Aihearkisto: Hyvinvointi ja uudistava kasvu

Slowly, but surely, towards total sanitation in Ho, Ghana

The City of Lahti and Ho Local Municipality sister city cooperation began in 2010 with a focus on sanitation and environmental issues. The cooperation coordinated by Lahti University of Applied Sciences now continues with a new phase for 2017-2018. In this article, the former project coordinator Anna Aalto and the current coordinator Maarit Virtanen reflect on the achievements so far and the future opportunities.

Authors: Anna Aalto and Maarit Virtanen

Anna Aalto has acted as the project coordinator for Lahti – Ho sister city program in 2010 – 2014, and visited Ho again as a sanitation expert in 2017. “When I first visited Ho in 2010, it was my first visit to Sub-Saharan Africa. I could barely understand the dialect, never mind the customs and codes of conduct involving traditional chiefs, opinion leaders, seniority-based hierarchies and a culture of collectivism. Little did I know back then, that seven years later, I would be returning to the town for the tenth time and be greeted as a Grandma – an honourable title for a retired coordinator with an advisory role.”

“Looking at the past seven years, it is easy to note that the city is growing and the society is progressing. The outlook of the city is transforming with grand hotel schemes, new office blocks, modernised central market and developing urban waste removal services. Street naming programme has finally succeeded and most places in the town centre finally have an address. While demonstrating the rising wealth of the middle-class, the growing suburbs also raise the demand for public services and road development.”

Figure 1. Ho and Adeklu Mountain (photo Anna Aalto)

Despite the changes, a lot of tradition is still present. Agriculture remains the backbone of local economy and the development of agricultural sector is a key driver in the municipality’s economic development plans. The concept of ‘African time’ is also alive and well. Programmes tend to start one hour (or more) late and plans are interrupted by rain, as usual.

Attitudes, norms and a culture of dependency hinder toilet ownership

There is still no wastewater treatment available in the Ho region and solid waste management consists mainly of dumping waste at dumpsites. People lack access to improved sanitation in their homes, work places and schools. In fact, the adoption rate of household toilets in Ghana is still relatively low especially due to the common practise of shared toilets and the absence of strong socio-cultural norm that would encourage toilet ownership. In addition, the cultural acceptability of the widely advocated pit latrine technologies is low due to the offensive odours and hot vapour associated with the spreading of diseases.

Over the years, various sanitation development programmes with international donors have come and gone; the preceding Urine-Diverting Dry Toilet (UDDT) school pilot (2010-2014) of ours among them. The development programme paradigm has slowly shifted from donor-driven to community-led approach. In 2010, the common concept of programmes was one where a large international donor would identify beneficiaries and provide a facility of their choice. This approach has greatly increased the access to improved sanitation. Nevertheless, the challenge comes in with the ownership aspect. People come to expect that someone else will also maintain the toilet, since they have provided it. Poorly maintained facilities often become abandoned. For example, water closets are provided for schools without continuous access to water for flushing. A common sight is an improved pit latrine that has filled up the underground vaults, smells to high heavens and is left unused.

Community-driven approach is becoming mainstream in sanitation development

The lack of maintenance and even usage of many donor-provided toilet facilities has been acknowledged, leading to new types of sanitation development programmes. In 2013, the Ho Municipal Assembly started implementing the national Community Led Total Sanitation programme mobilising rural communities to eliminate open defecation. By now, six communities out of around one hundred are declared Open Defecation Free (ODF). Work continues with four dedicated officials that target four communities at the time to bring the change forward.

As we witnessed in some of the new ODF communities on our latest visit in May 2017, the change in attitude is possible. There is a sense of pride of the toilets constructed for all households with local materials and initiative. The community-led approach is now coming to the Ho township with Urban Sanitation Programme addressing the significant lack of household toilet facilities in the urban area. People building houses often neglect to construct a toilet facility and use communal ones. A family of five can pay yearly up to 2000 Ghana cedi (around 450 EUR) of toilet fees alone, which would be more than enough for a household toilet within a few years. Still, not all people see a toilet as a feasible or attractive investment, because the water bills already run high as it is and pit latrines are not recommended for small yards.

The quest for a better toilet to suit local needs and resources

Our UDDT technology pilot has set out to co-design a locally suitable toilet facility that would solve common issues associated with WC and pit latrine. It is clear that WC technology is not a sustainable solution considering economic restrictions, the lack of sewage treatment facilities and water supply shortages. Meanwhile, pit latrine technology suffers from high ground water table, rainy season runoff and especially the lack of user convenience and cultural acceptability.

The from-waste-to-wealth aspect of the UDDT has added a significant motivation for toilet ownership potentially unlocking major development backlog in the sanitation sector. The production of organic fertilisers has indeed created a lot of interest. We were happy to note that people are starting to be aware of the UDDT and the potential of organic fertilisers. As an example, the Director of the main private waste management company in Ghana, Zoomlion Ltd., spoke in depth of the benefits of compost during our radio talk show, while acknowledging the hazards caused by the untreated wastewater from septic tanks. Even the newspaper, on the very day we arrived, had an article on the economic potential of urine as a fertiliser.

Figure 2. Urine Diverting Dry Toilet at Housing Primary School (photo Maarit Virtanen)

In addition, the renowned toilet gurus of the developing world – experts from Kwame Nkrumah University of Technology and Science – invited our project’s engineer and artisan to build a demonstration toilet to Kumasi. The model has been reviewed by UNICEF and major donors who are considering it for schools to replace the pit latrine models. Also the Director of the regional government agency for water and sanitation encouraged us to go meet their National Director to promote the UDDT.

Go big or go home

Our pilot may be small, but it indeed has a lot of potential. Taking advantage of our well-rooted sister-city cooperation, we are in an excellent position to co-create the AGROSAN value-chains holistically in the spirit of frugal innovation. With Finnish circular economy expertise and local engineering and construction know-how we can turn waste into valuable resources that boost the local agricultural productivity and economy.

Partnering with local sanitation programmes, the whole Ho Municipality can be mobilized for total sanitation with the locally suitable toilet designs. What is more, there is a definite potential for achieving great impact with the established national connections and interest. As a regional capital, Ho can display its sanitation development for Volta Region and whole of Ghana.

