Aihearkisto: Hyvinvointi ja uudistava kasvu

Kotieläinpiha Green Care -toimintaympäristönä lastensuojelun avohuollossa

Digitaaliset laitteet ovat lisänneet lasten ja nuorten sisätiloissa viettämää ruutuaikaa merkittävästi ja ulkona luonnossa liikkuminen sekä leikkiminen on vähentynyt merkittävästi, ja lasten sekä nuorten luontosuhde on heikentynyt. Lastensuojelun avohuollossa luontosuhteen ylläpitämistä sekä kehittämistä voi edesauttaa tarjoamalla alaikäisille asiakkaille luontoympäristöön sijoittuvaa työskentelyä esimerkiksi kotieläinpihatoiminnan avulla.

Kirjoittajat: Markus Maatsalo ja Helena Hatakka

Green Care -toiminta tukee lapsen ja nuoren kasvua ja kehitystä

Luontoympäristössä järjestettävää tavoitteellista toimintaa kutsutaan usein käsitteellä Green Care. Kyseinen toiminta perustuu luonnon tavoitteelliseen hyödyntämiseen asiakkaiden kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edesauttamiseksi sekä ylläpitämiseksi. Metsät, puutarhat ja maatilat ovat tyypillisiä Green Care -toimintaan yhdistettäviä ympäristöjä, mutta Green Care -toimintaan sisältyy monia erilaisia luontolähtöisiä menetelmiä, joita on mahdollista toteuttaa myös kaupungissa tai jopa sisätiloissa. (Soini & Vehmasto 2014, 12; Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2019.)

Suomessa luontoon yhdistettävää toimintaa edistää yhdistys nimeltä Green Care Finland ry. Yhdistyksen eettisten ohjeiden eräänä ulottuvuutena on luontosuhteen vaaliminen ja etenkin alaikäisten asiakkaiden kohdalla positiivisen luontosuhteen muodostumisella on todettu olevan selkeä yhteys siihen, miten lapsi käsittelee esimerkiksi stressaavia elämäntilanteita nyt ja myöhemmissä ikävaiheissaan. (Wells & Evans 2003; Green Care Finland 2019a.)

Lasten myönteisen kehityksen edistämisessä luonnon vaikuttavuus on Green Care Finland ry:n (2019b) sekä Juusolan (2016, 73) mukaan hyvin kokonaisvaltaista, sillä luonnonympäristöissä lapsille mahdollistuu niin fyysisten, kuin sosiaalisten ja psyykkistenkin taitojen kehittyminen. Liikunnallisuus eri aistikokemuksineen sekä lapsen omatoimisuus, itsenäisyys, tarkkaavaisuus, vastuullisuus sekä luovuus ovat vain esimerkkejä niistä kaikista ominaisuuksista, joita luonnossa toimiminen mahdollistaa. Lapset yksinkertaisesti nauttivat luonnossa toimimisesta ja kyseinen toiminta mahdollistaa lähes poikkeuksetta tärkeän voimavaran heidän kasvulleen ja kehitykselleen.

Kotieläinpihatoiminta luontosuhteen vahvistajana

Green Care -toiminnan taustalla on ekopsykologiaksi kutsuttu tieteenala, jonka tutkimuskohteena on juuri luontoympäristö ja etenkin sen vaikutukset ihmiseen. Ekopsykologisen näkemyksen mukaan ihminen on osa luontoa ja sen tavoitteena on kyseisen suhteen ylläpitäminen. (Green Care Finland 2019c.)

Opinnäytetyössä suunniteltiin kotieläinpiha osaksi yksityisen sosiaalialan palveluita tuottavan yrityksen toimintaa. Kotieläinpiha luotiin vahvistamaan lasten ja nuorten luontosuhdetta. Green Care -toimintaympäristönä kotieläinpiha mahdollistaa sen, että eläimet, metsä, vesistö, pelto sekä maaseutuympäristö ovat kaikki lähellä ja ne vahvistavat lapsen ja nuoren luontosuhteen muodostumista sekä ylläpitämistä. Green Care toimii perustellusti sateenvarjokäsitteenä kotieläinpihalla toteutettavassa toiminnassa. (Maatsalo 2019.)

Kuva 1. Toimintaa kotieläinpihalla (kuva: Markus Maatsalo)

Pelkkä eläinten läsnäolo kotieläinpihalla lisää asiakkaiden turvallisuuden tunnetta ja vähentää jännitystä, mutta se myös mahdollistaa uudenlaisia virikkeitä oppimiseen. Kotieläinpihan monipuoliset työtehtävät, joita asiakkaat voivat suorittaa tai joissa he voivat avustaa, ovat motivoivia. Eläinten hoito on yksi oleellinen kotieläinpihan tehtävä ja sen sisältämät rutiinit voivat edesauttaa myös lasten ja nuorten vastuullisuuden, oma-aloitteisuuden sekä itsetunnon kehittymisessä. (Luonnonvarakeskus 2013; Green Care Finland 2019d; Green Care Finland 2019e.)

Osallistumalla kotieläinpihan työtehtäviin ja hoitamalla eläimiä asiakas voi saavuttaa hyvän olon tunteita onnistumisen kokemusten kautta. Työskentelyn tavoitteet suunnitellaan jokaisen asiakkaan kohdalla erikseen, huomioiden heidän varsinaiset lastensuojelun asiakkuuden kautta määritellyt tavoitteensa. Yleisenä toiminnan tavoitteena voi kuitenkin pitää asiakkaiden piristämistä sekä luottamuksellisen vuorovaikutussuhteen luomista. Tavoitteista riippumatta kaikilla asiakkailla on mahdollisuus kehittyä omissa fyysisissä, psyykkisissä ja sosiaalisissa taidoissaan kotieläinpihalla tapahtuvan työskentelyn kautta.

Elämyspedagogiikka ja ympäristökasvatus kotieläinpihan työmenetelminä

Kotieläinpiha toimintaympäristönä mahdollistaa alaikäisille asiakkaille parhaimmillaan merkittäviä henkilökohtaisia kokemuksia. Lapsi tai nuori voi oppia esimerkiksi jotakin täysin uutta ja saada tästä henkistä hyvinvointia sekä voimaantumisen kokemuksia. Kotieläinpihatoiminnan voi tästä syystä yhdistää hyvin elämyspedagogiikan käsitteeseen, sillä eläinten kanssa toimimisen lisäksi esimerkiksi kalastus voi mahdollistaa niin psyykkisiä kuin fyysisiäkin oppimisen kokemuksia ja pelkkä läheisessä metsässä retkeily tai järvellä soutelu voi rauhoittaa ja edesauttaa kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kehittymistä.

Kotieläinpihalle on myös syytä varata erillinen sisätila, missä asiakastyöskentelyä voi toteuttaa epävakaista sääolosuhteista riippumatta. Sisätiloissa voi esimerkiksi askarrella luonnosta saatavilla olevia materiaaleja hyödyntäen. Talvella kotieläinpihatoiminta onkin syytä suunnitella edellä mainitun askartelun ympärille, mutta myös esimerkiksi pilkkiminen, järven jäällä luistelu sekä lumikenkien avulla metsässä käveleminen ovat vaihtoehtoina.

Kotieläinpihalla toteutettavan asiakastyöskentelyn yhteydessä on syytä käsitellä myös niitä elementtejä, mistä eläinten hyvinvointi muodostuu ja miten luontoa kuuluu kunnioittaa. Tämän ympäristökasvatukseksi nimetyn työtavan avulla on mahdollisuus lisätä lasten ja nuorten vastuullisuutta kuluttajina. Eläinten hyvinvoinnin huomioon ottaminen on myös onnistuneen asiakastyön kannalta perusteltua, sillä vain hyvinvoiva eläin voi mahdollistaa turvallisen ilmapiirin muodostumisen Green Care -toiminnan yhteydessä (Green Care Finland 2019e).

