Kaikki kirjoittajan LAMKpub artikkelit

Autoetnografia – päiväkirjaan perustuva tutkimus

LAMK Pro, Uudistava oppiminen

Uutena opinnäytetyön toteutusmahdollisuutena esitetään tutkimus- ja kehittämispäiväkirjamuotoista opinnäytettä, jossa on piirteitä autoetnografisesta tutkimuksesta. Tässä artikkelissa kuvataan mitä tarkoitetaan autoetnografisella tutkimuksella ja millaisiin tekijöihin sen arviointi kohdistuu.

Kirjoittaja: Marja Leena Kukkurainen

Johdanto

Viime vuosina on haettu uusia mahdollisuuksia tehdä opinnäytetyö sekä ammattikorkeakoulun että ylemmän ammattikorkeakoulun tutkinnoissa (ks. Huotari ym. 2015). Yksi uusimmista vaihtoehdoista on päiväkirjamuotoinen opinnäytetyö, jonka sanotaan sisältävän piirteitä myös autoetnografiasta.

Tutkimus- ja kehittämispäiväkirjamuotoisessa opinnäytetyössä tulee edelleen hankkia tietoa ja analysoida sitä järjestelmällisesti, hakea uutta tietoa oman osaamisen rakentamiseksi (Haaga-Helia Ammattikorkeakoulu Oy 2018). Autoetnografiset piirteet tuovat monia kysymyksiä sekä työn tekemiseen tarvittavaan aineistonkeruuseen, analysointiin että jo valmiin työn arvioimiseen.

Autoetnografia

Useimmille laadullista tutkimusta tehneille etnografia on tuttu menetelmä, jossa tutkitaan kulttuuria sisältä päin siihen osallistuen, tarkastellen ja kuvaillen, pyrkien ymmärtämään kohdetta osallistumalla sen piirissä olevien ihmisten arkeen (KvaliMOTV 2018). Näin usein juuri opinnäytetyössä tutkitaan ja kehitetään esimerkiksi työelämää ja yrityksen toimintatapoja ja käytäntöjä kehittämiseen osallistuen. Autoetnografia puolestaan on tutkimussuuntaus, jossa yhdistyy henkilökohtaiset kokemukset (auto), joita analysoimalla (graphy) luodaan ymmärrys kulttuurisesta kokemuksesta (etno) (Ellis ym. 2011).

Edellä olevan mukaan autoetnografisessa tutkimuksessa opinnäytetyön tekijä kerää erilaisin menetelmin tietoa työelämässä siitä kontekstista, johon tutkimuksellinen mielenkiinto kohdistuu. Tieteelliseen käytäntöön kuuluu kertyneiden päiväkirjakokemusten analysointi, mikä puolestaan edellyttää olemassa olevan teoreettisen tiedon ja asiaan liittyvän aikaisemman tutkimustiedon tuntemusta ja omien kokemusten peilaamista tätä vasten. Hyvänä esimerkkinä autoetnografisesta tutkimuksesta ovat mm. Herrmann (2017) ja Ryan (2012).

Ketä kiinnostavat minun päivitykseni?

Autoetnografi kohtaa tieteen pelikentällä haasteita ja joutuu perustelemaan valintojaan mm. siksi, että perinteisesti luonnontieteen yksi keskeinen vaatimus on objektiivisuus. Tieteellisen tiedon tulee olla Niiniluodon (1984, 25) mukaan tieteellisesti todistusvoimaista, se ei voi perustua tutkijan omaperäiseen intuitioon ja vaistoon esimerkiksi radiotähtien lähettämästä säteilystä, vaan se on julkisesti todennettavissa. Mutta eikö päiväkirja saata juuri sisältää tämänkaltaista tietoa: intuitiivista ja vaistonvaraista? Perinteinen luonnontieteen traditioon tukeva tutkija voisi myös kysyä Ellis ym. (2011) mukaan: Ketä kiinnostavat minun päivitykseni? Miksi joku olisi kiinnostunut vain minun tarinastani, varsinkaan nk. tutkimuksellisessa kehittämishankkeessa?  Kun on kyse autoetnografisesta tutkimuksesta, minun tarinani ei Ellis ym. (2011) mukaan yksin riitä, vaan tarvitaan teoreettisia ja metodisia työkaluja ja tutkimustietoa.

Autoetnografian yksi kritiikin kohde on myös sen kapea-alaisuus, henkilökohtaisuus ja elämäkerrallinen tieto, jossa kyseenalaistetaan tarinan kerronnan ja tiedon suhde. Katsotaan, että ensimmäinen persoona on puolueellinen ja vääristynyt eikä akateemisessa kirjoittamisessa ole ”minää”. Tähän kritiikkiin voidaan Ellis ym. (2011) mukaan vastata seuraavasti: Mutta eikö tutkimuksessa aina ole ensimmäinen persoona se, joka puhuu?

Autoetnografian arviointi

Jos autoetnografia on kokemus omista kokemuksista, niin miten ja mistä lähtökohdista toisen kokemusta voi arvioida? Tiedon totuuden ja subjektiivisuuden lisäksi toinen haasteellinen asia on ohjaajan näkökulmasta valmiin työn arviointi. Miten aineiston olemassaolo, kertyminen ja totuus on todennettavissa? Ovatko päiväkirjan kertomukset totta? Mitä uutta tietoa tutkimus tuo?

Ellis ym. (2011) kuvaa neljä keskeistä osa-aluetta, joiden kautta autoetnografiaa tulisi arvioida: mitä tietoa se lisää, mikä on henkilökohtaisen ja kokemuksellisen painoarvo, mikä on tarinallisuuden ja juonellisuuden voima ja miten tutkija ottaa huomioon ja kantaa vastuun käytännön tutkimuksesta. Arvioitavana on se, miten tutkimus luo ymmärrystä, millaisen prosessin kautta tämä ymmärrys luodaan ja miten tutkija asemoi itsensä tässä yhteydessä, miten hän tuo julki oman mielensä sisältöä, joka koskee ulkoista todellisuutta.

Työelämän kehittämisessä tehtävän tutkimuksen tulee joka tapauksessa tuottaa uutta tietoa ja luoda pelisäännöt sen järjestelmälliseen hankkimiseen ja analysointiin. Soveltavan tutkimuksen tulokset eivät niinkään kerro, millainen maailma on, vaan millainen se voi olla ja millaiseksi sen voi muuttaa ihmisten suorittamilla toimenpiteillä. (Niiniluoto 1984, 96 – 97.)

Autoetnografisessa tutkimuksessa tulee olla vastuullisuutta kehittämiskohteeseen sitoutuessaan ja tavassa, jolla tuo kokemuksiaan julki. Tämä vaatii avointa ja hyvää yhteistyötä kohdeyrityksen kanssa, jotta kaikki tapahtuisi hyvässä yhteistyössä ja siihen voisi molemmat osapuolet sitoutua vastavuoroisesti. Tämä vastuullisuuden lähestymistapa tarkoittaa myös sitä, että tutkija suhteuttaa itsensä ja tutkimuksensa muihin/laajempaan kontekstiin ja suojaa tutkimukseen osallistuneiden yksityisyyden.  (Ellis ym. 2011.)

