlaisissa ympäristöissä

Mun Päiväkoti – päijäthämäläiset lapset oppimisympäristöjen innovoijina -hanke on esimerkki työelämälähtöisestä projektista, johon osallistuu Lahden ammattikorkeakoulun opiskelijoita kahdelta eri alalta. Kyseessä on seudullinen varhaiskasvatuksen oppimisympäristöjen kehittämishanke, jossa lapset toimivat kokemusasiantuntijoina oppimisympäristöjä kehitettäessä.

Kirjoittajat: Katariina Borgenström, Tiina Vaara ja Kati Vähäkuopus

Autenttisessa ympäristössä opiskeltu teoriatieto kytketään käytäntöön

Lahden ammattikorkeakoulun ja sivistyspalveluiden seudullisen kehittämisen yhteistyö käynnistettiin jo hankkeen hakuvaiheessa, joten hankkeen alkaessa yhteistyölle oli rakentunut hyvä pohja, jolle lähteä suunnittelemaan hankkeen tarkempaa toteutusta rahoituspäätöksen tultua. Toteutus käynnistettiin opiskelijoiden rekrytoinnilla hankkeeseen. Opiskelijoiden rekrytointi on oma taiteenlajinsa ja vaatii rekrytoijilta tietämystä hankkeesta ja omaa innostusta asiaan. Seudullinen projekti, yhteistyö muotsikkalaisten kanssa, päiväkoti, lapset, oppimisympäristöt, suunnittelu, kehittäminen, osallistaminen– siinä joitakin sanoja, jotka saivat opiskelijat kiinnostumaan. Työelämälähtöisyyden lisäksi mielenkiinto tässä projektissa artikkelitiimin opiskelijajäsenen kohdalla kohdentui etenkin kahden eri alan opiskeljoiden yhteistyöhön.

Lahden ammattikorkeakoulun opetussuunnitelman tavoitteisiin lukeutuu työelämän kehittämistarpeiden kriittinen arviointi ja sopivien kehittämismenetelmien käyttö oman ammattialan kehittämiseksi. Lisäksi tavoitteena on osata soveltaa sekä hyödyntää saatua tietoa työelämän toiminnan kehittämiseksi. (LAMK 2016.)

Mun päiväkoti -hankeen aidoissa oppimisympäristöissä yhdistettiin teoreettista tietoa käytännölliseen tekemiseen ja muodostettiin uutta, integoitua tietoa. Hankkeessa jalkauduttiin päiväkoteihin aitoihin tilanteisiin, arvioitiin lapsia osallistaen ympäristön toimivuutta suotuisaan kasvuun ja kehitykseen sekä aloitettiin kehittämistyö kohti uudenlaisia oppimisympäristöjä. Hankkeessa opittiin sekä yhteisöllisesti että yksilöllisesti toimimalla vuorovaikutuksessa työelämän edustajien, opettajien ja opiskelijakollegoiden kanssa sekä omaa toimintaa reflektoiden. Edellä kuvaillun kaltaista oppimista edustaa Tynjälän (2014) integratiivisen pedagogiikan malli. Malli kuvaa oppimista, jossa kytkeytyivät yhteen teoreettinen-, käytännöllinen-, sosiokulttuurinen- ja itsesäätelytieto.

Projektiin osallistui noin kolmekymmentä opiskelijaa, puolet sosionomeja ja puolet kalustemuotoilijoita. Opiskelijoista muodostettiin 4-5 hengen moniammatillisia opiskelijaryppäitä. Monialainen yhteistyö sisältää lukuisia vaatimuksia: tiimi- ja vuorovaikutustaitojen hallitsemisen, vastuukysymysten määrittelyn, joustavat roolit ja asiakkaan tiedon sekä kokemuksen merkityksen oivaltamisen. Monialainen yhteistyö edellyttää lisäksi kulttuuria, jossa eri alojen edustajien ääni tulee kuuluviin ja jokainen on arvostettu. Toiminnan tulisi olla ei-hierarkkista toimintaa, jossa korostuu avoimuus ja yhteisöllinen tiedon tuottaminen. (Katisko ym. 2015, 164-165.)

