Kaikki kirjoittajan LAMKpub artikkelit

Asiantuntijatyön luonne ja ajankäyttö kompleksisessa työympäristössä

LAMK Pro, Muut

Käsittelemme tässä puheenvuorossa asiantuntijatyön luonnetta kompleksisuuden viitekehyksessä. Näkökulmamme on ajankäytössä, vaikka samalla väitämme, ettei aikaa tulisi tarkastella irrallisena muista asiantuntijatyöhön liittyvistä paradoksaalisista asetelmista. Laajemmin olemme käsitelleet aihetta työn kaaosmaisuuden kokemusta ja selviytymiskeinoja selvittäneessä tutkimuksessa, johon otamme nyt ajankäytön paradoksia syventävän ja keskustelevamman otteen. Nähdäksemme ajanhallinta ja asiantuntijatyö ovat moniulotteinen ja eri ristipaineiden sävyttämä kompleksinen kokonaisuus. Siinä suunnistaminen vaatii moninaisia kontekstisidonnaisia taitoja ja työn luonteen, erityisesti kompleksisuuden, ymmärtämistä. 

Kirjoittajat: Sari Niemi ja Markus Kräkin

Ajankäytön monet haasteet asiantuntijatyössä

Tutkimuksemme perusteella asiantuntijat kokevat työssään kaaosmaisuutta ja aikapainetta, mutta lohdullista on, että heillä on myös selviytymiskeinoja. Koska elämme hyvin kompleksisessa toimintaympäristössä, olisi hyvä huomata, että myöskään keinot kaaoksen kesyttämiseen eivät voi aina olla yksinkertaisia ja toistettavia. Haastetta lisää se, että asiantuntijatyön kaaos ei ole työpöydällä näkyvä sekamelska, vaan näkymätön tietoverkoissa ja päässä vellova vyyhti, josta on vaikea saada otetta, ja jota on siten haastavaa myöskään “konmarittaa”.

Kalenterinhallintanikseillä ja rentoutushetkillä on paikkansa, mutta niiden rinnalla asiantuntijatyötä tekevän olisi hyvä kokeilla muita tilanteittain sovellettavia keinoja. On esimerkiksi harkittava, milloin kannattaa käyttää aikaa suunnitteluun ja milloin asiat eivät parane laatimalla hyviä suunnitelmia, joiden toteutuskelpoisuus murenee seuraavassa hetkessä.

Kaiken kaikkiaan näemme, että työelämän kehittäminen on jaettu kapea-alaisiin lohkoihin, joihin keskittyminen antaa liian yksinkertaistetun kuvan kokonaisuudesta. Esimerkiksi ajatus työajasta on periaatteessa yksinkertainen. Useimmilla se alkaa aamulla ja päättyy noin kahdeksan tunnin kuluttua. Työajan ulkopuolinen aika on vapaa-aikaa eikä työntekijä ole silloin työnantajan käytettävissä. Yksinkertaista, muttei totta.

Todellisuudessa työhön liittyvien asioiden karistaminen mielestä voi olla vaikeaa ja niiden alitajuntainen työstäminen jatkuvaa. Parhaat ajatukset tulevat mieleen lenkkipolulla. Joskus työajalla mieleen tulee vapaa-aikaan liittyvä ajatus. Ajankäyttöä voi kutsua tietotyössä luonteeltaan luovaksi.

Työajan mittaamisesta ja uudelleen määrittelemisestä käydään keskustelua. Työ- ja vapaa-ajan yhteensovittaminen, tai näkökulmasta riippuen myös erottaminen, on vain yksi tulokulma keskusteltaessa työajankäytöstä. Kiinnostavaa on, mitä työajalla tapahtuu. Harvoin työpäivät rakentuvat selkeistä tehtäväkokonaisuuksista, jotka asiantuntija voi ratkoa yhdeltä istumalta ja siirtyä sitten sulavasti seuraavaan tehtävään. Monista työtehtävistä selviäminen edellyttäisi aikaa pohdinnalle, selvittämiselle ja keskustelulle, mutta aikaa sille ei ole varattu. Myös ongelman määrittelylle tarvitaan aikaa, jotta tunnistettaisiin, millaisia ongelmia ollaan ratkomassa ja valittaisiin oikeat ratkaisutavat. Pitäisi myös tunnistaa, että kaikkia ongelmia ei voida täysin ratkaista, mutta asioita voidaan silti edistää.

Asiantuntijatyöhön kuuluu olennaisesti ajattelu. Ajattelutyö on kuitenkin hiljaista ja näkymätöntä – työntekemisen oletetaan näkyvän. Mutta miten tehdä näkymätön näkyväksi? Esimerkiksi kaikki EU-hankkeissa työskennelleet tietävät, että hankkeelle tehtävä työ tulee erottaa muusta työajasta ja kuvata, mitä hankesuunnitelmaan kuuluvaa työtä on kunakin päivänä tehnyt. Vaatimus on täysin ymmärrettävä rahoittajalta, jonka tulee varmistaa palkkakulujen EU-tukikelpoisuus. Mutta kukapa tuohon lomakkeeseen kirjoittaisi “ajattelu”, vaikka se sitä olisi tehnyt ja se johtaisi hankkeen parempaan lopputulokseen? Mitä tapahtuisi, jos alkaisimme tehdä ajattelutyötä näkyväksi?

Asiantuntijan aikapainetta lisää nähdäksemme se, että usein työ on työskentelyä kompleksisten ilmiöiden parissa. Kun asiantuntijan substanssiala liittyy viheliäisiin ilmiöihin, kuten maahanmuuttoon tai ilmastonmuutoksen torjumiseen, työtehtäviin ei ole helppoja eikä nopeita ratkaisuja. Yhteen kietoutuneiden ilmiöiden ja monimutkaisten asiantuntijatyön ongelmien ratkaiseminen edellyttäisi aikaa ajattelulle, dialogille ja verkostoitumiselle, mutta aikaa ei useinkaan ole suunniteltu tällaiselle. Huolelliselta valmistelultakin odotetaan tehokasta ajankäyttöä ja monien isojenkin asiakokonaisuuksien valmistelutyössä on julkisesti lausuttuna kiire. Ajankäyttö dialogiin ja verkostoitumiseen komplisoi asioita. Aikaa ei myöskään ole noin vain mahdollista ottaa, koska kalenterit ovat keskinäisriippuvaisia ja tehokkuuden tärkeimpänä mittarina pidetään nopeutta.

Asiantuntijatyön paradoksaaliset asetelmat

Tutkimuksemme (Niemi & Kräkin, 2019) tuloksista hahmottuu asiantuntijatyön paradoksivyyhti, joka kuvastaa asiantuntijatyön luonnetta ja asioiden kompleksisuudesta kumpuavia ristiriitoja. Yksittäisen paradoksit ovat sinänsä haastavia, mutta haaste moninkertaistuu, kun eri paradoksit ovat läsnä samaan aikaan. Näitä yhteenkietoutuneita paradokseja ovat yhteistyön, ajankäytön, johtamisen, hallinnan, suunnittelun ja päätöksenteon paradoksit.

Yhteistyön tekeminen on yksi esimerkki paradoksaalisuudesta. Yhteistyö ja luottamukselliset suhteet ovat toisaalta tarpeen työn monimuotoisten ongelmien ratkaisemiseksi ja auttavat asiantuntijoita tekemään työtä luovemmin sekä laadukkaammin. Toisaalta yhteistyö ja suurempi määrä näkökulmia monimutkaistaa asioita, vie aikaa ja vaikeuttaa päätöksentekoa. Asiantuntijoiden tuleekin tasapainoilla tilannekohtaisesti, hakeutuako yhteistyöhön vai ei.

Työssä on myös yksinäisyyden puoli. Näitä voivat olla tilanteet, joissa esimiehen taholta tulee tukea vain yksinkertaisten ongelmien ratkaisuun ja toisaalta aikapaineen ajamana asiantuntija päätyy sulkeutumaan verkostoiltaan ja “lapioimaan” yksin selviytyäkseen liian suuresta työmäärästään.

Asiantuntija – asiansa tuntija vai kysyjä?

Näyttää siltä, että sekä asiantuntija- että esimiestyössä kannattaisi tunnistaa ja tunnustaa se, ettei kaikkea voi hallita ja toisaalta myös käydä enemmän yhteistä keskustelua siitä, mitä etenemisvaihtoja on. Asiantuntija voi jatkossakin olla asiansa osaaja, mutta samalla perinteisen asiantuntijuuteen liittyvän substanssiosaamisen rinnalle nousee kompleksisessa ympäristössä toimimisen osaaminen, jonka kehittäminen on mahdollista. Asiantuntijatyössä on paljon elementtejä, joita on vaikea tunnistaa. Asiantuntijan perinteisessä roolissa tätä ymmärtämättömyyttä on myös vaikea tunnustaa. Kun asiantuntija yhdessä ja yksin rohkaistuu kokeilemaan erilaisia selviytymiskeinoja osana omaa työtään, luottamus asioiden luonteesta johtuvan epävarmuuden käsittelyyn ja asioiden edistämiseen lisääntyy. Tämä helpottaa asiantuntijaa omassa työssään ja korostaa osana asiantuntija-käsitettä yleisosaamisen merkitystä perinteisen kapea-alaisen erikoisosaamisen ohessa.

Yhtenä johtopäätöksenä toteammekin, että asiantuntijoiden ja esimiesten työssä kannattaa lisätä kompleksisuustietoisuutta, joka auttaa asiantuntijoita ja esimiehiä tunnistamaan ongelmien luonnetta ja valitsemaan oikeat etenemistavat. Myös yhteiskunnassa olisi yleisesti hyvä tunnistaa ja tunnustaa, ettei monimutkaisiin ongelmiin ole yksiselitteisiä ratkaisuja, edes asiantuntijoilla.

Lähteet

Artikkeli perustuu 2.11.2018 Työelämän tutkimuspäivillä Tampereella pidettyyn esitykseen Asiantuntijatyön luonne ja aikapaine kompleksisessa työympäristössä (Niemi & Kräkin) sekä artikkeliin Niemi, S. & Kräkin, M. 2019. Asiantuntijatyön paradoksivyyhti. Työn kaaosmaisuuden kokemus ja selviytymiskeinot asiantuntijatyössä. Työelämän tutkimus. Vol. 17 (1), 24-38.

Kirjoittajat

Sari Niemi, YTM, TKI-asiantuntija, Lahden ammattikorkeakoulun Liiketalouden ja matkailun ala

Markus Kräkin, YTM, lehtori, Lahden ammattikorkeakoulun Liiketalouden ja matkailun ala

Julkaistu 24.5.2019

Viittausohje

Niemi, S. & Kräkin, M. 2019. Asiantuntijatyön luonne ja ajankäyttö kompleksisessa työympäristössä. LAMK Pro. [Viitattu ja pvm]. Saatavissa:
http://www.lamkpub.fi/2019/05/24/asiantuntijatyon-luonne-ja-ajankaytto-kompleksisessa-tyoymparistossa/

Tulosperusteinen ammattikorkeakoulurahoitus: korkeakoulujen sisäiset ja ulkoiset menestystekijät sekä rahoituksen sivuvaikutukset

LAMK RDI Journal, Muut

Tulosperusteinen rahoitusmalli lanseerattiin suomalaisten ammattikorkeakoulujen käyttöön vuonna 2014. Ansaintalogiikan muutos on haastanut korkeakoulujen toimintaa ja kilpailu korkeakoulujen välillä on lisääntynyt. Suomalaisten ammattikorkeakoulujen tuloskehitys on parantunut uuden rahoitusmallin myötä; tämä ei kuitenkaan ole koko totuus. Opetusta, ohjausta ja opiskelijan palveluita kehitetään, jotta opiskelijat etenevät opinnoissaan ja heitä saadaan valmistumaan mahdollisimman sujuvasti. Tämän lisäksi myös erilaisiin sisäisiin toimenpiteisiin, kuten sisäisen rahoitusmallin kehittämiseen panostetaan, jotta kilpailuhenki korkeakoulun sisällä saadaan kasvamaan korkeakoulun tuloskehitystä tukevaksi. Rahoituskilpailu on kuitenkin kovaa ja toisaalta vaarana saattavat olla myös erilaiset ei-toivotut ilmiöt, kuten akateemisten standardien lasku. Nyt tutkimustietoa tarvitaan kipeästi siitä, miten korkeakoulujen erot rahoitusmittarimenestyksessä mahdollisesti selittyvät, ja toisaalta, millaisia sivuvaikutuksia tulosperusteisella rahoituksella on kokonaisuudessaan korkeakoulujen toimintaan ja suomalaiseen korkeakoulukenttään.