The work with partners in Ho continues with the Co-creating Sustainable Cities project (2017-2018) funded by the Ministry for Foreign Affairs of Finland. The cooperation also includes new elements on circular economy and cooperation between schools. The idea of turning waste into value, and moving directly towards holistic circular economy solutions on the waste sector has raised a lot of interest among old and new partners. The work continues with an intensive training in Lahti in September 2017, where solutions are co-created with the aim of involving also Finnish companies.

As we embark on this 2017-2018 project phase, Grandma’s message for the team is – This is not the time to hold back, it is the time to think big!


Anna Aalto, Jyväskylä University of Applied Sciences

Maarit Virtanen, Lahti University of Applied Sciences

Published 20.6.2017


Onnistumisen tunne ratkaisee työtyytyväisyyden

Tyytyväisyys omaan työhön vaikuttaa merkittävästi omaan yleiseen hyvinvointiin. Hektisessä ja muuttuvassa työmaailmassa jokaisen on hyvä välillä pysähtyä hetkeksi miettimään, millaiseksi oman työtyytyväisyytensä kokee. Työtyytyväisyys onkin yksi viime vuosien tutkituimmista asioista työelämässä.

Kirjoittajat: Tony Heikkinen ja Sari Suominen

Muuttuvat olosuhteet luovat haasteita jokaiselle

Juutin (2006, 28) mukaan työtyytyväisyyteen vaikuttavat useat tekijät, esimerkiksi työn tekoon liittyvät vaatimukset, tulokselliset odotukset, työpaikan henkilökemia ja esimiestyöskentely. Tekijät muuttuvat jatkuvasti, ja sen vuoksi työntekijän kokema työtyytyväisyyskin muuttuu. Se luo esimiehille haasteita, sillä esimiehen tulisi pystyä tunnistamaan yksilötasoiset tarpeet ja motivaatiot. Esimieheltä usein vaaditaankin hyvää ihmistuntemusta, jotta omaa johtamista pystytään muokkaamaan yksilön tarpeiden edellyttämällä tavalla. (Kehusmaa 2011.)

Työeläkevakuutusyhtiö Varman työkykyjohtaja Jyri Juusti ei usko, että työhyvinvointia voidaan kehittää sellaisenaan, vaan se kehittyy työn kehittämisen tuloksena (Nortio 2015). Muutostilanteet luovat omalta osaltaan painetta ja stressiä, mutta muutoksessa on myös mahdollisuus kehittää toimintaa parempaan suuntaan. Työntekijä kestää hetkellisesti pienen pahoinvoinnin, jos hän tietää ja luottaa siihen, että organisaatiossa pystytään kyllä ratkaisemaan ongelmat. Organisaation tulee olla muutostilanteessa työntekijän tukena ja samalla huolehtia osaamisen kehittämisestä. Työntekijä voi hyvin kovissakin muutostilanteissa, mikäli johto luottaa työntekijöihinsä ja antaa näiden osallistua työnsä kehittämiseen. (Nortio 2015.) Vaikutusmahdollisuudet ovat työntekijälle yksi keskeisimmistä työtyytyväisyyden lähteistä, sillä työntekijä kokee tällöin olevansa tärkeä yksilö omassa organisaatiossaan (Juuti 2006, 109).


Työtyytyväisuustutkimus toteutettiin Rantalainen Oy Lahden toimipisteessä pääosin kvantitatiivisella tutkimusotteella. Rantalainen Yhtiöt on 45-vuotias taloushallinnon alalla toimiva suomalainen perheyritys. Palveluhenkisyys on mukana kaikessa toiminnassa. Työntekijät ovat ylpeitä omasta asiantuntemuksestaan ja asiantuntemusta halutaan hyödyntää asiakkaiden eduksi. Tavoitteena on parantaa asiakkaiden kilpailukykyä tarjolla olevien palveluiden avulla.

Työntekijät vastasivat sähköisesti laadittuun kyselylomakkeeseen nimettömästi, mikä varmisti osaltaan tutkimuksen luotettavuutta. Kyselykutsu toimitettiin sähköpostitse 80 työntekijälle, joista 62 vastasi kyselyyn. Vastausprosentiksi saatiin hienosti 77,5%.

Erilaisuus on hyvästä

Rantalaisen työntekijät pitivät työnkuvaansa melko rajattuna, mutta erilaisten asiakkaiden johdosta työ koettiin vaihtelevana. Palveluhenkisyys näkyi tutkimuksen tuloksissa, sillä vastaajat kokivat asiakastapaamisten olevan työn suola. Asiakas voi tuottaa työntekijälle erilaisia haasteita, mutta niistä ylitsepääseminen tuottaa työntekijälle mielihyvää. Kun vastaan tulee ylitsepääsemättömältä tuntuvia ongelmia, työntekijät kokevat pystyvänsä kysymään työkavereiltaan apua, jotta ongelmat saadaan ratkaistua. Ison talon tuomaa työntekijöiden erilaisuutta pidettiin vastaajien keskuudessa positiivisena asiana, sillä jokaiselta löytyy erilaista osaamista.

Työoloihin on panostettava

Koska työtehtäviä tehdään pääsääntöisesti näyttöpäätteen edessä, on työntekijän työkyvyn säilyttämiseksi tärkeää, että omaa työskentely asentoa voidaan säätää. Työssä tarvittavien laitteistojen on myös oltava ajantasaiset. Rantalaisen työntekijät olivat tyytyväisiä työnantajan järjestämiin sähköpöytiin, joiden ansiosta he pystyvät säätelemään omaa työasentoaan päivän mittaan; he voivat joko istua tai seistä työpisteellään. Lähes kaikki työntekijä kokivat, että työvälineet ovat ajantasaiset. Osittain työvälineiden koettiin uusiutuvan liian usein, sillä kaikki eivät kokeneet pysyvänsä perässä jatkuvassa muutoksen tilassa.

Vuoden 2016 kesällä työntekijöille ilmoitetun toimitilamuutoksen aiheuttamat epävarmuuden ja pelon tunteet olivat vajaan vuoden aikana pääosin kääntyneet positiiviseksi ajatteluksi. Vastaajista 87% piti tulevaa työympäristön muuttumista mahdollisuutena. Toimitilamuutoksen odotettiin korjaavan nykyiset meluhäiriöt ja sitä pidettiin mahdollisuutena tehostaa yrityksen toimintaa, sillä jatkossa kaikki osastot tulevat työskentelemään samassa rakennuksessa. Osa vastaajista piti muutosta uhkana, sillä muutoksen pelättiin vähentävän omaa työrauhaa.