Changin (2016) mukaan autoetnografian laatua tulee arvioida seuraavien periaatteiden mukaan:

  1. Autenttisuus ja aineiston luotettavuus
    • Käyttääkö autoetnografia autenttista ja luotettavaa tietoa?
  2. Vastuullisuus tutkimusprosessissa
    • Noudattaako autoetnografia luotettavaa tutkimusprosessia ja tuoko sen selkeästi esiin?
  3. Muihin ja itseen kohdistuva eettisyys
    • Noudattaako autoetnografia eettisiä periaatteita suojatakseen itsensä ja muiden oikeuksia kuvatessaan ja tehdessään johtopäätöksiä
  4. Sosiokulttuurinen analyysi ja tulkinta
    • Analysoiko ja tulkitseeko autoetnografia omien kokemustensa sosiokulttuurista merkitystä.
  5. Teoreettinen kontribuutio
    • Tuovatko autoetnografian johtopäätökset jotain uutta olemassa olevaan kirjallisuuteen.

Autoetnografisen tutkimuksen tulokset, kuten kaiken tutkimuksen, tulee olla erilaisten lukijoiden saatavilla (OPM 2018). Tämä edellyttää sitä, että tutkijan vastuullisuus ja eettisyys on otettava huomioon jo suunnitteluvaiheessa. Myös tieteen kriittisyyden vaatimus edellyttää sitä, että tutkimukset julkaistaan ja tutkimuksen oletukset ja väitteet julkisesti testataan (Niiniluoto 1984, 26 – 27).

Lopuksi

Vuodelta 2012 oleva Doloriert ja Sambrookin artikkeli on ensimmäisiä, joissa kuvataan autoetnografiaa organisaatiotutkimuksen lähestymistapana.  He tuovat esiin, että autoetnografia kertoo tarinoita asioista, joista akateemisessa maailmassa vaietaan, asioita, jotka ovat jokapäiväisiä, sivuutettuja ja vääristyneitä. Tutkimuksellisen työn kautta voidaan vahvistaa ja parantaa sekä omaa, osallistujien että lukijoiden elämää – tähän opinnäytetöissä pyritään. Kun puhutaan puhtaasti autoetnografisesta tutkimuksesta, se on vaativa prosessi, joka vaatii syventymistä sekä itse päiväkirjan tuottamiseen että sen analyysiin. Doloriertin ja Sambrookin (2012) mukaan se vaatii aikaa, ponnisteluja ja sitkeyttä, eikä ole ”laiskan valinta”.  

Ammattikorkeakoulussa tehtävät opinnäytetyöt kehittävät työelämää ja siten muodostavat omaleimaisen TKI -kulttuurin. Tässä joukossa syntyy myös yhteisö, joka luo tutkimus- ja kehittämistyölle pelisäännöt, joita jokaisella tiedeyhteisöllä on olemassa (ks. Niiniluoto 1984,21). Aika näyttää mitä opinnäytetyössä tarkoittavat autoetnografian piirteet, millainen päiväkirjamuotoisesta opinnäytetyöstä kehittyy ja miten minun tarinani kytketään olemassa olevaan teoriaan ja tietoon.

Lähteet

Chang, H. 2016. Autoethnography in Health Research: Growing Pains? Qualitative Health Research. Vol. 26(4), 443-451.

Doloriert, C. & Sambrook, S. 2012. Organisational autoethnography. Journal of Organizational Ethnography. Vol. 1(1), 83-95.

Ellis, C., Adams, T E. & Bochner, A P. 2011. Autoethnography: An Overview. Forum Qualitative Sozialforschung / Forum: Qualitative Social Research. Vol. (12)1. [Viitattu 06.02.2018]. Saatavissa: http://dx.doi.org/10.17169/fqs-12.1.1589

Haaga-Helia Ammattikorkeakoulu Oy. 2018.  Tutkimus- ja kehittämispäiväkirjamuotoinen opinnäyte Master-tutkintoon. [Viitattu 19.2.2018]. Saatavissa: www.amkverkkovirta.fi/sites/amkverkkovirta.fi/files/Master_Verkkovirta_ESR.docx

Herrmann, A F. 2017. The Beating Will Continue Until Morale Improves. Cultural Studies ↔ Critical Methodologies. Vol. 17(4), 347-356. [Viitattu 19.2.2018]. Saatavissa: https://doi.org/10.1177/1532708617706127

Huotari, P., Kukkurainen, M L. & Ojasalo, K. 2015. Ylemmän ammattikorkeakoulutuksen opinnäytetyön monimuotoisuudella joustavaan ja työelämälähtöiseen tiedon ja osaamisen jakamiseen. Teoksessa Huotari P. (toim.) Ylempi ammattikorkeakoulutus työelämää uudistamassa. Kokemuksia monialaisen TKI-toiminnan kehittämisestä.  Lahti: Lahden ammattikorkeakoulu. [Viitattu 13.8.2018]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-827-246-8

KvaliMOTV. 2018. Tutkimuspäiväkirja. [Viitattu 19.2.2018]. Saatavissa: http://www.fsd.uta.fi/menetelmaopetus/kvali/L4_2_2.html

Niiniluoto, I. 1984. Tiede, filosofia ja maailmankatsomus. Helsinki: Otava.

OPM. 2018. Korkeakoulu- ja tiedepolitiikka ja sen kehittäminen. [Viitattu 13.8.2018]. Saatavissa: https://minedu.fi/korkeakoulu-ja-tiedelinjaukset

Ryan I. 2012. A career journey: an auto-ethnographic insight. Gender in Management: An International Journal. Vol. 27(8), 541-558.

Kirjoittaja

Marja Leena Kukkurainen toimii sivutoimisena tuntiopettajana Lahden ammattikorkeakoulussa, Sosiaali- ja terveysalalla

Artikkelikuva: https://www.pexels.com/photo/black-and-white-blog-business-chocolate-261577/ (CC0)

Julkaistu 4.1.2019

Viittausohje

Kukkurainen, M L. 2019. Autoetnografia – päiväkirjaan perustuva tutkimus. LAMK Pro. [Viitattu ja pvm]. Saatavissa: http://www.lamkpub.fi/2019/01/04/autoetnografia-–-paivakirjaan-perustuva-tutkimus/  

Vesiliukumäkiä ja salaisia piiloja: opiskelija autenttisissa oppimisympäristöissä

Hyvinvointi ja uudistava kasvu, LAMK Pro, Uudistava oppiminen

Mun päiväkoti – päijäthämäläiset lapset oppimisympäristöjen innovoijina on Päijät-Hämeen seudullinen varhaiskasvatuksen kehittämishanke, jonka tavoitteena on luoda palvelumuotoilun keinoin uudenlaisia oppimisympäristöratkaisuja. Hankkeessa sosionomiopiskelijat pääsivät hyödyntämään autenttisissa oppimisympäristöissä varhaiskasvatuksen opintojaksoilla opittua teoriatietoa mm. osallisuuteen ja lasten havainnointiin liittyen.

