Lohkoketjuteknologia ja hajautetut tilikirjat ovat viime aikoina herättäneet paljon kiinnostusta ja niiden hyödyntämismahdollisuuksista on keskusteltu paljon eri aloilla. Monet ovat verranneet lohkoketjuteknologian merkitystä internettiin. Yrityksiä puoleensa lohkoketjuteknologiassa vetää erityisesti sen hajautettu, muuntumaton ja läpinäkyvä tietokantamalli sekä älykkäiden sopimusten tuomat mahdollisuudet. Tämä näkyy pankkien ja teknologiayritysten miljardi-investointeina lohkoketjuteknologian tutkimus- ja kehitystyöhön.
Kirjoittajat: Pyry Pikkupeura ja Leea Kouhia
Lohkoketjun
ominaisuudet
Lohkoketju on tietokantatyyppi, jolla on useita merkittäviä normaaleista
datarakenteista poikkeavia ominaisuuksia. Lohkoketjuteknologia mahdollistaa
uudenlaisen tiedon säilyttämisen ja jakamisen, jossa nimensä mukaisesti tieto
on säilötty lohkoihin, jotka muodostavat ketjun. Lohkoketjuilla
voidaan toteuttaa turvallinen ja laajasti hajautettu tietokanta. Ne
mahdollistavat myös suurien tietomäärien säilyttämisen ja varastoinnin ilman
keskitettyjä palvelimia. Keskeisin ominaisuus lohkoketjulla on se, että tietoja
ei voi takautuvasti muokata tai poistaa. Lohkoketjun voi ajatella palapelinä,
jossa pienikin lohkon sisällä olevan tiedon muutos muuttaa palan muodon. Kun
yhden palan muuttaa, niin seuraavat palat eivät enää olekaan yhteensopiva.
Lohkoketjuissa hyödynnetty kryptografia ja konsensus mekanismit tekevät
palapelin uudelleenrakentamisesta käytännössä mahdottoman tehtävän.
Lohkoketjuteknologian perusperiaatteet ovat seuraavat:
Hajautettu tilikirja Lohkoketju on kuin hajautettu tilikirja, jossa tieto päivitetään samanaikaisesti kaikkiin verkossa oleviin tilikirjoihin. Tämän mahdollistaa kaikille pääsyn identtiseen tietoon.
Konsensus Ennen tiedon lisäämistä lohkoketjuun käy se läpi konsensus -prosessin, jossa sen paikkaansa pitävyys varmistetaan. Tämä mahdollistaa luottamuksen tiedon oikeellisuuteen, vaikka keskushallinto puuttuu.
Muuntumattomuus Vain vahvistettu tieto lisätään lohkoketjuun. Lohkoketjuun kerran tallennettua tietoa on ilman oikeuksia mahdoton muuttaa. Myös oikeutetuista muutoksista jää jälki.
Älykkäät sopimukset Lohkoketjuteknologia mahdollistaa itsensä toteuttavien digitaalisten sopimusten luomisen. Älykäs sopimus pitää sisällään ennalta määrätyt toimet, jotka se suorittaa automaattisesti edellytysten täyttyessä. (Swan 2015, 24-28)
Koko talous perustuu valtavaan määrään erilaisia sopimuksia,
joista monet ovat vielä kirjallisia ja niiden toteutumista täytyy valvoa.
Lohkoketjuteknologia ja älykkäät sopimukset mahdollistavat sopimusten
automatisoinnin ja voivat siten mullistaa talouden toiminnan.
Lohkoketjuteknologia
finanssialalla
Monet pankkien selvitysjärjestelmistä olivat ensimmäisiä
maailmanlaajuisia viestintäjärjestelmiä, joita käytetään maksuliikenteen,
arvopapereiden sekä muiden talouden transaktioiden määrittämiseen. Verrattuna
teknologian ja internetin nopeaan kehitykseen, perinteiset selvitysjärjestelmät
ovat kehittyneet suhteellisen vähän. (Pikkupeura 2019.)
Lohkoketjuteknologian hyödyntämistä finanssialalla
tutkittiin Pyry Pikkupeuran (2019) opinnäytetyössä Lohkoketjuteknologian
hyödyntäminen finanssialalla. Opinnäytetyössä suoritettiin laadullinen
tutkimus, jossa haastateltiin finanssialalla lohkoketjuteknologian parissa
työskenteleviä asiantuntijoita. Tutkimustuloksista selvisi, että
lohkoketjuteknologiaa voidaan hyödyntää usealla finanssialan eri osa-alueella
ja se voi viedä alan kokonaan uudelle aikakaudelle. Merkittävimmät hyödyt
finanssialalle koituvat erilaisten prosessien automatisoinnin ja
kustannussäästöjen kautta. Merkittävää
on myös se, että lohkoketjuun tallennettu tieto voi olla sekä aineellista että aineetonta
pääomaa. Tämä mahdollistaa uusien digitaalisten omaisuusluokkien syntymisen,
mikä puolestaan voi laajentaa finanssialan toimintaa.
Osa-alueita, missä lohkoketjuteknologiaa voidaan
finanssialalla hyödyntää, ovat muun muassa arvopaperi- ja johdannaiskauppa,
maksuliikenne sekä vakuutusliiketoiminta. Vaikka perinteinen arvopaperikauppa
on pitkälti automatisoitua, niin siihen kuuluu ostajan ja myyjän lisäksi useita
välikäsiä, minkä takia tällä hetkellä kaupan selvitysprosessi vie kaksi
pankkipäivää. Nasdaq, Australian Securities Exchange ja monet muut toimijat ovat
kehittäneet lohkoketjuteknologiaan pohjautuvia kaupankäyntialustoja, joiden on
määrä tulla markkinoille lähivuosina. Uusien järjestelmien on määrä toteuttaa
kaupat reaaliajassa. (Pikkupeura 2019.) Myös Euroopan keskuspankki uskoo
lohkoketjuteknologian olevan ratkaisu sen vetämälle TARGET2-Securities
hankkeelle, jonka tavoitteena on kehittää yksi yhteinen laitealusta
arvopaperien jälkikauppaan ja poistaa kansalliset rajat EU:n alueelta (European
Central Bank 2017).
Maksuliikenteen puolella suurpankit kuten Goldman Sachs,
J.P. Morgan ja Morgan Stanley ovat implementoineet lohkoketjuteknologiaa osaksi
omia sisäisiä maksuliikennejärjestelmiä, joilla ne parantavat rahan
likviditeettiä, tehokkuutta ja vähentävät riskiä (CLS Group 2018; J.P. Morgan
2019). Vakuutusliiketoiminnan puolella lohkoketjuteknologialla on puolestaan mahdollista
esimerkiksi automatisoida entistä enemmän vakuutuskorvauspäätöksiä ja pienentää
vakuutuspetosten määrää (Pikkupeura 2019).
Lohkoketjuteknologian tulevaisuus?
Konkreettisia käytännön lohkoketjusovelluksia ei vielä markkinoilla
ole montaa ja teknologian lupaukset ovat pitkälti lunastamatta. Suomessa vuoden
2018 joulukuussa kuitenkin tehtiin ensimmäiset sähköiset asuntokaupat
lohkoketjuteknologian avulla. Tulevaisuudessa voikin odottaa asuntokauppojen
onnistuvan suoraan kotisohvalta. Sähköinen asunto-osakerekisteri helpottaa
asuntokaupan tekoa merkittävästi, mutta se myös parantaa tietojen ja
omistajamerkintöjen saatavuutta sekä luotettavuutta.
Lohkoketjuteknologia on verrattain uusi teknologia ja uusiin
teknologioihin on tapana kohdistua suuret odotukset, jotka eivät välttämättä
toteudu sellaisenaan. Nykyisten järjestelmien kehittyminen on myös mahdollista,
jolloin lohkoketjuteknologian tuoma lisäarvo jää vähäiseksi. Esimerkiksi
lähiaikoina EU:n alueella käyttöön tuleva SEPA pikasiirto -palvelu mahdollistaa
tilisiirrot reaaliajassa. Nähtäväksi siis jää, kuinka lohkoketjuteknologian
implementoi osaksi nykyisiä järjestelmiä onnistuu tulevaisuudessa ja miten
hyvin se pystyy vastaamaan sille asetettuihin odotuksiin.
Pikkupeura, P. 2019. Lohkoketjuteknologian hyödyntäminen finanssialalla. AMK-opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu, liiketalouden ja matkailun ala. Lahti. [Viitattu 3.6.2019]. Saatavissa: http://www.urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019053013542
Swan, M. 2015.
Blockchain: Blueprint for a new economy. Kalifornia: O’Reilly Media, Inc.
Kirjoittajat
Pyry Pikkupeura on opiskellut Lahden ammattikorkeakoulussa
liiketaloutta ja työskentelee finanssialalla.
Leea Kouhia toimii Lahden ammattikorkeakoulussa Liiketalouden ja matkailun alalla vastuuopettajana.https://pxhere.com/en/photo/1553955
Henkilökohtainen budjetti on toimintamalli, joka lisää
asiakkaan valinnanmahdollisuuksia ja päätösvaltaa suhteessa omiin
sosiaalipalveluihin. Toimintamalli on Suomessa kokeiluasteella ja sen
laajamittaisempaa käyttöönottoa suunnitellaan osana valmisteilla olevaa
sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta ja siihen liittyvää
valinnanvapauslakia. Tähän mennessä toteutuneiden henkilökohtaisen budjetin
kokeilujen kautta on osoitettu, että toimintamalli lisää asiakkaiden
osallisuutta ja muokkaa palveluiden suunnittelua aikaisempaa
tarvelähtöisemmäksi.
Kirjoittajat: Freya Hägglund ja Jaana Mantela
Kohti parempia sosiaalipalveluita
valinnanvapautta ja yksilöllisyyttä lisäämällä
Sosiaali- ja terveydenhuollon valinannanvapauden lisääminen
on ollut vahvasti esillä yhteiskunnallisessa keskustelussa viimeisten vuosien
aikana. Valinnanvapauden tematiikka on ollut keskeisessä osassa Juha Sipilän
hallituksen valmistelemassa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa. Julkisten
sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden valinnanmahdollisuuksien kehittäminen
on laajemminkin Euroopan maissa nähtävissä oleva ilmiö (Junnila, Hietapakka
& Whellams 2016, 226). Valinnanvapaus on noussut yhdeksi 2010-luvun
sosiaalipolitiikan keskeiseksi käsitteeksi osallisuuden, yksilöllisyyden, asiakaskeskeisyyden
ja käyttäjälähtöisyyden rinnalle. Universaalista, tasa-arvoisesta
palvelujärjestelmästä halutaan siirtyä yksilöllisyyttä, valinnanvapautta ja
kansalaisten omaa toimijuutta korostavaan palvelujärjestelmään. (Palola 2011,
283, 305.)
Palveluiden henkilökohtaistaminen liittyy valinnanvapauden
ja asiakkaiden osallisuuden lisäämiseen pyrkivään sosiaalihuollon
uudistamistrendiin (Kirjavainen 2016, 75-76). Valinnanvapautta ja palveluiden
henkilökohtaistamista perustellaan palvelunkäyttäjän päätösvallan ja tätä
kautta osallisuuden lisääntymisellä, sekä mahdollisuudella järjestää palvelut
yksilöllisesti, palvelunkäyttäjän henkilökohtaiset tarpeet ja näkemykset
huomioiden. Tässä ajattelussa palvelunkäyttäjän rooli aktiivisena toimijana
korostuu. (Rajavaara 2014, 142; Palola 2011, 286-287, 304-307.) Aktiivisen
toimijuuden korostuminen suosii paljon voimavaroja omaavia henkilöitä, riskinä
on, että tämänkaltainen kehitys lisää palvelunkäyttäjien eriarvoistumista (Lehtonen ym. 2018; Palola 2011,
287). Henkilökohtaistamisen riskeistä huolimatta ei ole tarkoituksenmukaista
pyrkiä tarjoamaan palveluita kaikille samalla muotilla. Palveluiden
henkilökohtaistaminen vastaa individualistisen yhteiskunnan tarpeisiin. Se
mahdollistaa erilaisten elämäntilanteiden ja palveluntarpeiden huomioimisen.