Hankkeen alkaessa painotettiin avarakatseisuutta moniammatillisessa työskentelyssä. Vaikka kummankin alan opiskelijoilla on omat vahvuutensa ja näkökulmansa katsoa asioita, siirrettiin nämä rajoitukset sivuun ja työskenneltiin yli ammattirajojen. Hankkeen edetessä saatiinkin huomata, kuinka muotoilun opiskelijat heittäytyivät päiväkodeissa vuorovaikutukseen ja leikkiin lasten kanssa tai kuinka sosionomiopiskelijoilla oli luovia ideoita kalusteisiin ja toimintaympäristön muotoilemiseen.

Kuva 1. Opiskelijaryppään ideointivaiheen luonnos. (Tekijät: Karla Aaltonen, Venla Huhtinen, Katariina Borgenström, Marika Pajunen ja Johanna Eskola)

Keväällä projektin alkukartoitusvaihe tuli päätökseensä ja toukokuussa jokainen opiskelijarypäs esitteli oman kehittämisehdotuksensa myös päiväkotien väelle. Oli mielenkiintoista ja inspiroivaa huomata, kuinka jokaisella ryppäällä oli lopulta aivan erilainen kehittämisehdotus. On vaikeaa uskoa, että kehittämisehdotukset olisivat olleet yhtä laadukkaita ja innovatiivisia, jos yhteistyötä ei olisi toteutettu. Opiskelijan näkökulmasta oli antoisaa tulla tietoiseksi omista vahvuuksista ja heikkouksista yhteistyössä. Oman ammatillisuuden kehittämiseen tällainen tieto on  kullanarvoista – mikäli uskaltaa kohdata asiat ja ottaa kehittämisen kohteiksi.

Monia mahdollisuuksien campus opintojen suorittamiseen

Katariinalla on hankkeen lisäksi muutakin kokemusta eri alojen opiskelijoiden välisestä yhteistyöstä. Hän oli mukana toteuttamassa Lahden ammattikorkeakoulun kanaviin sosionomivideota, jossa esitteltiin koulutusta tuleville hakijoille. Videon toteuttaneet opiskeljat tutustuivat LAMKpromon toimintaan ja toimivat viime kesänä Ironman sekä Summerup – tapahtumissa opiskelijaedustajina tuottaen sisältöä koulun somekanaviin sekä kertoen kokemuksistaan LAMKin opiskelijoina – kerryttäen samalla opintopisteitä. Opiskelijat osallistuivat myös ammattikorkeakoulujen opiskelijaradioiden meetupiin Turussa. Lahden ammattikorkeakoulun campusradio, LiMu Radio on oppimisympäristö, jossa mikä ala tahansa voi toteuttaa ainakin osia opintojaksoista. Katariinan kokemuksen mukaan erilaisia osallistumista mahdollistavia oppimisympäristöjä on monipuolisesti tarjolla ja niitä kannattaa hyödyntää.

Istuessaan kampuskahvila Lamkoomassa voi puheensorinassa kuulla useita eri kieliä ja viitteitä eri aloilta; on matkailuliiketoiminnan opiskelijoita, fysioterapeutteja, vaihto-opiskelijoita ja tekniikan alan ihmisiä. Uudella campuksella on kaikki mahdollisuudet eri alojen opiskeljoiden yhteistyölle sekä työelämän kanssa tehtävään yhteistyöhön. Näistä mahdollisuuksista kannattaa ottaa kaikki irti! Jos idea campuksen päiväkodista toteutuu, toisi se laajasti mahdollisuuksia eri alojen yhteistyöhön ja toimisi loistavana autenttisena oppimisympäristönä monien alojen tuleville ammattilaisille.

Lähteet

Katisko, M., Kolkka, M. & Vuokila-Oikkonen, P. 2015. Monialainen ja moniammatillinen työ on voimavara. Teoksessa: Jari Helminen (toim.) Osaamiseksi kokemus jokainen. Näkökulmia oppimiseen ja hyvinvointialalla tarvittavan osaamisen muodostumiseen. [Tallinna]: United Press Global.