Kirjoittajat: Elina Noiva, Tiina Vaara ja Kati Vähäkuopus

Oppimisympäristöt ja osallisuus varhaiskasvatuksessa

Oppimisympäristöillä tarkoitetaan kaikkia niitä tiloja, paikkoja, yhteisöjä, käytäntöjä, välineitä ja tarvikkeita, jotka tukevat lasten kehitystä, oppimista sekä vuorovaikutusta. Varhaiskasvatuksen oppimisympäristöjen tulee olla kehittäviä, oppimista edistäviä, terveellisiä ja turvallisia. Oppimisympäristöjä kehitetään siten, että ne mahdollistavat varhaiskasvatukselle asetettujen tavoitteiden saavuttamisen. Ympäristöjä tulee suunnitella ja muokata yhdessä lasten kanssa, huomioiden lasten leikit, ideat ja kiinnostuksen kohteet. (Opetushallitus 2016, 31-32.)

Osallisuus käsitteenä tarkoittaa tiivistetysti ihmisen ja yksilön oikeutta päästä vaikuttamaan itseään koskeviin päätöksiin ja asioihin sekä oikeutta myös olla itse omalta osaltaan vaikuttamassa näihin päätöksiin ja asioihin. Osallisuus on yksilön tunne, ei ulkoapäin tuotettu rakenne. (Arki, arvot ja etiikka 2017,16.) Lasten arvostava kohtaaminen, heidän ajatustensa kuuleminen ja aloitteisiin vastaaminen vahvistavat lasten osallistumisen ja vaikuttamisen taitoja. (Opetushallitus 2016, 18.)

Lasten osallisuus itseään koskevissa asioissa ei aina ole yksinkertaista, koska sen tulee toteutua lapsille ominaisin keinoin lapsen kulloisenkin kehitystason mukaisesti. Lapsilla tulee varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden mukaan olla mahdollisuus päästä vaikuttamaan siihen, millaiseksi heidän arkensa päiväkodissa muodostuu (Opetushallitus 2016). Sosionomiopiskelijoiden tärkeänä tehtävänä hankkeessa oli tuoda moniammatillisessa työskentelyssä esille lasten osallisuuden merkitystä varhaiskasvatussuunnitelman punaisena lankana (LAMK 2016).

Mun Päiväkoti – hankkeessa lapset toimivat varhaiskasvatussuunnitelman hengen mukaisesti kokemusasiantuntijoina ympäristöjä innovoitaessa. Lahden ammattikorkeakoulun panos kehittämistyössä oli kerätä tietoa seitsemän päijäthämäläisen päiväkodin lapsilta ja kerättyyn tietoon pohjautuen innovoida yhdessä työelämän sekä sosiaali-  ja muotoilualan opiskelijoiden kanssa uudenlaisia ratkaisuja päiväkotien oppimisympäristöihin.

Sadutuksella ja graafisella fasilitoinnilla lasten ajatuksia sanoiksi ja kuviksi

Mun Päiväkoti -hankkeessa tehdään oppimisympäristöjen kehittämistyötä seudullisesti ja päiväkotikohtaisesti. Kehittämistyötä tehdään kahdella eri tasolla, jotta laajemman joukon tarpeisiin vastaavien oppimisympäristöratkaisujen lisäksi päiväkodeilla on myös mahdollisuus kehittää omia ympäristöjään ja sitä kautta toimintakulttuuriaan. Roosin (2018) mukaan toimintakulttuuri pitää sisällään sovittuja asioita, neuvoteltuja arvoja ja sääntöjä, mutta myös osin tiedostamatonta toimintaa. Toimintakulttuurin yhdessä pohtiminen on väistämätöntä lähdettäessä kehittämään vaikkapa ympäristöä niin, että se mahdollistaa paremmin lasten liikkumista.

Hankkeen kehittämispäiväkotien henkilöstöä ja hankkeessa mukana olevat 30 opiskelijaa ohjaajineen kokoontuivat kevään 2018 aikana kehittämispäiviin, joissa luotiin yhteistä teoriapohjaa kehittämistyölle, jaettiin tietoa kehittämisen pohjaksi sekä sovittiin yhteisistä pelisäännöistä. Kuten alla olevasta kuviosta nähdään, eivät kehittämistyöt ole toisistaan erillisiä, vaan henkilöstön ja lasten keräämä tieto tuotiin opiskelijoiden käyttöön ja opiskelijoiden keräämää tietoa hyödynnettiin päiväkotien omassa kehittämistyössä.

Kuva 1. Mun Päiväkoti – hankkeen eteneminen opiskelijoiden näkökulmasta. (Kuva: Kati Vähäkuopus)

Lapsia osallistettiin erilaisin heidän toiminnalleen ominaisin keinoin, jotta saatiin selville todellisten käyttäjien ajatuksia ja kokemuksia päiväkotiympäristöistä. Menetelminä käytettiin valokuvaamista, sadutusta, graafista fasilitointia eli piirtämistä lasten kerronnasta, keskustelua, rakentelua, muovailua ja leikin sekä ympäristön yleistä havainnoimista. Tiedonkeruussa korostettiin tutkimuseettisiä asioita, kuten lasten mielipiteiden kunnioittamista arvokkaina, sekä salassapitoon ja tutkimusmateriaalin käsittelyyn liittyviä asioita. Lasten näkökulman selvittäminen oli opiskelijan näkökulmasta mielenkiintoista ja antoisaa myös oman oppimisen kannalta.

Kerätyn tiedon varassa ryhdyttiin työstämään uusia, monikäyttöisiä huonekalu -ja tilaratkaisuja varhaiskasvatusympäristöihin. Valmiit suunnitelmat esiteltiin kehittämispäiväkotien henkilöstölle viimeisessä yhteisessä tapaamisessa toukokuussa ja Muotoiluinstituutin opiskelijat jatkoivat syksyllä ideoiden jatkotyöstämistä ilman sosionomiopiskelijoita.

Kytölän päiväkotiin lisää liikettä liikkumon avulla

Elina teki syksyn 2018 suuntaavan varhaiskasvatuksen 10 viikon harjoittelunsa Kytölän päiväkodissa, joka on yksi Mun päiväkoti -hankkeeseen osallistuneista päiväkodeista, ja pääsi näin osallistumaan myös päiväkodin omaan kehittämistyöhön. Kytölän päiväkodissa lähdettiin kehittämään leikkiympäristöjä kaikissa talon tiloissa. Henkilökunnan mielipiteitä ja ehdotuksia leikkiympäristöjen kehittämiseksi kerättiin pohjapiirrokseen tehdyn havainnointikuvan avulla. Myös lapset osallistuvat aktiivisesti ympäristöjen ideointiin.