Yhteenveto

Lastensuojelun avohuollon palveluja tuottavien toimijoiden tulisi ottaa luonto ja sen monimuotoiset hyvinvointivaikutukset entistä tarkemmin huomioon palveluitaan suunniteltaessa. Riippumatta siitä onko Green Care -toiminta suunniteltu kotieläinpihalle tai johonkin muuhun luontoympäristöön, niin sen tulisi olla organisoitu siten, että se olisi jatkuvaa, eikä rajoittuisi ympäristötekijöistä aiheutuviin muuttujiin. Luonnon ääressä tapahtuva Green Care -toiminta voi hyvin yksinkertaisesti toteutettunakin kuitenkin jo mahdollistaa osallisuuden, uuden oppimisen sekä onnistumisen kokemuksia lastensuojelun avohuollon asiakkaille ja juuri näitä kokemuksia jokainen lapsi tasapuolisesti tarvitsee.

Lähteet

Green Care Finland. 2019a. Mitä on Green Care? [Viitattu 29.8.2019]. Saatavissa: http://www.gcfinland.fi/green-care-/

Green Care Finland. 2019b. Luonto lasten kehityksessä. [Viitattu 29.8.2019]. Saatavissa: http://www.gcfinland.fi/green-care-/vaikuttavuus/luonnon-terveytta-edistavat-vaikutukset/luonto-lasten-kehityksessa-/

Green Care Finland. 2019c. Menetelmät. [Viitattu 29.8.2019]. Saatavissa: http://www.gcfinland.fi/green-care-/menetelmat/

Green Care Finland. 2019d. Maatilan käyttö. [Viitattu 29.8.2019]. Saatavissa: http://www.gcfinland.fi/green-care-/menetelmat/maatilan-kaytto/

Green Care Finland. 2019e. Eläinavusteiset menetelmät. [Viitattu 29.8.2019]. Saatavissa: http://www.gcfinland.fi/green-care-/menetelmat/elainavusteiset-menetelmat/

Juusola, M. 2016. Nature smart – luonto lasten ja nuorten voimavarana. Teoksessa: Suomi, A., Juusola, M. & Anundi, E. (toim.) Vihreä hoiva ja voima. Helsinki: Voimakirja Oy, 72-83.

Luonnonvarakeskus. 2013. Luonto hyvinvoinnin lähteenä – suomalainen Green Care. Esite.

Maatsalo, M. 2019. Sosiaalipalvelut Kelopuu Oy:n kotieläinpihatoiminta. Palvelukuvaus Green Care -toiminnan kehittämiseksi. AMK- opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu, sosiaali- ja terveysala. Lahti. [Viitattu 12.9.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019083018067

Soini, K. & Vehmasto, E. 2014. Kohti suomalaista Green Care -toimintatapaa. Teoksessa: Lääperi, R. Mynttinen, R. Pajala, A. Puromäki, H. Soini, K. Sundell, S. Tarkiainen, A. Törn, A. & Vehmasto, E. (toim.) Green Care -toimintatavan suuntaviivat Suomessa. Jokioinen: Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, 8-29.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 2019. Mitä Green Care on. [Viitattu 29.8.2019]. Saatavissa: https://thl.fi/fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/tyohon-kuntouttava-green-care-etela-suomessa/mita-green-care-on

Wells, N. & Evans, G. 2003. Nearby nature: A buffer of life stress among rural children. Environment and Behavior. Vol. 35/2003, 311-330.

Kirjoittajat

Markus Maatsalo on Lahden ammattikorkeakoulusta valmistuva sosionomiopiskelija, joka työskentelee lastensuojelun avohuollossa.

Helena Hatakka toimii yliopettajana Lahden ammattikorkeakoulussa sosiaali- ja terveysalalla.

Artikkelikuva: https://pxhere.com/fi/photo/971504 (CC0)

Julkaistu 12.9.2019

Viittausohje

Maatsalo, M. & Hatakka, H. 2019. Kotieläinpiha Green Care -toimintaympäristönä lastensuojelun avohuollossa. LAMK Pro. [Viitattu ja pvm]. Saatavissa: http://www.lamkpub.fi/2019/09/12/kotielainpiha-green-care–toimintaymparistona-lastensuojelun-avohuollossa/

Artikkeliopinnäytetyökokeilu Lahden ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalalla

Tässä artikkelissa kuvaamme artikkelimuotoisen opinnäytetyön mahdollisuuden kehittämistä sairaanhoitajaopiskelijoille Lahden ammattikorkeakoulussa, osana monialaista, valtakunnallista Verkkovirtaa -projektia. Kokeilussa tuotettiin neljä artikkeliopinnäytetyötä, jotka julkaistiin Theseuksessa.

Kirjoittajat: Helena Sillanpää ja Anne Vuori

Opinnäytetyö osana sairaanhoitajakoulutusta

Verkkovirta -projektin tavoitteena oli tunnistaa ja kehittää uusia toimintamalleja ammattikorkeakouluopintojen aikaiseen työn opinnollistamiseen (Moisio & Mäki 2017). Opinnäytetyötä pidetään haastavana erityisesti työssä oppimisen oppimistrategiaa noudattavilla opiskelijoilla (Vanhanen-Nuutinen ym. 2016). Opiskelijoiden erilaisten valmiuksien huomioimisen tarve opinnäytetyöprosessissa vaatii kehittämään monipuolisempia mahdollisuuksia opinnäytetyön tekemiseen. Artikkelimuotoinen opinnäytetyö tarjoaa opiskelijalle mahdollisuuden sitoa opinnäytetyö tiiviimmin omaan työhön ja sen kehittämiseen.

Ammattikorkeakoulututkinnon suorittamiseen kuuluu opinnäytetyön tekeminen, minkä aikana opiskelijan on tarkoitus oppia työskentelemään analysoivalla ja näyttöön perustuvalla työotteella. Ammattikorkeakouluasetuksessa määritellään, että ammattikorkeakoulututkintoa suorittava opiskelija osoittaa opinnäytetyössään omaavansa valmiudet seurata ja edistää oman ammattialansa kehittymistä sekä kehittää omaa ammattitaitoaan tutkimus-ja kehittämistoiminnassa (Asetus ammattikorkeakouluista 932/2014, 2015). Liisa Seppänen (2015, 1) toteaa osuvasti kirjoituksessaan, että ” ammattikorkeakoulun opinnäytetyön tulisi toisaalta olla työelämälähtöinen käytännön kehittämishanke ja toisaalta sen pitäisi myös toimia osoituksena tekijänsä akateemisista valmiuksista ja jatko-opintokelpoisuudesta -olla sekä lintu että kala.” Ammattikorkeakoulut ovat tasapainoilleet asian kanssa olemassaolostaan lähtien. Eri ammattikorkeakouluissa on käytössä erilaisia opinnäytetyön toteutusmuotoja, joissa haetaan yhteyttä työelämän ja haastavan akateemisen kirjoittamisen välillä.  Useimmissa opinnäytetyön voi tehdä toiminnallisena, tutkimuksellisena tai kirjallisuuskatsauksena. Nykyisin myös portfolio-opinnäytetyö ja artikkeliopinnäytetyö ovat useimmissa ammattikorkeakouluissa mahdollisia. 

Vanhanen-Nuutisen ja kumppaneiden (2016) tutkimukseen osallistuneet ammattikorkeakouluopiskelijat (n=928) käyttivät opintoihinsa ja työssä käyntiin yhteensä keskimäärin 52 tuntia viikossa. Tutkijat toteavatkin, että opetuksessa tulee ottaa huomioon entistä paremmin työssä kehittyvä osaaminen. Hankkeemme ajatuksena oli, että opiskelija voi opintojen aikana työstää artikkeleja liittyen oman osaamisensa ja työnsä kehittämiseen. Opinnäytetyön tekeminen on pitkä prosessi, jota on hyvä tarkastella niin työssä oppimisen kuin laajemmin opiskelijan asiantuntijuuden kehittymisen näkökulmasta.

Artikkeliopinnäytetyössä käsitellään jotain asiaa tai ilmiötä tutkitusta tai havainnoidusta tiedosta. Erilaisista artikkelityypeistä tässä hankkeessa valittiin yleistajuisempi tekstityyppi, joka välittää eri ammattialojen tietoa laajemmalle lukijakunnalle. Ammatillisissa artikkeleissa voidaan käsitellä esimerkiksi kehittämisprojekteja tai ammatillisten käytänteiden arviointia.