Kirjoittaja: Henna Eskonsipo-Bradshaw

Johdanto

Korkeakoulukentän laajat rakenteelliset uudistukset ja mittava rahoitusjärjestelmän muutos ovat muokanneet ammattikorkeakoulujen toimintaympäristöä ja ansaintalogiikkaa, ja haastaneet korkeakouluja uudistumaan. Vuoteen 2014 asti ammattikorkeakoulujen rahoitus muodostui valtion ja kuntien rahoitusosuudesta ja vuodesta 2015 alkaen vastuu perusrahoituksesta on ollut valtiolla (OKM 2018, 23-26). Tuloksiin perustuva rahoitusmalli on nyt opetus- ja kulttuuriministeriön merkittävin korkeakouluohjauksen työkalu (OKM 2018, 45).Ammattikorkeakoulujen uusi tuloksiin pohjautuva rahoitusmalli pohjautuu kansainvälisestikin vertaillen erittäin vahvasti korkeakoulujen tekemiin tuloksiin. Perinteinen kustannuspohjainen rahoitusjärjestelmä perustui sisään otettavaan opiskelijamäärään ja koulutuksen kustannuksiin, eikä kannustanut korkeakouluja tehokkaaseen toimintaan (Salminen & Ylä-Anttila 2010). Nyt automaattisia kassavirtoja ei enää ole, vaan lähes kaikki ammattikorkeakoulun perusrahoitus syntyy tehtyjen tuloksien kautta.

Ansaintalogiikan muutos on muokannut vahvasti ammattikorkeakoulujen toimintaympäristöä. Tuloksia mitataan useammalla eri rahoitusindikaattorilla ja perusrahoitus korkeakoulujen kesken jaetaan niin, että keskimääräistä tuloksellisemmat, tehokkaammat ja vaikuttavammat korkeakoulut saavat enemmän rahaa (OKM 2015, 10). Tulosperusteisen rahoitusjärjestelmän myötä korkeakoulujen välinen kilpailu lisääntyy ja resurssiriippuvuuden tuloksena korkeakoulujen rahoituspaineet kasvavat (Jongbloed 2008, 13). Tulosperusteisen rahoitusmallin tuomista haasteista korkeakoulukentällä kertovat esimerkiksi viime vuosien yt-neuvottelut sellaisissa ammattikorkeakouluissa, jotka eivät ole pärjänneet rahoitusmittarikilpailussa. Mikä selittää sitä, miksi toiset korkeakoulut menestyvät paremmin kuin toiset?

Tuloksellisuuserojen lisäksi tulosperusteisuus on tuonut mukanaan myös tulosparadoksin, kun tulospaineiden myötä syntyy erilaisia sivuvaikutuksia, joista kaikki eivät ole ennalta toivottuja (Umbricht ym. 2017, 649). Korkeakoulut panostavat opintojen ohjaukseen ja moneen muuhun aikaisempaa enemmän, mutta rahoituspaineiden myötä todellisena vaarana ovat myös erilaiset negatiiviset ja epäeettisetkin sivuvaikutukset, kuten tuloksien tekeminen laadun kustannuksella ja akateemisten standardien lasku (Jongbloed 2008; Ziegele 2013; Lahr ym. 2014; Vasikainen 2014; Miller 2016; Seuri & Vartiainen 2018).

Sisäisten ja ulkoisten tekijöiden vaikutukset korkeakoulujen tuloksellisuuteen

Tulosperusteisen rahoitusmallin peruslähtökohta on, että kaikki korkeakoulut pystyvät parantamaan tuloksiaan (Hillman ym. 2014). Päämies-agenttiteorian mukaisesti valtio luottaa siihen, että korkeakouluilla on riittävää osaamista valtion tavoittelemien tuloksien saavuttamiseen ja lähtökohtaisesti on selvää, että korkeakoulut haluavat tehdä tulosta ja sitä kautta saada rahoitusta (Hillman ym. 2018). Tosiasia on kuitenkin, että korkeakouluilla on epätasa-arvoiset mahdollisuudet tuottaa tutkintoja ja tehdä tulosta (Dougherty ym. 2014).

Suomalainen korkeakoulutuksen rahoitusmalli perustuu lähtökohtaisesti siihen ajatukseen, että kaikki korkeakoulut ovat identtisiä ja siksi niitä tulisi rahoittaa samalla tavalla (Kettunen 2016, 113). Ammattikorkeakoulujen uusi rahoitusmalli on kuitenkin tuonut mukanaan korkeakoulujen välisen kilpailun ja vastakkainasettelun, kun yksittäiset korkeakoulut kilpailevat vähenevistä resursseista (OKM 2018, 43). Rahoituksen kilpajuoksussa jokainen korkeakoulu on omillaan ja rahoitus määräytyy kunkin korkeakoulun tekemien tuloksien perusteella.

Tuloksiin pohjautuva rahoitusmalli korostaa toiminnan tehokkuutta erityisesti määrällisten tuloksien kautta (Seuri ja Vartiainen 2018). Rahoitusindikaattoreiden luvut paljastavat, onko korkeakoulu tehokas vai ei, mutta haasteena on se, että ne eivät kerro syitä sille, miksi (Vasikainen 2014). Jotta ammattikorkeakoulujen tuloskehitystä voitaisiin tulevaisuudessa ennakoida paremmin, tarvitaan tietoa siitä, millaiset sisäiset ja ulkoiset tekijät mahdollisesti vaikuttavat korkeakoulujen menestykseen; mitkä tekijät mahdollisesti tukevat korkeakoulun menestymistä rahoituskilpailussa ja toisaalta, mitkä tekijät taas saattavat vaikeuttaa tuloksien syntymistä.

Jos tarkastellaan korkeakoulujen ulkoisia tekijöitä ja niiden vaikutuksia korkeakoulujen tuloksentekokykyyn, yksi merkittävä lähtökohtaero eri korkeakouluilla ja eri koulutuksilla on niiden historiaan perustuva maine ja vetovoima. Vetovoima on vahvasti kytköksissä korkeakoulujen ja yksittäisten koulutuksien opiskelijapopulaation laatuun. Opiskelijoiden lähtötaso ja osaaminen, sosioekonominen tausta ja esimerkiksi heidän omat henkilökohtaiset päämääränsä (esim. tutkintoa tavoittelemattomat opiskelijat) vaikuttavat siihen, kuinka hyvin korkeakoulu pärjää rahoitusmittareissa. (Pheatt ym. 2014; Miller 2016) Vetovoimaisiin koulutuksiin pääsevät sisälle osaavammat opiskelijat, jotka suoriutuvat opinnoistaan lähtökohtaisesti paremmin. Heikommat opiskelijat taas jättävät opintonsa herkemmin kesken ja tarvitsevat enemmän tukea ja ohjausta. (Vasikainen 2014) Korkeakoulut voivat parantaa ohjausta ja opetusta, mutta ne eivät voi pakottaa opiskelijoita oppimaan tai valmistumaan määräajassa (Kivistö 2014, 201). Rahoitusmittari itsessään ei kannusta opiskelijoita tehokkaaseen opiskeluun (Kettunen 2016, 114). Pidemmällä aikavälillä tuloksissa menestymisen paine voikin vaikuttaa myös esimerkiksi tasavertaisiin opiskelumahdollisuuksiin, kun korkeakoulut rajaavat paikkojaan, eivätkä ota sisään taustaltaan heikompia opiskelijoita (Dougherty & Reddy 2013; Dougherty ym. 2014; Lahr ym. 2014).

Hillman ym. (2015) tutkimuksessa todetaan monien korkeakoulujohtajien olevan sitä mieltä, että tuloksiin pohjautuva rahoitusmalli ei huomioi korkeakouluihin kohdistuvia paineita, eikä haasteita niissä korkeakouluissa, joissa valinnanvaraa opiskelijoiden suhteen on huomattavasti vähemmän kuin toisilla. On jokseenkin epäreilua, että korkeakouluja rangaistaan siitä, jos osa opiskelijoista ei halua valmistua. Pääkkösen (2010) tutkimus osoittaa, että oppilaitoksen vetovoima on keskeinen indikaattori ja selittää niin opintojen etenemistä kuin ammattikorkeakoulujen kustannuseroja ammattikorkeakoulujen perinteisen kustannuspohjaisen rahoitusmallin aikaan. Samanlaista tietoa tarvitaan ammattikorkeakouluista myös uuden tulosperusteisen rahoitusmallin ajalta – mitkä ulkoiset tekijät mahdollisesti selittävät ammattikorkeakoulujen tuloksellisuuseroja ja ennakoivat korkeakoulun menestymistä? Onko esimerkiksi alueen työllisyystilanteella tai muilla ulkoisilla korkeakoulusta riippumattomilla tekijöillä tähän jotain vaikutusta?

Ammattikorkeakoulujen sisäiset tekijät ovat myös tärkeässä roolissa, kun tarkastellaan korkeakoulujen eroja tuloksellisuudessa. Tulosperusteinen rahoitusmalli on tehostanut ammattikorkeakoulujen toimintaa ja vaikuttanut prosessien kehittämiseen. Tulosperusteisuus on uudistanut johtamisen kulttuuria ja kokonaisuudessaan korkeakoulujen toiminta on muuttunut tulostietoisemmaksi. (OKM 2018, 36-39) Mutta mitä tarkalleen ovat ne korkeakoulun sisäiset tekijät, jotka ennakoivat positiivista tuloskehitystä? Ammattikorkeakouluissa on esimerkiksi merkittäviä eroja siinä, miten rahoitusmalli vaikuttaa sisäiseen resurssijakoon (OKM 2018, 44). Onko esimerkiksi ammattikorkeakoulun sisäisellä rahoitusmallilla, toiminnanohjauksella tai vaikkapa johtamisjärjestelmällä vaikutuksia siihen, miten korkeakoulu menestyy valtakunnallisessa kilpailussa?

Kansainvälisesti käydään myös keskustelua siitä, onko esimerkiksi korkeakoulun sisäisillä henkilöstöhallinnon ratkaisuilla vaikutuksia siihen, miltä korkeakoulun tulokset näyttävät. Päämies-agenttiteoriaan pohjaten korkeakoulutuotannossa on useita eri agentteja, kuten johtoa, yksittäisiä opettajia ja työntekijöitä, mikä tarkoittaa sitä, että yksittäisellä toimijalla ei ole suoraa kontrollia opiskelijan valmistumisesta ja siksi tulosmuutoksen tekeminen voi olla hankalaa (Hillman ym. 2018). Myös eri agenttien tavoitteet ja päämäärät voivat olla ristiriidassa ja siksi valtion tavoitteisiin pääseminen on monien agenttien summa (Laffont & Martimort 2002; Levačič 2009). Esimerkiksi opettajat toimivat korkeakouluagenttien agentteina ja haasteena voi olla se, että perustavanlaatuiset rahoitusmallin päämäärät eivät välttämättä välity heidän työhönsä suunnitellulla tavalla (Levačič 2009). Rahoitusmalli ei välttämättä kannusta opettajia tehokkaaseen toimintaan esimerkiksi siksi, koska tästä ei koidu heille henkilökohtaisesti mitään etuja (Kettunen 2016, 114). Voidaanko siksi erilaisten sisäisten palkkaus- ja kannustinjärjestelmien kautta ohjata henkilökunnan työtä haluttuun suuntaan, ja voidaanko esimerkiksi korkeakoulun julkaisutoimintaa vauhdittaa henkilökohtaisia julkaisupalkkioita maksamalla? Toisaalta, selittävätkö tällaiset sisäiset palkkiojärjestelmät ja henkilökohtaiset kannustimet kuitenkaan tuloksellisuuseroja, kun lähtökohtaisesti oletuksena on, että julkisorganisaatioissa toimivat henkilöt haluavat jo lähtökohtaisesti palvella muita, eivätkä niinkään ajaa omaa etuaan (Hillman ym. 2018, 165)?

Tulosperusteinen rahoitusmalli haastaa korkeakouluja uudistamaan toimintaa. Todellisen muutoksen tekemiseen ja tuloksien parantamiseen tarvitaan kuitenkin ymmärrystä organisaatiomuutoksesta korkeakouluissa ja toisaalta myöskin tulosperusteisen rahoitusmallin toimintalogiikan tuntemusta. Uudistetun rahoituksen myötä korkeakoulut panostavat tietotuotantoon ja tiedolla johtamiseen aikaisempaa enemmän (Dougherty ym. 2014). Haasteena on kuitenkin se, että tuloksien parantaminen ei ole helposti ratkaistu. Esimerkiksi keskeyttäneiden määrän vähentäminen vaatii monenlaisia toimenpiteitä ja eri korkeakoulun sisäisien agenttien yhteistyötä (Hillman ym. 2015). Jos organisaatioilta puuttuu taloudellinen tasapaino, tarvittava osaaminen ja resurssit, sekä ymmärrys ja asiantuntijuus siitä, kuinka toivottuihin tuloksiin päästään, tulosvertailussa menestyminen on erittäin vaikeaa (Hillman ym. 2014; Pheatt ym. 2014; Kivistö & Kohtamäki 2016). Onko korkeakoulujen välinen kilpailu tänä päivänä niin kovaa, että heikosti menestyvät korkeakoulut joutuvat resurssipaineiden vuoksi keskittymään sisäisen kehittämisen sijasta selviytymiseen? Millaisia sivuvaikutuksia tulosperusteinen rahoitus aiheuttaa korkeakoulujen toimintaan, ja ilmenevätkö negatiiviset sivuvaikutukset vahvemmin esimerkiksi heikosti menestyvissä korkeakouluissa?  