LAMK. 2016. Opinto-opas. Sosionomikoulutus 16S, Sosionomikoulutus 17K, Sosiaalipedagoginen varhais- ja nuorisokasvatus. [Viitattu 9.12.2018].  Saatavissa: http://opinto-opas.lamk.fi/index.php/fi/68177/fi/68143/STSOS16/94/year/2016

Tynjälä, P. 2014. Teoria ja käytäntö yhteen: Integratiivinen pedagogiikka oppimisen tukena. Koulutuksen tutkimuslaitos, Jyväskylän yliopisto. [Viitattu 9.12.2018]. Saatavissa: https://docplayer.fi/300828-Teoria-ja-kaytanto-yhteen-integratiivinen-pedagogiikka-oppimisen-tukena-paivi-tynjala-koulutuksen-tutkimuslaitos-jyvaskylan-yliopisto.html

Kirjoittajat

Katariina Borgenström on toisen vuoden sosionomiopiskelija. Opinnoissaan hän on hyödyntänyt laajasti LAMKin erilaisia oppimisympäristömahdollisuuksia.

Tiina Vaara toimii lehtorina Lahden ammattikorkeakoulun sosiaalialalla ja vastaa varhaiskasvatukseen liittyvistä opintokokonaisuuksista ja työelämäyhteistyöstä sekä täydennyskoulutuksista.  

Kati Vähäkuopus on sosionomi (yamk) ja ammatillinen opettaja, joka toimii hankekoordinaattorina sivistyspalveluiden seudulisessa kehittämisessä Lahden kaupungilla.

Artikkelikuva: https://pixabay.com/fi/lapset-kinder-hauskaa-tilap%C3%A4ist%C3%A4-808664/ (CC0)

Julkaistu 20.12.2018

Viittausohje

Borgenström, K., Vaara, T. & Vähäkuopus, K. 2018. Päiväkodista campusradioon – opiskelua monenlaisissa ympäristöissä. LAMK Pro. [Viitattu ja pvm]. Saatavissa:
http://www.lamkpub.fi/2018/12/20/paivakodista-campusradioon-–-opiskelua-monenlaisissa-ymparistoissa/

Korkeakouluyhteistyö muotoilun käytön edistäjänä yrityksissä

Vuosien 2016-2018 aikana Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutissa on tehty osana eri toimenpiteitä haastatteluja yrityksille. Ajatuksena on ollut selvittää eri kokoisilta ja eri toimialoilla toimivilta yrityksiltä yhteistyömahdollisuuksia sekä mahdollisuuksia hyödyntää muotoiluosaamista yrityksen liiketoiminnan tai henkilöstön osaamisen kehittämisessä.  Lisäksi aineistoa on kertynyt yritysyhteistyössä, jolla on pitkät perinteet Muotoiluinstituutissa.

Kirjoittajat: Ari Känkänen ja Anu Raappana

Muotoilun käyttöaste yrityksissä

Yritysten kyky hyödyntää muotoilua on vaihteleva.  Joissakin yrityksissä on inhouse-muotoilijoita, mutta valtaosa yrityksistä ostaa muotoiluosaamisen alan palveluntarjoajilta. Osa yrityksistä ei ole koskaan hyödyntänyt muotoiluammattilaisen osaamista tai edes tunnista muotoilun käyttötarvetta.  Muotoiluinstituutin ja yritysten välinen yhteistyö on ollut joillekin yrityksille väylä oppia tuntemaan ja päästä hyödyntämään muotoiluosaamista oman liiketoiminnan kehittämisessä.  

Yrityksen kykyä hyödyntää muotoiluosaamista voidaan kuvata porrasmalleilla (Alavuotunki ym. 2015). Portaiden ensimmäisellä tasolla yritys ei osaa vielä hyödyntää muotoilua liiketoiminnassaan. Tasolla kaksi yritys osaa jo jonkin verran hyödyntää muotoiluosaamista, mutta muotoilu nähdään lähinnä keinona parantaa esimerkiksi tuotteiden ulkonäköä. Tason kolme yrityksissä muotoilu on osa tuotekehitysprosessia. Yritys, jossa muotoilu nähdään strategisena välineenä ja osana yrityskulttuuria on tasolla neljä. Tason neljä yritys osaa hyödyntää muotoilua muista erottautumisen välineenä.(Galindo-Ruenda & Millot, 2015, 27-29; Alavuotunki ym., 34-35.)