Negatiivisuudesta eroon

Rantalaisen työntekijät ovat tutkimuksen mukaan melko tyytyväisiä työhönsä ja työyhteisön auttavaan ilmapiiriin. Vastauksista kävin kuitenkin ilmi, että joskus jotkut työntekijät antavat asioista negatiivista palautetta, vaikka todellisuudessa asiat eivät huonosti olisikaan. Osa vastaajista toi esille, että negatiivisuus leviää helposti ja työssä viihtyvyys kärsii. Työntekijän tulisi tehdä itse päätös, että hän ei anna pahansuopaisen puheen vaikuttaa omaan tekemiseensä eikä ajatteluunsa. Tarvittaessa työntekijät voisivat kokoontua yhteen johdon edustajien kanssa ja keskustella asioista yhdessä. Kun asioille löytyy järkevä selitys, miten ja miksi ne tehdään tietyllä tavalla, muuttuu niihin suhtautuminen usein positiivisemmaksi.

Rantalaisella tehdyssä tutkimuksessa merkittävänä ongelmana pidettiin kiireellisiä aikatauluja ja lisääntyneiden sairaustuurausten määrää. Työn määrällinen ylikuormitus aiheuttaa työntekijälle stressiä ja pidemmässä juoksussa työntekijä voi uupua ja joutua pitkällekin sairauslomalle. Vastaajat kokivat, etteivät esimiehet näe työntekijöiden todellista kuormitusta ja esimiesten toivottiin osallistuvan sairaustuurausten talkoisiin. Tarvittaessa asiakaslistoja voitaisiin muuttaa siten, että kuormitus olisi tasaisempaa. Mikäli kaikki työntekijät kokevat olevansa ylikuormitettuja, on harkittava sitäkin vaihtoehtoa, että yritykseen tulisi mahdollisesti palkata lisää henkilökuntaa.

Tutkimuksesta selvisi, että esimiesten toivotaan olevan enemmän työntekijöidensä tukena. Vastaajien mielestä osaa esimiehistä on vaikea saada kiinni, sillä esimiehet tuntuvat olevan jatkuvasti tapaamisissa tai poissa toimistolta. Täytyy kuitenkin muistaa, että esimiehillä on omat työtehtävänsä, jotka velvoittavat heitä olemaan toisinaan poissa toimistolta. Tähän yrityksen johto on jo reagoinut; paria nykyistä työntekijää ollaan ylentämässä palvelupäälliköiksi nykyisten esimiesten rinnalle.

Työntekijät kaipaisivat esimiehiltään myös palautetta nykyistä useammin, vaikka pienistäkin onnistumisista. Onnistumisen tunne työssä on työntekijälle se, joka loppujen lopuksi parantaa ja ylläpitää työntekijän työtyytyväisyyttä pidemmällä tähtäimellä. Palautteen saaminen merkitsee työntekijälle paljon, mutta vaatii esimieheltä vain vähän. Questbackin Executive Advisor Juhamatti Muuraiskangas on todennut, että siinä missä ennen työntekijöille riitti palaute 1-4 kertaa vuodessa, Y-sukupolvi tulee haluamaan palautetta lähemmäs 200 kertaa vuodessa (Lehmusvirta 2015).

Muutoksen on lähdettävä itsestä

Rantalaisella tehdyn tutkimuksen tuloksia tarkastellessa oli hienoa huomata, että työntekijät itse tiedostivat sen, että syystä tai toisesta jotkut suhtautuvat asioihin negatiivisesti, vaikka asiat eivät huonosti olisikaan. Asian ymmärtäminen vähentää riskiä siitä, että muut lähtevät mukaan kritiikkiin tiedostamatta sitä itse. Sisäiset ongelmat kuluttavat työpaikan voimavaroja nopeasti ja työyhteisö on tehoton, mikäli siellä vallitsee huono ilmapiiri. Siksi onkin tärkeää, että jokainen työpaikalla on mukana luomassa positiivista ja kannustavaa työympäristöä. Muutoshalukkuus kohti parempaa tulevaisuutta lähtee työtekijästä itsestään. Esimies ja työnantaja eivät voi vaikuttaa työntekijän työtyytyväisyyden kaikkiin osa-alueisiin.

Tämä artikkeli perustuu keväällä 2017 valmistuneeseen opinnäytetyöhön ” Työntekijöiden työtyytyväisyyden kehittäminen Rantalainen Oy Lahden toimipisteessä”, jossa selvitetään kohdeyrityksen työntekijöiden työtyytyväisyyden tasoa muutoksen partaalla sekä kuinka työtyytyväisyyttä voidaan parantaa entisestään.


Heikkinen, T. 2017. Työntekijöiden työtyytyväisyyden kehittäminen Rantalainen Oy Lahden toimipisteessä. [Verkkodokumentti]. AMK-opinnäytetyö. Lahti: Lahden ammattikorkeakoulu, liiketalouden ala. [Viitattu 25.5.2017]. Saatavissa:

Juuti, P. 2006. Organisaatiokäyttäytyminen. Helsinki: Otava.

Kehusmaa, K. 2011. Työhyvinvointi kilpailuetuna. Helsingin seudun Kauppakamari / Helsingin Kamari Oy. Hämeenlinna: Kariston Kirjapaino Oy.

Lehmusvirta, A. 2015. Suomi yhä takapajula henkilöstöjohtamisessa. Kauppalehti. [Viitattu 25.5.2017]. Saatavissa:

Nortio, J. 2015. Työhyvinvointi lisää työtehoa. Ekonomilehti. [Viitattu 25.5.2017]. Saatavissa:


Tony Heikkinen on valmistunut tradenomiksi Lahden ammattikorkeakoulusta. Hän työskentelee Rantalainen Oy Lahden toimipisteessä.

Sari Suominen toimii lehtorina Lahden ammattikorkeakoulun liiketalouden ja matkailun alalla.