Tulosperusteisen rahoituksen sivuvaikutukset korkeakoulujen toimintaan

Tulosperusteisen rahoitusmallin lähtökohtana ovat taloudelliset kannustimet ja perusoletus siitä, että organisaatiot kykenevät tekemään parempaa tulosta (Hillman ym. 2014). Vaikka tuloksiin pohjautuvan rahoitusmallin positiivisista vaikutuksista varsinaisiin korkeakoulujen toiminnan tuloksiin on kansainvälisellä tutkimuskentällä vähän näyttöä, on kansainvälisesti kuitenkin tiedossa, että tulosperusteinen rahoitus vaikuttaa organisaatioiden käyttäytymiseen ja toimintaperiaatteisiin (Dougherty ym. 2014; Lahr ym. 2014; Miller 2016; Pisár & Šipikal 2017). Selkeästi laajempaa tutkimustietoa tarvitaan kuitenkin mallin todellisista sivuvaikutuksista ja siitä, millaiseen toimintaan ja käyttäytymiseen järjestelmä todellisuudessa kannustaa (Kivistö & Kohtamäki 2015, 2016; Seuri & Vartiainen 2018). Esimerkiksi tutkintotuoton painotus on toiseen asteen oppilaitoksissa Yhdysvalloissa kasvattanut lyhytkestoisten koulutuskokonaisuuksien määrää, eikä varsinaisia kokonaisia tutkintoja, mikä yhteiskunnallisesti ja työelämän tarpeiden näkökulmasta ei välttämättä tässä vaiheessa nuoren opintopolkua ole toivottu suunta (Li & Kennedy 2018).

Tulosperusteisen rahoituksen myötä positiiviset ja myös haasteellisemmat ilmiöt ovat osa korkeakoulutuksen arkea. Tulosperusteisuuden myötä korkeakoulut panostavat aikaisempaa enemmän opiskelijapalveluihin ja opiskelijoiden ohjaukseen, kampuskehitykseen, opintojaksojen sisältöön, opetuksen kehittämiseen ja esimerkiksi opintojen etenemisen seurantaan (Dougherty & Reddy 2011, 2013; Dougherty ym. 2014). Korkeakoulut myös purkavat aikaisempaa aktiivisemmin esteitä opintojen etenemisen tieltä ja lakkauttavat heikosti menestyviä ja huonosti työllistäviä koulutusohjelmia (Dougherty ym. 2014). Tätä kautta rahoitusmallin kannustimet näyttäisivät tukevan opintojen edistämistä sekä toiminnan priorisointia ja profilointia, kun korkeakoulujen sisäisen rahanjaon kautta arvotetaan toimintoja ja tehdään linjauksia siitä, mihin toimintoihin halutaan erityisesti panostaa (Jongbloed 2008). Kilpailun keskellä korkeakoulujen välinen yhteistyö on kuitenkin vaarassa vähentyä ja rohkeat uudet kokeilut ja terävä profiloituminen vaativat entistä enemmän rohkeutta, koska rahoitusmalli suosii pikemminkin menestyjiä, eikä haastajia (Jongbloed 2008, 16-17). Toisaalta Suomessa tulosperusteinen rahoitus on kannustanut myöskin kumppanuuksien kehittämiseen ja niiden syventämiseen (OKM 2018, 80). Tästä konkreettisena esimerkkinä on esimerkiksi LUT-korkeakoulujen rakentuminen vuoden 2018 alusta, sekä Lahden ja Saimaan ammattikorkeakoulujen ennakoitu fuusioituminen vuoden 2020 alusta. Tiiviimmän yhteistyön ja fuusion kautta haetaan monenlaisia synergiaetuja, joiden toivotaan vauhdittavan menestymistä myöskin rahoituskilpailussa.

Tuloksiin perustuva rahoitusmalli korostaa toiminnan tehokkuutta ja laatua määrällisten tuloksien kautta (Seuri & Vartiainen 2018). Erityisesti sellaisissa rahoitusjärjestelmissä, joissa rahoitus painottuu vahvasti tutkintojen ja opintopisteiden määrään, kuten suomalaisissa ammattikorkeakouluissa, koulutuksen laatu voi olla vaarassa ja korkeakouluja saattaa uhata akateemisten standardien lasku (Dougherty & Reddy 2013; Dougherty ym. 2014; Lahr ym. 2014; Ziegele 2013; Miller 2016). Tulospaineista johtuen akateemisten standardien lasku on vaarana erityisesti vähemmän vetovoimaisissa korkeakouluissa (Dougherty ym. 2014).  Koska tulosperusteisessa rahoitusmallissa ei mitata oppimisen laatua, opintojaksojen läpäisyrimaa saatettaan laskea kurssisuoritusten kasvattamiseksi (Dougherty ym. 2014; Ziegele 2013; Seuri & Vartiainen 2018). Tällaiset vaikutukset näyttäytyvät kansainvälisillä kentillä vähintäänkin potentiaalisina tulevaisuuden vaikutuksina (Lahr ym. 2014).

Opetus- ja kulttuuriministeriön tuore selvitys kertoo siitä, että Suomessa ammattikorkeakoulujen henkilökunta on johtoa kriittisempi rahoitusmallin sivuvaikutuksista. Heidän mielestään malli on vähentänyt opetuksen ja ohjauksen resursseja ja lisännyt keskittymistä keskeisiin tulosmittareihin opetuksen laadun kustannuksella (OKM 2018, 43). Myös opiskelijat ovat sitä mieltä, että opetuksen laatuun kiinnitetään huomiota aikaisempaa vähemmän (OKM 2018, 55). Tulosrahoitusta käytettäessä oletetaan, että korkeakoulut suuntaavat toimintaansa tulosten tuottamiseen rahoituksen perusteena käytettyjen indikaattoreiden mukaisesti (Kivistö 2014, 210). Tulokset eivät kuitenkaan kerro sitä, millaisia tuloksiin pohjautuvan rahoitusmallin sivuvaikutukset ovat korkeakoulujen toimintaan, kun ne pyrkivät pärjäämään tulosvertailuissa. Esimerkiksi Slovakiassa tulosperusteinen rahoitus on kasvattanut julkaisutoimintaa, mutta samaan aikaan pääpaino on julkaisujen määrässä, eikä niiden laadussa (Pisár & Šipikal 2017). Onko todellisuudessa niin, että määrällistä tulosta tehdäänkin jokin toisen asian, kuten laadun kustannuksella? Onko tämä ennalta toivottu ilmiö, vai pikemminkin rahoitusmallin tuoma haasteellinen sivuvaikutus? Tulosperusteisen rahoituksen ennalta suunnittelemattomia sivuvaikutuksia on ehdottoman tarpeellista tutkia lisää (Umbricht ym. 2017, 666). Näyttäytyvätkö tietynlaiset negatiiviset sivuvaikutukset vahvemmin tietynlaisissa korkeakouluorganisaatioissa?

Tutkimusta tarvitaan kansallisesti ja kansainvälisesti

Tulosperusteinen rahoitusmalli on muokannut korkeakoulujen ansaintalogiikkaa Suomessa ja haastanut ammattikorkeakouluja kilpailemaan ja uudistumaan. Kansainvälisesti vertaillen suomalaisten ammattikorkeakoulujen tulosperusteinen rahoitusmalli on äärimmilleen tuloksellisuuteen perustuva ja sitä kautta suomalaista ammattikorkeakoulukenttää tutkimalla saadaan tärkeää tietoa siitä, miten tulosperusteinen rahoitus näyttäytyy korkeakoulujen toiminnassa. Valtakunnallista tilastotietoa analysoimalla on selvää, että suomalaiset ammattikorkeakoulut ovat tehostaneet tuloksellisuuttaan uuden rahoitusmallin myötä. Toiset korkeakouluista menestyvät kuitenkin paremmin kuin toiset – mitkä sisäiset ja ulkoiset tekijät mahdollisesti selittävät tämän? Mihin korkeakoulujen kannattaa panostaa, jotta tuloskehitys saadaan huippuunsa?

Tutkimustietoa tarvitaan lisäksi siitä, millaisia sivuvaikutuksia tulosperusteinen rahoitusmalli todellisuudessa aiheuttaa, eli minkälaisia ovat tulosperusteisen rahoitusmallin ja sen taloudellisten kannustimien kausaaliset seuraukset korkeakoulujen toiminnalle ja käyttäytymiselle (Kivistö & Kohtamäki 2015, 2016). Millaisia sivuvaikutuksia rahoituksella on kokonaisuudessaan korkeakoulujen toimintaan ja suomalaiseen korkeakoulukenttään, ja onko esimerkiksi niin, että ammattikorkeakoulujen on hankalampi ylläpitää samanlaista koulutuksen laatutasoa ja akateemisia osaamisvaatimuksia kuin aikaisemmin? Mikäli tästä löytyisi näyttöä, pitkällä tähtäimellä vaarana voisi esimerkiksi olla se, että tulevaisuudessa ammattikorkeakouluopiskelija Suomessa valmistuu aikaisempaa heikommilla osaamisilla, koska korkeakoulujen tulospaineiden vuoksi kaikki opiskelijat on saatava etenemään opinnoissaan mahdollisimman nopeasti. Tämä johtaisi amk-tutkintojen validiuden heikkenemiseen suhteessa työmarkkinoihin ja pitkällä tähtäimellä murentaisi luottamusta ammattikorkeakoulujen tuottamaan koulutukseen. Tämä on uhkakuva, jonka tuskin kukaan haluaa realisoituvan.

Tulosperusteisuus korkeakoulurahoituksen lähtökohtana on tällä hetkellä trendikästä niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Tutkimustietoa aiheesta on rajoitetusti ja sitä tarvitaan kipeästi lisää niin kotimaan kamaralta kuin muista maista. Tulosperusteisuus on tuonut korkeakoulujärjestelmäämme lisää särmikyyttä ja mitattavuutta, mutta uhkakuvat on myös tärkeä hahmottaa. Suomalainen korkeakoululaitos on maailman luokkaa ja tähän suuntaan haluamme luonnollisesti kehittää sitä myös jatkossa.

Lähteet

Dougherty, K. & Reddy, V. 2011. The Impacts of State Performance Funding Systems on Higher Education Institutions: Research Literature Review and Policy Recommendations. CCRC Working Paper No. 37. New York, NY: Teachers College, Columbia University. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: https://ccrc.tc.columbia.edu/publications/impacts-state-performance-funding.html

Dougherty, K. & Reddy, V. 2013. Performance funding for higher education: What are the mechanisms? What are the impacts? ASHE Higher Education Report. Vol. 39(2), 109–124. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: https://doi.org/10.1002/aehe.20008

Dougherty, K., Jones, S., Lahr, H., Natow, R., Pheatt, L. & Reddy, V. 2014. Performance Funding for Higher Education: Forms, Origins, Impacts and Futures. The ANNALS of the American Academy of Political and Social Science. Vol. 655(1), 163–184. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: https://doi.org/10.1177/0002716214541042

Hillman, N., Fryar, A. & Crespin-Trujillo, V. 2018. Evaluating the Impact of Performance Funding in Ohio and Tennessee. American Educational Research Journal. Vol. 55(1), 144–170. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: https://doi.org/10.3102/0002831217732951

Hillman, N., Tandberg, D. & Fryar, A. 2015. Evaluating the impacts of “new” performance funding  in higher education. Educational Evaluation and Policy Analysis. Vol. 37(4), 501–519. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: https://doi.org/10.3102/0162373714560224

Hillman, N., Tandberg, D. & Gross, J. 2014. Performance funding in higher education: Do financial  incentives impact college completions? Journal of Higher Education. Vol. 85(6), 826–857. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: https://doi.org/10.1080/00221546.2014.11777349

Jongbloed, B. 2008. Performance-oriented Budgeting in Europe: Trends, Effects and Consequences. Zeitschrift fuer Hochschulentwicklung. Vol. 3(1), 1–18. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: https://research.utwente.nl/en/publications/performance-oriented-budgeting-in-europe-trends-effects-and-conse-2

Kettunen, J. 2016. The Performance-Based Funding Scheme of Universities. Management Dynamics in the Knowledge Economy. Vol. 4(1), 109–124. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: http://www.managementdynamics.ro/index.php/journal/article/view/151

Kivistö, J. 2014. Korkeakoulurahoitus. Teoksessa E. Pekkola, J. Kivistö & V. Kohtamäki, (toim.)   Korkeakouluhallinto: Johtaminen, talous ja politiikka, 198–224. Helsinki: Gaudeamus.