(Rajavaara 2014, 160.)
Henkilökohtainen budjetti
osaksi suomalaista palvelujärjestelmää
Henkilökohtainen budjetti on tapa järjestää sosiaali- ja
terveydenhuollon palvelut, jossa keskiössä on palvelunkäyttäjän mahdollisuus
määritellä minkälaiset palvelut ja tukitoimet auttaisivat häntä parhaiten. (Rajalahti
& Duffy 2018, 5.) Toimintamallissa asiakas saa tietyn rahasumman
käytettäväkseen omiin sosiaali- ja terveyspalveluihinsa. Tällä rahalla hän voi
järjestää tarvitsemansa palvelut yksilöllisesti ja joustavasti omien
tarpeidensa ja toiveidensa mukaisesti. (Rajalahti & Duffy 2018, 5; Patronen ym. 2012, 9).
Henkilökohtainen budjetti on ollut käytössä eri puolilla
maailmaa 1990-luvulta lähtien (Arksey & Baxter 2012, 148; Lehto 2010). Suomessa
on 2010-luvulla toteutettu tai on parhaillaan menossa useita kokeiluja, joissa
on kehitetty suomalaiseen sosiaaliturvajärjestelmään soveltuvaa
henkilökohtaisen budjetin mallia. Valmisteilla olevassa sosiaali- ja
terveydenhuollon valinnanvapauslain luonnoksessa säädetään henkilökohtaisen
budjetin ottamisesta yhdeksi palveluiden järjestämisen vaihtoehdoksi vanhus- ja
vammaispalveluiden asiakkaille tai muille jatkuvaa ja laaja-alaista tuen
tarvetta omaaville asiakasryhmille (Hallituksen esitys 16/2018 vp, 99, 251).
Henkilökohtainen
budjetti monipuolistaa palveluita, kehittämistarpeita nousee esiin liittyen
soveltamisohjeisiin ja sähköisiin työkaluihin
Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä on mukana Uudenmaan
alueellisessa valinnanvapauskokeilussa. Keski-Uudenmaan kokeilussa
henkilökohtaista budjettia on kokeiltu eri asiakasryhmillä (Keski-Uudenmaan
sote 2017). Sosiaalialan YAMK
opinnäytetyössä Freya Hägglund (2019) tutki henkilökohtaisen budjetin kokeilua
lapsiperheiden kotipalveluissa. Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää palvelunkäyttäjien
ja työntekijöiden kokemuksia toimintamallista sekä nostaa esiin toimintamalliin
liittyviä kehittämistarpeita.
Henkilökohtaisen
budjetin on todettu monipuolistavan palveluvalikkoa (STM 2019, 12; Arksey &
Baxter 2012, 160; Juntunen 2010), tämä edesauttaa sosiaalihuollon asiakkaiden
yksilöllisten palvelutarpeiden huomioimista. Hägglundin opinnäytetyöhön
osallistuneiden perhepalveluiden työntekijöiden kokemus on, että henkilökohtainen
budjetti lisää ammattilaisten mahdollisuuksia asiakkaiden tilanteiden
kokonaisvaltaiseen huomioimiseen. Asiakkaiden kokemuksissa nousi esiin, että toimintamalli
tarjoaa mahdollisuuden valita joustavasti omalle perheelle ja omaan
elämäntilanteeseen sopivia palveluita. Tämän opinnäytetyön tulosten
perusteella, joita tukevat Eksote -kuntayhtymän kokemukset, lapsiperheiden
kotipalveluissa henkilökohtaisen budjetin hyödyiksi nousee erityisesti
lastenhoitopalveluiden joustavuuden lisääntyminen ja kotisiivouspalveluiden
käytön mahdollistuminen aikaisempaa laajamittaisemmin (Hägglund 2019, 45-46; Hakoma 2018, 44).
Palveluiden järjestäminen henkilökohtaisen budjetin kautta
on asiakkaiden näkökulmasta sujuvaa. Sen sijaan ammattilaiset kaipaavat lisää
selkeyttä henkilökohtaisen budjetin soveltamisohjeisiin sekä sen määrittelyyn
kenelle ja minkälaisiin asiakastilanteisiin henkilökohtainen budjetti soveltuu.
Huolta herättää asiakkaiden eriarvoistuminen, sillä ilman riittävää tukea
henkilökohtaisen budjetin hyödyt eivät ole heikoimmassa asemassa olevien
käytettävissä. (Hägglund 2019,
51; STM 2019, 9,12.) Eriarvoistumisen riskiä voidaan kaventaa
kehittämällä palveluohjauksen prosesseja ja lisäämällä ammattilaisten osaamista
valinnanvapauden tukemiseen liittyen (STM 2019, 12; Kirjavainen 2016, 78-79;
Rajalahti & Duffy 2016,11; Valokivi 2008, 79-80).
Sähköisten
työkalujen toimivuus on keskeinen tekijä henkilökohtaisen budjetin käytettävyyden
kannalta. Henkilökohtaiseen budjettiin liittyy paljon hallinnollista työtä
liittyen palvelutarpeen arviointiin, budjetin laskentaan ja seurantaan. (Rousu
2018, 13.) Sekä työntekijöiden että asiakkaiden käyttämiä sähköisiä työkaluja
on tarpeen kehittää. Työntekijöiden näkökulmasta päällekkäistä kirjaamista eri
tietojärjestelmiin tulee vähentää (Hägglund 2019, 51). Asiakkaiden osalta
kehittämistarpeita ilmenee liittyen oman budjetin seurannan mahdollisuuksiin
sekä palveluiden löydettävyyteen ja vertailtavuuteen (Hägglund 2019, 48-50; Pääskylä
2018, 109; Junnila ym. 2016, 118).
Lähteet
Arksey, H. & Baxter, K. 2012. Exploring
the Temporal Aspects of Direct Payments. British Journal of Social Work Vol.42(1),
147–164. [Viitattu
3.3.2019].
Saatavissa: https://doi.org/10.1093/bjsw/bcr039
Hakoma, R. 2018. Eksoten kokemuksia henkilökohtaisesta
budjetoinnista. Teoksessa: Rousu, S. (toim.). Henkilökohtainen budjetointi –
yksilöllinen ratkaisu asiakkaan tarpeisiin. Avain kansalaisuuteen –
henkilökohtainen budjetointi – hankkeen ensimmäisen toiminta- vuoden
kokemuksia ja havaintoja. Helsinki: Metropolia ammattikorkeakoulu. 43-45.
Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-328-142-4
Hägglund, F. 2019. Henkilökohtainen budjetti
lapsiperheiden kotipalveluissa. Kehittämisehdotuksia Keski-Uudenmaan kokeiluun
pohjautuen. YAMK-opinnäytetyö.
Lahden ammattikorkeakoulu, sosiaali- ja terveysala. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201903173251
Junnila M., Hietapakka L. & Whellams A. (toim.) 2016.
Hallintoalamaisesta aktiiviseksi valitsijaksi. Valinnanvapauden muotoutuminen
sote-palveluissa. THL. Raportti 11/2016. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-302-681-0
Kirjavainen, M. 2016. Henkilökohtaistaminen
Ison-Britannian aikuisten sosiaalihuollossa vuosina 2007-2014 – Systemaattinen
kirjallisuuskatsaus. Lisensiaatintyö. Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteiden
tiedekunta.
Lehto, T. 2010. Henkilökohtainen budjetointi –
Esimerkkejä ja kokemuksia maailmalta. Helsinki: Kehitysvammaliitto ry.
Lehtonen, L., Hiilamo, H., Erhola, M. Arajärvi, P.,
Huttunen, J., Kananoja A., Kekomäki, M., Pohjala, A., Tainio H., Lillrank, P.,
Saxell, T., Silander, K. & Vartiainen, P. 2018. Valinnanvapaus
SOTE-uudistuksessa. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti. Vol.55(1),
78-87. [Viitattu 3.3.2019]. Saatavissa: https://doi.org/10.23990/sa.69227
Palola E. 2011. Valinnanvapauden problematiikasta
sosiaalipolitiikassa. Teoksessa: Palola, E. & Karjalainen V.
Sosiaalipolitiikka. Hukassa vai uuden jäljillä? Helsinki: THL. 283-309.
Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201205085374
Patronen M., Melin T., Tuominen-Thuesen M., Juntunen E.,
Laaksonen S. & Karikko W. 2012. Henkilökohtainen budjetti.
Asiakaslähtoinen toimintamalli omaishoidossa. Helsinki: Sitra. Saatavissa: https://media.sitra.fi/2017/02/23232444/sitra298.pdf
Pääskylä, E. 2018. Henkilökohtaisen budjetoinnin (HB)
digialusta voi sovittaa yhteen asiakkaan, palveluntuottajan sekä palvelujen
järjestäjän intressit. Teoksessa: Rousu, S. (toim.). Henkilökohtainen
budjetointi – yksilöllinen ratkaisu asiakkaan tarpeisiin. Avain
kansalaisuuteen – henkilökohtainen budjetointi – hankkeen ensimmäisen
toimintavuoden kokemuksia ja havaintoja. Helsinki: Metropolia
ammattikorkeakoulu.108-128. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-328-142-4
Rajalahti, A. & Duffy, S. 2016. Kokemuksia
henkilökohtaisen budjetoinnin kehittämistyöstä. Tampere: Kehitysvammaisten
palvelusäätiö.
Rajavaara M. 2014. Yksilöllisestä henkilökohtaiseksi?
Henkilökohtaistaminen hyvinvointipolitiikan uudistamisideana. Julkaisussa:
Haverinen R, Kuronen M & Pösö T (toim.). Suomalaisen sosiaalihuollon tila
ja tulevaisuus. Tampere: Vastapaino. 140-160.
Rousu, S. 2018. Henkilökohtainen budjetointi –
yksilöllinen ratkaisu asiakkaan tarpeisiin. Avain kansalaisuuteen –
henkilökohtainen budjetointi -hankkeen ensimmäisen toiminta- vuoden
kokemuksia ja havaintoja. Helsinki: Metropolia ammattikorkeakoulu. Saatavissa:
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-328-142-4
Valokivi, H. 2008. Kansalainen asiakkaana. Tutkimus
vanhusten ja lainrikkojien osallisuudesta, oikeuksista ja velvollisuuksista.
Akateeminen väitöskirja. Tampereen yliopisto. Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön
laitos. Saatavissa: http://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-7181-0
Kirjoittajat
Freya Hägglund on maaliskuussa 2019 valmistuva sosionomi (YAMK) -opiskelija Lahden ammattikorkeakoulusta.
Jaana Mantela toimii lehtorina Lahden ammattikorkeakoulussa.
Kehittyvässä nykymaailmassa yritysten on yhä vaikeampi erottua
kilpailijoistaan. Vielä vaikeampaa erottuminen on, jos kyseessä on pieni tai
keskisuuri yritys. Kansainvälistyminen liiketoiminnan laajentamisen apuna antaa
mahdollisuuden pienille ja keskisuurille yrityksille erottautua, kehittyä ja
kasvaa.
Kirjoittajat: Linda Öhman ja Marja Viljanen
Kansainvälistymisen antamat mahdollisuudet
Nykymaailma kehittyy nopeasti ja ihmiset ovat lähempänä toisiaan kuin
koskaan aikaisemmin. Tähän on syynä teknologian kehittyminen ja kulkuyhteyksien
parantuminen. Nopea kehitys on helpottanut myös yritysten toimintaa ja
mahdollistanut yrityksille uusia vaihtoehtoja toteuttaa liiketoimintaansa. Nopea
kehitys on avannut uusia mahdollisuuksia ja yhä useampi yritys on halukas
kokeilemaan liiketoiminnan laajentamista lähtemällä kansainvälistymään.