Koska teoreettiset viitekehykset oli esiteltävä hyvin tiiviissä muodossa, lähteisiin nojautuvaa teoreettista näkökulmaa tarvittiin artikkeleissa rajallisemmin kuin monografioissa. Tiedonhaku ja eettiset perusteet vastasivat kuitenkin normaalia opinnäytettä, samoin kielen ja tyylin osalta noudatettiin yleisiä opinnäytteen kriteerejä. Artikkelin kirjoittamisella työelämälähtöisesti tavoiteltiin opiskelijoiden viestintä- ja verkostoitumistaitojen kehittymistä ja työllistymisen edistämistä. 

Ammattikorkeakoulun tavoitteiden mukainen asiantuntijatoiminta ja ammattialalle soveltuva tiedontuotanto sekä soveltava ammatillinen ote sallivat opinnäytetöiden julkaisufoorumiksi myös ei tieteelliset ammatilliset julkaisut ja asiantuntijajulkaisut. Tässä kokeilussa ei vaadittu artikkeleiden julkaisemista vaan artikkelit julkaistiin Theseuksessa opinnäytetyön osana.

Kokeilussa tuotettiin neljä artikkeliopinnäytetyötä joko yksilö – tai ryhmätyönä. Opinnäytetyöt olivat Sairaanhoitajan roolia lapsettomuushoidoissa (Rautiainen, Pellikka ja Penttinen 2017),   Etenevät muistisairaudet : Teknologiset ratkaisut sairastuneen ja hänen läheisensä arjen tukena (Haverinen 2017), Ravitsemus odotusaikana ja lapsen ensimmäisenä vuotena ( Laurell & Kinnunen 2017) ja Parisuhdeväkivalta Suomessa : Miten se ilmenee ja miten voit sairaanhoitajana auttaa (Rantanen ym. 2018)

Kokeilussa mukana ollut opettajatiimi (3) ohjasi opiskelijoita sekä ryhmässä että yksilöllisesti opiskelijoiden ohjaustarpeen mukaan.

Opiskelijoiden kokemukset pilotissa

Opiskelijat kokivat hyvänä, että heillä oli mahdollisuus perehtyä valitsemansa ilmiön tarkasteluun useammasta näkökulmasta ja osittaa opinnäytetyön tekeminen niin, että opinnäytetyö saatiin artikkeli kerrallaan valmiiksi opiskelujen edetessä.

Opiskelijoiden mielestä kehitettävää oli opinnäytetyön ajoituksen suunnittelussa ja ohjauksessa. Opiskelijoille tarjottavien opinnäytetyöhön liittyvien kurssien ajoittuminen ei tukenut pilottiryhmää.  Ryhmäohjaus ja opiskelijoiden ohjaustarve eivät aina kohdanneet, mikä lisäsi yksilöohjauksen tarvetta ja vähensi vertaisohjauksen ja yhteisöllisen oppimisen hyödyntämistä.

Opiskelijoiden mukaan opinnäytetyön tekeminen muun opiskelun ja työssä käynnin rinnalla oli vaativaa ja ne nähtiin erillisinä projekteina eikä toisiaan tukevina prosesseina. Vanhanen-Nuutisen ja kumppaneiden (2016) mukaan työssä opittuja taitoja tulisi hyödyntää myös opinnäytetyön tekemisessä.

Opettajat arvioivat, että opiskelijoiden tiedonhankintataidot kehittyivät, aiheeseen liittyvä oman alan tutkimus tuli tutuksi ja he saivat arvokasta kokemusta kirjoittaa näyttöön perustuen hoitotyön kehittämisestä omalle ammattikunnalleen. Kehitettävää on ohjauksen oikea aikaisessa kohdentumisessa, vertaisohjauksen tehostamisessa ja ohjeiden integroimisessa LAMKn opinnäytetyö-ohjeistukseen ja metodiopetukseen.

Leinosen (2012) mukaan keskeistä ammattikorkeakouluopiskelussa on teoreettisen ja kokemuksellisen tiedon integroimisen oppiminen, mikä korostuu opinnäytetyössä. Opiskelijan tulee ymmärtää, soveltaa ja tuottaa uutta tietoa yhdessä opiskelijakollegan kanssa. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että opiskelijoiden orientaatiot opiskeluun, oppimiseen ja vertaistyöskentelyyn vaihtelevat.

Asiantuntijuuteen oppimisen lähtökohtien ollessa erilaisia opiskelijan oman äänen kuuleminen ja luovuuden salliminen mahdollistavat asiantuntijuuden kehittymisen opinnäytetyöprosessissa. Tärkeää on löytää yhdessä opiskelijoiden kanssa uudenlaisia ratkaisuja opinnäytetyöprosessin kehittämiseen.

Lähteet

Asetus ammattikorkeakouluista 932/2014, 2015. Finlex. [Viitattu 29.5.2019]. Saatavissa: https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2014/20140932?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=932%2F2014

Haverinen, P. 2017. Etenevät muistisairaudet: Teknologiset ratkaisut sairastuneen ja hänen läheisensä arjen tukena. AMK-opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu, sosiaali- ja terveysala. Lahti. [Viitattu 29.5. 2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201803243743

Laurell, J. & Kinnunen, I. 2017. Ravitsemus odotusaikana ja lapsen ensimmäisenä vuotena. AMK-opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu, sosiaali- ja terveysala. Lahti. [Viitattu 29.5.2019]. Saatavissa:  http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2017112918876

Leinonen, R. 2012. Ammattikorkeakoulu-pedagogiikan kehittäminen. Opiskeluorientaatiot ja opinnäytetyön vertaistilanteet opiskelijoiden asiantuntijuuden kehittymisen tukena. Väitöskirja. Oulun yliopisto kasvatustieteiden tiedunta. Oulu. ACTA UNIVERSITATIS OULUENSISE. Scientiae Rerum Socialium 124. [Viitattu 5.6.2012]. Saatavissa: http://urn.fi/urn:isbn:9789514298448

Moisio, A. & Mäki, K. 2017. Kolme kulmaa opinnollistamiseen- opas opinnollistamisen ratkaisuista, työkaluista  ja vinkeistä. Helsinki: Haaga- Helia ammattikorkeakoulu. Haaga-Helian julkaisut 6/2017. [Viitattu 27.5.2019]. Saatavissa: http://www.e-julkaisu.fi/haaga-helia/kolme_kulmaa/mobile.html#pid=1

Rautiainen, P., Pellikka, R. & Penttinen, J. 2017. Hoitajan rooli lapsettomuushoidoissa : Psykososiaalinen tuki ja potilaan ohjaaminen. AMK-opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu, sosiaali- ja terveysala. Lahti. [Viitattu 27.5.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2017121621650

Rantanen, I., Peltola, E. & Vanhanen, S. 2018. Parisuhdeväkivalta Suomessa : Miten se ilmenee ja miten voit sairaanhoitajana auttaa. AMK-opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu, sosiaali- ja terveysala. Lahti. [Viitattu 27.5.2019 ]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2018053011283

Seppänen, L. 2015. Ammattikorkeakoulun opinnäytetyö – lintu vai kala? Kielikello. 1/2015. [Viitattu 27.5.2019]. Saatavissa: https://www.kielikello.fi/-/ammattikorkeakoulun-opinnaytetyo-lintu-vai-kala-

Vanhanen-Nuutinen, L., Mäki, K. & Kolila, H. 2016. Työn ja opintojen yhdistäminen – opintojen aikainen työssäkäynti ammattikorkeakouluopiskelijoiden kokemana. Ammattikasvatuksen aikakauskirja. Vol. 18(2), 9-26. [Viitattu 27.5.2019]. Saatavissa: https://akakk.fi/wp-content/uploads/Aikak_2016_2_lehti.pdf

Kirjoittajat

Helena Sillanpää, Erikoissairaanhoitaja, Työnohjaaja, TtM, Lahden ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysala

Anne Vuori, Terveydenhoitaja,  TtT

Artikkelikuva: https://pxhere.com/fi/photo/871986 (CC0)

Julkaistu 12.9.2019

Viittausohje

Sillanpää, H. & Vuori, A. 2019. Artikkeliopinnäytetyökokeilu Lahden ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalalla. LAMK Pro. [Viitattu ja pvm]. Saatavissa: http://www.lamkpub.fi/2019/09/12/artikkeliopinnaytetyokokeilu-lahden-ammattikorkeakoulun-sosiaali–ja-terveysalalla/

Synnytyskomplikaatiot kotisynnytyksen riskinä

Kotisynnytykset ovat nousseet trendiksi viime vuosina. Vuonna 2014 kotisynnytyksiä ilmoitettiin 29, kun vuonna 2017 luku oli jo 59. Edelleen suurin osa synnytyksistä tapahtuu kuitenkin sairaaloissa. Kotona synnyttämisessä on hyötyjäkin, kuten infektioiden vähäisyys, äidin itsemääräämisoikeuden toteutuminen ja äidin vähäisempi stressi. Synnytyksissä tapahtuvia komplikaatioita on silti vaikea ennustaa ja komplikaation ilmetessä on usein jo kiire. Vakavat komplikaatiot voivat aiheuttaa lapsen vammautumisen tai jopa lapsen, äidin tai molempien menehtymisen.