Kivistö, J. & Kohtamäki, V. 2015. Impacts of performance-based funding on higher education institutions: a literature review. Paper presented at the EAIR 37th Annual Forum 30.8.2018, Krems, Austria. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: https://www.researchgate.net/publication/281463975_Impacts_of_performance-based_funding_on_higher_education_institutions_A_literature_review

Kivistö, J. & Kohtamäki, V. 2016. Does Performance-Based Funding Work? Reviewing the Impacts of Performance-Based Funding on Higher Education Institutions. Teoksessa: R., Pritchard, A. Pausits & J.   Williams (eds.), Positioning Higher Education Institutions: From Here to There. Rotterdam: Sense Publishers. 215–226. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: https://doi.org/10.1007/978-94-6300-660-6_12

Laffont, J. & Martimort, D. 2002. The Theory of Incentives: The Principal-Agent Model. Princeton and Oxford: Princeton University Press. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: https://www.researchgate.net/publication/31737757_The_Theory_of_Incentives_The_Principal-Agent_Model_JJ_Laffont_D_Martimort

Lahr, H., Pheatt, L., Dougherty K., Jones, S., Natow, R. & Reddy, V. 2014. Unintended impacts of performance funding on community colleges in three states. New York, NY: Community College Research Center, Teachers College, Columbia University. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: https://ccrc.tc.columbia.edu/publications/unintended-impacts-performance-funding.html

Levačič, R. 2009. Teacher Incentives and Performance: An application of Principal-Agent Theory. Oxford Development Studies. Vol. 37 (1), 33–46. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: https://doi.org/10.1080/13600810802660844

Li, A. & Kennedy, A. 2018. Performance Funding Policy Effects on Community College Outcomes: Are Short-Term Certificates on the Rise? Community College Review. Vol. 46(1), 3–39. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: https://doi.org/10.1177/0091552117743790

Miller, T. 2016. Higher Education Outcomes-based Funding Models and Academic Quality. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: https://www.luminafoundation.org/files/resources/ensuring-quality-1.pdf

Opetus- ja kulttuuriministeriö. 2015. Ehdotus ammattikorkeakoulujen rahoitusmalliksi 2017 alkaen. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö. Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2015:18. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/75159

Opetus- ja kulttuuriministeriö. 2018. Ammattikorkeakoulu-uudistuksen arviointi. Loppuraportti. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2018:32. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-263-588-4

Pheatt, L., Lahr, H., Dougherty, K., Jones, S., Natow, R. & Reddy, V. 2014. Obstacles to the effective implementation of performance funding in community colleges in three states. New York, NY: Community College Research Center, Teachers College, Columbia University. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: https://ccrc.tc.columbia.edu/publications/obstacles-to-performance-funding-implementation.html

Pisár, P. & Šipikal, M. 2017. Negative Effects of Performance Based Funding of Universities: The Case of Slovakia. NISPAcee Journal of Public Administration and Policy. Vol. 10(2), 171–189. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: https://doi.org/10.1515/nispa-2017-0017

Pääkkönen, J. 2010. Koulutuksen markkinoilla – arvioita korkeakoulujen tehokkuuseroista ja niiden syistä. Valmisteluraportit 6. Helsinki: Valtion taloudellinen tutkimuskeskus. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-561-949-5

Salminen, H. & Ylä-Anttila, P. 2010. Ammattikorkeakoulujen taloudellisen ja hallinnollisen aseman uudistaminen. Selvityshenkilöiden raportti. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2010:23. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-485-968-4

Seuri, A. & Vartiainen, H. 2018. Yliopistojen rahoitus, kannustimet ja rakennekehitys. Talouspolitiikan arviointineuvoston taustaraportti. Helsinki: Talouspolitiikan arviointineuvosto. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: https://www.talouspolitiikanarviointineuvosto.fi/wordpress/wp-content/uploads/2018/01/Seuri_Vartiainen_2018-1.pdf

Umbricht, M., Fernandez, F. & Ortagus J. 2017. An Examination of the (Un)Intended Consequences of Performance Funding in Higher Education. Educational policy. Vol. 31(5), 643–675. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: https://doi.org/10.1177/0895904815614398

Vasikainen, S. 2014. Performance Management of The University Education Process. Oulu: University of Oulu. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: http://jultika.oulu.fi/files/isbn9789526206189.pdf

Zielele, F. 2013. European Trends in Performance-Oriented Funding. Teoksessa: S. Bergan, E. Egron-Polak, J. Kohler & L. Purse (eds.), Leadership and Governance in Higher Education – Handbook for Decision-makers and Administrators. Berlin: Raabe. 71-88. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: https://doi.org/10.1111/j.1468-2273.2011.00502.x

Kirjoittaja

Henna Eskonsipo-Bradshaw toimii kehittämispäällikkönä Lahden ammattikorkeakoulussa ja vuodesta 2019 alkaen jatko-opiskelijana Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulussa. Tämä julkaisu on osa väitöskirjan tutkimussuunnitelmaa ”Tulosperusteisen rahoitusmallin vaikutukset ammattikorkeakoulujen toimintaan”. Väitöskirjatutkimuksessa tutkitaan tuloksiin perustuvan rahoituksen (performance based funding) vaikutuksia suomalaisten ammattikorkeakoulujen toimintaan. Empiirisen aineiston avulla, ja päämies-agenttiteoria (principal agent theory) tutkimustyön teoreettisena viitekehyksenä, tutkimuksessa pureudutaan ammattikorkeakoulujen tuloksellisuuden kehittymiseen uuden rahoitusjärjestelmän myötä, korkeakoulujen tuloksellisuuseroihin ja niitä selittäviin tekijöihin, sekä tulosperusteisen rahoituksen sivuvaikutuksiin.

Artikkelikuva: https://pixabay.com/fi/photos/rahaa-kolikko-investoinnit-2724241/ (Pixabay Licence)

Julkaistu 22.5.2019


Viittausohje

Eskonsipo-Bradshaw, H. 2019. Tulosperusteinen ammattikorkeakoulurahoitus: korkeakoulujen sisäiset ja ulkoiset menestystekijät sekä rahoituksen sivuvaikutukset. LAMK RDI Journal. [Viitattu ja pvm]. Saatavissa:
http://www.lamkpub.fi/2019/05/22/tulosperusteinen-ammattikorkeakoulurahoitus:-korkeakoulujen-sisaiset-ja-ulkoiset-menestystekijat-seka-rahoituksen-sivuvaikutukset/

Etävastaanotto soveltuu tiheää seurantaa vaativan nuoren potilaan hoitoon

Hyvinvointi ja uudistava kasvu, LAMK Pro

Etävastaanottotoiminnan avulla voidaan tarjota asiakaslähtöisiä ja laadukkaita terveysalan palveluja, jotka edesauttavat potilaiden sitoutumista. Tässä artikkelissa esitellään etävastaanottotoimintaan liittyvää kehittämistä ja käyttökokeilua nuorten erikoissairaanhoidossa.

Kirjoittajat: Jenni Pietilä ja Taina Anttonen

Etäterveyspalvelut – avain hoitotyön kehittämiseen

Sähköinen asiointi on lupaava ratkaisu sosiaali- ja terveyspalvelujen vaikuttavuus- ja saatavuusongelmien korjaamiseksi. (Mäkinen & Jousimaa 2015, 1283.) Kansalaiset odottavat julkisilta palveluilta entistä enemmän. Nuorille julkisten palvelujen digitalisaatio on oletusarvo, ei ainoastaan lisä nykyisiin palveluihin. Suomalaisilla on tutkitusti EU-maiden paras digiosaaminen ja valmiudet julkisten sähköisten palvelujen käyttöön ovat hyvät. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2016, 4.) Etäpalvelut mahdollistavat paikasta riippumattomia ja kustannustehokkaita palveluja. Oikein toteutettuna ne ovat asiakaslähtöinen palvelukanava niin kunnille, julkisen hallinnon käyttöön, kuin valtion palveluntuottajille. (Valtiovarainministeriö 2015, 15.)

Sähköisten palveluiden käyttöönotto vaatii hallittua muutosta uusien toimintatapojen valmistelussa. Organisaatioiden tulee varata riittävät resurssit palvelujen kehittämisen lisäksi myös palvelujen käyttöönottoon, markkinointiin, käytettävyyteen ja käytön opastamiseen. (Vidico 2013, 31-32.) Ennen etävastaanottotoiminnan aloittamista tulee suunnittelutyö tehdä huolellisesti. Etävastaanotolle pitää olla selkeä tarve ja vastaanottojen osapuolet sekä yhteistyötahot tulee olla sovittuna. Ihanteellisessa tilanteessa sekä ammattilaiset, että potilaat ovat mukana toiminnan kehittämisessä. Myös henkilöstöresurssit ja kulut tulee arvioida. Näiden lisäksi toimintaa ohjaamaan tarvitaan toimintamalli tai prosessi. (Konttinen & Linervo 2018, 45.)

Kehittämistyön ohella riittävän koulutuksen järjestäminen ammattilaisille on toiminnan onnistumisen kannalta ensiarvoisen tärkeää (Reponen 2015, 1276). Henkilöstö tulee kouluttaa uusien osaamistarpeiden mukaisesti. Osaamistarpeet tuovat mukanaan usein myös uudentyyppisiä työtehtäviä ja –rooleja. Tämä tarkoittaa muutosta nykyisissä työtehtävissä, prosesseissa ja mahdollisesti organisaatiorakenteissa. (Sähköisten palveluiden kehittäminen: toimintamalli ja käsikirja 2013, 31-32.) Sähköisten terveyspalvelujen osaamista ei tulisi kehittää teknologia edellä, vaan käytettävän teknologian tulee olla tarkoituksenmukaista ja lisäarvoa tuottavaa. Terveysteknologia ja niihin liittyvät järjestelmät asettavat haasteensa, joten täydennyskoulutuksen tarve on jatkuvaa. Kehityksen myötä sairaanhoitajan työnkuvan odotetaan enenevissä määrin muuttuvan kohti potilaan omahoidon tukemista. Uusina rooleina nähdään potilaan kumppanina oleminen, valmentaminen ja mentorointi. (Kouri & Seppänen 2017, 46, 49-50.)

Selvityksissä on osoitettu etäpalvelujen tukevan potilaiden terveyttä, vähentävän terveydenhuollon kustannuksia ja parantavan palvelujen saatavuutta. Positiivisista kokemuksista ja teknologian kehityksestä huolimatta etäpalvelujen tehokkuus ja niiden saaminen käytäntöön herättävät myös epäilyä. Eräs epäily on toiminnan sovittaminen nykyiseen työvuorosuunnitteluun. (Flodgren ym. 2015, 6.) Terveydenhuollon etäpalvelujen hyöty on myös ekologinen. Lisäämällä etäpalveluja ja hyödyntämällä nykyistä enemmän terveydenhuollon teknologiaa, voidaan hiilijalanjälkeä vähentää. (Yellowlees ym. 2010, 232.)

Kehittämiskohteena Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän vakavasti ylipainoisten nuorten etävastaanottotoiminta

Pietilän (2019) ylemmän AMK-opinnäytetyön tarkoituksena oli kehittää etävastaanottotoiminta erikoissairaanhoidossa vakavasti ylipainoisille 13–16-vuotiaille nuorille. Kehittämishankeen tavoitteena oli luoda vaikuttava ja nuoren sitoutumista edistävä etävastaanottotoiminta perinteisten vastaanottokäytänteiden rinnalle. Moniammatillinen tiimi havaitsi, että vakavasti ylipainoisten nuorten sitoutuminen perinteiseen hoitopolkuun oli vaihtelevaa ja käyntejä peruuntui usein. Kustannukset peruuntumisista alkoivat muodostuvat suuriksi. Etävastaanoton käyttökokeilun avulla haluttiin selvittää, sitoutuvatko vakavasti ylipainoiset nuoret etävastaanottotoimintaan paremmin, kuin perinteisiin vastaanottokäynteihin. Moniammatillinen tiimi loi etävastaanottotoiminnalle hoitopolun yhteisöllisiä ideointimenetelmiä hyödyntäen; luotiin runko hoitopolulle ja suuntaviivat toiminnan sisällölle.

Käyttöönottokokeilu muodostui kehittämishankkeeksi, jonka kesto oli puoli vuotta. Vaikuttavuutta mitattiin ammattilaisille suunnatuilla fokusryhmähaastatteluilla kokeilun aikana ja sen päätyttyä. Haastatteluissa ammattilaiset nostivat esille hyvänä sen, että nuori tavattiin kasvotusten ennen etävastaanottotoiminnan aloittamista ja myös kokeilun tullessa päätökseen. Havaittiin myös, että kuuden kuukauden hoitopolun puolivälissä on suositeltavaa tavata nuori kasvokkain, jolloin kyettiin keskustelemaan myös vanhempien kanssa. Vanhemmilla on osallisuus nuoren elämäntapamuutoksen ylläpitoon.

Käyttöönottokokeilu osoitti etävastaanottotoiminnan vaikuttavaksi, asiakaslähtöiseksi, laadukkaaksi sekä ketteräksi hoitotyön muodoksi, erityisesti soveltuvan vakavasti ylipainoisten nuorten hoitoon. Etävastaanottotoiminta mahdollisti normaalia tiheämmät yhteydet nuoren kanssa sekä edesauttoi hoitopolkuun sitoutumista. Oleellista on, että sekä ammattilaisella, että nuorella on käytössään tarkoituksenmukaiset ja soveltuvat päätelaitteet.

Käyttöönottokokeilun aikana vahvistui myös käsitys siitä, että etävastaanottotoiminta edistää ammattilaisten erityisosaamista ja yksilövastuullista työnkuvaa. Etävastaanotto edellyttääkin muutosta perinteiseen käsitykseen hoitotyöstä. Etävastaanottotoiminnassa työ painottuu enemmän ohjaukseen, valmentamiseen, kannustajana toimimiseen sekä joustavuuteen työajansuunnittelussa.