Havaintomme perusteella merkittävä osa yrityksistä on edellä esitetyn porrasmallin mukaisesti muotoiluosaamisen hyödyntämisessä tasolla kaksi. Muotoiluosaamisen hyödyntäminen on satunnaista ja kohdistuu esimerkiksi tuotteen ulkonäön parantamiseen ja olemassa olevien mallien uudistamiseen. Yrityksissä on kuitenkin ilmennyt tarvetta ja tahtoa kehittää muotoilutoimintoja ja tässä kehitystyössä voi myös korkeakouluilla olla merkittävä rooli. 

Olemme havainneet, että muotoiluosaamista hyödyntäneet yritykset tunnistavat muotoilun tuottanee lisäarvoa. Esimerkiksi on havaittu tuotteiden käytettävyyden ja sitä kautta asiakastyytyväisyyden lisääntyneen muotoiluosaamisen hyödyntämisen myötä. Joissakin tapauksissa tuotannon prosessit ovat tehostuneet ja kasvutavoitteiset yritykset ovat saaneet apua uusien mallien tekemiseen. Joidenkin yritysten kohdalla olemassa olevan tuotteen hintamielikuvaa on pystytty nostamaan muotoiluosaamisen avulla.  

Haasteita ja muotoilun käytön esteitä

Osa yrityksistä pystyy tarkoin määrittelemään, mitä muotoilu heidän yrityksensä näkökulmasta on. Toisaalta enemmistö ei tiedä, miten muotoilua voi hyödyntää oman yrityksen kehittämisessä. On selkeä tarve muotoilutietoisuuden lisäämiseen. Tämä on aluekehitystoimijoiden sekä korkeakoulujen haaste. Alavuotunki ym. (2015) toteavat Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisussa, että muotoilun käyttö on laajentunut perinteisestä tuotekeskeisestä suunnittelusta koskemaan myös aineettomien kohteiden suunnittelua. Tämä näkökulma avaa uusia mahdollisuuksia muotoilijoille viedä omaa osaamistaan yrityksiin. 

Rahoitus voi olla muotoilun hyödyntämisen esteenä. Muotoilun hyödyntämistä saatetaan pitää kalliina investointina.  Muotoilun käyttöönotossa hyödyt eivät välttämättä konkretisoidu vielä ensimmäisessä muotoilukokeilussa, vaan vaikutukset näkyvät pidemmällä aikavälillä. Uuteen totuttelu vaatii aikaa. Kun uudet tuotekehitysprosessit on otettu käyttöön ja molemminpuolinen ymmärrys saavutettu esimerkiksi yrityksen tuotekehitystoimijoiden ja ulkopuolisen muotoilijan välillä, toiminta tehostuu.  

Muotoilutietouden puute vaikeuttaa myös palvelun ja hinnan välisen suhteen hahmottamista. Tähän voidaan vaikuttaa korkeakouluissa yritysyhteistyön avulla. Parhaimmillaan yritysyhteistyö auttaa toimijoita hahmottamaan mitä on mahdollista ostaa, miten paljon työ vie aikaa ja mitä muita resursseja siihen vaaditaan.

Mitä korkeakoulu voi tarjota?

Muotoilun käytön edistämiseksi tarvitaan jatkuvaa tietoisuuden lisäämistä muotoilupalvelujen mahdollisuuksista.  Yritykselle voi olla haastavaa sanoittaa muotoiluun liittyvää tarvetta ja toisaalta heillä ei ole tietoa korkeakoulun tarjoamista palveluista. Kommunikointia on lisättävä. 

Toteutettujen yritysyhteistyöprojektien esittely on todettu yhdeksi parhaista tavoista tuoda esiin muotoilun hyötyjä ja korkeakoulun tarjoamia mahdollisuuksia. Korkeakoulujen tulee kehittää tapoja, joissa tuodaan korkeakoulun sidosryhmille esiin opiskelijoiden osaaminen. Erilaiset esimerkit aiemmin toteutetuista projekteista sekä niihin linkittyvistä prosesseista ja niiden lopputuloksista kiinnostavat toimeksiantajaa. Sen on havaittu myös lisäävään ymmärrystä muotoilusta ja tuovan uusia ajatuksia toimeksiantajalle siitä, mitä yhteistyö korkeakoulun kanssa voi tarjota. Tämä on keino madaltaa yritysten kynnystä ottaa yhteyttä korkeakouluun. Lisäksi opiskelijoille on tärkeää saada osaamisensa näkyviin yrityksille. Yritysyhteistyön eri muodot on tunnistettu merkittäväksi rekrytointikanavaksi. 