(Hollensen 2012, 10.)
Suomalaisille eri alojen yrityksille on monenlaisia syitä lähteä kansainvälistymään. Kotimarkkinoilla vallitseva tiukka kilpailutilanne työntää yrityksiä etsimään uusia kasvumahdollisuuksia, samaan aikaan kansainvälisten markkinoiden tarjoamat uudet mahdollisuudet kiehtovat yrityksiä. Kansainvälistyminen tarjoaa yritykselle mahdollisuuden päihittää kilpailijat erottuvuudella, kerätä uskottavuutta ja luoda uusia verkostoja. Kansainvälistyminen tarjoaa uusia mahdollisuuksia yritykselle: potentiaalisempia markkinoita sekä mahdollisuuden lisätä yrityksen liikevaihtoa. (Palomäki ym. 2017, 7.)
Haasteet pk-yritysten kansainvälistymisessä
Pienten ja keskisuurten yritysten, toisin sanoen pk-yritysten, kansainvälistyminen voi olla haastavampaa, kuin suurten pitkään kasvaneiden yritysten. Kun tutkitaan yritysten kansainvälistymistä, uusien ja pienten yritysten ajatellaan olevan epäedullisemmassa asemassa verrattuna isompiin yrityksiin. Tämän takia pk-yrityksillä uskotaan olevan suuremman riskin epäonnistua niiden lähtiessä kansainvälisille markkinoille. (Lee 2012, 2.)
Yrityksen kansainvälistymiseen liittyy aina riskejä, muun muassa
taloudellisia riskejä. Erityisen suuria kansainvälistymiseen liittyvät
taloudelliset riskit ovat pk-yrityksille. Rahan vähyys vaikuttaa pk-yrityksen
mahdollisuuteen kansainvälistyä. Lisäksi rahan puute vaikuttaa yrityksen
menestymiseen. Pk-yritykset voivat kuitenkin menestyä isojen yritysten rinnalla,
jos heillä on esimerkiksi uniikki tuote, palvelu tai idea. Pk-yritykset voivat
kilpailla markkinoilla hyödyntämällä erityisosaamistaan. Raha ei siis aina ole
ongelma. (Zucchella & Siano 2014, 23.)
Toimintasuunnitelmasta tukea kansainvälistymisen laajentamiseen
Kun pk-yritys lähtee kansainvälistymään, on yrityksen hyvä suunnitella
tarkkaan, miten kansainvälistyminen toteutetaan. Öhman (2019) lähti tutkimaan
kansainvälistymistapoja pienelle yritykselle opinnäytetyössään. Tutkimuksen
päätavoitteena oli kehittää alustava toimintasuunnitelma pienelle yritykselle
kansainvälistymisen laajentamista varten.
Opinnäytetyön teoriaosassa hyödynnettiin muun muassa Svend Hollensenin
kansainvälistymisen viiden vaiheen päätösmallia.
KUVIO 1. Kansainvälistymisen viiden vaiheen päätösmalli (Hollensen 2012, 5)
Svend Hollensen jakaa kansainvälistymisen viiteen askelmaan. Ensimmäisenä
yrityksen tulee pohtia sitä, lähteekö se ylipäätään kansainvälisille
markkinoille, vai onko järkevämpää pysyä kotimarkkinoilla. Jos yritys päättää
suunnata kansainvälisille markkinoille, on tehtävä päätös siitä, minne
markkinoille mennään. Lisäksi yrityksen on päätettävä se, millä tavalla
lähdetään kansainvälistymään, eli mikä on kussakin tilanteessa sopivin
operaatiomalli. Lisäksi yrityksen on laadittava kansainvälinen
markkinointisuunnitelma ja valmistauduttava toteuttamaan ja koordinoimaan
suunnitelmaansa. Opinnäytetyössä hyödynnettiin myös muita kansainvälistymiseen
liittyviä lähteitä. Lisäksi toimeksiantoyrityksen henkilöstöä haastateltiin.
Opinnäytetyön tarkoituksena oli tutkia kansainvälistymiseen liittyvää
teoriaa sekä henkilöstön ajatuksia kansainvälistymisen laajentamiseen liittyen.
Kerättyjen tietojen pohjalta kehitettiin toimintasuunnitelma.
Toimintasuunnitelmaa tehtäessä pitää miettiä monenlaisia kysymyksiä:
Minkälaista osaamista yrityksellä täytyy olla? Minkälaisia resursseja
kansainvälistyminen vaatii? Voiko yritys hyödyntää olemassa olevia suhteita
kansainvälistymisen apuna? Mikä erottaa yrityksen muista kilpailijoista?
Kysymyksiin vastaaminen auttaa rakentamaan mahdollisimman toimivan
toimintasuunnitelman.
Kansainvälistyvän yrityksen henkilöstön ajatuksilla suurin painoarvo
Tutkimuksen tuloksista kävi ilmi, että henkilöstön sisällä voi olla
monenlaisia eroavia ajatuksia koskien kansainvälistymistä. Mitä enemmän
tutkitaan kansainvälistymiseen liittyviä teorioita sekä analysoidaan pienen
yrityksen henkilöstön omia ajatuksia kansainvälistymiseen liittyen, sitä
tarkempi toimintasuunnitelma on mahdollista tuottaa.
Henkilöstön ajatukset kansainvälistymiseen liittyen ovat tärkeintä tietoa
alustavaa toimintasuunnitelmaa tehtäessä. Kun kyseiseen kansainvälistyvään
yritykseen ollaan yhteydessä jatkuvasti ja päästään selville henkilöstön
ajatuksista, tulee toimintasuunnitelmasta kattavampi ja kohdeyritykselle
merkittävä, ajankohtainen ja hyödyllinen. Toimintasuunnitelman tarkoituksena on
tarjota kansainvälistyvälle yritykselle alustavaa tietoa siitä, kuinka
kansainvälistyminen kannattaa toteuttaa.
Ammattiosaaminen auttaa pk-yritystä kansainvälistymään
Harva pk-yritys lähtee yksinään kansainvälistymään onnistuneesti. Yleensä
aina tarvitaan jonkun ulkopuolisen apua, jotta kansainvälistyminen osataan
toteuttaa menestyksekkäästi. Suomesta löytyy paljon osaavia kontakteja
kansainvälistymisen avuksi. Pk-yrityksen kansainvälistymisen aloittamisesta
löytyy paljon kokemusta. Yritys voi osallistua esimerkiksi erilaisille
messuille, joilta yritys saa kontakteja ja kokemusta niiden luomisesta.
Kontaktien luomisella on hyvä aloittaa kansainvälistyminen. (Arstila 2004.)
Ammattilaisen apu kannattaa aina, vaikka se olisi maksullista. Pk-yrityksen
kannattaa selvittää apua tarjoavan yrityksen taustat ennen sopimusten
kirjoittamista. Pk-yrityksen täytyy myös löytää omaan kokoonsa nähden sopiva
asiantuntija, jotta yhteistyö sujuisi ongelmitta. (Arstila 2004.)
Erilaiset kansainvälistymisen polut
Pk-yrityksellä, joka lähtee kansainvälistymään, ei ole yhtä oikeaa reittiä kansainvälistymisen
saavuttamiseen. Eri yritykset löytävät itsensä hyvinkin erilaisista
tilanteista. Lisäksi pk-yrityksen omat päätökset ja valinnat vaikuttavat
yrityksen kansainvälistymisprosessiin. Jokaisella pk-yrityksellä on erilaiset
tavoitteet ja erilaiset resurssit tavoitteiden saavuttamiseksi.
Kansainvälistymisen polulla tulee vastaan paljon erilaisia kysymyksiä, joihin
kansainvälistyvän yrityksen pitää vastata. Kysymysten pohjalta pk-yritys pystyy
kehittämään itseään ja toimintaansa, jotta kansainvälistyminen sujuisi
mahdollisimman onnistuneesti.
Toimintasuunnitelma pk-yrityksen kansainvälistymisen apuna ohjaa yritystä
oikeaan suuntaan. Vaikka pk-yrityksellä voi olla kansainvälistyessä enemmän
haasteita isompaan yritykseen verrattuna, on sillä silti mahdollisuus menestyä
isojen yritysten tavoin. Suuremmasta riskistä ja vähemmästä varallisuudesta
huolimatta pk-yritysten kansainvälistyminen erilaisten polkujen kautta on mahdollisuus,
jota kannattaa miettiä.
Hollensen, S. 2012. Essentials of Global Marketing. 2. uudistettu
painos. Englanti: Pearson Education Limited.
Lee, H., Kelley, D., Lee, J. & Lee, S. 2012. SME Survival: The Impact of Internationalization, Technology Resources, and Alliances. Journal of Small Business Management. 50(1). [viitattu 11.5.2019]. Saatavissa: https://doi.org/10.1111/j.1540-627X.2011.00341.x
Zucchella, A. & Siano, A. 2014. Internationalization and Innovation as Resources for SME Growth in Foreign Markets. International Studies of Management & Organization. 44:1, 21-41. [viitattu 28.3.2019]. Saatavissa: https://doi.org/10.2753/IMO0020-8825440102
Öhman, L. 2019. Suomalaisen pientrukkiyrityksen kansainvälistyminen: Case: Öhman Trukit Oy. AMK-opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu, kansainvälinen kauppa. Lahti. [viitattu 11.5.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019053013417
Kirjoittajat
Linda Öhman valmistui Lahden ammattikorkeakoulusta tradenomiksi
kansainvälisen kaupan
-koulutusohjelmasta vuonna 2019.
Marja Viljanen toimii lehtorina Lahden ammattikorkeakoulussa liiketalouden
ja matkailun alalla.
Tässä artikkelissa kuvataan yläkoulussa saatua ohjausta oppilaiden näkökulmasta. Tieto on kerätty Osallisuutta Ohjauksen keinoin-projektissa 1.2.-31.10.2014. Tuloksissa korostuvat oppilasta osallistava, moniammatillinen, oppilaan ja tämän perheen hyvää vointia tukeva ohjaus.
Kirjoittajat: Erja Katajamäki ja Anne Vuori
Johdanto
Suomalaisen koulutusjärjestelmän
tavoitteena on turvata jokaiselle peruskoulun jälkeinen opiskelupaikka. Tilastokeskuksen
koulutustilastojen mukaan 4,8 prosenttia peruskoulun päättäneistä jäi ilman
tutkintoon johtavaa opiskelupaikkaa vuonna 2016. Kymmenes luokka
ja valmistavat ja valmentavat koulutukset ovat osalle väyliä jatko-opintoihin,
mutta osa toisen asteen koulutuksen peruskoulun päätösvuonna aloittaneista on
seuraavana vuonna jo keskeyttänyt aloittamansa koulutuksen. (Suomen virallinen tilasto 2017.)
Nuorten ohjauksen tarve korostuu
yläkoulussa, jolloin he alkavat tehdä elämäänsä suuntaavia valintoja. Opettajan
on syytä kiinnittää huomio hiljaisiin oppilaisiin ja tukea kaikkien
toimintakykyä. Opinto-ohjaajan taas on hyvä panostaa oppilaan itsetunnon
kehittämiseen, suunnitelmallisuuteen ja koulun työelämäyhteistyöhön koko
yläkoulun ajan. (Niemi 2016.) Lukuisissa kehittämishankkeissa on
käynyt ilmi, että nuorten auttamisessa ongelmia tuottavat hallinnonalojen
puutteellinen yhteistyö, palvelujen saavutettavuus sekä käytössä olevien
menetelmien kapea-alaisuus (Aho ym. 2012).