Kuva 2. Kytölän päiväkodin pohjapiirustus, johon on tarralappujen ja kuvien avulla ideoitu tilojen uusia käyttötarkoituksia. (Kuva: Elina Noiva)

Päiväkodin alakerran aulatilaan tuli liikkumo, johon siirrettiin liikuntatarvikevarastosta välineitä lasten vapaaseen käyttöön. Lapsen päivittäisen vähintään kolmen tunnin fyysisen aktiivisuuden suositus koostuu kuormittavuudeltaan monipuolisesta liikkumisesta. Lapsi näkee myös kaiken ympärillään olevan tilan ja ympäristön kiinnostavana paikkana liikkumiseen. Aikuisten tehtävänä on etsiä ja luoda liikkumaan houkuttelevia ympäristöjä, joissa monipuolinen liikkuminen on sallittua. (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2016, 9). Vaikka Kytölässä on liikuntasali, haluttiin tarjota lapsille mahdollisuuksia liikkua myös omaehtoisesti. Ympäristöjen kehittämistyö jatkuu päiväkodeissa edelleen ja keväällä 2019 hankkeen päätösseminaarissa kuullaan ja nähdään konkreettisia kehittämistyön tuloksia.

Varhaiskasvatuksen opintojaksolla opiskeltujen asioiden lisäksi tärkeiden työelämätaitojen oppiminen toteutui opettajan näkökulmasta erittäin hyvin tässä hankkeessa. Myös hankekoordinaattorin kehittämispäiväkotien henkilöstöltä saama palaute oli positiivista. Päiväkodeissa koettiin opiskelijoiden huomioineen hyvin lapset ja henkilöstön. Lisää tällaista, tämä on työelämäyhteistyötä parhaimmillaan!

Lähteet

Arki, arvot ja etiikka. Sosiaalialan ammattihenkilön eettiset ohjeet. 2017. Helsinki: Talentia. [Viitattu 9.12.2018]. Saatavissa: http://talentia.e-julkaisu.com/2017/eettiset-ohjeet/docs/Talentia_Etiikkaopas_2017.pdf

LAMK. 2016. Opetussuunnitelma. 2016-2017. Sosionomikoulutus 16S. [Viitattu 13.12.2018]. Saatavissa: http://opinto-opas.lamk.fi/index.php/fi/68177/fi/68143/STSOS16/94/year/2016

Roos, P. 2018. Reflektointia ja säröilyä -varhaiskasvatuksen oppimisympäristöt. Koulutusmateriaalit Viron opintomatkalta 3.-5.9.2018.

Opetushallitus. 2016. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. Helsinki: Opetushallitus. Määräykset ja ohjeet 2016:17. [Viitattu 9.12.2018]. Saatavissa: https://www.oph.fi/download/179349_varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet_2016.pdf

Opetus- ja kulttuuriministeriö. 2016. Iloa, leikkiä ja yhdessä tekemistä. Varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset. Helsinki: Opetus – ja kulttuuriministeriö. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2016:21. [Viitattu 9.12.2018]. Saatavissa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstreaVm/handle/10024/75405/OKM21.pdf

Kirjoittajat

Elina Noiva on toisen vuoden sosionomiopiskelija. Elina oli mukana Mun Päiväkoti-hankkeessa kevään alkukartoitusvaiheessa ja teki varhaiskasvatuksen suuntaavan harjoittelun hankkeessa mukana olevassa päiväkodissa.

Tiina Vaara toimii lehtorina Lahden ammattikorkeakoulussa sosiaalialalla ja vastaa varhaiskasvatukseen liittyvistä opintokokonaisuuksista ja työelämäyhteistyöstä sekä täydennyskoulutuksista. 

Kati Vähäkuopus on sosionomi (yamk) ja ammatillinen opettaja, joka toimii hankekoordinaattorina sivistyspalveluiden seudullisessa kehittämisessä Lahden kaupungilla.

Artikkelikuva: Elina Noiva

Julkaistu 3.1.2019

Viittausohje

Noiva, E., Vaara, T. & Vähäkuopus, K. 2019. Vesiliukumäkiä ja salaisia piiloja: opiskelija autenttisissa oppimisympäristöissä. LAMK Pro. [Viitattu ja pvm]. Saatavissa: http://www.lamkpub.fi/2019/01/03/vesiliukumakia-ja-salaisia-piiloja:-opiskelija-autenttisissa-oppimisymparistoissa/

Tulevaisuuden teknologiat ruiskuvalutuotannossa

LAMK Pro, Muut

Ruiskuvalu on edelleen tehokkain massatuotantomenetelmä muovikappaleille. Verrattuna muihin lisääviin valmistusmenetelmiin, se on toistaiseksi ainoa taloudellinen menetelmä suurille sarjoille ja kun halutaan lujia ja laadukkaita kappaleita. Ruiskuvalua on käytetty jo vuosikymmeniä ja vaikka nopeasti kehittyvät 3D-tulostusmenetelmät muodostavat potentiaalisen uhan, kehittyy samalla myös ruiskuvalu niin menetelmän, laitteiden kuin älykkyydenkin puolesta.

Kirjoittajat: Tommi Huotilainen ja Reijo Heikkinen

Ruiskuvalumenetelmän periaatteet

Ruiskuvalu on yksi yleisimmistä muovien valmistustekniikoista. Granulaattimaisessa muodossa oleva muovimateriaali johdetaan raaka-aineimurilla ruiskutusyksikön luokse, jossa ruuvi annostelee sopivan annoskoon kappaleelle. Kappale saa muotonsa muottipuoliskossa olevalla työkalulla, jota myös kutsutaan ruiskuvalumuotiksi. Sula materiaali ruiskutusyksikössä ruiskutetaan työkaluun kovalla paineella, jonka jälkeen seuraa jälkipaine. Jälkipaine kompensoi muovimateriaalin kutistumista työkalun sisällä. Jälkipaineen loppuessa seuraa jäähdytys, joka on prosessissa pisin aikaa vievä vaihe. Työkalun auetessa ulostyöntö työntää kappaleen ulos ja sykli toistaa itseään yleensä kymmeniä tuhansia kertoja peräkkäin.