Julkaistu 8.6.2017

Sosiaalipedagoginen moniammatillisuus kompleksisten ongelmien kohtaajana

The truth of who we are is, that we are because we belong. (Desmond Tutu.)

Aikamme ja kulttuurimme on nostanut yksilön ajattelun ja toiminnan keskiöön usein yli yhteisösuhteiden. Irrallisina yksilöinä meistä tulee kuin palapelin paloja, joiden kansikuva on hävinnyt ja yksittäisiä osia yritetään sovittaa yhteen vailla kuvaa kokonaisuudesta. Yksilöajattelu on murroksessa ja jatkuvien muutosten tuoman epävarmuuden keskellä alamme ehkä katsoa taas ympärillemme; toisiimme.

Kirjoittajat: Janette Ahvenainen ja Helena Hatakka

Sosiaalipedagoginen moniammatillisuus neljän tuulen kokonaisuudessa

Sosiaalipedagogiikka on muutoksen pedagogiikkaa, joka rakentuu ihmisten väliselle kohtaamiselle uudistaen yhteiskuntaamme ”alhaalta ylöspäin” oikeudenmukaisemmaksi, aidon demokraattiseksi ja osallistavaksi (Kuosmanen 2012, 133, 136, 140). Keskiöön asettuvat yksilötarkastelun sijaan yhteisöt ja ihmisten väliset vuorovaikutussuhteet: Ihmisen elämän ilmiöitä katsotaan kokonaisuuksien ja yhteisösuhteiden kautta ja sen sosiaalisen todellisuuden valossa, joka syntyy arjen yhteistoiminnassa (Santala 2011, 34-35). Jotta dynaamisten ja monitasoisten hyvinvoinnin uhkien ehkäisy olisi mahdollista, on sosiaalipedagogiikan hengessä tarkasteltava kokonaisuutta sen osien sijaan, eli koko ihmistä ja ongelmavyyhdin haasteiden suhteita toisiinsa. Kun ymmärrämme paremmin eri osien vuorovaikutteisia suhteita ja tarkastelemme haasteita tuottavia ilmiöitä kokonaisuutena, kykenemme parhaimmillaan tarttumaan kehittyviin ongelmiin ennen niiden syvenemistä ja kumuloitumista. Tässä tarvitsemme avuksi monien eri osaamisalueiden ja asiantuntijuuksien tuomaa moninäkökulmaisuutta, sillä inhimillisen elämän moninaisten kokonaisuuksien hahmottaminen ei onnistu vain yksien silmälasien läpi.

Tämä tarve tarkastella kompleksisia ilmiöitä toistensa yhteydessä, sekä ehkäistä niiden synnyttämiä ongelmia, on luonut perustan neljän tuulen kokonaisuudelle. Neljän tuulen kokonaisuus on ajattelu- ja työtapa, joka on kehitetty sosiaalialan osaamiskeskus Verson verkostoyhteistyössä. Neljä tuulta viittaa neljään kompleksiseen ilmiöön (mielenterveys- ja päihdeongelmat, ongelmapelaaminen ja lähisuhdeväkivalta) ja niitä yhdistäviin elementteihin. Samalla neljä tuulta viittaa työtapaan ja -orientaatioon, joka tuo nämä neljä ilmiötä yhteisen tarkastelun ja moniammatillisen toiminnan kohteeksi sosiaalipedagogisen ehkäisevän työn viitekehyksessä. Neljän tuulen kokonaisuuden ytimeen asettuu ihmisen kokonaisvaltainen kohtaaminen ja tätä osaltaan tukeva vahva yhteistoiminnan eetos eri ammattiryhmien ja toimialojen kesken.

Neljän tuulen kokonaisuuden sisältämän moniammatillisen toiminnan näkökulma on mitä ajankohtaisin aikana, jolloin asiakkaiden tarpeisiin vastaaminen kokonaisvaltaisesti ja palveluprosessien integrointiaikeet kasvattavat yhteistoiminnan vaatimuksia. Lisäksi tarve siirtää painopistettä sosiaali- ja terveyspalveluissa korjaavasta ehkäisevään työhön korostaa ongelmien varhaisen tunnistamisen ja varhaisten interventioiden tarvetta. (Aalto 2016; Leimio 2014.) Moniammatillisen toiminnan mahdollisuuksien oivaltaminen edellyttää kuitenkin lähtökohtaisesti moninäkökulmaisen tarkastelutavan merkityksen sisäistämistä. Jos näkökenttämme rajoittuu liiaksi vain osiin ilman kuvaa kokonaisuudesta, ja rajaamme asiakkaan haasteista toiminnan kohteeksi vain omaan asiantuntija-alaamme sopivan siivun, emme välttämättä osaa nähdä tarvetta yhteistoiminnalle. Tällöin saatamme toimia päällekkäisyyden lisäksi tehottomasti yrittäessämme laastaroida syinä pitämiämme seurauksia näkemättä ongelmien ”juurisyitä” tai ongelmia ongelmien taustalla. Moniammatillisen toiminnan mahdollisuuksien hyödyntäminen asiakkaan ja ehkäistävien ilmiöiden kohtaamisessa edellyttää siten toimintakulttuurista muutosta yksilöityneistä ajattelu- ja työtavoista jaettuun asiantuntijuuteen ja aitoon yhteistoiminnallisuuteen (Isoherranen 2012, 139-156).

Tämän kulttuurisen muutoksen mahdollistamiseksi onkin syytä laajentaa tuttuja yhteistyökäytänteitä viemällä niitä nykyistä pidemmälle. Ei siis riitä, että työtä vain tehdään yhdessä, vaan on osattava toimia, oppia ja ajatella yhdessä. Kun yhdessä tekeminen laajennetaan yhteisölliseksi toiminnaksi, ei kyse ole enää yhdessä tekevistä yksilöistä, vaan yhteisestä kokonaisuudesta, jonka osana yksilöt oppivat, ajattelevat ja toimivat. Katsoessamme itseämme ja toisiamme enemmän kokonaisuuden kautta, alamme paremmin ymmärtää sitä jatkuvassa uudelleen määrittymisen tilassa olevaa todellisuutta ja niitä ilmiöitä, jotka määrittelevät toimintaamme. Pysyäksemme muutosten matkassa meidän onkin oltava herkkiä myös uudelleen määrittämään yhdessä se suunta, johon kuljemme suhteessa tähän sosiokulttuurisen todellisuuden tilaan, jonka osina toimimme. Kokonaisuuden kannalta katsottaessa eri ammattiryhmien ja toimialojen takaa löytyy lopulta joukko ihmisiä, joiden suunta on sama, vaikka kulkutavat erilaisia. Kun tapojen sijaan keskitymme kulkemaan yhdessä tähän samaan suuntaan, palvelupalapelimme on ottanut ison askeleen muuttuakseen jaettujen voimavarojen värittämäksi monivärimaalaukseksi, jota kehystää yhteinen hyvinvoinnin visio.