Kirjoittajat: Sanna Kuosa, Sini Kovasiipi ja Riitta Airola

Kotisynnytys mielenkiinnon kohteena

Suomessa kotisynnytys on ollut puheenaiheena vuosia ja se kiinnostaa monia. Päätös synnyttää kotona liittyy haluun hallita synnytysprosessia ja synnytyksen aikana tehtäviä päätöksiä. (Uutispalvelu Duodecim 2005.) 

Suomessa perheen valitessa kotisynnytyksen tulee heidän itse järjestää tarvittava välineistö kotiinsa sekä avustava lääkäri tai kätilö, sillä kotisynnytys ei Suomessa kuulu viralliseen terveydenhuoltojärjestelmään. Kotisynnytyksistä on kuitenkin viralliset suositukset. Suositusten mukaan naisen, joka suunnittelee kotisynnytystä, tulisi olla terve ja aiemmin ilman ongelmia synnyttänyt. (Jouhki ym. 2017.) 

Synnytyksistä suurin osa, vuonna 2017 99,5%, tapahtui sairaaloissa. Kotisynnytykset ovat kuitenkin yleistyneet.  Vuonna 2014 suunniteltuja kotisynnytyksiä oli 29, kun vuonna 2017 niitä oli jo 59. (THL 2017.)

Kotona synnyttämisen etuja ovat mm. synnytystoimenpiteiden sekä vakavien infektioiden vähäisyys. Kotisynnytyksen hyötyinä koetaan kotiympäristö, perheen läsnäolo ja itsemääräämisoikeus. (Jouhki ym. 2017) Nämä tekijät ovat tutkitusti todistettu nopeuttavan synnytystä sekä vähentävän kipulääkityksen tarvetta, tällöin myös komplikaatioiden riski pienenee (Pallasmaa & Gissler 2016, 1862). 

Synnytykseen liittyy silti aina riski komplikaatioista. Synnyttäjän on hyvä tietää sekä komplikaatioihin altistavista riskitekijöistä ja komplikaatioista että sairaalan keinoista hoitaa ja ehkäistä yleisimpiä komplikaatioita.

Artikkelin pohjana toimii Lahden ammattikorkeakoulussa toteutettu opinnäytetyö, joka koski synnytyskomplikaatioita sekä niiden hoitoa liittyen synnytyspaikkaan. Tutkimus toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Tutkimuksessa tuotiin esiin yleisimmät synnytyskomplikaatiot, niiden hoito sekä niihin altistavat riskitekijät. (Kuosa & Kovasiipi 2019)

Synnytyskomplikaatioille altistavat tekijät

Synnytys voi olla matalanriskin synnytys, jolloin synnytys etenee normaalisti ja raskaus on täysiaikainen.  Raskaus voi kuitenkin muuttua riskiraskaudeksi niin äidin, istukan kuin sikiönkin johdosta (Tekay ym. 2017). Tällöin riski synnytyskomplikaatioille kasvaa eikä kotisynnytystä enää suositella.

Riskiraskaudentekijöitä ovat tietyt äidin olemassa oleva sairaudet sekä äidin paino, ikä ja päihteiden käyttö (VSSHP 2017.) Sikiöön liittyviä tekijöitä ovat kehityshäiriöt, infektiot tai sikiön asettuminen perätilaan. Myös sikiön poikkeuksellinen koko altistaa sikiön synnytyksen aikaiselle hapenpuutteelle. (Timonen & Erkkola 2004.) Riskitekijöistä äidin korkea ikä sekä ylipaino ovat olleet selkeässä kasvussa. Nämä muutokset liittyvät vahvasti yhteiskunnan muutoksiin.

Yleisimmät synnytyskomplikaatiot ja niiden hoidon haasteet

Yleisimpiä synnytyksessä tapahtuvia komplikaatioita ovat synnytysrepeämät, joista ensimmäisen ja toisen asteen repeämät ovat melko yleisiä ja näihin liittyviä infektioita esiintyy harvoin. Kolmannen ja neljännen asteen repeämät ovat vakavampia ja ne altistavat infektioille. Suomessa vakavampia repeämiä esiintyy noin 1,1% synnyttäjistä, kun taas muissa Pohjoismaissa esiintyvyys on noin 7-16% synnytyksistä. (Pallasmaa ym. 2016.) Synnytysrepeämässä haitta kohdistuu äidin terveyteen ja hyvinvointiin eikä lapsen turvallisuus ole uhattuna välittömästi.

Synnytyksen aikaisessa verenvuodossa, eli obstetrisessa verenvuodossa, sekä äidin että sikiön terveys ovat uhattuina. Synnytyksen yhteydessä verenvuoto on normaalia, mikäli se on alatiesynnytyksessä enintään 500ml ja keisarileikkauksessa 1000ml. Tilanteeseen, jossa nämä määrät ylittyvät ja massiivinen hoito on aloitettava, voidaan synnytyksessä joutua 15 minuutin kuluessa synnytyksestä. (Ahonen ym. 2008) Obstetrisen vuodon riskitekijät liittyvät istukan kiinnittymiseen, kohtuun sekä synnytyksen etenemiseen. (Ahonen ym. 2008.) Obstetrista verenvuotoa on vaikea ennustaa, ja sitä esiintyy myös aikaisemmin täysin terveillä synnyttäjillä. (Jahkola ym. 2012)

Vuodon hoidossa oleellisena osana on verivolyymin korvaus ja fibrinolyysin esto. Tätä hoidetaan verivalmistein, lääkkein sekä esimerkiksi tamponaation avulla. Kotisynnytyksessä haasteena on välineistön puute ja hoitomuotojen toteuttaminen aseptisesti. (Ahonen & Stefanovic 2013, 346.)

Synnytysverenvuodon yhteydessä voi myös ilmetä disseminoitunut intravaskulaarinen koagulaatio (DIC) eli yleistynyt suonensisäinen hyytyminen. Tällöin hyytymistekijöitä ei enää riitä hyydyttämään synnytysverenvuotoa. Hyytymistekijävajetta tulee korvata jääplasmalla ja tarvittaessa antaa K-vitamiinia. (Luukkainen & Rautiainen 2019.)

Komplikaationa voi esiintyä myös asfyksiaa, joka tarkoittaa sikiön hengitys- ja happivajausta (Duodecim sanakirja). Tämä voi johtaa sikiön neurologiseen vaurioitumiseen. Riskitekijöitä asfyksiaan ovat ensisynnyttäjyys, äidin sairaudet, päihteidenkäyttö, raskauden aikainen verenvuoto ja lapsettomuushoidot. Hätätilanteita, joissa asfyksia voi ilmetä nopeasti ovat istukan ennenaikainen irtoaminen, kohdun repeäminen ja napanuorakomplikaatiot. (Timonen & Erkkola 2004.)

Sairaalassa sikiön tilannetta seurataan monitoroinnin kautta ja löydetään sikiöt, jotka ovat vaarassa joutua asfyksiaan. Tarvittaessa hapenpuutteen vuoksi synnytys suoritetaan imukuppiavusteisesti tai keisarileikkauksena. (Pallasmaa ym. 2016.) Asfyksian vaikea havaitseminen mahdollistaa sen huomaamatta jäämisen kotisynnytyksessä.