Lopuksi

Käyttöönottokokeilu antaa vahvaa viitettä siihen, että etävastaanottotoiminta soveltuu myös laajempaan käyttöön lastentautien erikoissairaanhoidossa. Erityisen hyvin se soveltuu tilapäiseen, tiheämpää seurantaa vaativiin kontrolleihin kuten haavahoitoon ja diabetesvastaanottoon. Kehittyessään etävastaanottotoiminta edellyttää ammattilaisten työajan uudelleen organisointia ja täydennyskoulutusta, jotta uusi työnkuva muotoutuisi tarkoituksenmukaisella tavalla. Kehittämishankkeen arvioinnin perusteella voidaan todeta, että etävastaanottotoiminnasta on hyötyä sekä nuoren perheelle, organisaatiolle, että yhteiskunnalle kustannusten vähenemisen näkökulmasta.

Lähteet

Flodgren, G., Rachas, A., Farmer, AJ., Inzitari, M. & Shepperd S. 2015. Interactive telemedicine: effects on professional practice and health care outcomes (Review). The Cochrane database of systematic reviews. 2015 (9), p. CD002098. [Viitattu 24.4.2019]. Saatavissa: https://dx.doi.org/10.1002%2F14651858.CD002098.pub2

Konttinen, J. & Linervo, N. 2018. Etävastaanoton kehittäminen Pohjois-Karjalan Vaarakunnissa. YAMK opinnäytetyö. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu, sosiaali- ja terveysala. [Viitattu 24.4.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201804184947

Kouri, P. & Seppänen, J. 2017. eHealth osaamisvaateet terveysalan ammattikorkeakoulutuksessa. Finnish Journal of eHealth and eWelfare. Vol. 9 (1), 46-50. [Viitattu 24.4.2019]. Saatavissa: https://doi.org/10.23996/fjhw.60894

Mäkinen, R. & Jousimaa, J. 2015. Sähköisesti vai kasvokkain. Asiakkaalle nopeammat ja sujuvammat palvelut. Duodecim 2015. Vol. 131, 1279-1284.

Pietilä, J. 2019. Etävastaanottotoiminnan kehittäminen osaksi vakavasti ylipainoisten nuorten hoitopolkua. Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän lastentautien poliklinikan käyttökokeilun kuvaus. YAMK opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu, sosiaali- ja terveysala. Lahti. [Viitattu 25.4.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201905119221

Reponen, J. 2015. Terveydenhuollon sähköiset palvelut murroksessa. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 2015. Vol. 131(13), 1275-1276. [Viitattu 24.4.2019]. Saatavissa: http://www.terveysportti.fi/xmedia/duo/duo12323.pdf

Sosiaali- ja terveysministeriö. 2016. Digitalisaatio terveyden ja hyvinvoinnin tukena. Sosiaali- ja terveysministeriön digitalisaatiolinjaukset 2025. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. [Viitattu 25.4.2019]. Saatavissa:http:// http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/75526/JUL2016-5-hallinnonalan-ditalisaation-linjaukset-2025.pdf?sequence=1

Vidico. 2013. Sähköisten palveluiden kehittäminen: toimintamalli ja käsikirja. Osaaminen näkyväksi digitaalisilla sisällöillä. Hämeenlinna: Innopark Programmes Oy. [Viitattu 25.4.2019). Saatavissa: https://docplayer.fi/147547-Sahkoisten-palvelujen-kehittaminen.html

Valtiovarainministeriö. 2015. Etäpalvelujen käyttöönoton käsikirja. Helsinki: Valtionvarainministeriö. Valtiovarainministeriön julkaisu 44/2015. [Viitattu 24.4.2019]. Saatavissa: http://vm.fi/documents/10623/360844/Et%C3%A4palvelujen+k%C3%A4ytt%C3%B6%C3%B6noton+k%C3%A4sikirja/6644b47c-3b1f-4d80-9629-12d0e0a2b394

Yellowlees, P. M., Chorba, K., Burke Parish, M., Wynn-Jones, H. & Nafiz, N. 2010. Telemedicine Can Make Healthcare Greener. Telemedicine and e-Health. Vol 16 (2), 229-232. [Viitattu 24.4.2019]. Saatavissa: https://doi.org/10.1089/tmj.2009.0105

Kirjoittajat

Taina Anttonen, yliopettaja, Lahden ammattikorkeakoulu

Jenni Pietilä, ylempi AMK-opiskelija, Sosiaali- ja terveyspalvelujen digitalisaatio ja liiketoimintaosaaminen –koulutus, Lahden ammattikorkeakoulu

Tämä artikkeli on kirjoitettu osana ylempi AMK-koulutuksen opinnäytetyöprosessia.

Artikkelikuva: https://pixabay.com/fi/photos/tietokone-liiketoiminta-1149148/ (Pixabay Licence)

Julkaistu 22.5.2019

Viittausohje

Pietilä, J. & Anttonen, T. 2019. Etävastaanotto soveltuu tiheää seurantaa vaativan nuoren potilaan hoitoon. LAMK Pro. [Viitattu ja pvm]. Saatavissa: http://www.lamkpub.fi/2019/05/22/etavastaanotto-soveltuu-tiheaa-seurantaa-vaativan-nuoren-potilaan-hoitoon/


Tulosperusteinen rahoitus valtion ohjausmekanismina suomalaisissa ammattikorkeakouluissa

LAMK RDI Journal, Muut

Suomalainen korkeakoulukenttä on ollut merkittävien uudistuksien kohteena viime vuosina. Vuonna 2014 ammattikorkeakouluille lanseerattiin uusi tulosperusteinen rahoitusmalli, joka kansainvälisestikin vertaillen on poikkeuksellisen vahvasti tuloksiin perustuva. Aikaisemmin ammattikorkeakoulujen rahoitus perustui opiskelijoiden määrään ja koulutuksen kustannuksiin, mutta nyt automaattisia kassavirtoja ei ole, vaan valtion perusrahoitusta saadakseen korkeakoulujen on tehtävä tulosta eri indikaattoreilla. Uusi rahoitusmalli on tuonut mukanaan korkeakoulujen selvästi aikaisempaa kovemmat toiminnalliset ja taloudelliset paineet. Tilastot osoittavat, että ammattikorkeakoulujen tuloksellisuus on uuden rahoitusjärjestelmän myötä parantunut, mutta tutkimustietoa tarvitaan laajemmin siitä, millä tavoin tulosta on tehty, ja miten nykyinen rahoitusjärjestelmä vastaa siihen alun perin asetettuihin tavoitteisiin.

Kirjoittaja: Henna Eskonsipo-Bradshaw


Johdanto

Suomessa toteutettiin ammattikorkeakoulu-uudistus vuosina 2014-2015. ”Uudistuksen tavoitteena oli luoda lainsäädännölliset puitteet ja toiminnalliset edellytykset entistä vahvemmille ammattikorkeakouluille osaajien kouluttajina, alueellisen kilpailukyvyn rakentajina, työelämän uudistajina ja innovaatioiden kehittäjinä. — Ammattikorkeakoulujen rahoitus uudistettiin tukemaan nykyistä paremmin koulutuksen tavoitteita, kuten opetuksen ja tutkimuksen laadun parantamista” (OKM 2018a, 3). Osana ammattikorkeakoulu-uudistusta kaikki ammattikorkeakoulut osakeyhtiöitettiin, ja perusrahoituksen määräytymisperusteet uudistettiin uudistuksen ensimmäisessä vaiheessa. Vuoteen 2014 asti ammattikorkeakoulujen rahoitus muodostui valtion ja kuntien rahoitusosuudesta ja vuodesta 2015 alkaen vastuu perusrahoituksesta siirtyi valtiolle (OKM 2018a, 23-26). Opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa käytävät sopimusneuvottelut, ammattikorkeakoulujen ja ministeriön väliset sopimukset sekä tulosperusteinen rahoitusmalli ohjaavat nyt vahvasti ammattikorkeakoulujen toimintaa.

Rahoitus on korkeakoulujen ohjauksen keskeisin väline (Kivistö 2014, 198). Nykyisellään opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa ammattikorkeakoulujen perusrahoituksen jakamisesta ja tuloksiin perustuva rahoitusmalli on ministeriön merkittävin korkeakouluohjauksen työkalu (OKM 2018a, 45). Perinteisen kustannusperusteisen rahoituksen tilalle rakennetun rahoitusjärjestelmän tavoitteena on ohjata korkeakouluja ja ennen kaikkea tehostaa niiden toimintaa (Salminen & Ylä-Anttila 2010). Ammattikorkeakoulujen uusi rahoitusmalli on kansainvälisestikin vertaillen poikkeuksellisen vahvasti tuloksellisuuteen perustuva. Mallissa korostuvat vahvasti tutkintojen ja opintopisteiden määrä tärkeimpinä tuloksellisuuden mittareina ja lähtökohtaisesti on selvää, että tulosperusteinen rahoitusmalli on lisännyt ammattikorkeakoulujen tuloksellisuutta ja tehokkuutta (OKM 2018a, 77). 

Tulosperusteisen rahoituksen lähtökohdat ammattikorkeakouluissa

Korkeakoulurahoitus on julkishallinnon tärkeä työkalu ja ohjausmekanismi. Rahoituksella mahdollistetaan korkeakoulujen toiminta, ja sitä sääntelemällä ja kohdentamalla ohjataan korkeakouluja käyttäytymään halutulla tavalla ja tekemään tietynlaisia valintoja. (Kivistö 2014, 198) Myös poliittiset tavoitteet laitetaan käytäntöön julkisen rahoituksen kautta (Kettunen 2016, 113).

Päämies-agenttiteorian mukaisesti valtio ja korkeakoulut toimivat suhteessa, jossa valtio on päämies ja korkeakoulut sen agentteja (Kivistö 2007; Lane & Kivistö 2008). Teorian mukaisesti valtio pyrkii sopimuksien ja rahoituksen avulla varmistamaan, että korkeakouluagentit tuottavat toivottuja tuloksia (Ross 1973; Kivistö 2007; Lane & Kivistö 2008; Hillman ym. 2015; Hillman ym. 2018). Vaikka korkeakoulu-uudistuksen myötä ammattikorkeakoulut osakeyhtiöitettiin ja niistä tuli itsenäisiä oikeustoimihenkilöitä, valtio on edelleen ammattikorkeakoulujen suurin rahoittaja ja sitä kautta päämiehen roolissa. Teoreettisesti korkeakoulut voisivat hankkia ulkoista rahoitusta niin paljon, että ne eivät olisi enää resurssiriippuvaisia valtiosta, mutta käytännössä tämä on kuitenkin toisin. Päämiehenä valtio pyrkii sopimuksien ja rahoituksen avulla varmistamaan, että toivottuja tuloksia syntyy (Lane & Kivistö 2008; Hillman ym. 2015; Hillman ym. 2018). Taloudelliset kannustimet pyrkivät ohjaamaan sitä, millaisia nämä tulokset ovat (Jongbloed 2008; Seuri & Vartiainen 2018). Tulosperusteisen rahoituksen peruslähtökohtana on se, että organisaatiolle on luontaista toimia taloudellisten kannustimien mukaisesti ja maksimoida toimintaansa, sillä tätä kautta se saa enemmän rahaa ja turvaa itselleen paremman taloudellisen tilanteen (Dougherty & Reddy 2011). Tätä suhdetta kuvastaa vahva resurssiriippuvuus, joka korostuu erityisen vahvasti suomalaisten ammattikorkeakoulujen toiminnassa.

Korkeakoulujen perinteinen kustannuspohjainen rahoitusjärjestelmä perustui sisään otettavaan opiskelijamäärään ja koulutuksen kustannuksiin, eikä kannustanut korkeakouluja tehokkaaseen toimintaan, vaan pikemminkin kustannusten kasvattamiseen. Nyt ansaintalogiikka on muuttunut ja toiminnan tuloksia vahvasti korostamalla uudistetun ammattikorkeakoulujen rahoitusjärjestelmän tavoitteena on ohjata ja tehostaa korkeakoulujen toimintaa, lyhentää opiskeluaikoja, vähentää keskeyttäneiden opiskelijoiden määrää ja parantaa koulutuksen laatua. (Salminen &Ylä-Anttila 2010, 19) Automaattisia kassavirtoja ei enää ole, vaan 94% ammattikorkeakoulun perusrahoituksesta syntyy tehtyjen tuloksien kautta. Tuloksia mitataan useammalla eri rahoitusindikaattorilla ja perusrahoitus korkeakoulujen kesken jaetaan niin, että keskimääräistä tuloksellisemmat, tehokkaammat ja vaikuttavammat korkeakoulut saavat enemmän rahaa (OKM 2015, 10).

Kuva 1. Ammattikorkeakoulujen rahoitusmalli vuodesta 2017 alkaen (OKM 2018b)

Tuloksiin perustuva rahoitusmalli on korkeakoulujen käytössä yhä useammissa eri maissa (Jongbloed 2008; Ziegele 2013; Kivistö & Kohtamäki 2015, 2016). Ammattikorkeakoulujen nykyinen tuloksiin perustuva rahoitusmalli perustuu kansainvälisestikin vertaillen kuitenkin poikkeuksellisen vahvasti korkeakoulujen tekemiin tuloksiin. Monissa muissa maissa tuloksiin perustuvan rahoituksen osuus on vain osa koko korkeakoulun perusrahoituksesta. Esimerkiksi Tanskassa 60% ja Alankomaissa vain 27-32% rahoituksesta perustuu tuloksiin ja loput rahoituksesta tulevat muiden rahoitusmekanismien kautta (Ziegele 2013; Kivistö & Kohtamäki 2016). Amerikassa käytännöt vaihtelevat eri osavaltioissa pienemmistä tulosperusteisuusosuuksista vähän suurempiin (Hillman ym. 2018).