Innostamisesta aineksia moniammatillisuuteen

Näiden ajatusten pohjalta neljä tuulta sosiaalipedagogisena ajattelu- ja työtapa antaa eväitä asiakkaiden kohtaamisen ohella myös moniammatilliseen työhön. Siinä missä sosiaalipedagogiikan ja varsinkin sosiokulttuurisen innostamisen aatteet tuovat toiminnallisia, vuorovaikutteisia, osallistavia, yhteisöllisiä ja muutokseen aktivoivia aineksia asiakastyöhön, mikseivät ne toisi niitä myös ammattilaisten väliseen yhteistoimintaan? Kurki (2008, 80) toteaa, että innostaakseen on ensin osattava innostua. Tämän pohjalta herää ajatus, eikö sosiokulttuurinen innostaminen ja reformistinen sosiaalipedagoginen yhteisö- ja osallisuusajattelu voisi sopia myös moniammatillisen toiminnan virittäjäksi? Siinä missä neljän tuulen ilmiöiden asettamien haasteiden kohtaaminen ja ehkäiseminen edellyttävät kasvatuksellisuutta, asennemuutoksia, yhteisösuhteiden vahvistamista, muutokseen aktivointia sekä voimaannuttavaa dialogista suhdetta, eivätkö nämä sovellu myös ammattilaisten väliseen toimintaan ja kohtaamiseen? Asettuuhan innostamisen ytimeen ajatus yksilöistä, jotka yhdessä muuttavat sitä kulttuurista todellisuutta, jonka aktiivisina osina he toimivat oman arkensa kautta. Tässä arjen toiminnassa määrittyy ja muuttuu myös asiakastyö ja toimintakulttuuriset tavat toimia.

Loppumietteeksi tämän artikkelin lukijalla jääköön, miten toimintakulttuurisia muutostarpeita yhä kokonaisvaltaisempaan ja yhteistyöperusteisempaan palvelujen tuottamisen ja toteuttamisen tapaan pääsemistä voitaisiinkin katsoa sosiokulttuurisen innostamisen kautta. Yhdessä yksilöt muuttavat sitä kulttuurista todellisuutta, jonka aktiivisina osina he toimivat oman arkensa kautta: Ihmisten kerääntyessä yhteen, syntyy dynaamista liikettä, ja kun syntyy liikettä, syntyy muutosta, sillä emme enää ole paikallaan.

Tämä artikkeli perustuu opinnäytetyöhön ” PALVELUPALAPELISTÄ MONIVÄRIMAALAUKSEEN? Moniammatillisen toiminnan kehittämismahdollisuuksia neljän tuulen ilmiöiden kokonaisvaltaiseen kohtaamiseen.


Aalto, E. 2016. Osallisuus ja sote-integraatio hyvinvoinnin rakentumisessa. Sosiaalipalvelut sote-uudistuksessa 9.2.2016. Slideshare. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). [Viitattu 8.11.2016] Saatavissa:

Ahvenainen, J. 2017. Palvelupalapelistä monivärimaalaukseen? Moniammatillisen toiminnan kehittämismahdollisuuksia neljän tuulen ilmiöiden kokonaisvaltaiseen kohtaamiseen. [Verkkodokumentti]. AMK-opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu, Sosiaali- ja terveysala. Lahti. [Viitattu 30.5.2017] Saatavissa:

Isoherranen, K. 2012. Uhka vai mahdollisuus – moniammatillista  yhteistyötä kehittämässä. Akateeminen väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopisto, valtiotieteellinen tiedekunta.

Kuosmanen, V. 2012. Yhteiskunnan muutos haastaa palvelut, asiantuntijuuden ja asiakkuuden rakentumaan sosiaalipedagogiselle perustalle. Teoksessa: Hämäläinen, J. & Nietosvuori, L. (toim.) 2012. Sosiaalipedagoginen aikakauskirja. Vuosikirja 2012. 13. vuosikerta. Kuopio: Suomen sosiaalipedagoginen seura ry. 133-140.

Kurki, L. 2008. Sosiokulttuurinen innostaminen. Tampere: Juvenes Print.

Leimio, S. 2014. Mitä on sosiaalipedagoginen ehkäisevä (päihde)työ? PowerPoint esitys. Lahti: Sosiaalialan osaamiskeskus Verso liikelaitos.

Santala, J. 2011 teoksessa: Hämäläinen, J. (toim.) 2011. Sosiaalipedagoginen aikakauskirja. Vuosikirja 2011, 12. vuosikerta. Kuopio: Suomen sosiaalipedagoginen seura ry. 27-39.


Janette Ahvenainen on toukokuussa 2017 valmistunut sosionomiopiskelija.

Helena Hatakka on yliopettajana Lahden ammattikorkeakoulussa sosiaali- ja terveysalalla.

Julkaistu 6.6.2017

Oivaltavia oppimiskokemuksia digitalisaatiota hyödyntämällä Lahden ammattikorkeakoulun fysioterapian koulutuksessa

Lahden ammattikorkeakoulussa kehitytään työelämän uudistajiksi oppimalla aidoissa työelämäprojekteissa ja -verkostoissa. Oppiminen on yhteisöllistä, kokeilevaa, sallivaa ja luovaa. Oppimisympäristöissä rakennetaan uudenlaisia työelämän käytäntöjä ja ratkaisuja. Fysioterapeutin ammatissa manuaalinen osaaminen eli omilla käsillä tehtävä työ on merkittävä osa asiantuntijatehtävissä toimimista. Tässä artikkelissa esitellään digitaalisuutta hyödyntävän fysioterapian opiskelumateriaalin kehittäminen opinnäytetyöprosessissa.