Kyseessä on monimuotoinen prosessi, jossa jokainen parametrin säätö vaikuttaa ruiskuvalettavan kappaleen kestävyyteen ja laatuun. Tuotteita koeajattaessa täytyy miettiä ongelmanratkaisua laajemmin, kuin pelkästään ruiskuvalukoneesta parametreja asettamalla ja muuttamalla. Ruiskuvalusolu koostuu monesta eri oheislaitteesta, jotka voivat tuoda oman haasteensa saamaan solu toimimaan mahdollisimman tuotantotehokkaasti. Osaltaan tehokkuus perustuu mahdollisuuteen käyttää erilaisia materiaaleja yhdessä. Kestomuoveja on mahdollista uusiokäyttää neitseellisen materiaalin seassa maksimissaan 30% ilman, että neitseellinen materiaali menettää ominaisuuksiaan. Tässä täytyy ottaa kumminkin vaatimukset huomioon ja aina ei ole mahdollista uudelleen kierrättää materiaalia niin tehokkaasti.

Äly ruiskuvalukoneissa

Nykyajan teknologioilla on mahdollista lisätä tekoälyä ruiskuvaluprossessin laadunhallintaan. Tekoäly havaitsee prosessin muuttuessa tulevan laadullisen puutteen ja yrittää korjata prosessia muuttamalla kappaleen laadullisesti takaisin haluttuun tasoon. Tällä tavalla saadaan laadullinen taso korkeammalle ja mahdollisesti jaksoaika lyhennettyä, joka takaa enemmän kappaleita pienemmässä ajassa. (Engel 2018.) Ohjelmien tuoma tilastollinen laskenta tuo esiin sellaista tietoa prosessista, jota ei välttämättä kokeneinkaan työntekijä pysty näkemään (Huotilainen 2018).

Sovellukset yleensä seuraavat graafia, joka esittää jonkinnäköisessä suhteessa materiaalin käyttäytymisen prosessin aikana. Graafissa olevan käyrien muuttuessa sovellus suorittaa ajo parametreille muutoksia, jotta laadunhallinta saadaan takaisin vaaditulle tasolle.

Jos ruiskuvalukone on vanhempaa mallia, niin mahdollista on myös ostaa eri tahoilta sovellukset, joilla saadaan tekoäly lisättyä ruiskuvalukoneeseen. Tietyt sovellukset vaativat muottiin asennettavat anturit, joista saadaan paljon tarkempaa tietoa laadunhallintaan. Käytettävät anturit ovat yleensä pietsoelektrisiä tai -resistiivisiä antureita. (Kistler 2018.)

Älykkäät ruiskuvalukoneet

Industry 4.0 rantautuu tehtaisiin digitalisaation myötä. Kyseinen teknologian tarkoituksena on tietokoneiden kommunikointi toistensa kanssa. Tällä tavalla tuotantolaitteet saadaan tekemään mahdollisiin ongelmakohtiin ratkaisumalleja ilman ihmisen läsnäoloa. Tietokoneiden tarkoituksena on kerätä mahdollisimman paljon dataa, jotta äly tietokoneissa tulee ”älykkäämmäksi”. Älyn kasvaessa tästä tulee tukipilari tuotannolle, jotta tuotanto toimisi tehokkaammin, tuottavammin ja vähemmällä hukalla. Loppupelissä tietokoneet luovat ja jakavat keskenään dataa, joka on Industry 4.0 tarkoituksena. (Marr 2018.)

Tyypillisen ruiskuvalutehdas on painottunut valmistamaan kappaleita riittävällä laadulla ja samalla minimoimaan kustannukset. Henkilökunta kerää tietoa nykyisestä prosessin tiedoista ja etsivät ongelmista, jotta prosessi on mahdollista optimoida ja tuotannonkapasiteetti saada tehokkaaksi taaten turvattu tuotto. (Schumacher 2017.)

Ruiskuvalutehtaat, jotka painottavat teknologiansa Industry 4.0: n seuraavat myös edellisessä kappaleessa mainittuja periaatteita. Tulevaisuuden ruiskuvalutuotannon tarkoituksena on, että älykkäiden laitteiden myötä oheislaitteiden yhdistäminen on helppoa, analysoivaa ja prosessin parametrien muuntaminen helppoa. Huollon mahdollistaminen etänä ja datan käsittely olisi hyvin järjesteltyä. (Schumacher 2017.) On olemassa jo tehtaita, jossa työkalun vaihto tapahtuu automaattisesti. Kun tehdas saa tilauksen jostakin heidän tuotteestaan, tietokone tekee päätöksen siitä, mikä kone ja milloin alkaa tehdä tilauksen tuotteita. Kaikki tämä tapahtuu automaattisesti, mukaan lukien muotin vaihto ja tuotannon käynnistäminen.

Tässä ovat jo monet ruiskuvalukoneiden valmistajat ottaneet harppauksen eteenpäin ja mahdollistaneet osan tulevaisuuden ruiskuvalutehtaan katselmuksesta. Mahdollistava teknologia on ollut olemassa jo pitkään. Kysymys on ollut enemmänkin investointeihin ja asenteisiin liittyvä.

Lähteet

Engel. 2018. Inject 4.0. [Viitattu 14.11.2018]. Saatavissa: https://www.engelglobal.com/en/at/inject-4-0/ueber-inject-4-0.html

Huotilainen, T. 2018. Ruiskuvalun koeajot laadunhallintaohjelmistoa hyödyntäen. AMK-opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu, tekniikan ala. Lahti.

Kistler AB. 2018. Pressure sensors. [Viitattu 14.11.2018]. Saatavissa: https://www.kistler.com/en/products/components/pressure-sensors/

Marr, B. 2018. What is Industry 4.0? Here’s A Super Easy Explanation For Anyone. Forbes.[Viitattu 14.11.2018]. Saatavissa: https://www.forbes.com/sites/bernardmarr/2018/09/02/what-is-industry-4-0-heres-a-super-easy-explanation-for-anyone/#2593ed099788

Schumacher, C.2017. Putting Industry 4.0 to Work in a Molding Plant. [Viitattu 14.11.2018]. Saatavissa: https://www.ptonline.com/articles/putting-industry-40-to-work-in-a-molding-plant-

Kirjoittajat

Tommi Huotilainen toimii projekti-insinöörinä Muovipoli Oy:ssä ja valmistuu muovitekniikan insinööriksi LAMKista.

Reijo Heikkinen toimii LAMKissa muovitekniikan vastuuopettajana.

Artikkelikuva: Christoph Roser. Illustration of Industry 4.0, showing the four ”industrial revolutions”. Saatavissa: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Industry_4.0_NoText.png (CC-BY-SA 4.0)

Julkaistu 20.12.2018

Viittausohje

Huotilainen, T. & Heikkinen, R. 2018. Tulevaisuuden teknologiat ruiskuvalutuotannossa. LAMK Pro. [Viitattu ja pvm]. Saatavissa: http://www.lamkpub.fi/2018/12/20/tulevaisuuden-teknologiat-ruiskuvalutuotannossa/

Päiväkodista campusradioon – opiskelua monenlaisissa ympäristöissä

Hyvinvointi ja uudistava kasvu, LAMK Pro, Muotoilu, Uudistava oppiminen

Mun Päiväkoti – päijäthämäläiset lapset oppimisympäristöjen innovoijina -hanke on esimerkki työelämälähtöisestä projektista, johon osallistuu Lahden ammattikorkeakoulun opiskelijoita kahdelta eri alalta. Kyseessä on seudullinen varhaiskasvatuksen oppimisympäristöjen kehittämishanke, jossa lapset toimivat kokemusasiantuntijoina oppimisympäristöjä kehitettäessä.