Korkeakoulun tulee tarjota palveluja mahdollisimman helppoina ja kokonaisvaltaisina palveluina. Lisäksi muotoilua voi liittää muiden alojen tuottamiin palvelupaketteihin. Yrityksen on helpompi ostaa kokonaisratkaisu, kuin lähteä etsimään jokaiseen vaiheeseen eri toteuttaja. Yritysyhteistyön sisältötarve vaihtelee. Yrityksille myytävät tuotteet ja palvelut myös eroavat julkiselle ja kolmannelle sektorille myytävistä kokonaisuuksista. Olemme havainneet, että pienet toimijat tarvitsevat usein hyvin konkreettisia, nopeasti toteutettavia täsmäpalveluja.  Isoilla toimijoilla on mahdollisuuksia laajempiin, vuosittain toistuviin vakioituihin projekteihin ja pitkäaikaisiin kumppanuussuhteisiin. Riippumatta toimijan koosta tai toimialasta pitää selkeästi tunnistaa yhteistyön konkreettinen hyöty. 

Tiivistetysti voidaan todeta, että yritysyhteistyö on yksi keino tehdä muotoilua, sen prosesseja ja hyötyjä näkyväksi yrityksille. Se tarjoaa mahdollisuuden opiskelijoiden osaamisen esiin tuomiseen ja se toimii rekrytointikanavana. Yritysyhteistyön haasteena on tietyt korkeakoulun käytänteet ja yritysten heikko tietämys siitä, mitä kaikkea muotoilualan yhteistyö voi konkreettisesti tarkoittaa. Yhteistyömallit valmistavat opiskelijoita tulevaa työelämää varten ja lisäävät muotoiluymmärrystä sekä muotoilun käyttöä yrityksissä. Mallilla halutaan osaltaan kehittää suomalaisen muotoiluosaamisen käyttöä ja kilpailukykyä. 

Lähteet

Alavuotunki, K., Halme, K. Salminen, V. 2015. Muotoilun hyödyntäminen ja vaikutukset yritysten kilpailukykyyn. Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriö. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja. Innovaatio. 58/2015. [Viitattu 15.11.2018]. Saatavissa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/74995/TEMjul_58_2015_web_18112015.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Galindo-Rueda,F. & Millot, V. 2015. Measuring Design and its Role in Innovation. OECDScience, Technology and Industry Working Papers, 2015/01. Paris: OECD Publishing.  [Viitattu 13.11.2018]. Saatavissa: https://www.oecd-ilibrary.org/docserver/5js7p6lj6zq6-en.pdf?expires=1542790365&id=id&accname=guest&checksum=54C334FE0D2A8F81BC3EE5433BF926C0

Kirjoittajat

Ari Känkänen toimii yliopettajana Lahden ammattikorkeakolulun Muotoiluinstituutissa. Hän toimii projektipäällikkönä valtakunnallisessa Finnish Design Academy -hankkeessa. Hankkeen on rahoittanu Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Anu Raappana toimii Lahden ammattikorkeakoulussa TKI-tehtävissä ja on ollut Design or die -hankkeen projektipäällikkä vuosina 2017 ja 2018. Design or die -hankkeen on rahoittanut Euroopan sosiaalirahasto.

Julkaistu 20.12.2018

Viittausohje

Känkänen, A. & Raappana, A. 2018. Korkeakouluyhteistyö muotoilun edistäjänä yrityksissä. LAMK Pro. [Viitattu ja pvm]. Saatavissa: http://www.lamkpub.fi/2018/12/20/korkeakouluyhteistyo-muotoilun-kayton-edistajana-yrityksissa/


Korkkikangas – vaihtoehto nahalle

Kestämätön ja kuormittava nahantuotanto on yksi vaateteollisuuden tämän hetken puhuttavimmista haasteista. Vaihtoehtoisia materiaaleja nahalle kaivataan ja kehitetään jatkuvasti. Korkkitammen kuoresta valmistettua korkkikangasta voidaan käyttää nahan eettisempänä, vastuullisempana ja ympäristöystävällisempänä vaihtoehtona vaatteissa ja asusteissa.