Yhteenveto

Tulosten perusteella voidaan todeta, että synnytys kotona ja sairaalassa on yhtä turvallista niin kauan kuin kaikki menee suunnitelmien mukaan. Komplikaatiot ovat kuitenkin usein täysin yllättäviä, etenkin voimakasta verenvuotoa ja sikiön hapenpuutetta on vaikea ennustaa. Vakavan komplikaation ilmetessä on sairaalahoito välttämätön vaativine toimenpiteineen, lääkehoitoineen ja leikkaussaliolosuhteineen. Näitä on mahdoton hoitaa kotona.  

Lähteet

Ahonen, J. Sainio & S. Pakarinen, P. 2008. Synnytykseen liittyvä massiivinen verenvuoto. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim. Vol. 124(1), 41-49. [Viitattu 18.3.2019]. Saatavissa: https://www-duodecimlehti-fi.aineistot.lamk.fi/lehti/2008/1/duo96964

Ahonen, J. & Stefanovic, V. 2013. Obstetrisen verenvuodon hoito. Finnanest. Vol. 46 (4), 346-353. [Viitattu 18.3.2019]. Saatavissa: www.finnanest.fi/files/ahonen_stefanovic_obstetrisen_verenvuodon_hoito.pdf

Jahkola, M., Lång, E. & Tuominen, T. 2012.  Synnytysverenvuodot TAYS:ssa vuosina 2003, 2006 ja 2009. Pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto, Lääketieteen yksikkö. Tampere. [Viitattu 28.3.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23235

Jouhki, M-R., Suominen, T. & Åstedt -Kurki, P. 2017. Kotisynnytys Suomessa. Kätilölehti. 4/2017, 24-25.

Kuosa, S. & Kovasiipi, S. 2019. Synnytyskomplikaatiot kotisynnytyksen riskinä. Kuvaileva kirjallisuuskatsaus. AMK-opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu, sosiaali- ja terveysala. Lahti. [Viitattu 28.6.2019]. Saatavissa:  http://www.urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201905159999

Luukkainen, P. & Rautiainen, P. 2019. Disseminoitunut intravaskulaarinen koagulaatio (DIC- oireyhtymä). Vastasyntyneiden akuuttihoito. Terveysportti. [Viitattu 6.4.2019]. Saatavissa: https://www-terveysportti-fi.aineistot.lamk.fi/dtk/aho/koti?p_haku=Disseminoitunut%20intravaskulaarinen%20koagulaatio

Pallasmaa, N. & Gissler, M. 2016. Synnytysten trendejä Suomessa. Suomen lääkärilehti. Vol. 7 (25-32), 1860-1866. [Viitattu 5.3.2019]. Saatavissa: https://www-laakarilehti-fi.aineistot.lamk.fi/tieteessa/katsausartikkeli/synnytysten-trendeja-suomessa/

Tekay, A. Nuutila, M. & Heinonen, S. 2017. Voidaanko synnytysturvallisuutta parantaa? Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim. Vol. 133(3), 235-236.

THL. 2017. Perinataalitilastot 2017.  Suunnittelemattomat sairaalan ulkopuoliset synnytykset vuosina 2007-2017. [Viitattu 3.4.2019]. Saatavissa:  https://thl.fi/fi/tilastot-ja-data/tilastot-aiheittain/seksuaali-ja-lisaantymisterveys/synnyttajat-synnytykset-ja-vastasyntyneet/perinataalitilasto-synnyttajat-synnytykset-ja-vastasyntyneet

Timonen S. & Erkkola, R. 2004. Sikiön asfyksia synnytyksen aikana. Lääketieteellinen Aika- kauskirja Duodecim. Vol. 120 (20), 2415-2422.

Uutispalvelu Duodecim. 2005. Kotisynnytys voi peitota sairaalaolot. Duodecim Terveyskirjasto. [Viitattu 6.4.2019]. Saatavissa: https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_teos=uut&p_artikkeli=uut07247

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiiri. 2017. Riskiraskaudet. [Viitattu 24.1.2019]. Saatavissa: www.vsshp.fi/fi/hoito-ja-tutkimukset/Sivut/riskiraskaudet.aspx

Kirjoittajat 

Sanna Kuosa ja Sini Kovasiipi ovat Lahden ammattikorkeakoulusta valmistuvia sairaanhoitajaopiskelijoita. 

Riitta Airola toimii lehtorina Lahden ammattikorkeakoulussa sairaanhoitajakoulutuksessa.

Artikkelikuva: https://pxhere.com/fi/photo/875437 (CC0)

Julkaistu 27.8.2019

Viittausohje

Kuosa, S., Kovasiipi, S. & Airola, R. 2019. Synnytyskomplikaatiot kotisynnytyksen riskinä. LAMK Pro. [Viitattu ja pvm]. Saatavissa: http://www.lamkpub.fi/2019/08/27/synnytyskomplikaatiot-kotisynnytyksen-riskina/

Havaintoja henkilöstön osallisuudesta julkisorganisaatioiden strategiaprosesseihin

Joitain vuosia sitten toteutetussa koulutusorganisaation johtamisen kehittämishankkeessa havaittiin, että henkilöstön osallistaminen strategiatyöhön lisäsi sitoutumista ja työtyytyväisyyttä, ja tuotti myös taloudellista arvoa. Sairaanhoitajaopinnoissa tarjoutui mahdollisuus havainnoida henkilöstön osallisuutta terveydenhuollon strategiatyöhön. Artikkelissa verrataan näitä havaintoja koulutusorganisaatiosta saatuihin kokemuksiin.

Kirjoittajat: Maria Suoraniemi ja Päivikki Lahtinen

Tiedonhankinta terveydenhuollon organisaatiossa

Henkilöstön osallisuutta terveydenhuollon organisaation strategiatyöhön havainnoitiin sairaanhoitajaharjoittelijan roolissa kahdessa julkisen sektorin erikoissairaanhoidon yksikössä (PHKS/ Dialyysiosasto ja PHKS/Silmäklinikka), jotka ovat osa suurta hyvinvointikuntayhtymää. Havainnointi tapahtui tutustumalla yksiköiden perehdytys- ja strategiamateriaaleihin ja keskustelemalla osastonhoitajien ja sairaanhoitajien kanssa. Henkilöstön osallisuutta havainnoitiin kolmella eri osa-alueella: osallistuminen organisaation arvojen määrittelyyn, strategian suunnitteluun ja strategian toimeenpanoon.

Johtamisen teorioista nousi edellä mainituissa yksiköissä esille erityisesti jatkuvan kehittämisen toimintastrategia lean. Lean -toimintastrategiaa on viime vuosina alettu soveltaa laajasti suomalaisessa terveydenhuollossa (Mäkijärvi 2013). Lean voidaan määritellä joukoksi periaatteita ja työkaluja, joiden avulla asiakkaalle tuotetaan suurin mahdollinen lisäarvo vähimmillä mahdollisilla resursseilla, hyödyntäen työntekijöiden osaaminen täysimääräisesti (Modig & Åhlström 2013). Lean -toimintastrategian mukaisesti terveydenhuollon toiminnan päätavoite on potilaan tarpeiden tyydyttäminen, ja hoitotyö nähdään prosessina, jossa kaiken tulee tapahtua oikealle potilaalle, oikeaan aikaan, laadukaasti ja kannattavasti, turhaa työtä välttäen (Modig & Åhlström 2013).

Vertailukohteena koulutusorganisaation johtaminen

Vertailukohdaksi otettiin johtamisen kehittämishankkeen tulokset vapaan sivistystyön koulutusorganisaatiossa 2010-luvun vaihteessa (Mattila & Suoraniemi 2009 & 2012). Kehittämishankkeen teoriatausta pohjautui arvojohtamisen (mm. Lehtonen 2009 ja Kauppinen 2002), muutosjohtamisen (mm. Juuti & Virtanen 2009), strategiajohtamisen (mm. Kaplan & Norton 1996, Virtanen & Kauppinen 2008) ja strategiaviestinnän (mm. Hämäläinen & Maula 2004, Åberg 2002) teorioihin.