Kirjoittajat: Katariina Borgenström, Tiina Vaara ja Kati Vähäkuopus

Autenttisessa ympäristössä opiskeltu teoriatieto kytketään käytäntöön

Lahden ammattikorkeakoulun ja sivistyspalveluiden seudullisen kehittämisen yhteistyö käynnistettiin jo hankkeen hakuvaiheessa, joten hankkeen alkaessa yhteistyölle oli rakentunut hyvä pohja, jolle lähteä suunnittelemaan hankkeen tarkempaa toteutusta rahoituspäätöksen tultua. Toteutus käynnistettiin opiskelijoiden rekrytoinnilla hankkeeseen. Opiskelijoiden rekrytointi on oma taiteenlajinsa ja vaatii rekrytoijilta tietämystä hankkeesta ja omaa innostusta asiaan. Seudullinen projekti, yhteistyö muotsikkalaisten kanssa, päiväkoti, lapset, oppimisympäristöt, suunnittelu, kehittäminen, osallistaminen– siinä joitakin sanoja, jotka saivat opiskelijat kiinnostumaan. Työelämälähtöisyyden lisäksi mielenkiinto tässä projektissa artikkelitiimin opiskelijajäsenen kohdalla kohdentui etenkin kahden eri alan opiskeljoiden yhteistyöhön.

Lahden ammattikorkeakoulun opetussuunnitelman tavoitteisiin lukeutuu työelämän kehittämistarpeiden kriittinen arviointi ja sopivien kehittämismenetelmien käyttö oman ammattialan kehittämiseksi. Lisäksi tavoitteena on osata soveltaa sekä hyödyntää saatua tietoa työelämän toiminnan kehittämiseksi. (LAMK 2016.)

Mun päiväkoti -hankeen aidoissa oppimisympäristöissä yhdistettiin teoreettista tietoa käytännölliseen tekemiseen ja muodostettiin uutta, integoitua tietoa. Hankkeessa jalkauduttiin päiväkoteihin aitoihin tilanteisiin, arvioitiin lapsia osallistaen ympäristön toimivuutta suotuisaan kasvuun ja kehitykseen sekä aloitettiin kehittämistyö kohti uudenlaisia oppimisympäristöjä. Hankkeessa opittiin sekä yhteisöllisesti että yksilöllisesti toimimalla vuorovaikutuksessa työelämän edustajien, opettajien ja opiskelijakollegoiden kanssa sekä omaa toimintaa reflektoiden. Edellä kuvaillun kaltaista oppimista edustaa Tynjälän (2014) integratiivisen pedagogiikan malli. Malli kuvaa oppimista, jossa kytkeytyivät yhteen teoreettinen-, käytännöllinen-, sosiokulttuurinen- ja itsesäätelytieto.

Projektiin osallistui noin kolmekymmentä opiskelijaa, puolet sosionomeja ja puolet kalustemuotoilijoita. Opiskelijoista muodostettiin 4-5 hengen moniammatillisia opiskelijaryppäitä. Monialainen yhteistyö sisältää lukuisia vaatimuksia: tiimi- ja vuorovaikutustaitojen hallitsemisen, vastuukysymysten määrittelyn, joustavat roolit ja asiakkaan tiedon sekä kokemuksen merkityksen oivaltamisen. Monialainen yhteistyö edellyttää lisäksi kulttuuria, jossa eri alojen edustajien ääni tulee kuuluviin ja jokainen on arvostettu. Toiminnan tulisi olla ei-hierarkkista toimintaa, jossa korostuu avoimuus ja yhteisöllinen tiedon tuottaminen. (Katisko ym. 2015, 164-165.)

Hankkeen alkaessa painotettiin avarakatseisuutta moniammatillisessa työskentelyssä. Vaikka kummankin alan opiskelijoilla on omat vahvuutensa ja näkökulmansa katsoa asioita, siirrettiin nämä rajoitukset sivuun ja työskenneltiin yli ammattirajojen. Hankkeen edetessä saatiinkin huomata, kuinka muotoilun opiskelijat heittäytyivät päiväkodeissa vuorovaikutukseen ja leikkiin lasten kanssa tai kuinka sosionomiopiskelijoilla oli luovia ideoita kalusteisiin ja toimintaympäristön muotoilemiseen.

Kuva 1. Opiskelijaryppään ideointivaiheen luonnos. (Tekijät: Karla Aaltonen, Venla Huhtinen, Katariina Borgenström, Marika Pajunen ja Johanna Eskola)

Keväällä projektin alkukartoitusvaihe tuli päätökseensä ja toukokuussa jokainen opiskelijarypäs esitteli oman kehittämisehdotuksensa myös päiväkotien väelle. Oli mielenkiintoista ja inspiroivaa huomata, kuinka jokaisella ryppäällä oli lopulta aivan erilainen kehittämisehdotus. On vaikeaa uskoa, että kehittämisehdotukset olisivat olleet yhtä laadukkaita ja innovatiivisia, jos yhteistyötä ei olisi toteutettu. Opiskelijan näkökulmasta oli antoisaa tulla tietoiseksi omista vahvuuksista ja heikkouksista yhteistyössä. Oman ammatillisuuden kehittämiseen tällainen tieto on  kullanarvoista – mikäli uskaltaa kohdata asiat ja ottaa kehittämisen kohteiksi.

Monia mahdollisuuksien campus opintojen suorittamiseen

Katariinalla on hankkeen lisäksi muutakin kokemusta eri alojen opiskelijoiden välisestä yhteistyöstä. Hän oli mukana toteuttamassa Lahden ammattikorkeakoulun kanaviin sosionomivideota, jossa esitteltiin koulutusta tuleville hakijoille. Videon toteuttaneet opiskeljat tutustuivat LAMKpromon toimintaan ja toimivat viime kesänä Ironman sekä Summerup – tapahtumissa opiskelijaedustajina tuottaen sisältöä koulun somekanaviin sekä kertoen kokemuksistaan LAMKin opiskelijoina – kerryttäen samalla opintopisteitä. Opiskelijat osallistuivat myös ammattikorkeakoulujen opiskelijaradioiden meetupiin Turussa. Lahden ammattikorkeakoulun campusradio, LiMu Radio on oppimisympäristö, jossa mikä ala tahansa voi toteuttaa ainakin osia opintojaksoista. Katariinan kokemuksen mukaan erilaisia osallistumista mahdollistavia oppimisympäristöjä on monipuolisesti tarjolla ja niitä kannattaa hyödyntää.