Tämä artikkeli liittyy Osallisuutta ohjauksen keinoin -projektiin (Ojala ym. 2015), jota ovat olleet toteuttamassa Lahden ammattikorkeakoulun terveydenhoitaja- ja sosionomiopiskelijat ja opettajat. Projektin tavoitteena oli vahvistaa sellaisia yläkoululaisten tukitoimia, joilla mahdollistetaan nuorten osallisuus ja ohjautuminen yläkoulusta itselle sopivaan jatkokoulutukseen. Artikkelissa korostetaan projektissa esiin tullut, toteutumatta jäänyt ja edelleen ajankohtainen (Halme ym. 2018, Opetus- ja kulttuuriministeriö 2019) tarve yhteisen moniammatillisen näkökulman löytämiseen oppilaslähtöisessä ohjauksessa. Tuloksissa kuvataan yläkoululaisten kokemuksia heidän saamastaan ja toivomastaan ohjauksesta. Aineisto perustuu peruskoulun kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisten kokemuksiin ohjauksesta. Teoreettisina tarkastelukulmina ovat osallistava, moniammatillinen ohjaus ja hyvän voinnin tukeminen. Oppilas nähdään aktiivisena oman tulevaisuutensa rakentajana ja osana perhettään. Nämä tarkastelukulmat auttavat hahmottamaan yläkoululaisten moniulotteista arkea sekä yksilön että kouluyhteisön näkökulmista. Keskeiset käsitteet ovat yläkoululaisten osallisuus, hyvän voinnin tukeminen ja moniammatillinen ohjaus.
Yläkoululaisten
osallisuuden ohjaus hyvän voinnin tukemisessa
Osallisuus on moniulotteista. Se on
kuulumisen ja mukana olemisen tunne sekä eritasoista ja -sisältöistä toimintaa.
Parhaimmillaan osallisuus on omasta sitoutumisesta lähtevää toimintaa ja vaikuttamista
elämän kulkuun sekä vastuun ottamista valinnoistaan. Olennaista on mahdollisuus
osallistua päätöksentekoprosessiin. (Särkelä-Kukko 2014; Rouvinen-Wilenius
2014.)
Perusopetuslaissa (1998 ja 2013,
47a§) korostetaan oppilaan osallisuuden merkitystä kouluyhteisössä. Haasteena
on nuoren roolin vahvistaminen ja sellaisten rakenteiden luominen, joissa on
mahdollista olla toimijana eikä vain oppimisen kohteena. (Kiilakoski 2014.)
Osallisuutta voi oppia ja sitä tukevien käytäntöjen luomiseen tarvitaan
vanhempien lisäksi kaikkia kouluyhteisön toimijoita. Keskeisiä edellytyksiä
ovat luottamus, sitoutuminen ja kuulluksi tuleminen. (Rouvinen-Wilenius 2014.) Osallisuus
painottaa kasvatuskäytänteiden kehittämistä, nuorten ryhmäsuhteita kannustavia
rakenteita sekä välittämiseen ja erilaisuuden kunnioittamiseen rakentuvaa
dialogista toimintakulttuuria. (Kiilakoski 2014.)
Osallisuuden
vahvistaminen estää syrjäytymistä. Perttula (2015)
on kritisoinut syrjäytymiskäsitteen käyttöä nuorten tukitoimien yhteydessä. Usein
ajatellaan, että syrjäytymisvaarassa olevan nuoren ongelman ratkaisee opiskelu-
tai työpaikka, jolloin yksilö pannaan yksin vastuuseen tilanteestaan. Syrjäytymisen
ennaltaehkäisyn ja kouluttautumisen painottamisen sijaan on parempi puhua
toimenpiteistä sosiaalisen pahoinvoinnin ehkäisemiseksi siinä ympäristössä,
jossa nuoret toimivat. (Perttula 2015.)
Hyvä
vointi -käsitettä käytetään hoitotieteessä korostamaan terveyden käsitteen
kokonaisvaltaisuutta. Terveys ja hyvä vointi koetaan yksilöllisesti ja niiden
merkitys eri elämäntilanteissa vaihtelee.
Yleisen hyvän terveyden määrittelyn rinnalla on asiakaslähtöinen, nuoren ja
hänen perheensä omia voimavaroja korostava lähestymistapa. Sen lähtökohtana on
nuoren näkemys omasta terveydestään ja hyvästä voinnistaan. (Åstedt-Kurki ym.
2004, Häggman-Laitila & Pietilä 2007.) Määrittely on linjassa osallisuuden
edellytysten, luottamuksen, sitoutumisen ja kuulluksi tulemisen kanssa. Oppilashuollossa
hyvän voinnin tukeminen tarkoittaa hyvän oppimisen, psyykkisen ja fyysisen
terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä oppilaslähtöisesti
kouluyhteisössä (Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013.)
Perheen
hyvä vointi on nuoren hyvän voinnin lähtökohta. Vuori tutki väitöskirjassaan vähävaraisten
perheiden hyvää vointia ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Arjen terveys merkitsi
perheille eri elämänalueisiin ulottuvaa hyvää vointia. Tällöin korostettiin henkistä
hyvää vointia hyvän voinnin perustana. Tunnusmerkillistä oli me-henki,
perheenjäsenten yhteinen kokemus kuulumisesta johonkin, toisen arvostaminen ja
kannustaminen sekä hyvästä voinnista huolta pitäminen. Tunteiden ilmaisua
pidettiin perheen hyvää vointia tukevana tai murtavana riippuen siitä,
millaiseen vuorovaikutukseen perheessä oli totuttu. Perheen sisäinen sopu oli
kaikissa perheissä tärkeää. Perheenjäsenet luottivat toistensa apuun arjen
ongelmissa ja tukivat toisiaan. Lapsetkin tukivat vanhempiaan, kun nämä
väsyivät. Perheen ulkopuolinen tuki koettiin joko hyvää vointia tukevana tai
murtavana. Merkityksellistä oli tukijoiden asenne tuen saajiin. Jos
perheenjäsenet kokivat, että heitä ei arvostettu, hyväksi tarkoitettu tuki muuttui
hyvää vointia murtavaksi. (Vuori 2012.)
Nuorten tukemisessa on hyvä tunnistaa nuorten ja heidän perheidensä selviytymisstrategioita. Joissakin perheissä vanhempien selviytymiskeinot voivat olla nuoren hyvään vointiin kielteisesti vaikuttavia, kuten esimerkiksi alkoholin käyttö ja tupakointi (Garcia 2010.) Tuurin (2008) mukaan äitien vaikutus näkyi erityisesti koulutuksen aloittamisessa ja opiskelun suunnittelussa. Sukupuoleen liittyviä odotuksia on kuitenkin syytä tarkastella kriittisesti. Tyttöihin ja poikiin kohdistuu erilaisia paineita, joiden tunnistaminen auttaa näkemään, miten ja milloin pahoinvointi uhkaa heitä. Nuoren tukemisessa pyritään avaamaan, laajentamaan ja purkamaan erilaisia sukupuolittuneita malleja ja oletuksia. Sukupuoli on moniulotteinen, eikä ole yhtä ainoaa mallia toteuttaa sukupuolisuuttaan. (Valkendorff 2012.)
Nuori
saattaa tarvita sekä erityistä tukea että erityisiä palveluita. Perusopetuslain
mukaan erityinen tuki muodostuu erityisopetuksesta ja muusta tuesta.
Erityisopetus on ensisijaisesti pedagogista, oppimisen tukea, muu tuki taas
koulunkäynnin tukea. (Opetushallitus 2014.) Nuori on oikeutettu
erityisohjaukseen ja tukeen muun muassa vammaisuuden, sairauden tai kehityksen
viivästymisen tai pysähtymisen vuoksi. Koulussa ne näkyvät esimerkiksi
levottomuutena, koulukielteisyytenä tai aggressiivisuutena. (Hietala ym. 2010.)
Vertaistuki
sekä ryhmään kuuluminen vahvistavat osallisuutta ja samalla tukevat nuoria. Mannerheimin
Lastensuojeluliitolla on vankat perinteet vertaisohjauksessa, jota on
toteutettu koulujen tukioppilastoimintana 1970-luvulta lähtien. Vertaisohjaus
lisää nuorten omaehtoista toimintaa ja yhteisöllisyyttä. Tukea voi antaa sekä
saada monella tavalla ja kohtaamisen tavat monipuolistuvat vähitellen. (Nylund
& Yeung 2005.) Virtuaalinen
maailma lisää nuorten mahdollisuuksia vertaistuen monipuolistamiseen.
Verkko-ohjausta, erityisesti vertaisohjausta, hyödynnetään vielä vähän. Nyrhilän
(2013) mukaan verkkovertaisohjaus työmenetelmänä
sisältää menestystekijöitä, mutta se vaatii kehittämistä ja ohjaajan
laaja-alaista osaamista.
Moniammatillisen
ohjauksen kehittäminen
Moniammatillisessa
yhteistyössä kunkin asiantuntijan osaaminen hyödynnetään onnistuneen ohjaustuloksen
aikaansaamiseksi. Yhteistyöllä on mahdollisuus vaikuttaa osallistamalla nuoret
oman tulevaisuutensa ja hyvän vointinsa rakentamiseen. (Vrt. Kuronen 2010.) Moniammatillisessa
ohjauksessa eri hallinnonalojen asiantuntijat työskentelevät yhdessä niin, että
oppilaat kohdataan yksilöinä ja aktiivisina osallisina. Koulun
moniammatilliseen yhteisöön kuuluvat opettajat, opinto-ohjaajat, kuraattorit,
koulupsykologit ja terveydenhoitajat.
Moniammatillisen
ohjauksen onnistuminen vaatii kouluyhteisön jäseniltä kanssakäymisen taitoja.
Näitä ovat työelämässä ylipäätään tarvittavat taidot, esimerkiksi
ongelmanratkaisutaito, johtamisen ja kehittämisen taidot, projektityöskentelyn
ja ryhmässä työskentelyn sekä ohjauksen taidot. Olennaisinta yhteistyössä ovat
asenteet ja monipuoliset vuorovaikutustaidot kuten kuunteleminen ja kuuleminen,
kyky itsensä ilmaisuun niin suullisesti kuin kirjallisesti sekä kyky tuoda oma
osaaminen yhteiseen käyttöön ja hyödyntää toisten osaamista. Kouluyhteisön
kannalta kyse on moniulotteisesta vuorovaikutuksesta, jossa jaetaan asioiden
merkityksiä ja rakennetaan yhteistä ymmärrystä uuden toiminnan synnyttämiseksi.
(Katajamäki 2010, 111–114.)
Arvot, asenteet ja tunteet vaikuttavat yhteistyön onnistumiseen. Oman itsensä ja toisen arvostaminen näkyy sekä puheessa että toiminnassa, mikä välittyy ympäristöön. Myönteiset asenteet ja ennakkoluulottomuus auttavat sitoutumaan yhteiseen toimintaan ja kantamaan vastuuta. Kielteinen suhtautuminen rakentaa stereotypioita toisen asiantuntemuksesta eikä salli omankaan asiantuntemuksen hyödyntämistä. Onnistunut vuorovaikutus edellyttää ryhmän jäsenten avoimuutta, luottamusta toisiinsa ja yhteishenkeä. Avoimuus voidaan ymmärtää tilan antamiseksi toiselle, tilan ottamiseksi itselle. Vuorovaikutus epäonnistuu helposti, mikäli avoimuus ja toiminnan johtaminen ontuvat. (Katajamäki 2012; vrt. Rouvinen-Wilenius 2014.)