Suomalaisissa yliopistoissa on käytössä ammattikorkeakoulujen kaltainen rahoitusmalli, joskin erilaisilla indikaattoreilla ja painotuksilla. Ammattikorkeakoulujen rahoitusmittareiden painotus on erittäin vahvasti koulutustehtävässä ja selvästi tärkeämmät rahoitusindikaattorit ovat suoritettujen tutkintojen määrä (40% koko rahoituksesta) sekä 55 opintopistettä lukuvuoden aikana suorittaneiden opiskelijoiden määrä (23% koko rahoituksesta). Yliopistopuolella tutkimustoiminta korostuu vahvemmin ja rahoituksen painotukset on jaettu tasaisemmin useammille eri tehtäville ja indikaattoreille. Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen rahoituksen erona on myös se, että yliopistopuolella tulosperusteisen rahoituksen osuus on 72%, mikä on huomattavasti vähemmän kuin ammattikorkeakouluissa (OKM 2018b). Kokonaisuudessaan ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen tehtävät ovat erilaiset (Ammattikorkeakoululaki 932/2014, Yliopistolaki 558/2009). Tulosperusteiseen rahoitukseen liittyvää tutkimustietoa on yliopistopuolelta saatavilla jonkin verran, mutta ammattikorkeakoulupuolelta tieto on vähäistä ja siksi ammattikorkeakoulukentän laajempi tutkiminen aiheen tiimoilta tukisi koko suomalaisen korkeakoulujärjestelmän kehittämistä (Kettunen 2016; Seuri &Vartiainen 2018).

Niin suomalaisten ammattikorkeakoulujen kuin yliopistojenkin tulosperusteista rahoitusmallia on muutettu ja kehitetty lyhyen historian aikana. Yliopistojen rahoitusmalli on kompleksinen ja siihen on vuosien kuluessa tuotu uusia elementtejä paikkaamaan ei niin onnistunutta mallia (Melin ym. 2015). Myös ammattikorkeakoulujen laskentakriteereitä on uudistettu. Ammattikorkeakoulujen alkuperäistä tulosperusteista rahoitusmallia päivitettiin ministeriön toimesta vuonna 2017 ja seuraava uudistus astuu voimaan sopimuskaudelle 2021-2024. Miksi mallia on tarpeen muuttaa enemmän ja vähemmän säännöllisesti – onko tuloksien saturaatiopiste saavutettu ja tuloskehitykseen kaivataan uutta spurttia, vai piileekö taustalla jotain muuta?

Tulosperusteinen rahoitus ja ammattikorkeakoulujen tuloskehitys

Tulosperusteisen rahoituksen vaikutuksia korkeakoulujen tuloksellisuuteen on tutkittu kansainvälisesti. Monet tutkimukset osoittavat, että tuloksiin pohjautuva rahoitus on pääsääntöisesti epäonnistunut korkeakoulujen tuloksien parantamisessa. Lyhyellä tähtäimellä tulosperusteinen rahoitus voi parantaa aikaansaannoksia ja lisätä korkeakoulujen tulosvastuullisuutta, mutta useampien, pääsääntöisesti amerikkalaisten tutkimuksien mukaisesti, se ei kuitenkaan juuri paranna korkeakoulujen tuloksia ja tehokkuutta (Jongbloed 2008; Dougherty & Reddy 2013; Sandford & Hunter 2013; Tandberg & Hillman 2013; Hillman ym. 2014; Lahr ym. 2014; Ruthford & Rabovsky 2014; Hillman ym. 2015; Kivistö & Kohtamäki 2015, 2016; Pisár & Šipikal 2017; Hillman ym. 2018). Esimerkiksi Indianan osavaltiossa tulosperusteinen rahoitus ei ole kasvattanut tutkintojen määrää, vaan sen sijaan esimerkiksi tiukentanut opiskelijavalintaa (Umbricht ym. 2017).

Huomioitavaa näissä tutkimustuloksissa on kuitenkin se, että niissä valtioissa ja osavaltioissa, joissa aiheeseen liittyvää tutkimustyötä on tehty aktiivisesti, tuloksiin sidotun rahoituksen osuus on verrattain pieni suhteessa koko korkeakoulun perusrahoitukseen (Kivistö & Kohtamäki 2016). Jotta tuloksiin pohjautuvan rahoituksen todellisesta toimivuudesta ja sen sivuvaikutuksista saadaan painavaa näyttöä, enemmän tutkimustietoa tarvitaankin sellaisista korkeakoulujärjestelmistä, joiden perusrahoitus on vahvasti tuloksiin perustuva, kuten esimerkiksi Suomessa (Dougherty ym. 2014; Rutherford & Rabovsky 2014). Koska suomalaisten ammattikorkeakoulun rahoitus perustuu erittäin vahvasti korkeakoulujen tekemiin tuloksiin, tuloksien tekeminen, ja ennen kaikkea tutkintojen ja opintopisteiden tuottaminen, on talouden näkökulmasta elintärkeää yksittäiselle ammattikorkeakoululle. Korkeakoulujen resurssiriippuvuus valtion rahoituksesta korostuu Suomessa erityisen vahvasti myös siksi, että Suomessa ei ole käytössä tutkintomaksuja (Kettunen 2016). Suomessa ainoastaan pieni opiskelijaryhmä, EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevat ulkomaalaiset opiskelijat, maksavat opinnoistaan. 

Toisin kuin kansainvälisissä tutkimustuloksissa, Suomessa tulosperusteinen rahoitus on vaikuttanut tuloksien kehittymiseen positiivisesti. Tämä juontaa mitä luultavammin juurensa siitä, että toisin kuin monissa muissa maissa, Suomessa tuloksiin perustuvan rahoituksen osuus perusrahoituksesta on erittäin merkittävä. Huolimatta siitä, että ammattikorkeakoulujen kokonaisrahoitus on vuosina 2012-2018 laskenut huimat 19%, ammattikorkeakoulujen tulossuunta on ollut nousujohteinen ja esimerkiksi tutkintoja suoritetaan henkilöstömäärään suhteutettuna aikaisempaa enemmän (OKM 2018a, 26). Kokonaisuudessaan ammattikorkeakoulujen tuloksellisuus on kehittynyt jo ennen rahoitusmalliuudistusta vuodesta 2010 alkaen, jolloin erityisesti tutkintojen määrä lähti kasvamaan, kun korkeakoulujen toimintaa alettiin jo etukäteen ohjata tulosperusteisen rahoitusmallin suuntaan. Huomionarvoista on kuitenkin se, että vuoden 2015 jälkeen tuloksellisuus ei ole enää noussut ja vuoteen 2016 sen kehitys on taittunut johtuen suoritettujen tutkintojen laskusta. (OKM 2018a, 39-40) Tästä herääkin väistämättä kysymys siitä, kuinka kauan tuloskehitys voi ylipäätään jatkua, onko luonnolliset keinot tulosten kasvattamiseen käytetty, ja pystytäänkö rahoitusmallia päivittämällä saavuttaman lisää toivottua tehokkuutta.

Seurin ja Vartiaisen tutkimus (2018) yliopistopuolta osoittaa, että myös suomalaisissa yliopistoissa tulokset ovat parantuneet tulosperusteisen rahoituksen myötä. Yliopistojen tuottavuus on parantunut kaikilla mittareilla erilaisista haasteista, sivuvaikutuksista ja koulutuksen rahoitusleikkauksista huolimatta. Tämä ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen samansuuntainen tuloskehitys osoittaa, että suomalainen korkeakoululaitos on kokonaisuudessaan tehokas ja se on pystynyt vastaamaan tulosperusteisen rahoituksen taloudellisiin kannustimiin (Arene 2016).

Toinen tärkeä ammattikorkeakoulujen tuloksellisuuteen kytkeytyvä kysymys on korkeakoulujen tuloksellisuuserot. Ammattikorkeakoulujen tuloksellisuuseroja pystytään tarkastelemaan valtakunnallisen raportoinnin ja rahoitusmittarituloksien kautta, mutta syitä sille, miksi toiset pärjäävät paremmin kuin toiset, ei juuri tiedetä.  Tuloksiin perustuvan rahoituksen myötä korkeakoulujen rahoituspaineet ja korkeakoulujen välinen kilpailu kasvaa (Jongbloed 2008, 13). Ammattikorkeakoulujen vaikeudet tehdä valtion toivomaa tulosta ovat tuoneet tullessaan ammattikorkeakoulujen sisäiset yt-neuvottelut, jossa yt-neuvottelut juontavat hyvin selkeästi organisaation heikoista tuloksista rahoitusindikaattoreissa ja sitä kautta vähenevästä valtion rahoituksesta. Mitä toiset korkeakoulut ovat tehneet menestyksensä eteen? Mitkä sisäiset ja ulkoiset tekijät ylipäätään saattavat selittää menestymisiä ja epäonnistumisia rahoitusmittelössä?

Tutkimusta tarvitaan kansallisesti ja kansainvälisesti

Uusi rahoitusjärjestelmä on muokannut korkeakoulujen toimintakenttää ja toimintatapoja Suomessa. Äärimmäisen vahva tulosperustaisuus korkeakoulurahoituksessa on haastanut ammattikorkeakouluja kilpailemaan ja uusiutumaan ja se on saanut aikaan tehokkuuden ja tuottavuuden parantumista – toisin kuin monissa muissa maissa. Muissa maissa tuloksellisuuteen pohjautuvan rahoituksen osuus on usein huomattavasti pienempi ja siksi kansainvälisesti katsottuna enemmän tutkimustietoa kaivataan erityisesti sellaisista korkeakoulujärjestelmistä, joiden perusrahoitus on vahvasti tuloksiin perustuva (Dougherty ym. 2014; Rutherford & Rabovsky 2014). Tulosperusteisen rahoituksen vaikutuksista on tehty jonkin verran kansallista ja kansainvälistä tutkimusta, mutta huomioiden, että ammattikorkeakoulujen tulosperusteinen rahoitus muodostaa 94% koko ammattikorkeakoulujen perusrahoituksesta, on AMK-sektori erityisen tärkeä tutkimuskohde Suomessa (Kettunen 2016, 122).

Työ- ja elinkeinoelämällä on aito tarve ammatillisesti orientoituneelle ja korkeakoulutetulle työvoimalle. Vastakseen näihin tarpeisiin ja tulevaisuuden haasteisiin, sekä Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visioon laadukkaammasta, vaikuttavammasta ja kansainvälisemmästä suomalaisesta korkeakoulu- ja tutkimusjärjestelmästä 2030, suomalainen maailman luokan korkeakoululaitos tarvitsee ennakoitavissa olevat toiminnalliset ja taloudelliset puitteet sekä riittävät resurssit (Arene 2016: 5). Suomen korkeakoulujärjestelmän kannalta on äärimmäisen tärkeä selvittää, onko tulosperusteinen rahoitusmalli johdonmukainen suhteessa niihin tavoitteisiin, joita sille on asetettu (Seuri & Vartiainen 2018). Tärkeää on myös selvittää, miten muut onnistuneen rahoituksen mittarit, kuten rahoituksen strateginen ja kannustinperusteinen orientoituminen sekä esimerkiksi sen kyky tukea korkeakoulujen pitkän tähtäimen suunnittelua, toteutuvat (Arnhold yms. 2018). Mihin korkeakoulut panostavat nyt erityisesti, ja mikä on mahdollisesti jäänyt vähemmälle huomiolle?

Lähteet

Ammattikorkeakoululaki 932/2014. Finlex.[Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa:   
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2014/20140932

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene. 2016. Kohti maailman parasta korkeakoululaitosta.  Arenen rakenteellisen kehittämisen työryhmän raportti. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: https://drive.google.com/file/d/0Bz7GodyqOUp7TnBRVi1jdXRENms/view

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene. 2018. Ammattikorkeakoulujen rahoitusvaikutukset  selvitettävä. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: http://www.arene.fi/uutiset/amk-rahoitusmallin-vaikutukset-selvitettava/   

Arnhold, N., Kivistö, J., Vossensteyn, H., Weaver, Jason, A. & Ziegele, F. 2018. Focus on performance – World Bank support to higher education in Latvia: System-level funding (English). Washington, D.C.: World Bank Group. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: http://documents.worldbank.org/curated/en/698651524226762400/System-level-funding

Bryman A. & Bell E. 2011. Business Research Methods. Third edition. Oxford: Oxford University Press.

Cai, Y. 2018. What drives the choices of mixed methods in higher education research? Teoksessa: E. Pekkola, J. Kivistö, V. Kohtamäki, Y. Cai & A. Lyytinen. Theoretical and Methodological Perspectives on Higher Education Management and Transformation. An advanced reader for PhD students. Tampere: Tampere University Press. 29–50.

Creswell, J. 2009. Research design. Qualitative, quantitative and mixed methods approaches. Third edition. London: Sage Publications.