Kehittämishankkeen lähtökohtina olivat henkilöstön asiantuntemuksen hyödyntäminen strategiaprosessin eri vaiheissa, työn prosessilähtöinen tarkastelu, jatkuva parantaminen ja strategiaviestinnän lomittaminen osaksi organisaatioviestintää. Hankkeessa havaittiin, että henkilöstön osallistuminen strategiatyöhön tuotti sekä aineettomia että aineellisia tuloksia. Sitoutuminen, kokonaisuuksien hahmottaminen ja työtyytyväisyys lisääntyivät. Taloudellinen kannattavuus parani, kun työtä alettiin tarkastella prosesseina ja henkilöstön asiantuntemus otettiin käyttöön prosessien jatkuvassa parantamisessa. Osallisuus toi myös lisää vastuuta, minkä osa henkilöstöstä koki epätoivottavana. Avainhenkilöiksi osallistavien työtapojen jalkauttamisessa osoittautuivat koulutusalatiimien vetäjät. (Mattila & Suoraniemi 2009 & 2012.)

Havaintoja henkilöstön osallisuudesta terveydenhuollon organisaatiossa

Terveydenhuollon organisaation arvot oli määritelty ensin yhtymätasolla ja edelleen tarkennettu yksikkötasolle yksiköissä käytyjen arvokeskustelujen kautta. Henkilöstö vaikutti tuntevan arvot hyvin. Arvot olivat näkyvillä erilaisissa formaateissa, kuten verkkosivuilla, kahvihuoneen seinällä ja perehdytysmateriaaleissa. Henkilöstö myös keskusteli arvoista epävirallisissa yhteyksissä, kuten kahvitauoilla. Sen sijaan virallisilla foorumeilla (viikkopalaverit, kuukausipalaverit, strategiakokoukset, asiakas- ja sidosryhmäkohtaamiset) sairaanhoitajat eivät kovin usein osallistuneet arvokeskusteluun. Tämä vaikutelma voi kuitenkin olla puutteellinen sen vuoksi, että opiskelijan roolissa ei ollut mahdollista osallistua kaikkiin edellä mainittuihin foorumeihin.

Terveydenhuollon organisaation visio- ja strategiatyö oli toteutettu johtotasolla, kuullen henkilöstön edustajia prosessin kuluessa. Yksittäinen hoitaja ei kokenut olevansa mukana strategisessa suunnittelussa, eikä välttämättä ollut edes tutustunut organisaatiotason strategisiin linjauksiin.

Yksikkötasolla keskeisenä strategian toimeenpanon välineenä oli lean -toimintastrategia. Osastonhoitajilla oli avainrooli lean-menetelmien jalkauttamisessa. Esimerkiksi Silmäklinikalla oli muodostettu sairaanhoitajatiimejä, jotka suunnittelivat prosesseista aiempaa asiakaslähtöisempiä, hakien samalla resurssitehokkuutta. Myös Dialyysiosastolla hoitohenkilöstö oli laatinut hoitopolkujen prosessikuvaukset, jotka olivat julkisesti esillä osaston käytävillä. Molemmissa yksiköissä koettiin, että henkilöstön osallistuminen prosessien suunnitteluun oli lisännyt sekä asiakaslähtöisyyttä että hoitohenkilökunnan työtyytyväisyyttä ja kokonaisuuksien hallintaa. Muutosvastarinta nähtiin aiempaa vähäisempänä ja sitoutuminen muutoksiin hyvänä, koska muutokset perustuivat henkilöstön asiantuntijuuteen.

Pohdinta

Vertailukohteena olleessa koulutusorganisaatiossa työntekijöitä oli viitisenkymmentä, havainnoinnin kohteena olleessa terveydenhuollon organisaatiossa tuhansia. Henkilöstön osallistamisen menetelmät ovat väistämättä erilaisia näin eri kokoisissa organisaatioissa. Pienessä organisaatiossa koko henkilöstö oli mahdollista osallistaa kaikissa strategiatyön vaiheissa arvokeskustelusta visiointiin ja strategian suunnittelusta toimeenpanoon. Suuressa organisaatiossa osallistuminen organisaation strategiseen suunnitteluun oli enemmän edustuksellista ja strateginen johtaminen saattoi jäädä yksittäiselle työntekijälle etäiseksi. Henkilöstö koki, että strategiset linjaukset tulevat ylhäältä annettuina. Havainnot Silmäklinikalta ja Dialyysiosastolta kuitenkin osoittivat, että lean-menetelmä strategian toimeenpanon välineenä tuo parhaimmillaan osallistumisen ja vaikuttamisen kokemuksia koko henkilöstölle.

Lähijohtamisella havaittiin olevan suuri merkitys osallisuuden toteutumisessa molemmissa organisaatioissa. Osallistavaan työtapaan perehtyneet ja sitoutuneet lähiesimiehet (tiimien vetäjät, osastonhoitajat) rakensivat osallistumisen kulttuuria ja mahdollistivat henkilöstönsä osallistumisen yhteiseen keskusteluun ja suunnitteluun.

Koulutusorganisaation kehittämishankkeesta on kulunut lähes kymmenen vuotta. Oli kiinnostavaa havaita, että silloin pinnalla ollut arvojohtaminen on vaimentunut organisaatiopuheessa. Nyt sen sijaan ”leanataan”. Lean -toimintastrategiaan näyttäisi olevan sisäänrakennettuna useimmat niistä periaatteista, mitä koulutusorganisaation kehittämishankkeessa tavoiteltiin, ja jotka silloin poimittiin useista eri johtamisteorioista. Näitä leanin periaatteita ovat muun muassa asiakaslähtöisyys, jatkuva parantaminen, arvoperustaisuus, henkilöstön osaamisen täysimääräinen hyödyntäminen, resurssitehokkuus ja prosessiajattelu.

Lähteet

Hämäläinen, V. & Maula, H 2004. Strategiaviestintä. Helsinki: Infor.

Juuti, P. & Virtanen, P. 2009. Organisaatiomuutos. Keuruu: Otava.

Kaplan, R. S. & Norton, D.P. 1996. Balanced Scorecard. Translating Strategy into Action. Boston Massachusetts: Harvard Business School Press.

Kauppinen, T. 2002. Arvojohtaminen: tie taiturimaiseen tavoitteiden jalkauttamiseen, inhimillisen energian johtamiseen ja organisoituun rakastumiseen. Helsinki: Otava.

Lehtonen, T. 2009. Arvot ja arvojohtaminen. Filosofisia huomautuksia. Hallinnon tutkimus 4/2009: 3-15.

Mattila, L. & Suoraniemi, M. 2009. Puhumalla paras strategia – Sisäisten konsulttien strategiaseikkailu Lahden kansanopistossa. Opinnäytetyö. Työyhteisön ja henkilöstön osaamisen kehittämisen PD-koulutusohjelma. Opinnäytetyö (25 op). Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus.

Mattila, L. & Suoraniemi, M. 2012. Puhumalla paras strategia. Julkaisussa: Keskinen, S., Salo, P. & Saloheimo, L. (toim.) 2012.  Vapaus ja vastuu. Vapaan sivistystyön kehittämisen edellytykset. Sivistystä kaikille -julkaisusarja. Vantaa: Kansanvalistusseura.

Modig, N. & Åhlström, P. 2013. Tätä on lean. Ratkaisu tehokkuusparadoksiin. Tukholma: Rheologica Publishing.

Mäkijärvi, M. 2013. LEAN-menetelmä suomalaisessa terveydenhuollossa – kokemuksia ja haasteita HUS:ssa. Sosiaali- ja terveysjohtamisen MBA -tutkielma. Tampereen yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto. [Viitattu 6.6.2019]. Saatavissa: https://www.hus.fi/hus-tietoa/materiaalipankki/esitysmateriaalit/Yleinen%20piilokirjasto%20yksittisille%20tiedostoille/Lean-menetelma_suomalaisessa_terveydenhuollossa.pdf

Virtanen, P. & Kauppinen, I. 2008. Henkilöstövoimavarajohtamisen strategisten päämäärien välittyminen organisaatiossa. Hallinnon tutkimus 2/2008: 38-51.

Åberg, L. 2002. Viestinnän strategiat. Helsinki: Infor.

Kirjoittajat

Maria Suoraniemi on valmistumassa sairaanhoitajaksi LAMKin Nursing-koulutusohjelmasta.