Moniammatillinen
toiminta konkretisoituu kouluyhteisön arjessa. Toiminnan onnistumisen
mahdollisuudet syntyvät yhtäältä yhteisössä olevan osaamisen tunnistamisesta ja
toisaalta yhteisön toiminnasta. Lähtökohtana on oman ammatin osaaminen ja sen
tunnistaminen, mikä kehittyy aktiivisessa moniammatillisessa
vuorovaikutuksessa. Vain yhdessä keskustelemalla ja tekemällä voidaan rakentaa
yhteistä ymmärrystä. (Vrt. Katajamäki 2012.)
Aineiston keruu, analysointi
ja tulokset
Lahden
ammattikorkeakoulun terveydenhoitajaopiskelijat keräsivät aineiston
Päijät-Hämeen viiden yläkoulun oppilailta v. 2014. He haastattelivat 37
vapaaehtoista kahdeksannen ja yhdeksännen luokan oppilasta harjoitellessaan
kouluterveydenhuollossa. Tieto kirjattiin teemarungon mukaisesti paperille.
Aikaisemmista tutkimuksista nousseet teemat olivat ohjaus, hyvän voinnin tuki
ja tulevaisuuden valinnat.
Aineisto
analysoitiin abduktiivisella sisällönanalyysillä. Analyysiyksikkönä käytettiin
yhtä ajatuskokonaisuutta. Samaa tarkoittavat ilmaukset koottiin samaan
alaluokkaan ja kullekin annettiin sisältöä kuvaava nimi. Luokittelua jatkettiin
edelleen yläluokkiin ja pääluokkiin hyödyntäen aikaisempaa tietoa
osallisuudesta, hyvästä voinnista ja moniammatillisuudesta. Aineiston
käsitteellistämisen avulla löydettiin toisiinsa suhteessa olevat kategoriat
käsitejärjestelmäksi kuvaamaan tutkittavaa ilmiötä. Analyysin tavoitteena oli
tulkita ja ymmärtää yläkoululaisten antamia merkityksiä omille kokemuksille ja
toiminnalle. Näin saatava tieteellinen tieto on relativistista, sillä se on
sosiaalisesti rakennettua ja ihmisillä on tarve jakaa yhteisesti merkityksiä.
(Esim. Denzin & Lincoln 2003, 5; Elo ym. 2014.) Analyysin tuloksena syntyivät pääluokat
kuvaamaan yläkoulun oppilaiden kokemuksia saamastaan ohjauksesta: osallisuuden
ilmeneminen, hyvän voinnin tukeminen ja murtuminen sekä moniammatillinen
ohjaus. Seuraavassa avataan niiden merkityksiä.
Osallisuuden
ilmeneminen
Osallisuutta
ilmentävät kategoriat kuvaavat yläkoululaisten tulevaisuudenodotuksia, -pelkoja
ja mahdollisuuksia omiin valintoihin. Tulevaisuus näyttäytyi yläkoululaisille
jännittävänä ja positiivisena, mutta myös epävarmana ja stressaavana. Osa luotti
siihen, että he pärjäävät, osalla ei ollut erityisiä odotuksia
tulevaisuudestaan.
Tulevaisuuden
pelot liittyivät edessä olevaan uuteen elämänvaiheeseen. Nuoret kokivat, että
heidän odotetaan olevan itsenäisiä ja ottavan vastuun päätöksistään ja elämästään.
Osa toi esiin hyvien kavereiden ja turvallisen luokkayhteisön menettämisen
pelon. Epävarmuus tulevaisuudesta ja omasta pärjäämisestään pelotti. Stressiä aiheutti pelko huonoista numeroista,
jotka kaventavat tulevaisuuden valinnan mahdollisuuksia.
Osalla
nuorista oli tulevaisuuden suunnitelmia ja he uskoivat valinnan mahdollisuuksiinsa.
Vanhempien kannustus koettiin tärkeäksi. Nuoret arvelivat, että on viisasta
”suunnata iloisesti uusiin haasteisiin”. Jotkut taas kokivat edessä olevat
valinnat vaikeiksi, elivät enemmän tässä päivässä, eivätkä halunneet tehdä
pitkän tähtäimen suunnitelmia. Valinnanvapaus saattoi merkitä hyvin
konkreettisia asioita, kuten sitä, ettei lukiossa tarvitse mennä ulos
välitunnilla.
Hyvän
voinnin tukeminen ja murtaminen
Yläkoululaisten
hyvän voinnin tuki ilmeni tulevaisuuden valintoihin kannustamisena, nuoren kykyihin
uskomisena sekä perheeltä ja läheisiltä saatuna tukena. Joskus kokemus saadusta tuesta kääntyi hyvää
vointia murtavaksi.
Tulevaisuuden
valintojen lähtökohtia ja kannustimia olivat omat mielenkiinnon kohteet ja
harrastukset. Kavereilta saatua tukea pidettiin tärkeänä. Opinto-ohjaajien ja
oman opettajan avuliaisuus ja kiinnostus koettiin kannustavana. Oppilaat
toivoivat mahdollisuutta kahdenkeskiseen opinto-ohjaajan ohjaukseen ja
yksilöllisten tarpeiden huomioimista. Työelämään ja työpaikkoihin tutustuminen
koettiin myönteisenä ja kiinnostavana. Kannustavaksi
tueksi koettiin mahdollisuus päättää itse valinnoistaan ja saada apua silloin
kun tarvitsee. Oppilaiden mukaan on tärkeää, että koulussa olo tuntuu hyvältä
ja mukavalta, kouluun on helppo tulla ja siellä on käytettävissä mielekkäitä
välineitä esim. liikuntavälineet.
Lähes
kaikki vastanneet olivat saaneet hyvää ohjausta vanhemmilta ja sisaruksilta. Äiti
mainittiin erikseen useammin kuin isä. Kavereilta ja poika- tai tyttöystäviltä
saatu kannustus valinnoissa tuntui hyvältä. Kaikki eivät saaneet tukea perheeltä
tai sitä ei pidetty tärkeänä. Joku taas olisi halunnut enemmän tukea
vanhemmiltaan, mutta he kehottivat päättämään itse, mitä kuitenkin pidettiin
myös hyvänä.
Hyvää
vointia murtavat, pahoinvointia aiheuttavat tekijät olivat varsin yksilöllisiä.
Osa oppilaista koki koulun opettajien ja opinto-ohjaajien suhtautuvan omiin
valintoihin epäilevästi, ei kannustettu parantamaan numeroita, ei tuettu omia
intressejä. Joku koki raskaana sen, että itse piti tehdä valintoja.
Yläkoululaisten hyvää vointia nakersivat arvostelu, lyttääminen, painostus,
moittiminen, vanhempiin vertaaminen, petetyt lupaukset ja turha kehuminen. Osa
koki, ettei heissä ollut mitään hyvää, mikä auttaisi eteenpäin. Myös fyysisesti
raskaat, pitkät koulupäivät ja aikainen aamuherääminen verottivat hyvää
vointia.
Kotioloista
saattoi aiheutua harmia. Oppilaat toivat esiin liian roskaruoan syönnin,
kotitöiden tekemisen ja riitelyn äidin kanssa. Kotona saattoi olla myös
ongelmia liittyen päihteiden käyttöön tai lastensuojelun tarpeeseen. Myös vanhempien
ja isovanhempien epäusko nuoren kykyihin harmitti. Heille sanottiin: ”Ei
susta ole siihen hommaan, et jaksa istua koulussa.” tai ”Ei sinusta
ole lukioon, kun olet käytännön ihminen.”
Moniammatillinen
ohjaus
Moniammatillista
ohjausta ilmentävät kategoriat kuvaavat oppilaan vahvuuksien ja heikkouksien
tunnistamista moniammatillisesti, eri alojen ohjausta ja kokemuksia tämän
hetkisestä ohjauksesta sekä kehittämistoiveita. Omien vahvuuksien ja heikkouksien
tunnistamisen ohjaus vaihteli eri kouluissa. Useimmiten oppilaita ohjattiin
arvioimaan itse omia vahvuuksiaan. Käytössä ei ole ollut testejä ja aikaa
arviointiin oli ollut vähän.
Vahvuuksiksi
tunnistettiin hyvä koulumenestys, sosiaalisuus, koulukavereiden tunteminen
ennestään ja liikunnallisuus. Heikkouksia olivat ujous, pelko työmäärän
lisääntymisestä ja uusien oppiaineiden haasteet sekä sairaudet, kuten
migreenitaipumus stressitilanteissa.
Eri
alojen asiantuntijoiden ohjaus oli koulukohtaista. Opintojenohjaajat tukivat ja
ohjasivat monipuolisesti, antoivat päteviä neuvoja ja saivat kiinnostumaan
tulevaisuudesta. Ammatinvalintaa suunniteltiin myös luokanopettajan ja muutaman
aineopettajan kanssa, Erityisluokan oppilaat saivat tukea ammatinvalintaansa
koulukuraattorilta. Kouluyhteisöohjaaja ja terveydenhoitaja olivat saatavilla,
mutta heitä ei käytetty.
Opintojen
ohjaajan tunneilla tutustuttiin uravaihtoehtoihin, jatko-opiskeluun,
ammatteihin, työhön ja palkkoihin. Uravalintaan kaivattiin enemmän erilaista
ohjausta. Opintojen ohjaajalta toivottiin enemmän aikaa. Enemmän haluttiin myös
tietoa numeroiden painotuksista erialoilla. Opettajilta kaivattiin kannustavaa
ja realistista ohjausta. Ohjauksesta toivottiin nykyistä käytännönläheisempää,
esimerkiksi eri alojen kokeilemista, ymmärrystä mitä eri ammateissa
todellisuudessa tehtiin, selkeitä vaihtoehtoja ja suosituksia, vaikka
lopullinen ratkaisu oli oma. Kaikki eivät kokeneet tarvitsevansa ohjausta.
Pohdinta
Tutkimuksen laatu
rakentuu eettisten kysymysten ja luotettavuuden tarkastelun kokonaisuudesta
(Polit & Beck 2017). Tässä tutkimuksessa noudatettiin hyvää tieteellistä
käytäntöä, johon sisältyvät rehellisyys, tarkkuus, huolellisuus, tutkittavien
anonymiteetin ja yksityisyyden kunnioitus ja heidän näkemystensä arvostaminen.
(Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2012; Kylmä & Juvakka 2012). Alaikäisten
tutkimisessa on otettava huomioon, että he saattavat olla aikuisia haavoittuvampia.
(Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2012). Tässä tutkimuksessa nuorten uskottiin
olevan riittävän kypsiä päättääkseen itse osallistumisestaan. Aihe oli heitä
kiinnostava, mutta tunteiden näkökulmasta melko neutraali (Polit & Beck
2017). Lupa tiedon keräämiseen saatiin koulujen rehtoreilta suullisesti minkä
jälkeen oppilaita pyydettiin osallistumaan haastatteluun vapaaehtoisesti. Sisällönanalyysin
eteneminen kuvataan raportissa (Elo ym.2014).
Tuotettua
tietoa voidaan hyödyntää kehitettäessä moniammatillisesti nuorten osallisuutta
ja hyvää vointia tukevia menetelmiä, joiden tavoitteena on ennaltaehkäistä
nuorten pahoinvointia. Tulosten mukaan
osallisuus näkyi oman tulevaisuuden suunnitteluna vaihtelevine tunteineen. Erot
tulivat esiin luottamuksessa omaan pärjäämiseen. Osallisuuteen liittyi nuoren
näkökulmasta ristiriitaisuutta: haluttiin tehdä itsenäisiä päätöksiä, mutta
vastuun ottaminen pelotti (vrt. Rouvinen-Wilenius 2014). Osallisuuden tukemista
kaikin tavoin onkin edelleen syytä tehostaa ( Halme ym. 2018.) Osa katsoi kuitenkin
luottavaisesti eteenpäin. Huolta aiheuttavat kuitenkin ne, joilla ei ollut tulevaisuudenodotuksia.