Creswell, J. & Tashakkori, A. 2007. Exploring the Nature of Research Questions in Mixed Methods Research. Journal of Mixed Methods Research. Vol. 1(3), 207-211. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: https://doi.org/10.1177/1558689807302814

Dougherty, K. & Reddy, V. 2011. The Impacts of State Performance Funding Systems on Higher Education Institutions: Research Literature Review and Policy Recommendations. New York, NY: Teachers College, Columbia University. CCRC Working Paper No. 37. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: https://ccrc.tc.columbia.edu/publications/impacts-state-performance-funding.html

Dougherty, K. & Reddy, V. 2013. Performance funding for higher education: What are the mechanisms? What are the impacts? ASHE Higher Education Report. Vol. 39(2), 109–124. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: https://doi.org/10.1002/aehe.20008

Dougherty, K., Jones, S., Lahr, H., Natow, R., Pheatt, L. & Reddy, V. 2014. Performance Funding for Higher Education: Forms, Origins, Impacts and Futures. The ANNALS of the American Academy of Political and Social Science. Vol. 655(1), 163–184. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: https://doi.org/10.1177/0002716214541042

Hillman, N., Fryar, A. & Crespin-Trujillo, V. 2018. Evaluating the Impact of Performance Funding in Ohio and Tennessee. American Educational Research Journal. Vol. 55(1), 144–170. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: https://doi.org/10.3102/0002831217732951

Hillman, N., Tandberg, D. & Fryar, A. 2015. Evaluating the impacts of “new” performance funding  in higher education. Educational Evaluation and Policy Analysis. Vol. 37(4), 501–519. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: https://doi.org/10.3102/0162373714560224

Hillman, N., Tandberg, D. & Gross, J. 2014. Performance funding in higher education: Do financial  incentives impact college completions? Journal of Higher Education. Vol. 85(6), 826–857. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: https://doi.org/10.1080/00221546.2014.11777349

Jongbloed, B. 2008. Performance-oriented Budgeting in Europe: Trends, Effects and Consequences. Zeitschrift fuer Hochschulentwicklung. Vol. 3(1), 1–18. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: https://research.utwente.nl/en/publications/performance-oriented-budgeting-in-europe-trends-effects-and-conse-2

Kettunen, J. 2016. The Performance-Based Funding Scheme of Universities. Management Dynamics in the Knowledge Economy. Vol. 4(1), 109–124. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: http://www.managementdynamics.ro/index.php/journal/article/view/151

Kivistö, J. 2007. Agency Theory as a Framework for the Government-University Relationship. Tampere: University of Tampere. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: http://tampub.uta.fi/handle/10024/67724

Kivistö, J. 2014. Korkeakoulurahoitus. Teoksessa: E. Pekkola, J. Kivistö & V. Kohtamäki, (toim.)  Korkeakouluhallinto: Johtaminen, talous ja politiikka. Helsinki: Gaudeamus. 198–224.

Kivistö, J. & Kohtamäki, V. 2015. Impacts of performance-based funding on higher education institutions: a literature review. Paper presented at the EAIR 37th Annual Forum 30.8.2018, Krems, Austria. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: https://www.researchgate.net/publication/281463975_Impacts_of_performance-based_funding_on_higher_education_institutions_A_literature_review

Kivistö, J. & Kohtamäki, V. 2016. Does Performance-Based Funding Work? Reviewing the Impacts of Performance-Based Funding on Higher Education Institutions. Teoksessa: R. Pritchard, A. Pausits & J. Williams (eds.), Positioning Higher Education Institutions: From Here to There. Rotterdam: Sense Publishers. 215–226. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: https://doi.org/10.1007/978-94-6300-660-6_12

Laffont, J. & Martimort, D. 2002. The Theory of Incentives: The Principal-Agent Model. Princeton and Oxford: Princeton University Press. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: https://www.researchgate.net/publication/31737757_The_Theory_of_Incentives_The_Principal-Agent_Model_JJ_Laffont_D_Martimort

Lahr, H., Pheatt, L., Dougherty K., Jones, S., Natow, R. & Reddy, V. 2014. Unintended impacts of performance funding on community colleges in three states. New York, NY: Community College Research Center, Teachers College, Columbia University. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: https://ccrc.tc.columbia.edu/publications/unintended-impacts-performance-funding.html

Lane, J. & Kivistö, J. 2008. Interests, Information, and Incentives in Higher Education: Principal-Agent Theory and Its Potential Applications to the Study of Higher Education Governance. Teoksessa: J. C. Smart (ed.), Higher Education: Handbook of theory and research, Vol. 23. Dordrecht, The Netherlands: Springer. 141–179. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: https://doi.org/10.1007/978-1-4020-6959-8_5

Levačič, R. 2009. Teacher Incentives and Performance: An application of Principal-Agent Theory. Oxford Development Studies. Vol. 37 (1), 33–46. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: https://doi.org/10.1080/13600810802660844

Li, A. & Kennedy, A. 2018. Performance Funding Policy Effects on Community College Outcomes: Are Short-Term Certificates on the Rise? Community College Review. 46(1), 3–39. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: https://doi.org/10.1177/0091552117743790

Melin, G., Zuijdam, F., Good B., Angelis, J. & Zegel, S. 2015. Towards a Future Proof System for Higher Education and Research in Finland. Helsinki: Opetus ja -kulttuuriministeriö. Opetus- ja kulttuurinimisteriön julkaisuja 2015:1. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/75119

Miller, T. 2016. Higher Education Outcomes-based Funding Models and Academic Quality.
[Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: https://www.luminafoundation.org/files/resources/ensuring-quality-1.pdf

Opetus- ja kulttuuriministeriö. 2015. Ehdotus ammattikorkeakoulujen rahoitusmalliksi 2017 alkaen. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö. Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2015:18. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/75159

Opetus- ja kulttuuriministeriö. 2018a. Ammattikorkeakoulu-uudistuksen arviointi. Loppuraportti. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2018:32. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-263-588-4

Opetus- ja kulttuuriministeriö. 2018b. Ammattikorkeakoulujen rahoitusmalli 2017 alkaen. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: https://minedu.fi/documents/1410845/4392480/amk_rahoitusmalli_2017.pdf/

Pheatt, L., Lahr, H., Dougherty, K., Jones, S., Natow, R. & Reddy, V. 2014. Obstacles to the effective implementation of performance funding in community colleges in three states. New York, NY: Community College Research Center, Teachers College, Columbia University. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: https://ccrc.tc.columbia.edu/publications/obstacles-to-performance-funding-implementation.html

Pisár, P. & Šipikal, M. 2017. Negative Effects of Performance Based Funding of Universities: The Case of Slovakia. NISPAcee Journal of Public Administration and Policy. Vol. 10(2), 171–189. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: https://doi.org/10.1515/nispa-2017-0017

Pääkkönen, J. 2010. Koulutuksen markkinoilla – arvioita korkeakoulujen tehokkuuseroista ja niiden syistä. Helsinki: Valtion taloudellinen tutkimuskeskus. Valmisteluraportit 6. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-561-949-5

Ross, S. 1973. The Economic Theory of Agency: The Principal’s Problem. American Economic Review. Vol. 63(2), 134–139. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: https://www.researchgate.net/publication/4721698_The_Economic_Theory_of_Agency_The_Principal’s_Problem

Rutherford, A. & Rabovsky, T. 2014. Evaluating impacts of performance funding policies on
student outcomes in higher education. The ANNALS of the American Academy of Political and Social Science. Vol. 655(1), 185–208. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: https://doi.org/10.1177/0002716214541048

Sandford, D. & Hunter, J. 2013. Impact of Performance-funding on Retention and Graduation Rates. Education Policy Analysis Archives. Vol. 19(33), 1–26. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: http://dx.doi.org/10.14507/epaa.v19n33.2011

Salminen, H. & Ylä-Anttila, P. 2010. Ammattikorkeakoulujen taloudellisen ja hallinnollisen aseman uudistaminen. Selvityshenkilöiden raportti. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2010:23. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-485-968-4

Seuri, A. & Vartiainen, H. 2018. Yliopistojen rahoitus, kannustimet ja rakennekehitys. Talouspolitiikan arviointineuvoston taustaraportti. Helsinki: Talouspolitiikan arviointineuvosto. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: https://www.talouspolitiikanarviointineuvosto.fi/wordpress/wp-content/uploads/2018/01/Seuri_Vartiainen_2018-1.pdf

Tandberg, D. & Hillman, N. 2013. State Performance Funding for Higher Education: Silver Bullet of Red Herring? WISCAPE POLICY BRIEF. Madison, WI: University of Wiscosin-Madison, Wiscosin Center for the Advancement of Postsecondary Education. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: https://wiscape.wisc.edu/wiscape/publications/policy-briefs/pb018

Tight, M. 2012. Researching Higher Education. Maidenhead: McGraw-Hill Education.

Umbricht, M., Fernandez, F. & Ortagus J. 2017. An Examination of the (Un)Intended Consequences of Performance Funding in Higher Education. Educational policy. Vol. 31(5), 643–675. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: https://doi.org/10.1177/0895904815614398

Vasikainen, S. 2014. Performance Management of The University Education Process. Oulu: University of Oulu. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: http://jultika.oulu.fi/files/isbn9789526206189.pdf

Yliopistolaki 558/2009. Finlex. [Viitattu 3.10.2018] Saatavissa: https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2009/20090558.

Zielele, F. 2013. European Trends in Performance-Oriented Funding. Teoksessa: S. Bergan, E. Egron-Polak, J. Kohler & L. Purse (eds.), Leadership and Governance in Higher Education – Handbook for Decision-makers and Administrators. Berlin: Raabe. 71-88. [Viitattu 3.10.2018]. Saatavissa: https://doi.org/10.1111/j.1468-2273.2011.00502.x

Kirjoittaja

Henna Eskonsipo-Bradshaw toimii kehittämispäällikkönä Lahden ammattikorkeakoulussa ja vuodesta 2019 alkaen jatko-opiskelijana Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulussa. Tämä artikkeli on osa väitöskirjan tutkimussuunnitelmaa ”Tulosperusteisen rahoitusmallin vaikutukset ammattikorkeakoulujen toimintaan”. Väitöskirjatutkimuksessa tullaan tutkimaan tuloksiin perustuvan rahoituksen (performance based funding) vaikutuksia suomalaisten ammattikorkeakoulujen toimintaan. Empiirisen aineiston avulla, ja päämies-agenttiteoria (principal agent theory) tutkimustyön teoreettisena viitekehyksenä, tutkimuksessa pureudutaan ammattikorkeakoulujen tuloksellisuuden kehittymiseen uuden rahoitusjärjestelmän myötä, korkeakoulujen tuloksellisuuseroihin ja niitä selittäviin tekijöihin, sekä tulosperusteisen rahoituksen sivuvaikutuksiin.

Artikkelikuva: https://pxhere.com/en/photo/451792 (CC0)

Julkaistu 20.5.2019

Viittausohje

Eskonsipo-Bradshaw, H. 2019. Tulosperusteinen rahoitus valtion ohjausmekanismina suomalaisissa ammattikorkeakouluissa. LAMK RDI Journal. [Viitattu ja pvm]. Saatavissa:
http://www.lamkpub.fi/2019/05/20/tulosperusteinen-rahoitus-valtion-ohjausmekanismina-suomalaisissa-ammattikorkeakouluissa/


Hyvinvointialan ekosysteemin kehittämiseen vaikuttavia tekijöitä

Hyvinvointi ja uudistava kasvu, LAMK Pro

Sosiaali- ja terveysalan nykyinen palvelutuotantorakenne ja -järjestelmä eivät vastaa tulevaisuuden tarpeisiin. Toimiva palvelutuotanto ja -järjestelmä edellyttävät monimuotoisuutta yritystoiminnassa. Yhteistyö julkisen, yksityisen sekä kolmannen sektorin toimijoiden välillä on kehittämisen arvoinen vaihtoehto innovatiivisten ratkaisujen syntymiselle. Tässä artikkelissa käsitellään tekijöitä, jotka vaikuttavat hyvinvointialan ekosysteemin kehittämiseen hyvinvointialalla.

Kirjoittajat: Pia Rosenberg ja Taina Anttonen

Myönteisyys pienyrittäjyyteen hyvinvointialalla

Työ- ja elinkeinoministeriö laati strategisen ohjelman jo vuonna 2009 hyvinvointialan kehittämiseksi. Ohjelman tavoitteita selvitettäessä päädyttiin määrittelemään hyvinvointiala- käsitteenä tarkoittamaan nimenomaan sosiaali- ja terveyspalveluja (Työ- ja elinkeinoministeriö 2015, 4.) Määritelmän lisäksi ja laajasti ajateltuna hyvinvointialaan kuuluvat myös hyvinvointi- ja terveysteknologia (Kolehmainen ym. 2016, 160).