Päivikki Lahtinen on LAMKin lehtori.

Artikkelikuva: https://pxhere.com/en/photo/917205

Julkaistu 15.8.2019

Viittausohje

Suoraniemi, M. & Lahtinen, P. 2019. Havaintoja henkilöstön osallisuudesta julkisorganisaatioiden strategiaprosesseihin. LAMK Pro. [Viitattu ja pvm]. Saatavissa: http://www.lamkpub.fi/2019/08/15/havaintoja-henkiloston-osallisuudesta-julkisorganisaatioiden-strategiaprosesseihin/

Henkilökohtainen budjetti mahdollistaa sosiaalihuollon asiakkaille yksilölliset, omaan elämäntilanteeseen sopivat palveluratkaisut

Henkilökohtainen budjetti on toimintamalli, joka lisää asiakkaan valinnanmahdollisuuksia ja päätösvaltaa suhteessa omiin sosiaalipalveluihin. Toimintamalli on Suomessa kokeiluasteella ja sen laajamittaisempaa käyttöönottoa suunnitellaan osana valmisteilla olevaa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta ja siihen liittyvää valinnanvapauslakia. Tähän mennessä toteutuneiden henkilökohtaisen budjetin kokeilujen kautta on osoitettu, että toimintamalli lisää asiakkaiden osallisuutta ja muokkaa palveluiden suunnittelua aikaisempaa tarvelähtöisemmäksi.

Kirjoittajat: Freya Hägglund ja Jaana Mantela

Kohti parempia sosiaalipalveluita valinnanvapautta ja yksilöllisyyttä lisäämällä

Sosiaali- ja terveydenhuollon valinannanvapauden lisääminen on ollut vahvasti esillä yhteiskunnallisessa keskustelussa viimeisten vuosien aikana. Valinnanvapauden tematiikka on ollut keskeisessä osassa Juha Sipilän hallituksen valmistelemassa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa. Julkisten sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden valinnanmahdollisuuksien kehittäminen on laajemminkin Euroopan maissa nähtävissä oleva ilmiö (Junnila, Hietapakka & Whellams 2016, 226). Valinnanvapaus on noussut yhdeksi 2010-luvun sosiaalipolitiikan keskeiseksi käsitteeksi osallisuuden, yksilöllisyyden, asiakaskeskeisyyden ja käyttäjälähtöisyyden rinnalle. Universaalista, tasa-arvoisesta palvelujärjestelmästä halutaan siirtyä yksilöllisyyttä, valinnanvapautta ja kansalaisten omaa toimijuutta korostavaan palvelujärjestelmään. (Palola 2011, 283, 305.)

Palveluiden henkilökohtaistaminen liittyy valinnanvapauden ja asiakkaiden osallisuuden lisäämiseen pyrkivään sosiaalihuollon uudistamistrendiin (Kirjavainen 2016, 75-76). Valinnanvapautta ja palveluiden henkilökohtaistamista perustellaan palvelunkäyttäjän päätösvallan ja tätä kautta osallisuuden lisääntymisellä, sekä mahdollisuudella järjestää palvelut yksilöllisesti, palvelunkäyttäjän henkilökohtaiset tarpeet ja näkemykset huomioiden. Tässä ajattelussa palvelunkäyttäjän rooli aktiivisena toimijana korostuu. (Rajavaara 2014, 142; Palola 2011, 286-287, 304-307.) Aktiivisen toimijuuden korostuminen suosii paljon voimavaroja omaavia henkilöitä, riskinä on, että tämänkaltainen kehitys lisää palvelunkäyttäjien eriarvoistumista (Lehtonen ym. 2018; Palola 2011, 287). Henkilökohtaistamisen riskeistä huolimatta ei ole tarkoituksenmukaista pyrkiä tarjoamaan palveluita kaikille samalla muotilla. Palveluiden henkilökohtaistaminen vastaa individualistisen yhteiskunnan tarpeisiin. Se mahdollistaa erilaisten elämäntilanteiden ja palveluntarpeiden huomioimisen. (Rajavaara 2014, 160.)

Henkilökohtainen budjetti osaksi suomalaista palvelujärjestelmää

Henkilökohtainen budjetti on tapa järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut, jossa keskiössä on palvelunkäyttäjän mahdollisuus määritellä minkälaiset palvelut ja tukitoimet auttaisivat häntä parhaiten. (Rajalahti & Duffy 2018, 5.) Toimintamallissa asiakas saa tietyn rahasumman käytettäväkseen omiin sosiaali- ja terveyspalveluihinsa. Tällä rahalla hän voi järjestää tarvitsemansa palvelut yksilöllisesti ja joustavasti omien tarpeidensa ja toiveidensa mukaisesti. (Rajalahti & Duffy 2018, 5; Patronen ym. 2012, 9).

Henkilökohtainen budjetti on ollut käytössä eri puolilla maailmaa 1990-luvulta lähtien (Arksey & Baxter 2012, 148; Lehto 2010). Suomessa on 2010-luvulla toteutettu tai on parhaillaan menossa useita kokeiluja, joissa on kehitetty suomalaiseen sosiaaliturvajärjestelmään soveltuvaa henkilökohtaisen budjetin mallia. Valmisteilla olevassa sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslain luonnoksessa säädetään henkilökohtaisen budjetin ottamisesta yhdeksi palveluiden järjestämisen vaihtoehdoksi vanhus- ja vammaispalveluiden asiakkaille tai muille jatkuvaa ja laaja-alaista tuen tarvetta omaaville asiakasryhmille (Hallituksen esitys 16/2018 vp, 99, 251).

Henkilökohtainen budjetti monipuolistaa palveluita, kehittämistarpeita nousee esiin liittyen soveltamisohjeisiin ja sähköisiin työkaluihin

Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä on mukana Uudenmaan alueellisessa valinnanvapauskokeilussa. Keski-Uudenmaan kokeilussa henkilökohtaista budjettia on kokeiltu eri asiakasryhmillä (Keski-Uudenmaan sote 2017).  Sosiaalialan YAMK opinnäytetyössä Freya Hägglund (2019) tutki henkilökohtaisen budjetin kokeilua lapsiperheiden kotipalveluissa. Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää palvelunkäyttäjien ja työntekijöiden kokemuksia toimintamallista sekä nostaa esiin toimintamalliin liittyviä kehittämistarpeita.

Henkilökohtaisen budjetin on todettu monipuolistavan palveluvalikkoa (STM 2019, 12; Arksey & Baxter 2012, 160; Juntunen 2010), tämä edesauttaa sosiaalihuollon asiakkaiden yksilöllisten palvelutarpeiden huomioimista. Hägglundin opinnäytetyöhön osallistuneiden perhepalveluiden työntekijöiden kokemus on, että henkilökohtainen budjetti lisää ammattilaisten mahdollisuuksia asiakkaiden tilanteiden kokonaisvaltaiseen huomioimiseen. Asiakkaiden kokemuksissa nousi esiin, että toimintamalli tarjoaa mahdollisuuden valita joustavasti omalle perheelle ja omaan elämäntilanteeseen sopivia palveluita. Tämän opinnäytetyön tulosten perusteella, joita tukevat Eksote -kuntayhtymän kokemukset, lapsiperheiden kotipalveluissa henkilökohtaisen budjetin hyödyiksi nousee erityisesti lastenhoitopalveluiden joustavuuden lisääntyminen ja kotisiivouspalveluiden käytön mahdollistuminen aikaisempaa laajamittaisemmin (Hägglund 2019, 45-46; Hakoma 2018, 44).

Palveluiden järjestäminen henkilökohtaisen budjetin kautta on asiakkaiden näkökulmasta sujuvaa. Sen sijaan ammattilaiset kaipaavat lisää selkeyttä henkilökohtaisen budjetin soveltamisohjeisiin sekä sen määrittelyyn kenelle ja minkälaisiin asiakastilanteisiin henkilökohtainen budjetti soveltuu. Huolta herättää asiakkaiden eriarvoistuminen, sillä ilman riittävää tukea henkilökohtaisen budjetin hyödyt eivät ole heikoimmassa asemassa olevien käytettävissä. (Hägglund 2019, 51; STM 2019, 9,12.) Eriarvoistumisen riskiä voidaan kaventaa kehittämällä palveluohjauksen prosesseja ja lisäämällä ammattilaisten osaamista valinnanvapauden tukemiseen liittyen (STM 2019, 12; Kirjavainen 2016, 78-79; Rajalahti & Duffy 2016,11; Valokivi 2008, 79-80).