Oppilaanohjauksen
voimavarat on hyvä kohdentaa siten, että pelkän koulutusvalinnan tekemisen
sijaan oppilaalle syntyisi valmius tehdä valintoja ja toimia
suunnitelmallisesti. Niemen (2016) tutkimus peruskoulun päättöluokalta kuvaa
hyviä ja heikkoja urapohtijoita. Hyvin koulussa menestyvät olivat parempia
urapohtijoita kuin heikosti menestyvät, joskin heikkoja urapohtijoita oli
kaikissa arvosanaluokissa. Taitavat urapohtijat olivat itseohjautuvampia ja
suunnitelmallisempia kuin heikot urapohtijat. Hyvää urapohdintavalmiutta voitaisiin
tukea mm. yhteistoimintaan kannustavalla oppimisympäristöllä. Kaikkien
opettajien olisi hyvä tutustua työelämään, tukea oppilaiden itseohjautuvuutta
ja tavoitteellista työskentelyä.
Yläkoululaisten
hyvää vointia edesauttoi kannustavaksi koettu tuki. Tärkeää oli valintoihin
kannustaminen, nuoren kykyihin uskominen ja läheisiltä, erityisesti äidiltä
saatu tuki ja ohjaus. Hyvää vointia vahvistivat myös harrastukset ja kavereiden
tuki. Opinto-ohjaajan ja opettajan tuki koettiin kannustavaksi, kun he
osoittivat avuliaisuutta ja kiinnostusta ja huomioivat yksilöllisiä tarpeita.
Tärkeäksi valintoihin kannustavaksi tueksi koettiin mahdollisuus päättää itse
valinnoistaan. Edellä mainitut asiat nousivat esiin myös Korkeamäen (2013), Käpylän
(2013), Routamon (2017) ja Appelqvist-Schmidlechnerin
ja kumppaneiden (2019) tutkimuksissa.
Oppilaat
kokivat hyvää vointia murtavina tekijöinä opettajien ja vanhempien osoittaman epäluottamuksen
omiin kykyihinsä ja aidon kiinnostuksen puutteen. Vallankäyttö ja
piittaamattomuus nuoren omista näkemyksistä murtavat nuorten hyvää vointia. Hyvää
vointia murtavat tekijät olivat yksilöllisiä ja tuntuivat joskus kasaantuvan
joillekin vieden mukanaan uskon tulevaisuuteen ja omaan selviytymiseen (vrt.
Vuori 2012). Nuoren tilannetta pahensivat ongelmat ja tuen puute kotona (myös Koskela
ym. 2016 ja Appelqvist-Schmidlechner ym 2019).
Nuoret
toivoivat kouluyhteisön moniammatillisen ohjauksen kehittämistä. Käpylän (2013)
ja Routamon (2017) mukaan nuoret haluavat yksilöllistä eri alojen ohjausta
perinteisen opinto-ohjauksen rinnalle. Ohjauksen monipuolistamiseksi
yläkoululaiset ehdottivat eri ammattiryhmien hyödyntämistä enemmän, esimerkkeinä
koulukuraattori, sosiaalityöntekijä ja terveydenhoitaja. Tämä haastaa
henkilöstön monipuoliset vuorovaikutus- ja verkostoitumistaidot, oman
arvomaailman ja osaamisen tunnistamisen, joita on hyvä kehittää arjen
toiminnassa (Katajamäki 2010). Paason (2012) mukaan opettajat eivät verkostoidu
tukeakseen oppilaidensa elämänhallintaa vaan opettaminen ja ohjaus koetaan
yksilölliseksi työksi, jolloin opettajat itse valitsevat henkilökohtaisen tyylinsä
hyödyntämättä yhteisöllisyyttä.
Moniammatillinen
ohjaus voidaan kokea sirpaleiseksi, jos yhteistyö ei toimi. Artikkelissa
kuvatut oppilaiden kokemukset ohjauksestaan tukevat oppilaslähtöisen, hyvää
vointia lisäävän ja syrjäytymistä ehkäisevän uudenlaisen yhteistyön kehittämistä
yli organisaation rajojen. Uusia toimintamalleja tarvitaan mm. yläasteen, lukion,
ammatillisen toiseen asteen ja ammattikorkeakoulun opiskelijoiden voimavarojen
hyödyntämiseksi toistensa hyvinvoinnin tukemisessa.
Lähteet
Aho, S., Pitkänen, S. & Vanttaja, M. 2012. Nuorten työmarkkinatukioikeus ja koulutukseen hakeutuminen – Työmarkkinatuen saamisen edellytyksenä olevan kouluttautumisvelvoitteen arviointitutkimus. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja. Työ ja yrittäjyys 3/2012. Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriö.
Appelqvist-Schmidlechner, K., Tamminen, N., & Solin, P. 2019. Nuorten kokema positiivinen mielenterveys perhetaustan mukaan. Tutkimuksesta tiiviisti 19/2019. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. [Viitattu 27.5.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-331-1
Denzin, N. K. & Lincoln, Y. S. 2003. Introduction. The discipline and practice of qualitative research. Teoksessa: N.K. Denzin & Y. S. Lincoln (Eds.) The landscape of qualitative research. Theories and issues. Second edition. USA: Sage Publications, 1 – 45.
Elo S., Kääriäinen M., Kanste O., Pölkki T., Utriainen K. & Kyngäs H. 2014. Qualitative Content Analysis: A Focus on Trustworthiness. SAGE Open. [Viitattu 28.5.2019]. Saatavissa: https://doi.org/10.1177/2158244014522633
Garcia C. 2010. Conceptualization and measurement of coping during adolescence: a review of the literature. Journal of Nursing Scholarship. Vol. 42(2), 166 – 185.
Halme, N., Hedman, L., Ikonen, R. & Rajala, R. 2018. Lasten ja nuorten hyvinvointi 2017. Kouluterveyskyselyn tuloksia. Helsinki: Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos. Työpaperi 15/2018. [Viitattu 27.5.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-115-7
Hietala, H., Kaltiainen, T., Metsärinne, U. &
Vanhala, E. 2010. Nuori ja mieli – koulu mielenterveyden tukena. Helsinki: Tammi.
Howell, A., Dopko, R., Passmore, H-A. & Buro, K. 2011. Nature connectedness: Associations with well-being and mindfulness. Personality and Individual Differences. Vol. 51(2), 166-171. [Viitattu 13.11.2017]. Saatavissa: https://doi.org/10.1016/j.paid.2011.03.037
Häggman-Laitila A. & Pietilä A.-M. 2007. Lapsiperheiden terveyttä edistävä tuki ja sen lähtökohdat: katsaus kehittämiskohteisiin ja jatkotutkimusaiheisiin. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti. Vol. 44(1), 47 – 62.
Katajamäki, E. 2010. Moniammatillisuus ja sen oppiminen. Tapaustutkimus ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalalta. Väitöskirja. Tampereen yliopisto, kasvatustieteiden laitos. Acta Universitatis Tamperensis 1537. [Viitattu 27.5.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-8152-9
Katajamäki, E. 2012. Arvot moniammatilliseen toimintaan oppimisessa. Teoksessa: I. Rantanen (toim.). Hoitotyön vuosikirja (25 – 36). Helsinki: Fioca.
Kiilakoski, T. 2014. Osallisuus koulussa. Koulun ja nuorisotyön yhteistyön tolkku ja merkitys –seminaari. 8.- 9.10.2014, Oulu.
Korkeamäki, R. 2013. Kaveria ei jätetä! Sosiaalinen pääoma nuorten vertaissuhteissa. Väitöskirja. Tampereen yliopisto, Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö. Acta Electronica Universitatis Tamperensis 1307. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 137. [Viitattu 27.5.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-44-9124-5
Kuronen, I. 2010. Peruskoulusta elämänkouluun. Ammatillisesta koulutuksesta syrjäytymisvaarassa olevien nuorten aikuisten tarinoita peruskoulusuhteesta ja elämänkulusta peruskoulun jälkeen. Väitöskirja. Jyväskylän yliopisto, koulutuksen tutkimuslaitos. Tutkimuksia 26. Jyväskylä.
Kylmä, J. & Juvakka, T. 2012. Laadullinen
terveystutkimus. Helsinki: Edita.
Käpylä, A. 2013. Työpajanuorten koulukokemuksia peruskouluajalta. Pro gradu-tutkielma. Lapin yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunta. Rovaniemi. [Viitattu 9.12.2014]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201304171087
Niemi, P. 2016. Ohjaus ja oppilaiden urapohdinta. Turkulaisten peruskoulun päättöluokkalaisten ohjauskokemukset urapohdinnan selittäjinä. Väitöskirja. Turun yliopisto, Kasvatustieteiden tiedekunta, opettajankoulutuslaitos. Turun yliopiston julkaisuja – Annales Universitatis Turkuensis. Sarja C, osa 423. [Viitattu 27.5.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-6531-1
Nylund, M. & Yeung, A.B. 2005. Vapaaehtoistoiminta
– anti, arvot ja osallisuus. Tampere: Vastapaino.
Nyrhilä, E. 2013. Vertaisena verkostossa. Ylempi AMK-opinnäytetyö.
Tampereen ammattikorkeakoulu, sosiaalialan koulutusohjelma. Tampere.
Ojala, K., Taajamo, T. ja Vuori, A. 2015. Osallisuutta ohjauksen keinoin. Teoksessa: K. Peltonen ja J. Tuominen (toim.). LAMK – Yhdessä hyvinvointia etsimässä. Lahti: Lahden ammattikorkeakoulu. Lahden ammattikorkeakoulun julkaisusarja, osa 11. 41- 45. [Viitattu 27.5.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-827-236-9
Paaso, A. 2012. Osaava ammatillinen opettaja 2020. Ammattikasvatuksen aikakauskirja. Vol. 14(3), 46 – 56.
Perttula, R. 2015. Syrjäytymispuhe hallinnan strategiana opiskelijahuollon sosiaalityössä. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research. Jyväskylä: University of Jyväskylä.
Routamo, S. 2017. Peruskoulun ja toisen asteen nivelvaiheprosessi ja moniammatillinen yhteistyö. Pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto, Kasvatustieteiden laitos. Jyväskylä. [Viitattu 29.5.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201704111972
Rouvinen-Wilenius, P. 2014. Kohti osallisuutta – mikä estää, mikä mahdollistaa. Teoksessa: A. Jämsén & A. Pyykkönen (toim.). Osallisuuden jäljillä. Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry. 51 – 60.
Särkelä-Kukko, M. 2014. Osallisuuden eriarvoisuus ja eriarvoistuminen. Teoksessa: Teoksessa: A. Jämsén & A. Pyykkönen (toim.). Osallisuuden jäljillä. Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry. 34 – 50.
Tutkimuseettisen neuvottelukunta. 2012. Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausepäilyjen käsitteleminen Suomessa. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohje 2012. [Viitattu 27.5.2019] . Saatavissa: https://www.tenk.fi/sites/tenk.fi/files/HTK_ohje_2012.pdf
Tuuri, T. 2008. Nuoren elämänhallinta ja ohjaus opintojen nivelvaiheessa – oppilaiden kokemuksia ova-koulutuksesta. Pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto, kasvatustieteiden laitos. Tampere. [Viitattu 16.6.2014]. Saatavissa: http://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-17977
Valkendorff, T. 2012. Kaikki käy koulua -hankkeen arviointi. Tyttö- ja poikaryhmät nuorten koulunkäynnin ja elämänhallintataitojen tukena. Helsingin kaupunki: Opetusvirasto, Nuorisoasiainkeskus ja Sosiaalivirasto. [Viitattu 19.5.2014]. Saatavissa: https://www.hel.fi/static/liitteet/nk/Kaikki_Kay_Koulua_arviointi.pdf
Vuori, A. 2012. Vähävaraisten lapsiperheiden hyvä vointi ja sen tukeminen. Väitöskirja. Tampereen yliopisto, terveystieteiden yksikkö. Acta Electronica Universitatis Tamperensis 1259. Tampere. [Viitattu 27.5.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-8980-8
Åstedt-Kurki P., Lehti, K., Tarkka, M-T. & Paavilainen, E. 2004. Determinants of perceived health in families of patients with heart disease. Journal of Advanced Nursing. Vol 48(2), 115 – 123.