Hyvinvoinnin mittarit ovat subjektiivisia, mutta hyvinvointiyhteiskunnan perusta on nimenomaan hyvinvoinnin edistämisessä. Kansalaisten hyvinvointi luo edellytyksiä yhteiskunnan kilpailukyvylle. Julkinen sektori voi toiminnallaan edistää hyvinvoinnin kasvua muun muassa arvioimalla markkinoiden ja julkistalouden keskinäistä työnjakoa. (Pohjola 2018.) Start up-yritysten kehitys näyttäytyy myönteisenä. Suomeen tarvitaan lisää uudentyyppisiä ja erilaisia yrityksiä, joilla kasvun lähteenä ovat liiketoimintaosaaminen, laatu ja brandäys. (Järventaus & Kekäläinen 2018, 22, 25.) Toimivat markkinat luovat pohjan hyvinvointialan ekosysteemille ja julkisella sektorilla on mahdollisuus vaikuttaa niihin edellytyksiin, jotka ovat elintärkeitä pienille yrityksille (Salo 2018).

Luonnosta mallia liiketoimintaekosysteemiin

Tulevaisuuden liiketoiminta muuttuu ekosysteemisempään suuntaan. Ekosysteeminen ajattelu perustuu luontoon. Taloudellisen kehityksen ja biologisen evoluution väliset yhtäläisyydet luovat uudenlaista lähestymistapaa ekosysteemiajatteluun. Yritysmaailmassa yhteistoiminnallisuutta voidaan tulkita esimerkiksi niin, että suuryritykset ajavat toiminnallaan alihankkijat ahtaalle. Alihankkijoiden lopettaessa toimintansa, suuryrityksillekin koituu toimintavaikeuksia. (Harakka 2014, 32, 34; Hytti & Ruusunen 2016, 27.) Strategisesti keskeisessä asemassa oleva yritys saa hyötyä siitä, että se jakaa osan kehittämisvastuusta muille ekosysteemin toimijoille (Apilo ym. 2014, 36). Keskinäinen yhteistyö sosiaalisissa systeemeissä on eteenpäin vievä voima. Parhaimmillaan symbioottiset suhteet eri toimijoiden välillä aikaansaavat yhteiskehittymistä. Yhteiskehittymistä arvioitaessa toimintaympäristön moninaisuus on otettava laajemmin huomioon. Ei riitä, että tarkastellaan pelkästään taloudellisia, poliittisia, teknologisia ja sosiaalisia tekijöitä. (Juuti & Luoma 2009, 119-120.)

Sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisessa korostuu yhteistyön tekeminen. Julkinen, yksityinen ja kolmas sektori tekevät aiempaa enemmän yhteistyötä ja selkiinnyttävät työnjakoa esimerkiksi vanhuspalveluissa. Varsinkin pienille ja keskisuurille yrityksille yhteistyö on tärkeää yrityksen tulevaisuuden kannalta. (Vesterinen 2011, 35.) Sosiaali- ja terveysministeriön (2012, 5-7, 9) mukaan kunnat ovat lisänneet sosiaali- ja terveyspalvelujen hankkimista yksityiseltä sektorilta. Kilpailun syntyminen edellyttää, että palveluntuottajia on riittävästi ja toiminta on monimuotoista. Mikäli suurten toimijoiden osuus palvelutuotannossa kasvaa merkittävästi, mikroyrityksille ilmaantuu paineita kilpailutusprosessissa. Mikroyritykset tarvitsevat erilaisia yhteistyö- ja verkostomalleja, jotta ne selviäisivät kilpailutuksessa.

Ekosysteemin kehittämiseen vaikuttavia tekijöitä

Rosenberg (2019, 40-43) tarkastelee ylempi AMK-opinnäytetyön kehittämishankkeessa hyvinvointialalla toimivia yrittäjiä Päijät-Hämeessä. Hyvinvointialan pienyrittäjien palveluntuottajista muodostettiin kolme strategista ryhmää. Ryhmien muodostamisessa käytettiin kriteereinä yrityksen palveluvalikoimaa ja toiminta-aluetta. Hyvinvointialan yrittäjät osallistuivat yksilölliseen teemahaastatteluun (n=4). Haastattelurungossa oli neljä teemaa: yrityksen lähtökohdat ja tausta yrityksen perustamiselle, yrityksen sosiaaliset ja infrastrukturaaliset kontaktit, verkostoituminen ja yhteistyön eri muodot sekä yrityksen tulevaisuuden näkymä sosiaali- ja terveysalan rakenneuudistuksessa. Haastattelujen tuloksena on, että hyvinvointialan pienyrittäjien asenne verkostoitumiseen on myönteinen. Yhteistyö toisten yrittäjien kanssa koettiin pääsääntöisesti myönteisenä. Yhteistyötä haluttiin tehdä saman kokoisten yritysten kanssa, isot yritykset koettiin epävarmoiksi yhteistyökumppaneiksi muun muassa työntekijöiden vaihtuvuuden vuoksi. Lisäksi haastateltavat pohtivat palvelujen laatua, jaettua vastuuta sekä sairaanhoidollisesta seurantaa. (Rosenberg 2019, 65-66.)

Valkokari ym. (2014, 6) esittävät, että verkostossa toimivat yritykset edustavat usein joko samaa toimialaa tai ainakin sivuavat toinen toistensa toimintakenttää. Toiminnan kehittämiseksi ja tehostumiseksi on mahdollista siirtyä toimintamalliin, jossa kaikkia toimijoita yhdistää integraattori. Rosbergin (2019) kehittämishankkeessa palveluintegraattoriksi asemoitiin Päijät-Hämeen hyvinvointipalvelujen kehitys ry (PalveluSantra). PalveluSantra koordinoi palveluntuottajarekisteriä ja neuvoo jäsenyrityksiä. Olemassa olevat rakenteet kuten tiedotusjärjestelmä toimivat vuorovaikutuksen välineenä sen ja jäsenyritysten välillä. PalveluSantran liiketoimintaekosysteemi on vaihtoehtoinen malli, joka voi edistää hyvinvointialan ekosysteemin muodostumista. Julkisen sektorin ottaessa mahdollistajan roolin palvelujen tuottamisessa, avautuu mahdollisuus uusien palvelukonseptien hyödyntämiseen palvelutuotannossa. (Rosenberg 2019, 52, 63.) PalveluSantran liiketoimintaekosysteemi kuvataan seuraavasti:

KUVIO 1. PalveluSantran liiketoimintaekosysteemi (Rosenberg 2019, 51)

Opinnäytetyössä kehittämishankkeessa etsittiin myös toimivia ja hyödyllisiä käytäntöjä hyvinvointialalla soveltamalla benchmarking –menetelmää. Tavoitteena oli tuottaa tietoa konsepteista, joista olisi hyötyä hyvinvointialan pienyrittäjille. Tarkoituksena oli luoda myös uusi toimintamalli PalveluSantran toimintaan. Mielenkiintoisin tulokulma, joka menetelmällä löydettiin, on Buurtzorg-toimintamalli. Alankomaissa luotu toimintamalli on levinnyt moneen maahan ja sitä pidetään erityisen edistyksellisenä. (Rosenberg 2019, 5, 63.). Toimintamallissa keskeistä ovat yhteisöllisyys, asiakaslähtöisyys sekä tiimityö. Toimintamalli on menestynyt useissa Euroopan maissa ja tekee tuloaan myös Suomeen.

Lopuksi

Kehittämishankkeen tulos on, että PalveluSantra palveluintegraattorina Päijät-Hämeen alueella on varteenotettava vaihtoehto. Sen toiminta luo alustan hyvinvointialan ekosysteemille. PalveluSantran rooli kolmannen sektorin voittoa tavoittelemattomana toimijana ei luo esteitä yhteistyölle julkisen palvelutoiminnan kanssa. Näyttää siltä, että toimiva palvelutuotantorakenne ja –järjestelmä edellyttävät vankkaa palveluintegraattoria sekä tiivistä yhteistyötä kaikkien toimijoiden kesken, myös Päijät-Hämettä laajemmin.

Lähteet

Apilo, T., Valkokari, K. & Vesalainen, J. 2014. Ekosysteemi verkottuneessa liiketoiminnassa. Teoksessa: Valkokari, K., Salminen, J., Koskela, M., Kaunisto, K. & Apilo, T. (toim.). Ekosysteemit ja verkostojen parviäly: Tulevaisuuden liiketoiminnan suuntaviivoja. Espoo: VTT. VTT Technology 152. 36-39. [Viitattu 16.2.2019]. Saatavissa: https://www.vtt.fi/inf/pdf/technology/2014/T152.pdf

Harakka, T. 2014. Ekosysteemi eri näkökulmista. Teoksessa: Valkokari, K., Salminen, J., Koskela, M., Kaunisto, K. & Apilo, T. (toim.). Ekosysteemit ja verkostojen parviäly: Tulevaisuuden liiketoiminnan suuntaviivoja. Espoo: VTT. VTT Technology 152. 30-35. [Viitattu 16.2.2019]. Saatavissa: https://www.vtt.fi/inf/pdf/technology/2014/T152.pdf

Hytti, S. & Ruusunen, S. 2016. Ekosysteemit yritysmaailmassa. Kandidaatintyö. Lappeenrannan teknillinen yliopisto, tuotantotalous. Lappeenranta. [Viitattu 30.11.2018]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2016052612799

Juuti, P. & Luoma, M. 2009. Strateginen johtaminen. Miten vastata kompleksisen ja postmodernin ajan haasteisiin? Keuruu: Otavan Kirjapaino Oy.

Järventaus, J. & Kekäläinen, H. 2018. Uudistuva työ ja yrittäjyys – visioista toteutukseen. Helsinki: Työ-ja elinkeinoministeriö. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 27/2018. [Viitattu 28.4.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-327-340-5

Kolehmainen, S-L., Römer-Paakkanen, T. , Sekki, A. & Suonpää, M. 2016. Hyvinvointialan yritykset kiertoon. Teoksessa: Suoranta, M.,Patja, P., Aaltio, I. & Tunkkari-Eskelinen, M. (toim.). Conference Proceedings. 10. Yrittäjyyskasvatuspäivät. Jyväskylä 13.-14.9.2016. Jyväskylä: University of Jyväskylä. School of Business and Economics N:o 383. 156-174. [Viitattu 25.4.2017]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-6906-6

Pohjola, M. 2018. Hyvinvointipalvelut pysyvät laadukkaina, jos digitalisaatiota osataan hyödyntää oikein. Aalto University Executive Education. [Viitattu 20.2.2019]. Saatavissa: https://www.aaltoee.fi/aalto-leaders-insight/2018/hyvinvointipalvelut-pysyvat-laadukkaina-jos-digitalisaatiota-osataan-hyodyntaa-oikein

Rosenberg, P. 2019. Buurtzorg-malli sosiaali- ja terveyspalvelujen kärjeksi? Ehdotuksia hyvinvointialan ekosysteemin kehittämiseen. YAMK-opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu. Lahti. [Viitattu 28.4.2019]. Saatavissa:
http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201905027203

Salo, S. 2018. Tilannekatsaus maakunta- ja sote-uudistukseen. Sote-alan tilannekuvaa ja näkemyksiä tulevasta. Sosiaali- ja terveysministeriö. Seminaari 15.11.2018 Helsinki. [Viitattu 10.1.2019]. Saatavissa: https://prospectumlive.com/event/tem_20181115

Sosiaali- ja terveysministeriö. 2012. Sosiaali- ja terveyspalvelujen kilpailuttamisen toimivuus. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Raportteja ja muistiota 2012:1. [Viitattu 20.5.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-3204-3

Työ- ja elinkeinoministeriö. 2015. Hyvää yrittäjyydestä ja yhteistyöstä. HYVÄ 2009-2015. Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriö. TEM oppaat ja muut julkaisut 7/2015. [Viitattu 20.5.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-227-950-7

Valkokari, K. Valjakka, T., Hakanen, T. Kupi, E. & Kaarela, I. 2014. Palveluverkoston kehittämisen työkirja. Teknologian tutkimuskeskus VTT. [Viitattu 3.12.2018]. Saatavissa: https://www.vtt.fi/inf/julkaisut/muut/2014/VTT_Palveluverkoston_kehittamisen_tyokirja.pdf

Vesterinen, M-L. (toim.) 2011. Sote-ennakointi – sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen tulevaisuuden ennakointi. Etelä-karjalan koulutuskuntayhtymä. Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymän julkaisuja. Sarja A: Raportteja ja tutkimuksia 3. [Viitattu 25.4.2017]. Saatavissa: http://www.oph.fi/download/133556_sote-ennakointi_loppuraportti.pdf

Kirjoittajat

Taina Anttonen, yliopettaja, Lahden ammattikorkeakoulu

Pia Rosenberg, ylempi AMK-opiskelija, Sosiaali- ja terveyspalvelujen digitalisaatio ja liiketoimintaosaaminen –koulutus, Lahden ammattikorkeakoulu

Tämä artikkeli on kirjoitettu osana ylempi AMK-koulutuksen opinnäytetyöprosessia.

Artkkelikuva: https://pxhere.com/en/photo/1575611 (CC0)

Julkaistu 20.5.2019

Viittausohje

Anttonen, T. & Rosenberg, P. Hyvinvointialan ekosysteemin kehittämiseen vaikuttavia tekijöitä. LAMK Pro. [Viitattu ja pvm]. Saatavissa: http://www.lamkpub.fi/2019/05/20/hyvinvointialan-ekosysteemin-kehittamiseen-vaikuttavia-tekijoita/