Kirjoittajat: Henna-Riikka Vasama, Emmi Liukkonen ja Annamaija Id-Korhonen

Opiskelijan rooli tiedon aktiivisena käsittelijänä

Ammattikorkeakouluopinnot mahdollistavat opiskelijan perusvalmiuksien saavuttamisen ammattialan asiantuntijatehtävissä toimimiseksi. Korkeakouluopetuksen perustana ovat työelämän ja elinkeinorakenteen asettamat haasteet. Valtioneuvoston asetukset tutkintosäännöistä ovat perustana tutkintokohtaisille tavoitteille, opintojen rakenteelle ja perusteille sekä opetussuunnitelmien laatimiselle. (Ammattikorkeakoululaki 351/2003.) Opiskelija nähdään tavoitteellisena ja aktiivisena tiedonhankkijana, käsittelijänä ja prosessoijana sekä oman oppimisprosessinsa ohjaajana. (Pylkkä 2017) Itseohjautuva ja aktiivinen opiskeluote tähtää ammatilliseen kasvuun ja ammatillisten perusvalmiuksien muodostumiseen.

 Digitaalinen oppimateriaali käytännön osaamisen tukena

Opiskelijoiden omatoimista opiskelua tuetaan aikaan ja paikkaan sitomattomien sekä erilaisia oppimistyylejä palvelevia itseopiskelumateriaaleita hyödyntämällä. Käytännön taitoja opiskellaan myös lähiopetustuntien ulkopuolella. Emmi Liukkosen ja Henna-Riikka Vasaman opinnäytetyössä ’’Alaraajojen perifeeristen hermojen neurodynaamiset harjoitteet: opetusvideot Lahden ammattikorkeakoulun fysioterapeuttiopiskelijoille’’ (2017) tuotettiin audiovisuaalinen materiaali tukemaan fysioterapeuttiopiskelijoiden itseopiskelua. Se sisältää visuaalista kuvaa ja videomateriaalia sekä tekstiä täydentävää auditiivista materiaalia.

Oppimiskäsitysten ja vaadittavan osaamistason yhtenäistäminen

Ammattikorkeakouluopiskelussa ammattiopintojen tehtävänä on mahdollistaa opiskelijan riittävä osaamis- ja valmiustaso ammatillisten kokonaisuuksien hallitsemiseen. Tieteellisiin perusteisiin pohjautuvien perusvalmiuksien hallitsemisen on oltava riittävää, jotta opiskelija kykenee työskentelemään valmistumisen jälkeen itsenäisesti alan asiantuntijatehtävissä. (Asetus ammattikorkeakouluopinnoista 1995/256.) Opiskelijan tiedonkäsittely- ja oppimisprosessin tukeminen edellyttää tarpeisiin vastaamista opetussuunnitelmissa. Erilaiset oppimisympäristöt tukevat käytännön taitojen omaksumista, harjoittelua ja syventämistä.

Digitaalisten oppimateriaalien avulla valmiuksia tulevaisuuden työelämän vaatimuksiin

Liukkosen ja Vasaman (2017) opinnäytetyöprosessissa kehitettyjen opetusvideoiden tavoitteena oli tuottaa Lahden ammattikorkeakoulun fysioterapeuttiopiskelijoille itseopiskelumateriaalia hermokudoksen toimintahäiriöiden fysioterapiaan. Tuotoksena kehitettiin kolme opetusvideota, jotka muodostavat digitaalisen oppimateriaalikokonaisuuden. Kokonaisuuden tarkoituksena on tukea ja vahvistaa fysioterapian käytännön taitojen osaamista.

Digitalisaatio mahdollistaa ubiikin eli kaikkialla tapahtuvan oppimisen myös manuaalisissa taidoissa. Digitaaliseksi oppimateriaaliksi kehitettävien opetusvideoiden tuottaminen vaati työn tekijöiltä aihealueen teoriatiedon ja perusteiden hallitsemisen lisäksi vahvaa osaamista video- ja editointiprosessista. Näihin taitoihin kuuluu osaamista videoprosessin vaiheistamisesta, käsikirjoittamisesta, toteuttamisesta ja editoinnista. Opetusvideoissa pysäytyskuvat, erillisten puheen ja videoklippien yhteensovittaminen sekä erityistehosteet asettivat haasteita editoinnille. Media-alan osaamista tukevia opintoja voi valita vapaasti valittaviin opintoihin. Opinnäytetyön tekijät hyödynsivät ulkopuolista media-alan osaajaa opetusvideoiden tuottamisessa.

Prosessin aikana tekijät törmäsivät konkreettisesti videointi- ja editointiosaamisen perustaitojen puuttumiseen. Hyvin suunnitellusta käsikirjoituksesta huolimatta opetusvideoiden jälkieditointi ja puutteiden tai lisäysten korjaaminen osoittautui haasteelliseksi. Se edellytti uusintakuvauksia ja lukemattomia editointikertoja. Prosessin monivaiheisuus ja ulkopuolisen media-alan osaajan tietämättömyys aihealuetta kohtaan asettivat haasteita: muutosten tekeminen ilman tekijöiden läsnäoloa johti useisiin turhiin työtunteihin ja virheiden korjaamiseen. Prosessi saatettiin kuitenkin kärsivällisesti loppuun, ja lopullinen tuotos saikin kiitosta sekä toimeksiantajalta että tuotoksen käyttäjäryhmältä.

Mediaosaamisen ja audiovisuaalisen materiaalin hyödyntäminen on lisääntymässä sekä opetuksessa, että työelämässä. Näiden perustaitojen sisällyttäminen opintosuunnitelmaan olisi hyödyllistä osana täydentäviä tai vapaasti valittavia opintoja. Tämä osaaminen olisi opiskelijalle eduksi valmistumisen jälkeen työnhaussa ja työmarkkinoilla – huolimatta siitä, hyödyntääkö opiskelija näitä taitoja opinnäytetyöprosessissaan vai ei.