Kirjoittajat: Minttu Hytönen ja Minna Cheung

Nahantuotannon haasteet

Nahka on yksi vanhimmista edelleen käytössä olevista vaate- ja asustemateriaaleista. Jo vuonna 2010 nahkaan liittyvillä aloilla toimi kaikkiaan 40 000 yritystä. Nahkateollisuus työllisti 500 000 työntekijää ja sen liikevaihto ylsi 50 miljardiin euroon (Euroopan parlamentti. Parlamentin jäsenten esittämät kysymykset 2010).

Eniten nahkaa tuotetaan Aasiassa: Kiinassa ja Intiassa. Euroopassa nahan saatavuus (raakavuota) on lihantuotannon vähennettyä 2000-luvulla heikentynyt merkittävästi. Tuotannon siirtyminen pois Euroopasta selittyy erityisesti työvoimakustannusten alhaisemmalla hinnalla, sillä nahan raakamateriaalin käsittely sisältää useita käsityötä vaativia työvaiheita.

Nahan kasvanut tuotanto Euroopan ulkopuolella, erityisesti Intiassa, on kuitenkin aiheuttanut kasvavia vakavia ongelmia. Elinkeinon harjoittaminen ei ole eettisesti ja ekologisesti ohjattua eikä valvottua, mikä on johtanut vakaviin eläinten kohtelun, työntekijöiden työskentelyolosuhteiden sekä ympäristökuormituksen ongelmiin. Nahkavuotien käsittelyssä käytettävien myrkyllisten kemikaalien seuraukset työntekijöille, alueen ihmisille ja ympäristölle ovat olleet niin moninaisia ja vakavia, että on perusteltua etsiä perinteisesti nahasta valmistetuille tuotteille vaihtoehtoisia materiaaleja.

Korkkikangas tarjoaa vastuullisemman vaihtoehdon

Korkki on luonnonmukainen, ympäristöystävällinen ja erittäin kestävä materiaali, jota käytetään paljon asusteissa, kengissä ja sisustuksessa. Korkkitammia kasvaa luonnonmukaisina eniten Portugalissa, Espanjassa ja Ranskassa. Korkin tuotanto ja puiden kuoriminen materiaalin saamiseksi on säännösteltyä, harkittua ja ympäristöä kunnioittavaa.

Korkkitammi kuoritaan ensimmäisen kerran sen ollessa 20-35-vuotias. Korkkitammi ei vahingoitu kuorinnan seurauksena, sillä puu luo kuorensa uudestaan. Kuorittu korkkitammi sitoo hiilidioksidia ilmakehästä 3-5 kertaa kuorimattomia puita enemmän. Kuorinnan jälkeen puu merkitään, ja samaa puuta kuoritaan uudestaan 10 vuoden välein jopa 200 vuoden ajan.

Kuorittu korkkitammi kuivuu auringossa kuusi kuukautta. Sen jälkeen se höyrytetään ja keitetään tulevan materiaalin joustavuuden maksimoinniksi. Tämän jälkeen korkista höylätään ohuita suikaleita, jotka sitten käsityönä liimataan luonnonmukaisella liimalla valitulle taustamateriaalille. Korkin kanssa voidaan käyttää lähes mitä vain kuitua. Yleisimpiä tukimateriaaleja ovat toistaiseksi viskoosi ja polyesteri. Lopuksi korkkikangas viimeistellään ympäristöä vahingoittamattomalla ja myrkyttömällä tiivisteellä.

Korkki on luonnostaan pölyä, vettä ja likaa hylkivä materiaali. Se on 100% kasviperäinen, kestävä, eikä sen valmistamiseen vaadita myrkyllisiä kemikaaleja. Korkkikangas on pehmeää, joustavaa eikä se repeydy helposti. Se on kevyttä, vaikeasti syttyvää ja helposti huollettavaa. Korkki tarjoaakin yhden varteenotettavimmista vaihtoehdoista eläinperäiselle nahalle.

Kuluttajat kaipaavat muutosta

Ympäristön kuormituksesta ja eläinten ja ihmisten oikeuksista puhuttaessa ovat vaateteollisuus ja muoti ilmiönä jatkuvasti keskustelun ytimessä. Haasteita on alalla paljon, ja keskustelu epäkohdista on jatkunut jo vuosikymmeniä. Mitään radikaalia muutosta kuluttamisessa tai valmistuksessa ei silti ole tapahtunut.