Sähköisten työkalujen toimivuus on keskeinen tekijä henkilökohtaisen budjetin käytettävyyden kannalta. Henkilökohtaiseen budjettiin liittyy paljon hallinnollista työtä liittyen palvelutarpeen arviointiin, budjetin laskentaan ja seurantaan. (Rousu 2018, 13.) Sekä työntekijöiden että asiakkaiden käyttämiä sähköisiä työkaluja on tarpeen kehittää. Työntekijöiden näkökulmasta päällekkäistä kirjaamista eri tietojärjestelmiin tulee vähentää (Hägglund 2019, 51). Asiakkaiden osalta kehittämistarpeita ilmenee liittyen oman budjetin seurannan mahdollisuuksiin sekä palveluiden löydettävyyteen ja vertailtavuuteen (Hägglund 2019, 48-50; Pääskylä 2018, 109; Junnila ym. 2016, 118).

Lähteet

Arksey, H. & Baxter, K. 2012. Exploring the Temporal Aspects of Direct Payments. British Journal of Social Work Vol.42(1), 147–164. [Viitattu 3.3.2019]. Saatavissa: https://doi.org/10.1093/bjsw/bcr039

Hakoma, R. 2018. Eksoten kokemuksia henkilökohtaisesta budjetoinnista. Teoksessa: Rousu, S. (toim.). Henkilökohtainen budjetointi – yksilöllinen ratkaisu asiakkaan tarpeisiin. Avain kansalaisuuteen – henkilökohtainen budjetointi – hankkeen ensimmäisen toiminta- vuoden kokemuksia ja havaintoja. Helsinki: Metropolia ammattikorkeakoulu. 43-45. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-328-142-4

Hallituksen esitys 16/ 2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (valinnanvapauslaki). [Viitattu 17.12.2018]. Saatavissa: https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/KasittelytiedotValtiopaivaasia/Sivut/HE_16+2018.aspx

Hägglund, F. 2019. Henkilökohtainen budjetti lapsiperheiden kotipalveluissa. Kehittämisehdotuksia Keski-Uudenmaan kokeiluun pohjautuen. YAMK-opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu, sosiaali- ja terveysala. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201903173251

Junnila M., Hietapakka L. & Whellams A. (toim.) 2016. Hallintoalamaisesta aktiiviseksi valitsijaksi. Valinnanvapauden muotoutuminen sote-palveluissa. THL. Raportti 11/2016. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-302-681-0 

Juntunen, E. (toim.) 2010. Hollannin malli: henkilökohtainen budjetti sosiaali- ja terveyspalveluissa. Helsinki: Sitra. Sitran selvityksiä 37. Saatavissa: https://www.sitra.fi/julkaisut/hollannin-malli-henkilokohtainen-budjetti-sosiaali-ja-terveyspalveluissa/

Keski-Uudenmaan sote 2017. Henkilökohtaisen budjetin kokeilu. Kokeilun ehdot ja periaatteet. [Viitattu 6.9.2018]. Saatavissa: https://www.hyvinkaa.fi/globalas- sets/ku-sote/seminaariaineisto/ku-sote-valinnanvapauskokeilu_henkilokohtaisen-budjetin- saantokirja.pdf

Kirjavainen, M. 2016. Henkilökohtaistaminen Ison-Britannian aikuisten sosiaalihuollossa vuosina 2007-2014 – Systemaattinen kirjallisuuskatsaus. Lisensiaatintyö. Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta.

Lehto, T. 2010. Henkilökohtainen budjetointi – Esimerkkejä ja kokemuksia maailmalta. Helsinki: Kehitysvammaliitto ry.

Lehtonen, L., Hiilamo, H., Erhola, M. Arajärvi, P., Huttunen, J., Kananoja A., Kekomäki, M., Pohjala, A., Tainio H., Lillrank, P., Saxell, T., Silander, K. & Vartiainen, P. 2018. Valinnanvapaus SOTE-uudistuksessa. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti. Vol.55(1), 78-87. [Viitattu 3.3.2019]. Saatavissa: https://doi.org/10.23990/sa.69227

Palola E. 2011. Valinnanvapauden problematiikasta sosiaalipolitiikassa. Teoksessa: Palola, E. & Karjalainen V. Sosiaalipolitiikka. Hukassa vai uuden jäljillä? Helsinki: THL. 283-309. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201205085374 

Patronen M., Melin T., Tuominen-Thuesen M., Juntunen E., Laaksonen S. & Karikko W. 2012. Henkilökohtainen budjetti. Asiakaslähtoinen toimintamalli omaishoidossa. Helsinki: Sitra. Saatavissa: https://media.sitra.fi/2017/02/23232444/sitra298.pdf

Pääskylä, E. 2018. Henkilökohtaisen budjetoinnin (HB) digialusta voi sovittaa yhteen asiakkaan, palveluntuottajan sekä palvelujen järjestäjän intressit. Teoksessa: Rousu, S. (toim.). Henkilökohtainen budjetointi – yksilöllinen ratkaisu asiakkaan tarpeisiin. Avain kansalaisuuteen – henkilökohtainen budjetointi – hankkeen ensimmäisen toimintavuoden kokemuksia ja havaintoja. Helsinki: Metropolia ammattikorkeakoulu.108-128. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-328-142-4

Rajalahti, A. & Duffy, S. 2016. Kokemuksia henkilökohtaisen budjetoinnin kehittämistyöstä. Tampere: Kehitysvammaisten palvelusäätiö.

Rajavaara M. 2014. Yksilöllisestä henkilökohtaiseksi? Henkilökohtaistaminen hyvinvointipolitiikan uudistamisideana. Julkaisussa: Haverinen R, Kuronen M & Pösö T (toim.). Suomalaisen sosiaalihuollon tila ja tulevaisuus. Tampere: Vastapaino. 140-160.

Rousu, S. 2018. Henkilökohtainen budjetointi – yksilöllinen ratkaisu asiakkaan tarpeisiin. Avain kansalaisuuteen – henkilökohtainen budjetointi -hankkeen ensimmäisen toiminta- vuoden kokemuksia ja havaintoja. Helsinki: Metropolia ammattikorkeakoulu. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-328-142-4

STM 2019. Henkilökohtaisen budjetin kokeilujen arviointi. Palvelusetelikokeilu. Sosiaali- ja terveysministeriö 1/2019. Saatavissa: https://stm.fi/documents/1271139/2013549/Hb-arviointiv%C3%A4liraportti_final_1_2018.pdf/8cb35f25-3836-f812-9f47-17213acc3e86/Hb-arviointiv%C3%A4liraportti_final_1_2018.pdf.pdf

Valokivi, H. 2008. Kansalainen asiakkaana. Tutkimus vanhusten ja lainrikkojien osallisuudesta, oikeuksista ja velvollisuuksista. Akateeminen väitöskirja. Tampereen yliopisto. Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos. Saatavissa: http://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-7181-0

Kirjoittajat

Freya Hägglund on maaliskuussa 2019 valmistuva sosionomi (YAMK) -opiskelija Lahden ammattikorkeakoulusta.

Jaana Mantela toimii lehtorina Lahden ammattikorkeakoulussa.

Artikkelikuva: https://pxhere.com/en/photo/828663 (CC0)

Julkaistu 6.6.2019

Viittausohje: Hägglund, F. & Mantalam, J. 2019. Henkilökohtainen budjetti mahdollistaa sosiaaalihuollon asiakkaille yksilölliset, omaan elämäntilanteeseen sopivat palveluratkaisut. LAMK Pro. [Viitattu ja pvm]. Saatavissa:
http://www.lamkpub.fi/2019/06/06/henkilokohtainen-budjetti-mahdollistaa-sosiaaalihuollon-asiakkaille-yksilolliset-omaan-elamantilanteeseen-sopivat-palveluratkaisut/

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on copy.png