Finlex. Ammattikorkeakoululaki 351/2003. [Viitattu 18.4.2017] Saatavissa:

Finlex. Asetus ammattikorkeakouluopinnoista 1995/256. [Viitattu 10.4.2017] Saatavissa:

Liukkonen, E. & Vasama, H-R. 2017. Alaraajojen perifeeristen hermojen neurodynaamiset harjoitteet: opetusvideot Lahden ammattikorkeakoulun fysioterapeuttiopiskelijoille. [Verkkodokumentti]. AMK-Opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu, Sosiaali- ja terveysala. Lahti. [Viitattu 28.4.2017] Saatavissa:

Pylkkä, O. Oppimiskäsitykset. Kognitiivinen oppimiskäsitys ja oppimisen ohjaaminen. Jyväskylän ammattikorkeakoulu. [Viitattu 9.4.2017] Saatavissa:


Henna-Riikka Vasama & Emmi Liukkonen ovat toukokuussa 2017 Lahden ammattikorkeakoulusta sosiaali- ja terveysalalta valmistuvia fysioterapeutteja (AMK).

Annamaija Id-Korhonen toimii Fysioterapian koulutusohjelman (AMK) lehtorina.

Julkaistu 31.5.2017

Moniammatillisesta yhteistyöstä vahvuutta sosiaali- ja terveysalalla tehtävään työhön

Sosiaali- ja terveydenhuolto on murroksessa. SOTE-uudistuksella palveluja uudelleen järjestetään ja eri toimijoiden välistä yhteistyötä kehitetään sekä valtakunnallisesti että kunta- ja yksikkökohtaisesti. Yhteistyöstä koottuja ammattilaisten kokemuksia voidaan käyttää kehitystyön apuna ja näin työntekijän ääni tulee kuulluksi muutosprosessissa. Asiakkaan ääni on sen sijaan hiljaisempi. Asiakkaan mukanaoloa pidetään tärkeänä ja yhteistyötä edistävänä, sillä tällöin tiedonsiirto helpottuu. Olisi mielenkiintoista selvittää enemmän asiakkaan osallisuuden merkitystä moniammatillisessa yhteistyössä. Asiakas on oman tilanteensa asiantuntija, mutta erityisesti lastensuojelussa tarvitaan usein asiakkaan asiantuntijuuden lisäksi moniammatillista asiantuntijuutta.

Kirjoittajat: Kaisa Kouvo ja Helena Hatakka

Moniammatillinen yhteistyö

Moniammatillinen yhteistyö on Isoherrasen (2005, 14) mukaan asiakkaan kokonaisuuden huomioimiseen pyrkivää asiantuntijoiden työskentelyä. Isoherranen (2012, 100) määrittelee moniammatillisen yhteistyön mallin, jossa on viisi pääkategoriaa. Pääkategoriat kuvaavat yhteistyön edellytyksiä ja nämä kategoriat ovat sovitut ja joustavat roolit, vastuuajattelun kehittyminen, yhteisen tiedon luominen, organisaatio rakenteena ja rajana sekä moniammatillisen yhteistyön oppiminen.

Ammattilaisen rooli sekä asema määrittyvät työntekijän taitojen, motivaation ja yhteistyön vaatimusten pohjalta. Vastuuajattelun kehittyminen taas tarvitsee toteutuakseen jaettua näkemystä yhteisestä vastuusta sekä erikseen sovittuja ja määriteltyjä vastuualueita. Salliva ja avoin ilmapiiri sekä tarpeita vastaavat kokoontumiset ovat yhteisen tiedon luomisen edellytyksiä. Tässä kategoriassa ei tule unohtaa myöskään läheisten ääntä eikä taitavan keskustelun ja dialogin taitoja. (Isoherranen 2012, 114, 121, 130.)

Organisaatio rakenteena ja rajana pitää sisällään kaikkien toimijoiden yhteisen tavoitteen muuttaa organisaatiokulttuuria. Organisaation rajojen tulee olla sujuvasti ylitettäviä ja johtajien kyetä jaettuun johtamiseen. Organisaatiossa tulee järjestää tilaisuuksia arvioida ja luoda yhteistyötä ja tiimien toimintaa joustavasti ja asiakaslähtöisesti. Koulutus on moniammatillisen yhteistyön oppimisen edellytys. Tiimejä tulee tukea ja ohjata kehitysprosessissa ja tarjota tukea ja opetusta niin teoriassa kuin käytännössäkin. (Isoherranen 2012, 139, 148.)

Hyviä kokemuksia moniammatillisesta yhteistyöstä

Lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen ammattilaisten kokemusten mukaan yhteistyötä edistäviä tekijöitä olivat työntekijöiden oma rooli ja vastuu, työntekijöiden keskinäinen tuntemus ja luottamus, toisten työn tuntemus, avoimuus, yhteinen tahto ja ymmärrys sekä riittävät rakenteet ja resurssit. Nämä yhteistyön kehittämisen eri osa-alueet tukivat kaikki toisiaan ja limittyvät toisiinsa ja kaikkien näiden toteutumisen mahdollistaa toimijoiden keskinäinen yhteydenpito. Erityisen tärkeänä pidettiin säännöllisiä yhteisiä tapaamisia, jotka mahdollistivat myös yhteistyön kenties tärkeimmän osa-alueen, hyvän vuorovaikutuksen. (Kainulainen 2007, Kaminen & Pakkala 2007, Saarenpää 2012, Niska & Takkinen 2012, Ropponen 2013, Hoppari 2014.)

Moniammatillisen yhteistyön kehityksen haasteet ja hitaus tunnustettiin ja kehittämiseen ja yhteistyön tekemiseen kaivattiin koulutusta (Saarenpää 2012). Tuttuus helpotti yhteistyöhän ryhtymistä ja sen toteuttamista, mutta toisaalta organisaation selkeillä rakenteilla ehkäistäisiin yhteistyön henkilösidonnaisuus. Jatkuvat työntekijävaihdokset eivät tällöin ole yhteistyön esteenä, vaan rakenteet ohjaavat yhteistyötä. (Hoppari 2014). Moniammatillinen yhteistyö nähdään toimijoiden keskuudessa tärkeänä ja sen kehittämistä toivotaan. Yhteistyön toimivuuden vuoksi ollaan valmiita näkemään vaivaa ja yhteistyön tärkeys asiakkaan parhaaksi nähdään selkeästi. Asiakkaan mukaanotto yhteistyöhön koettiin myös työtä helpottavana, sillä tällöin vaitiolon rajoitteet eivät muodostu ongelmaksi (Kaminen ym. 2007).