Istuessaan kampuskahvila Lamkoomassa voi puheensorinassa kuulla useita eri kieliä ja viitteitä eri aloilta; on matkailuliiketoiminnan opiskelijoita, fysioterapeutteja, vaihto-opiskelijoita ja tekniikan alan ihmisiä. Uudella campuksella on kaikki mahdollisuudet eri alojen opiskeljoiden yhteistyölle sekä työelämän kanssa tehtävään yhteistyöhön. Näistä mahdollisuuksista kannattaa ottaa kaikki irti! Jos idea campuksen päiväkodista toteutuu, toisi se laajasti mahdollisuuksia eri alojen yhteistyöhön ja toimisi loistavana autenttisena oppimisympäristönä monien alojen tuleville ammattilaisille.

Lähteet

Katisko, M., Kolkka, M. & Vuokila-Oikkonen, P. 2015. Monialainen ja moniammatillinen työ on voimavara. Teoksessa: Jari Helminen (toim.) Osaamiseksi kokemus jokainen. Näkökulmia oppimiseen ja hyvinvointialalla tarvittavan osaamisen muodostumiseen. [Tallinna]: United Press Global.

LAMK. 2016. Opinto-opas. Sosionomikoulutus 16S, Sosionomikoulutus 17K, Sosiaalipedagoginen varhais- ja nuorisokasvatus. [Viitattu 9.12.2018].  Saatavissa: http://opinto-opas.lamk.fi/index.php/fi/68177/fi/68143/STSOS16/94/year/2016

Tynjälä, P. 2014. Teoria ja käytäntö yhteen: Integratiivinen pedagogiikka oppimisen tukena. Koulutuksen tutkimuslaitos, Jyväskylän yliopisto. [Viitattu 9.12.2018]. Saatavissa: https://docplayer.fi/300828-Teoria-ja-kaytanto-yhteen-integratiivinen-pedagogiikka-oppimisen-tukena-paivi-tynjala-koulutuksen-tutkimuslaitos-jyvaskylan-yliopisto.html

Kirjoittajat

Katariina Borgenström on toisen vuoden sosionomiopiskelija. Opinnoissaan hän on hyödyntänyt laajasti LAMKin erilaisia oppimisympäristömahdollisuuksia.

Tiina Vaara toimii lehtorina Lahden ammattikorkeakoulun sosiaalialalla ja vastaa varhaiskasvatukseen liittyvistä opintokokonaisuuksista ja työelämäyhteistyöstä sekä täydennyskoulutuksista.  

Kati Vähäkuopus on sosionomi (yamk) ja ammatillinen opettaja, joka toimii hankekoordinaattorina sivistyspalveluiden seudulisessa kehittämisessä Lahden kaupungilla.

Artikkelikuva: https://pixabay.com/fi/lapset-kinder-hauskaa-tilap%C3%A4ist%C3%A4-808664/ (CC0)

Julkaistu 20.12.2018

Viittausohje

Borgenström, K., Vaara, T. & Vähäkuopus, K. 2018. Päiväkodista campusradioon – opiskelua monenlaisissa ympäristöissä. LAMK Pro. [Viitattu ja pvm]. Saatavissa:
http://www.lamkpub.fi/2018/12/20/paivakodista-campusradioon-–-opiskelua-monenlaisissa-ymparistoissa/

Korkeakouluyhteistyö muotoilun käytön edistäjänä yrityksissä

LAMK Pro, Muotoilu

Vuosien 2016-2018 aikana Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutissa on tehty osana eri toimenpiteitä haastatteluja yrityksille. Ajatuksena on ollut selvittää eri kokoisilta ja eri toimialoilla toimivilta yrityksiltä yhteistyömahdollisuuksia sekä mahdollisuuksia hyödyntää muotoiluosaamista yrityksen liiketoiminnan tai henkilöstön osaamisen kehittämisessä.  Lisäksi aineistoa on kertynyt yritysyhteistyössä, jolla on pitkät perinteet Muotoiluinstituutissa.

Kirjoittajat: Ari Känkänen ja Anu Raappana

Muotoilun käyttöaste yrityksissä

Yritysten kyky hyödyntää muotoilua on vaihteleva.  Joissakin yrityksissä on inhouse-muotoilijoita, mutta valtaosa yrityksistä ostaa muotoiluosaamisen alan palveluntarjoajilta. Osa yrityksistä ei ole koskaan hyödyntänyt muotoiluammattilaisen osaamista tai edes tunnista muotoilun käyttötarvetta.  Muotoiluinstituutin ja yritysten välinen yhteistyö on ollut joillekin yrityksille väylä oppia tuntemaan ja päästä hyödyntämään muotoiluosaamista oman liiketoiminnan kehittämisessä.  

Yrityksen kykyä hyödyntää muotoiluosaamista voidaan kuvata porrasmalleilla (Alavuotunki ym. 2015). Portaiden ensimmäisellä tasolla yritys ei osaa vielä hyödyntää muotoilua liiketoiminnassaan. Tasolla kaksi yritys osaa jo jonkin verran hyödyntää muotoiluosaamista, mutta muotoilu nähdään lähinnä keinona parantaa esimerkiksi tuotteiden ulkonäköä. Tason kolme yrityksissä muotoilu on osa tuotekehitysprosessia. Yritys, jossa muotoilu nähdään strategisena välineenä ja osana yrityskulttuuria on tasolla neljä. Tason neljä yritys osaa hyödyntää muotoilua muista erottautumisen välineenä.(Galindo-Ruenda & Millot, 2015, 27-29; Alavuotunki ym., 34-35.)

Havaintomme perusteella merkittävä osa yrityksistä on edellä esitetyn porrasmallin mukaisesti muotoiluosaamisen hyödyntämisessä tasolla kaksi. Muotoiluosaamisen hyödyntäminen on satunnaista ja kohdistuu esimerkiksi tuotteen ulkonäön parantamiseen ja olemassa olevien mallien uudistamiseen. Yrityksissä on kuitenkin ilmennyt tarvetta ja tahtoa kehittää muotoilutoimintoja ja tässä kehitystyössä voi myös korkeakouluilla olla merkittävä rooli. 

Olemme havainneet, että muotoiluosaamista hyödyntäneet yritykset tunnistavat muotoilun tuottanee lisäarvoa. Esimerkiksi on havaittu tuotteiden käytettävyyden ja sitä kautta asiakastyytyväisyyden lisääntyneen muotoiluosaamisen hyödyntämisen myötä. Joissakin tapauksissa tuotannon prosessit ovat tehostuneet ja kasvutavoitteiset yritykset ovat saaneet apua uusien mallien tekemiseen. Joidenkin yritysten kohdalla olemassa olevan tuotteen hintamielikuvaa on pystytty nostamaan muotoiluosaamisen avulla.  