2010-luvulla yhä useammat yritykset ovat kuitenkin heränneet tarpeeseen uudistua ja kehittää toimintatapojaan. Yhtenä muutokseen painostavista käännekohdista oli muodin arvomaailmaa ravisuttanut Rana Plaza -vaatetehtaan onnettomuus vuonna 2013. Bangladeshilaisen vaatetehtaan kahdeksankerroksinen tehdasrakennus sortui vakavien laiminlyöntien seurauksena haudaten alleen tuhansia ihmisiä. Onnettomuudessa kuoli yli 1100 ihmistä ja loukkaantui vakavasti yli 2500. Lukuisten vaateliikkeiden tuotteita valmistaneen tehtaan onnettomuus on yksi maailman tuhoisimmista rakennusonnettomuuksista.

Kuluttajat kaipaavat vaateteollisuudelta muutoksia. Uudet kuluttajasukupolvet, erityisesti milleniaalit, hakevat esikuvikseen muutoksen tekijöitä ja innovaattoreita vanhan ja totutun toistajien sijasta. Kulutuspäätöksiä tehdään arvojen ohjaamana, mikä johtaa aiemmasta poikkeaviin kulutustottumuksiin.

Menestyäkseen yritysten tulee muuttaa toimintatapojaan ja tuotteitaan paremmin kuluttajien arvomaailmaa vastaaviksi. Muutokset ottavat aikansa ja kaikella tuottamisella on ympäristövaikutuksensa. Onkin löydettävä juuri sille omalle asiakaskunnalle, omiin tuotteisiin ja niiden käyttötarkoitukseen sekä toiminnan kannattavuuteen ja jatkuvuuteen sopivimmat vaihtoehdot mahdollisimman vastuullisesti ja kestävästi.

Muita vaihtoehtoisia materiaaleja nahalle

Vegaaninahka – tekonahka
Vegaaninahaksi kutsutaan nykyään materiaalia, joka aikaisemmin tunnettiin nimellä tekonahka. Se on öljypohjainen muovi. Tekonahalla ei ole laadukkaan materiaalin mainetta sen lähimenneisyydestä johtuen, jolloin sitä käytettiin lähinnä halvan hinnan takia. Uudet tekonahkalaadut on valmistettu huomattavasti laadukkaammin vastaamaan muotisuunnittelijoiden vaatimuksia. Muun muassa englantilainen suunnittelija Stella McCartney käyttää luksustuotteissaan eläinperäisen nahan sijasta pelkästään tekoturkista ja keinotekoista nahkaa. Raaka-aineena käytetään kuitenkin edelleen öljypohjaisia polyvinyylikloridia (PVC) tai polyuretaania tai näiden yhdistelmää, ja turkiksissa polyesteria tai akryylia. Myös ”vegaaninahka”-nimike on tehnyt materiaalin kaupallisesti kiinnostavammaksi.

Kasvipohjaiset materiaalit

PIÑATEX®
Ananaksen lehtikuidusta valmistettua materiaalia (non-woven), joka on jo kaupallisessa käytössä laukkujen ja kenkien valmistuksessa. Kuituja saadaan lehdistä nykyisen maatalouden sivutuotteena ja niiden kerääminen tarjoaa paikallisille maanviljelijöille lisätienestejä. Kuidun kehittäjä Carmen Hijosa on palkittu useilla innovaatio-palkinnoilla; mm. Cartier Women’s Initiative Awardilla (Sustainable innovation – 2015) sekä Innovative UK Women -palkinnolla (Sustainable materials – 2016). (Ananas Anam 2017)

VEGEATEXTILE®
Patentoitu teknologia, jolla voidaan tuottaa teknisiä materiaaleja viinin tuotannossa syntyvästä biomassasta; rypäleiden kuorista ja siemenistä, jotka jäävät jäljelle rypäleiden murskaamisen jälkeen. VEGEA palkittiin vuonna 2017 Global Change Awardilla. Palkinnon avulla yritys pystyy jatkokehittämään ja testaamaan materiaalista valmistettuja laukkujen ja kenkien prototyyppejä. (Vegea 2017)