Kirjoittajat
Erja Katajamäki
FT, KL, THM, erikoissairaanhoitaja (lasten sairaanhoito), koulutusjohtaja,
opetuksen kehittämispäällikkö, Lahden ammattikorkeakoulu 1981 – 2013
Anne Vuori TtT, sh, th, hoitotyön lehtori, koulutusvastaava, Lahden ammattikorkeakoulu 1992-2018
Useissa LAMK Muotoiluinstituutin valokuvauksen pääaineen kevään 2019 opinnäytetöissä valokuva lähtee liikkeelle, saa rinnalleen muita kuvantamismenetelmiä sekä merkkijärjestelmiä ja jopa abstrahoituu värien ja muotojen kokeelliseksi leikiksi. Tässä tekstissä käymme läpi muutamia näistä valokuvan ulkopuolelle laajenevista teoksista yhdessä niiden tekijöiden kanssa, taustoittaen kuitenkin ensin viime vuosikymmenten digitalisoituvan valokuvauksen muodonmuutosta, sen mukanaan tuomia mahdollisuuksia ja sitä miten valokuvataiteilijat ovat tarttuneet näihin mahdollisuuksiin.
Kirjoittajat: Pauliina Pasanen, Eetu-Pekka Heiskanen, Vilma Rimpelä ja Irene Suosalo
Digitalisoituminen mahdollistajana
Kirjassaan Jokapaikan valokuva. Suomalaisen valokuvauksen digitalisoituminen 1992-2015 Merja Salo käyttää filosofi ja tieteenfilosofi Bruno Latourin käsitettä affordanssi kuvaamaan digitaalista valokuvausta mahdollistajana (Salo 2015, 20). Salon kirjassa, kuten myös Pekka Makkosen väitöskirjassa Camera Pixela. Ammattilaisten näkemyksiä valokuvauksen digitalisoitumisesta, digitaalisuuden tarjoamia mahdollisuuksia tarkastellaan lähinnä still-valokuvien tuottamiseen, kuvankäsittelyyn ja nopeaan kuvansiirtoon vaikuttavina asioina (Salo 2015, Makkonen 2010). Salo käy kirjassa läpi valokuvauksen digitalisoitumista eri osa-alueilla; kuvajournalismissa, studiovalokuvauksessa ja valokuvataiteessa. Valokuvataiteeseen Salo näkee digitalisoitumisella olleen vähäisimmin vaikutusta, monien valokuvataiteilijoiden suosiessa edelleen filmille kuvaamista ja esimerkiksi työprosessin nopeuden olevan merkityksetöntä verrattuna muihin (ammatillisiin) mediatuotantoihin (Salo 2015, 173). Salo tuo esiin still-kuvan ulkopuolelta, kuinka kameroiden uudet video-ominaisuudet alkoivat olla riittäviä vuosituhannen vaihteessa, jolloin Salon haastatteleman Veli Granön mukaan syntyi oikea taidevideoiden buumi. Vuonna 2008 markkinoille tuli ensimmäinen HD-laatuista videota kuvannut järjestelmäkamera Canon EOS 5D Mark II. (Salo 2015, 178.)
Salo tarjoaa myös kiinnostavan digitaalisen kuvantamisen sukupolvijaon nimenomaan taidekuvan alueella, jossa hänen nimeämänsä ensimmäinen sukupolvi keskittyi Photoshopin mahdollistamiin yhdistelmäkuviin ja toinen sukupolvi toi digitaalisen still-kuvan tai liikkuvan kuvan installaationa galleriatilaan. Merja Salo kirjoittaa, kuinka ”digitalisoituminen avasi valokuvataiteilijoille erittäin laajan uusien ilmaisukeinojen ja -tekniikoiden paletin, joka ulottui yksittäisen valokuvateoksen työstöstä ja kuvien yhdistelystä vuorovaikutteisiin multimediateoksiin” (Salo 2015, 195-196.)
Jos kuitenkin ajattelee suomalaista valokuvataidetta viime vuosikymmeninä, niin hyvin suurelta osin valokuvataiteilijat pitäytyvät myös digitaalisuuden tuomin välinein perinteisen kaksiulotteisen still-valokuvan parissa. Suomalaisen valokuvataiteen paljon julkisuudessa olleita ilmiöitä on jo Taideteollisessa korkeakoulussa alkanut Helsinki School taiteen vientihanke, joka jatkuu Aalto yliopistossa edelleen Timothy Persons´n gallerian kautta. Kaupallinen galleria myy parhaiten yksittäisiä valokuvateoksia, kun taas installaatioiden ja videoteosten myynti yksityisille keräilijöille on luonnollisesti hankalampaa. Valokuvakentällä on aiheellisesti esitetty kriittinen kysymys koskien sitä, ohjaako tämä jo opiskeluaikainen kaupallinen hanke nuoria tekijöitä tietynlaiseen konservatiiviseen suuntaan mm. välineiden ja ilmaisukeinojen valinnassa. Tähän keskusteluun liittyvä julkaisu Pohjan tähdet. Suomalaisen valokuvan ja liikkuvan kuvan kansainvälistyminen ilmestyi Päivi Rajakarin toimittamana jo vuonna 2012. Sittemmin keskustelu on jo laantunutkin ja tietenkin perinteisen still-kuvan vahva jatkumo todistaa, ettei kaksiulotteisen kuvan kerronnan mahdollisuuksia olla ”käytetty loppuun”, vaan se on edelleen tekijöitä kiinnostava väline. Tämän artikkelimme tarkoitus on kuitenkin tuoda esiin niitä valokuvan ulkopuolelle kurkottavia mahdollisuuksia, joita erityisesti tämän kevään Muotoiluinstituutista valmistuvat valokuvaajat ovat ottaneet teoksissaan käyttöön valokuvan rinnalle tai sen korvaten.
Digitalisoitumisen myötä
ammattilaisten käyttämät järjestelmäkamerat ovat siis kehittyneet myös
liikkuvan kuvan tekemiseen soveltuviksi laitteiksi ja samaan aikaan
valokuvaajat ovat alkaneet tuottaa esimerkiksi journalistisessa työssä
still-kuvien lisäksi videokuvaa digitaalisille alustoille. Luonnollisesti myös Muotoiluinstituutin
valokuvaajien koulutuksessa olemme lisänneet valokuvaajien opintojen liikkuvan
kuvan sisältöjä; erityisesti videokuvaus kuuluu opintoihin, mutta myös 3D
animaation opiskelu on mahdollista. Kameralaitteiden tarjoamat mahdollisuudet
ja digitaaliset alustat, joita koulutus ottaa osaksi opetettavia sisältöjä, mediakentän
murros ja taiteen rajojen liudentuminen kuvataiteen sisällä voivatkin muuttaa valmistuvan
valokuvaajan ammatillista osaamista ja identiteettiä liikkuvammaksi ja monimuotoisemmaksi. Tämän tekstin käsittelemät
opinnäytetyöt ovat vapaasti tehtyjä taiteellisia teoksia, joita mahdollinen
tilaaja ei ole pyrkinyt määrittelemään. Töiden kirjallinen osa taustoittaa ja
purkaa kuvallisen työskentelyn esiin tuomia havaintoja työprosessista. Paitsi että teokset laajenevat still-kuvan
sijaan tai lisäksi käyttämään muita kuvallisia keinoja, mm. videokuvaa ja
vaikkapa tieteen kuvantamisen metodeja, ne koostuvat nyt aiempia vuosia enemmän
myös äänestä; esimerkkiteoksissa puheesta, ääneen luetuista runoista tai
musiikista. Näyttelyinstallaatioissa monet kuvan tekemisen rinnakkaiset muodot
saattavat yhdistyä tuottamaan niin informaatiota kuin poeettista kuvallista
kerrontaa saman teoksen sisällä, johon vielä äänimaailma tuo oman kerroksensa. Näin
syntyvät teokset vaativat monenlaisia taitoja ja valokuvaajien osaamiseen
kohdistuvat vaatimukset ovatkin huomattavasti laajentuneet digitalisoitumisen
aikana. Tämä tarjoaa koulutukselle jatkuvan haasteen, johon palaamme vielä
tekstin lopuksi.
Kevään opinnäytetöissä kuvan
rinnalle toivat äänen tässä luvussa esiteltävien töiden lisäksi Valtteri
Heinonen (2019) tutkien musiikillisen äänen ja still-kuvan vuorovaikutusta
katsomiskokemuksessa, sekä Rasmus Mäkelä (2019), joka antoi algoritmin valita
kuvauspaikat lapsuuden kotipaikkakunnalla, tehden näissä maisemissa hitaita
videokuvateoksia. Teoksissa ympäristön äänet, kuva ja tekstit tuottavat
meditatiivisen tunnelman, mutta myös konkreettisen kertomuksen suomalaisen
taajaman elämästä ikään kuin sen takapuolelta katsoen. Ihminen on läsnä kuvissa
jatkuvana liikenteen huminana, josta teoksen nimi Hum.
Vilma Rimpelän teoksen voi katsoa
laajentavan kuvajournalistista aiheen käsittelyä, vaikka näyttelyssä esitettynä
se saakin taideteoksen muodon. Eetu-Pekka Heiskanen kehittää uudenlaista
videorunouden ilmaisutapaa ja Irene Suosalo toteutti näyttävän videoteoksen
roomalaiseen galleriaan skannografiasta lähtevin keinoin. Seuraavassa
opiskelijoista Vilma Rimpelä, Eetu-Pekka Heiskanen ja Irene Suosalo kertovat
opinnäytetöinä toteutetuista teoksistaan.
Vilma Rimpelä: Human 2.0
Human 2.0 on valokuvataiteellinen kokonaisuus, joka käsittelee biohakkerointia ilmiönä Suomessa. Työni on sukellus futuristiseen ja teknologiaviritteiseen biohakkerien maailmaan, pyrkien herättämään ajatuksia siitä, minne olemme menossa hyvinvointiteknologian näkökulmasta.
Tavoitteenani oli tehdä selkeä kokonaisuus, joka herättäisi mielenkiinnon myös esimerkiksi teknisillä ratkaisuillaan. Myös tiedon välittäminen oli yksi tavoitteista, kun kyseessä oli tavallaan kuvajournalistinen hanke, sillä työskentelytapani oli journalistinen: haastattelin ihmisiä, tutustuin aiheen taustoihin ja pyrin välittämään kokemani valokuvan muodossa katsojalle.
Aihetta oli käsitelty maailmalla (mm. kuvasarjat Futurists (David Vintiner ja Gem Fletcher) ja Grinders (Hannes Wiedemann) ja oman kuvasarjani suhteen mietin mitä haluaisin katsojana nähdä enemmän. Jäin miettimään ihmisiä ilmiöiden takana ja heidän lähtökohtiaan ja ajatuksiaan. Videomuotokuva tuntui sopivalta metodilta tuoda kuvan rinnalle kertojaääni avaamaan kuvaamieni henkilöiden ajatuksia. Halusin myös tuoda muotokuvien rinnalle tieteellistä näkökulmaa ja näin päädyin rakentamaan työhöni installaatiokokonaisuutta, joka yhdistää valokuvat videomuotokuviin, haastatteluääneen ja tieteellisiin kuvantamismenetelmiin. Tavallisen videokuvan sijaan olen toteuttanut videomuotokuvat yhden lämpökameralla, toisen aivojen magneettikuvalla ja kolmannen kuvaten haastattelemani henkilön dna:n erottelua Aalto yliopiston laboratoriossa.