Haasteita ja muotoilun käytön esteitä

Osa yrityksistä pystyy tarkoin määrittelemään, mitä muotoilu heidän yrityksensä näkökulmasta on. Toisaalta enemmistö ei tiedä, miten muotoilua voi hyödyntää oman yrityksen kehittämisessä. On selkeä tarve muotoilutietoisuuden lisäämiseen. Tämä on aluekehitystoimijoiden sekä korkeakoulujen haaste. Alavuotunki ym. (2015) toteavat Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisussa, että muotoilun käyttö on laajentunut perinteisestä tuotekeskeisestä suunnittelusta koskemaan myös aineettomien kohteiden suunnittelua. Tämä näkökulma avaa uusia mahdollisuuksia muotoilijoille viedä omaa osaamistaan yrityksiin. 

Rahoitus voi olla muotoilun hyödyntämisen esteenä. Muotoilun hyödyntämistä saatetaan pitää kalliina investointina.  Muotoilun käyttöönotossa hyödyt eivät välttämättä konkretisoidu vielä ensimmäisessä muotoilukokeilussa, vaan vaikutukset näkyvät pidemmällä aikavälillä. Uuteen totuttelu vaatii aikaa. Kun uudet tuotekehitysprosessit on otettu käyttöön ja molemminpuolinen ymmärrys saavutettu esimerkiksi yrityksen tuotekehitystoimijoiden ja ulkopuolisen muotoilijan välillä, toiminta tehostuu.  

Muotoilutietouden puute vaikeuttaa myös palvelun ja hinnan välisen suhteen hahmottamista. Tähän voidaan vaikuttaa korkeakouluissa yritysyhteistyön avulla. Parhaimmillaan yritysyhteistyö auttaa toimijoita hahmottamaan mitä on mahdollista ostaa, miten paljon työ vie aikaa ja mitä muita resursseja siihen vaaditaan.

Mitä korkeakoulu voi tarjota?

Muotoilun käytön edistämiseksi tarvitaan jatkuvaa tietoisuuden lisäämistä muotoilupalvelujen mahdollisuuksista.  Yritykselle voi olla haastavaa sanoittaa muotoiluun liittyvää tarvetta ja toisaalta heillä ei ole tietoa korkeakoulun tarjoamista palveluista. Kommunikointia on lisättävä. 

Toteutettujen yritysyhteistyöprojektien esittely on todettu yhdeksi parhaista tavoista tuoda esiin muotoilun hyötyjä ja korkeakoulun tarjoamia mahdollisuuksia. Korkeakoulujen tulee kehittää tapoja, joissa tuodaan korkeakoulun sidosryhmille esiin opiskelijoiden osaaminen. Erilaiset esimerkit aiemmin toteutetuista projekteista sekä niihin linkittyvistä prosesseista ja niiden lopputuloksista kiinnostavat toimeksiantajaa. Sen on havaittu myös lisäävään ymmärrystä muotoilusta ja tuovan uusia ajatuksia toimeksiantajalle siitä, mitä yhteistyö korkeakoulun kanssa voi tarjota. Tämä on keino madaltaa yritysten kynnystä ottaa yhteyttä korkeakouluun. Lisäksi opiskelijoille on tärkeää saada osaamisensa näkyviin yrityksille. Yritysyhteistyön eri muodot on tunnistettu merkittäväksi rekrytointikanavaksi. 

Korkeakoulun tulee tarjota palveluja mahdollisimman helppoina ja kokonaisvaltaisina palveluina. Lisäksi muotoilua voi liittää muiden alojen tuottamiin palvelupaketteihin. Yrityksen on helpompi ostaa kokonaisratkaisu, kuin lähteä etsimään jokaiseen vaiheeseen eri toteuttaja. Yritysyhteistyön sisältötarve vaihtelee. Yrityksille myytävät tuotteet ja palvelut myös eroavat julkiselle ja kolmannelle sektorille myytävistä kokonaisuuksista. Olemme havainneet, että pienet toimijat tarvitsevat usein hyvin konkreettisia, nopeasti toteutettavia täsmäpalveluja.  Isoilla toimijoilla on mahdollisuuksia laajempiin, vuosittain toistuviin vakioituihin projekteihin ja pitkäaikaisiin kumppanuussuhteisiin. Riippumatta toimijan koosta tai toimialasta pitää selkeästi tunnistaa yhteistyön konkreettinen hyöty. 

Tiivistetysti voidaan todeta, että yritysyhteistyö on yksi keino tehdä muotoilua, sen prosesseja ja hyötyjä näkyväksi yrityksille. Se tarjoaa mahdollisuuden opiskelijoiden osaamisen esiin tuomiseen ja se toimii rekrytointikanavana. Yritysyhteistyön haasteena on tietyt korkeakoulun käytänteet ja yritysten heikko tietämys siitä, mitä kaikkea muotoilualan yhteistyö voi konkreettisesti tarkoittaa. Yhteistyömallit valmistavat opiskelijoita tulevaa työelämää varten ja lisäävät muotoiluymmärrystä sekä muotoilun käyttöä yrityksissä. Mallilla halutaan osaltaan kehittää suomalaisen muotoiluosaamisen käyttöä ja kilpailukykyä. 

Lähteet

Alavuotunki, K., Halme, K. Salminen, V. 2015. Muotoilun hyödyntäminen ja vaikutukset yritysten kilpailukykyyn. Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriö. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja. Innovaatio. 58/2015. [Viitattu 15.11.2018]. Saatavissa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/74995/TEMjul_58_2015_web_18112015.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Galindo-Rueda,F. & Millot, V. 2015. Measuring Design and its Role in Innovation. OECDScience, Technology and Industry Working Papers, 2015/01. Paris: OECD Publishing.  [Viitattu 13.11.2018]. Saatavissa: https://www.oecd-ilibrary.org/docserver/5js7p6lj6zq6-en.pdf?expires=1542790365&id=id&accname=guest&checksum=54C334FE0D2A8F81BC3EE5433BF926C0

Kirjoittajat

Ari Känkänen toimii yliopettajana Lahden ammattikorkeakolulun Muotoiluinstituutissa. Hän toimii projektipäällikkönä valtakunnallisessa Finnish Design Academy -hankkeessa. Hankkeen on rahoittanu Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Anu Raappana toimii Lahden ammattikorkeakoulussa TKI-tehtävissä ja on ollut Design or die -hankkeen projektipäällikkä vuosina 2017 ja 2018. Design or die -hankkeen on rahoittanut Euroopan sosiaalirahasto.

Julkaistu 20.12.2018

Viittausohje

Känkänen, A. & Raappana, A. 2018. Korkeakouluyhteistyö muotoilun edistäjänä yrityksissä. LAMK Pro. [Viitattu ja pvm]. Saatavissa: http://www.lamkpub.fi/2018/12/20/korkeakouluyhteistyo-muotoilun-kayton-edistajana-yrityksissa/