Moniammatillisen yhteistyön kehittäminen

Moniammatilliseen yhteistyöhön ja sen kehittämiseen on kiinnitetty viime vuosina huomiota sosiaali- ja terveyspalvelujen rakennemuutoksen yhteydessä. Toimintatapoja ja rakenteita uudistetaan ja näillä uudistuksilla tavoitellaan kaikille yhdenvertaisia palveluita (Hämeen-Anttila 2017, 216). Myös viime vuosina muuttunut lainsäädäntö ohjaa toimijoita kohti moniammatillisen yhteistyön muutosta. Yhtenä Sipilän hallituksen kärkihankkeena on Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE), jota hallinnoi Sosiaali- ja terveysministeriö ja jonka tavoitteena ovat nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, vaikuttavammat, kustannustehokkaammat ja paremmin yhteen sovitetut palvelut sekä toimintakulttuurin uudistaminen. Tavoitteeksi on asetettu myös eri toimijoiden välisen yhteistyön parantaminen. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmaa ohjaavia periaatteita ovat lapsen oikeudet ja lapsen etu, lapsi- ja perhelähtöisyys, voimavarojen vahvistaminen sekä perheiden monimuotoisuus. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2017.) Päijät-Hämeen maakunnan hankehakemus, Huomisen hyvinvointia lapsille ja perheille Päijät-Hämeessä, mukaan LAPE-muutosohjelman avulla luodaan toimiva matalan kynnyksen tuen kokonaisuus lapsen ja perheen lähiympäristöön. Tässä kokonaisuudessa kolmannella sektorilla ja seurakunnilla on oma merkittävä roolinsa. Hankkeessa kehitetään myös joustavaa ja monialaista palvelutarpeen arviointia. (Huomisen hyvinvointia lapsille ja perheille Päijät-Hämeessä – Päijät-Hämeen maakunnan hankehakemus.)

Monet eri toimijat ovat toteuttaneet hankkeita, joiden tavoitteena on ollut moniammatillisen yhteistyön helpottuminen. Lastensuojelun keskusliiton Suojele-tue-toimi – yhteistuumin lapsen asialla -huoneentaulu sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen VarTu-hankkeen tuotoksena syntynyt kehittämisvalikko ovat hyviä esimerkkejä yhteistyötä edistävistä yksittäisistä hankkeiden kautta käytäntöön siirtyneistä tuloksista. (Savolainen & Seppänen, 2012, Heinämäki 2005.)

Tämä artikkeli perustuu opinnäytetyöhön ”Lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen moniammatillista yhteistyötä edistäviä tekijöitä”, jossa selvitettiin ammattilaisten kokemuksia ja käsityksiä lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen moniammatillista yhteistyötä edistävistä tekijöistä Suomessa.


Hoppari, H. 2014. Moniammatillinen yhteistyö varhaiskasvatuksen kokemana. [Verkkodokumentti]. Pro gradu-tutkielma. Helsinki: Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos. [Viitattu 28.3.2017]. Saatavissa:

Huomisen hyvinvointia lapsille ja perheille Päijät-Hämeessä – Päijät-Hämeen maakunnan hankehakemus. [Verkkodokumentti]. [Viitattu 26.5.2017]. Saatavissa:

Isoherranen, K. 2005. Moniammatillinen yhteistyö. Helsinki: WSOY oppimateriaalit.

Isoherranen, K. 2012. Uhka vai mahdollisuus: moniammatillista yhteistyötä kehittämässä. [Verkkodokumentti]. Väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos. [Viitattu 25.3.2017].  Saatavissa:

Kainulainen, A. 2007. Päivähoito lapsen avohuollollisena tukitoimena: tukitoimen toteuttaminen moniammatillisena yhteistyönä. [Verkkodokumentti]. Pro gradu-tutkielma. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, Varhaiskasvatuksen laitos. [Viitattu 28.3.2017]. Saatavissa:

Kaminen, M. & Pakkala, T. 2007. Päivähoidon työntekijöiden käsitykset sosiaalityöntekijöiden kanssa tehtävästä yhteistyöstä Vaasassa: Vastavuoroista vaihtokauppaa vai oman edun tavoittelua? Pro gradu-tutkielma. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos.

Niska, H & Takkinen, J. 2012. Päivähoidossa heränneestä huolesta moniammatilliseen yhteistyöhön. Pro gradu-tutkielma. Rovaniemi: Lapin yliopisto, Sosiaalityön laitos.

Kouvo, K. 2017. Lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen moniammatillista yhteistyötä edistäviä tekijöitä. Kirjallisuuskatsaus. [Verkkodokumentti]. AMK-opinnäytetyö. Lahti: Lahden ammattikorkeakoulu, Sosiaali- ja terveysala. [Viitattu 30.5.2017]. Saatavissa:

Ropponen, P. 2013. Päivähoidon ja lastensuojelun yhteistyö: lastentarhanopettajien, päivähoidon esimiesten ja sosiaalityöntekijöiden näkemyksiä yhteistyöstä. Pro gradu-tutkielma. Helsinki: Helsingin yliopisto, Opettajankoulutuslaitos.

Saarenpää, T. 2012. ”Se on vähän niin kuin pallo, johon jokaisella on oma kosketuspinta, vaikka se on se sama pallo”. Sosiaalityön, varhaiskasvatuksen ja perheen kokemuksia päiväkodissa tapahtuvasta moniammatillisesta yhteistyöstä. [Verkkodokumentti]. Pro Gradu-tutkielma. Rovaniemi: Lapin yliopisto, Sosiaalityön laitos. [Viitattu 28.3.2017]. Saatavissa:

Sosiaali- ja terveysministeriö. 2017. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Ohjelma tähtää sirpaleisesta kehittämisestä kokonaisvaltaiseen uudistukseen ja pysyvään muutokseen [Viitattu 3.3.2017]. Saatavissa:


Kaisa Kouvo on kesällä 2017 valmistuva sosionomiopiskelija ja Helena Hatakka on yliopettajana Lahden ammattikorkeakoulussa sosiaali- ja terveysalalla.

Julkaistu 30.5.2017