Kuva 1. Human 2.0 näyttelyssä POST-tilassa (Loviisankatu 1, Lahti, 6.-12.5.2019) (Rimpelä 2019)
Kuva 2. Valokuvasarjasta Human 2.0. (Rimpelä 2019)
Kuva 3. Still-kuva lämpökameralla toteutetusta videomuotokuvasta (Rimpelä 2019)
Eetu-Pekka Heiskanen: Auringonpilkku
Auringonpilkku on
videorunokokonaisuus, johon kuuluu kaksi videoteosta. Videot ovat syntyneet
kirjoittamieni runojen pohjalta. Kuvallinen osa käsittelee ihmistä ja ilmiöitä
kaupungistuvassa ympäristössä valosaasteen
ja urbaanin ihmisen luontosuhteen kautta. Kirjallisessa osiossa
tarkastelen kuvan runollisuutta ja sitä, miten runojen pyrkimys kuvallisuuteen
haastaa kuvan tekijää. Tarkastelen myös videorunouden lajia muiden
taiteilijoiden teosten sekä oman prosessini kautta.
Lähdin aluksi tekemään perinteisempää valokuvaa ja runoa yhdistelevää
kirjaa, mutta kiinnostus esittää runoutta tuoreemmalla tavalla johti videoon.
Video tarjosi runollisemman lähtökohdan, sekä enemmän mahdollisuuksia kuvien
rytmin ja äänen kautta. Ajassamme mediumit sekoittuvat, ja se tekee kuvien
pohtimisesta yhä monimutkaisempaa. Opinnäytteessäni keskeinen haaste oli saada
kuvien, äänien ja sanojen purot risteämään yhteen virtaan, jolloin runollinen
kokemus mahdollistuu. Tästä syystä videorunot ovat myös vikuroivia
käsikirjoitettavia. Koin parhaaksi tavaksi vetää vain joitain kuvallisia
suuntaviivoja, ja ryhtyä keräämään materiaalia intuitiivisesti.
Vasta leikkauspöydällä materiaalin vahvuudet ja heikkoudet hahmottuvat.
Siksi tekijän on hyvä pysytellä muutoksille avoimena mahdollisimman pitkään.
Videon runollisuus näyttääkin syntyvän juuri leikatessa, kun eri elementtejä
sovitetaan yhteen. Hedelmällisintä on työstää kuvaa, runoa ja ääntä yhtä aikaa.
Näin ne pääsevät alusta asti vaikuttamaan toisiinsa, eikä yksi osa-alue alistu
niin helposti toisen tahtoon.
Kuva 4. Still-kuva videorunoteoksesta Auringonpilkku (Heiskanen 2019)
Irene Suosalo: Collisions
Collisions on kolmikanavainen video- ja ääniteos (21 min.), jonka lähtökohtana oli tuottaa kokeellisin metodein abstrakti video, jossa on draaman kaari. Video koostuu animaatioista, jotka tuotettiin yhdistelemällä analogisia sekä digitaalisia kuvan- ja videonkäsittelyn metodeja. Äänen on tuottanut Hermanni Keko.[1] Opinnäytetyöni kirjallisessa osassa pohdin paikkasidonnaisen audiovisuaalisen teoksen toteuttamista. Mietin miten tunteita ja tunnelmia voi luoda täysin abstrakteilla elementeillä. Käyn läpi prosessia, jossa ääni ja kuva muokkaavat toinen toisiaan. Työn pohjustuksena käyn läpi sitä, miten olen päätynyt valokuvauksesta nykyiseen työskentelytapaani. Lisäksi käyn itselleni merkittävien taiteilijoiden tuotannon avulla läpi sitä, miten videotaide ja kokeellinen animaatio ovat saaneet nykyisen muotonsa.
Haluan työskentelylläni korostaa
leikin merkitystä sekä virheen kauneutta vastapainoksi liian täydelliselle
kuvalle, jota mainonta ja internet ovat täynnä. Teknologisen kehityksen myötä
taiteilijoille on annettu uusia työkaluja tuottaa mitä mielikuvituksellisempia
kuvia. Työskentelyssäni haluan yhdistellä ja tutkia näitä mahdollisuuksia
ennakkoluulottomasti.
Skannografiassa skanneri toimii
kamerana ja sen avulla voidaan luoda kuvakollaaseja tai vääristyneitä kuvia liikuttelemalla
objekteja skannerin lasilla. Tekniikka unohtui vähäksi aikaa, mutta kerran
skannatessani liikutin vahingossa kuvattavaa paperia, jolloin tietokoneen
ruudulle ilmestyi venynyt kuva. Kuvasin samalla tekniikalla kaikki mukanani
olevat tavarat lompakosta kampaan. Kuin tyhjästä, olin yhtäkkiä taas se lapsi,
joka teki jotain vain silkasta nautinnosta. Minkäänlaiset säännöt eivät rajoittaneet
tekemistäni.
Kamerat ja tietokoneohjelmat ovat nykyisin niin uskomattoman
laadukkaita, että tekijälle jää hyvin vähän tilaa epäonnistua. Koen, että tämä
oli juuri se syy miksi koin kyllästyneeni valokuvaukseen. Vastalauseena
täydelliselle valokuvalle aloin leikata paperista tahallisen kömpelöitä muotoja
ja tietokoneelleni kertyi satoja värikkäitä asetelmia paperikukkaista, vinoista
neliöistä ja ympyröistä. Jokainen kuva yllätti ilmestyessään ruudulle saaden
minut haluamaan lisää. Tästä uudenlainen työskentelyni läksi siis liikkeelle ja
johti lopulta Collisions video ja ääniteokseen.
Kuvat 5 ja 6. Still-kuvia teoksesta Collisions (Suosalo 2019)
Valokuvataiteesta takaisin kamerataiteeseen?
Viime vuosikymmeninä niin kuvataiteen kuin media-alan ammattikentät ja koulutus ovat käyneet keskustelua monialaisuudesta, joka murtautuu väistämättä viestinnän digitalisoituneita välineitä käyttäville aloille. Välinelähtöisyys koulutuksen pääaineiden jaon lähtökohtana voi toisaalta vaikuttaa vanhentuneelta, mutta moninaisuuteen heittäytymisessä on myös vaarana kadottaa osaamisen ydin, joka pienillä erikoisosaamisen aloilla voi olla hyvinkin kysyttyä. Taideteollisessa korkeakoulussa valokuvataiteen koulutus tapahtui vielä 1960-luvulla elokuvan kanssa yhteisellä kamerataiteen laitoksella (Sotamaa & Aav 1999). Nyt uudelleen ”kamerataide” on varteenotettava rajaus, vaikka ei enää valokuvauksen ja elokuvataiteen yhdistymistä tarkoittaen. Sen sijaan liikkuva kuva näyttää tulleen vahvasti still-kuvan rinnalle monin muin erilaisin tavoin, synnyttäen uusia kerronnan tapoja ja muotoja, kuten tämän artikkelin opiskelijoiden teosesimerkit tuovat esiin.
Tuoreessa väitöskirjassaan Eletyt tilat kuvataiteilijan työssä ja koulutuksessa Taideyliopiston kuvataideakatemiassa opettava Marika Orenius pohtii mm. kuinka kuvataiteen kentän monimuotoisuus hajottaa taideopetuksen perinteistä mestari – oppipoika -asetelmaa. Kuvataideakatemiassa tila-aika-linjalla opetetaan kaikkea perinteisistä maalauksen, kuvanveiston ja grafiikan linjoista eriytyvää tekemistä. Opettajien osaaminen tulee haastetuksi opiskelijoiden valitessa aina uusia tekemisen tapoja. (Orenius 2019, 32) Näin tapahtuu myös LAMKin Muotoiluinstituutissa, jossa esimerkiksi valokuvauksen pääaineessa liikutaan niin median kuin taiteen kentillä ja keinojen parissa, osan opiskelijoista jatkaessa taideopintoja, osan sijoittuessa esimerkiksi mediataloihin.
Ammattikorkeakoulut ovat lähtökohtaisesti ammatillisesti
suuntautuneita, mutta koulutuksessa on tärkeää säilyttää taiteen sisältöjä, eikä
ainoastaan ajatellen vapaina taiteilijoina myöhemmin toimivia. Taiteellisen
työskentelyn kautta tuotetaan vaikkapa kuvajournalisteja, joilla on kykyä myös
kyseenalaistaa ja kehittää uusia muotoja muuttuvalla media-alalla. Vain
ammatilliseen näkökulmaan keskittyminen rajoittaisi työskentelyn sen
jäljentämiseen mikä vallitsee nyt. Taiteen kokeilevuus ja avoimuus on tärkeä
arvo, joka pyritään säilyttämään Muotoiluinstituutissa niin sanottuna
taideperustaisuutena kaikessa tekemisessä. Opiskelijat ovat monin tavoin
lahjakkaita ja useilla tavoilla itseään ilmaisevia yksilöitä, jotka tuovat pitkään
jatkuneen harrastuksen tai aiempien opintojen kautta hankittuna kuvien
työstämisen rinnalle esimerkiksi musiikillista tai kirjallista osaamistaan.
Ammattikorkeakoulun monialaisia opetussuunnitelmia tehtäessä on hyvä ymmärtää,
kuinka monimuotoista osaamista jo esimerkiksi pelkästään yksi pääaine tai koko
visuaalisen viestinnän ala sisältävät ja kuinka joustavien opintopolkujen
rakentaminen nimenomaan koulutusalan sisällä on tärkeää tulevaisuuteen
suuntaavaa työtä. Samoin on tärkeää voida käyttää sivutoimisia opettajia
täydentämässä vakituisen henkilökunnan osaamista.
Lähteet
Heinonen, V. 2019. Olen – siis odotan. AMK-opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu, Muotoiluinstituutti, visuaalinen viestintä, valokuvaus. Lahti.
Makkonen, P. 2010. Camera pixela. Ammattilaisten näkemyksiä valokuvauksen digitalisoitumisesta. Väitöskirja. Aalto yliopisto, Taiteen ja suunnittelun korkeakoulu. Helsinki.
Mäkelä, R. 2019. Hum. AMK-opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutti, visuaalinen viestintä, valokuvaus. Lahti. [Viitattu 27.5.2019].Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019051610130
Orenius, M. 2019. Eletyt tilat kuvataiteilijan työssä ja koulutuksessa. Väitöskirja. Aalto yliopisto, Taiteen ja suunnittelun korkeakoulu. Helsinki.
Rajakari, P. (toim.). 2012. Pohjan tähdet. Suomalaisen valokuvan ja liikkuvan kuvan kansainvälistyminen. Helsinki: Suomen valokuvataiteen museo.
Rimpelä, V. 2019 Human 2.0. AMK-opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu, Muotoiluinstituutti, visuaalinen viestintä, valokuvaus. Lahti. [Viitattu 27.5.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019052712208
Salo, M. 2015. Jokapaikan valokuva. Suomalaisen valokuvauksen digitalisoituminen 1992-2015. Helsinki: Musta Taide.
Sotamaa, Y. & Aav, M. 1999. Ateneum Maskerad. Taideteollisuuden muotoja ja murroksia. Taideteollinen korkeakoulu 130 vuotta. Helsinki: Taideteollinen korkeakoulu.
Suosalo, I. 2019. Collisions. AMK-opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu, Muotoiluinstituutti, visuaalinen viestintä, valokuvaus. Lahti. [Viitattu 27.5.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019051510047
[1]Teos toteutettiin galleria AuditoriumArteen,
joka sijaitsee Auditorium Parco della Musicassa, Roomassa. Teos oli osa
nykytanssifestivaali Equilibrio Aurora Borealiksen ohjelmistoa. Näyttely oli
avoinna 10.2.-26-.2. Festivaalin teemana 2019 oli Pohjoismaat ja kutsu
osallistua tuli Suomen suurlähetystöltä Roomassa.