TEXON VOGUE® -pestävä ja monikäyttöinen paperi, joka on jo kaupallisessa käytössä asusteiden ja pientuotteiden valmistuksessa. Paperista valmistetuilla tuotteilla on kansainvälinen FSC-hyväksyntä (Forestry Stewardship Council), joka myönnetään kestävälle ja eettiselle metsänhoidolle. (Texon 2018)

MYLO
Mycelium on sienirihmaston juurikasvustosta muokattua nahkamaista materiaalia. Myceliumia voi kasvattaa suhteellisen helposti laboratoriossa. Materiaali näyttää ja tuntuu hyvin nahkamaiselta. Merkittävä ero eläinperäiseen nahkaan on se, että mycelium materiaali ei mätäne. Se ei siten vaadi yhtä voimakkaita kemikaalikäsittelyjä. MYLO on lanseerattu kaupallisesti vuonna 2018. Luksustuotteita suunnitteleva Stella McCartney suunnitteli ja valmisti materiaalista käsilaukun mallikappaleen, joka on ollut näytteillä The Victoria and Albert Museumissa Lontoossa. (Fast Company 2018)

SEDACOR
Korkkitammesta saatavaa monikäyttöistä materiaalia, jota on käytetty erilaisissa sisustustuotteissa lattiamateriaaleista kalusteisiin jo 1924-luvulta lähtien. Viinipullojen sulkemiseen ilmatiiviisti luonnonkorkkia on käytetty tätäkin kauemmin. Korkki sopii hyvin laukkujen ja kenkien valmistamiseen ja tarjoaa vegaanin vaihtoehdon nahalle. Korkilla voidaan myös päällystää tekstiilimateriaalia kuten luomupuuvillaa. Tällä tavalla viimeistelty puuvilla tarjoaa vaihtoehdon vettä hylkiville öljypohjaisille materiaaleille: muoveille. (ArchiExpo 2018)

Lähteet

Ananas Anam. 2017. Piñatex. [viitattu 7.12.2018]. Saatavissa: https://www.ananas-anam.com/

ArchiExpo. 2018. Sedacor. [viitattu 7.12.2018]. Saatavissa:
http://www.archiexpo.com/soc/sedacor-soc-exportadora-de-artigos-de-cortica-105247.html

Euroopan parlamentti. Parlamentin jäsenten esittämät kysymykset. Kirjallinen kysymys, esittäjä: Mario Mauro (PPE). Aihe: Italian nahkateollisuus. Vastaus: 15.4.2010. [viitattu 7.12.2018]. Saatavissa: http://www.europarl.europa.eu/sides/getDoc.do?pubRef=-//EP//TEXT+WQ+P-2010-1907+0+DOC+XML+V0//FI

Fast Company. 2018. This very realistic fake leather is made from mushrooms, not cows. [viitattu 7.12.2018]. Saatavissa:
https://www.fastcompany.com/40562633/this-leather-is-made-from-mushrooms-not-cows

Texon. 2018. Texon Vogue. [viitattu 7.12.2018]. Saatavissa:
https://www.texon.com/consumer-applications/texon-vogue/

Vegea. 2017. [viitattu 7.12.2018]. Vegea-agro. Saatavissa:
https://www.vegeacompany.com/en/

Taustatietoa

Common Objective, Fibres & Fabrics. Fabric Switch: The Leather Guide. Pro member articles. Julkaistu 29.11.2018 Saatavissa: www.commonobjective.co

European Commission. The leather industry in the EU. [viitattu 7.12.2018]. Saatavissa: https://ec.europa.eu/growth/sectors/fashion/leather/eu-industry_en

VIEW, Textile Magazine. Winter 2018, Issue 124.

Kirjoittajat

Minttu Hytönen, opiskelija. Valmistaa opinnäytetyömallistoaan korkkikankaasta muoti- ja vaatetussuunnittelun koulutusohjelmassa.

Minna Cheung, lehtori. Muoti- ja vaatetussuunnittelu / Puettava muotoilu vastuuopettaja.

Artikkelikuva: https://pixabay.com/fi/fetsi-nahkateollisuuden-marokko-1691608/ (CC0)

Julkaistu: 20.12.2018

Viittausohje

Hytönen, M. & Cheung, M. 2018. Korkkikangas – vaihtoehto nahalle. LAMK Pro. [Viitattu ja pvm]. Saatavissa: http://www.lamkpub.fi/2018/12/19/korkkikangas-vaihtoehto-nahalle/