Uutena opinnäytetyön toteutusmahdollisuutena esitetään tutkimus- ja kehittämispäiväkirjamuotoista opinnäytettä, jossa on piirteitä autoetnografisesta tutkimuksesta. Tässä artikkelissa kuvataan mitä tarkoitetaan autoetnografisella tutkimuksella ja millaisiin tekijöihin sen arviointi kohdistuu.

Kirjoittaja: Marja Leena Kukkurainen

Johdanto

Viime vuosina on haettu uusia mahdollisuuksia tehdä opinnäytetyö sekä ammattikorkeakoulun että ylemmän ammattikorkeakoulun tutkinnoissa (ks. Huotari ym. 2015). Yksi uusimmista vaihtoehdoista on päiväkirjamuotoinen opinnäytetyö, jonka sanotaan sisältävän piirteitä myös autoetnografiasta.

Tutkimus- ja kehittämispäiväkirjamuotoisessa opinnäytetyössä tulee edelleen hankkia tietoa ja analysoida sitä järjestelmällisesti, hakea uutta tietoa oman osaamisen rakentamiseksi (Haaga-Helia Ammattikorkeakoulu Oy 2018). Autoetnografiset piirteet tuovat monia kysymyksiä sekä työn tekemiseen tarvittavaan aineistonkeruuseen, analysointiin että jo valmiin työn arvioimiseen.

Autoetnografia

Useimmille laadullista tutkimusta tehneille etnografia on tuttu menetelmä, jossa tutkitaan kulttuuria sisältä päin siihen osallistuen, tarkastellen ja kuvaillen, pyrkien ymmärtämään kohdetta osallistumalla sen piirissä olevien ihmisten arkeen (KvaliMOTV 2018). Näin usein juuri opinnäytetyössä tutkitaan ja kehitetään esimerkiksi työelämää ja yrityksen toimintatapoja ja käytäntöjä kehittämiseen osallistuen. Autoetnografia puolestaan on tutkimussuuntaus, jossa yhdistyy henkilökohtaiset kokemukset (auto), joita analysoimalla (graphy) luodaan ymmärrys kulttuurisesta kokemuksesta (etno) (Ellis ym. 2011).

Edellä olevan mukaan autoetnografisessa tutkimuksessa opinnäytetyön tekijä kerää erilaisin menetelmin tietoa työelämässä siitä kontekstista, johon tutkimuksellinen mielenkiinto kohdistuu. Tieteelliseen käytäntöön kuuluu kertyneiden päiväkirjakokemusten analysointi, mikä puolestaan edellyttää olemassa olevan teoreettisen tiedon ja asiaan liittyvän aikaisemman tutkimustiedon tuntemusta ja omien kokemusten peilaamista tätä vasten. Hyvänä esimerkkinä autoetnografisesta tutkimuksesta ovat mm. Herrmann (2017) ja Ryan (2012).

Ketä kiinnostavat minun päivitykseni?

Autoetnografi kohtaa tieteen pelikentällä haasteita ja joutuu perustelemaan valintojaan mm. siksi, että perinteisesti luonnontieteen yksi keskeinen vaatimus on objektiivisuus. Tieteellisen tiedon tulee olla Niiniluodon (1984, 25) mukaan tieteellisesti todistusvoimaista, se ei voi perustua tutkijan omaperäiseen intuitioon ja vaistoon esimerkiksi radiotähtien lähettämästä säteilystä, vaan se on julkisesti todennettavissa. Mutta eikö päiväkirja saata juuri sisältää tämänkaltaista tietoa: intuitiivista ja vaistonvaraista? Perinteinen luonnontieteen traditioon tukeva tutkija voisi myös kysyä Ellis ym. (2011) mukaan: Ketä kiinnostavat minun päivitykseni? Miksi joku olisi kiinnostunut vain minun tarinastani, varsinkaan nk. tutkimuksellisessa kehittämishankkeessa?  Kun on kyse autoetnografisesta tutkimuksesta, minun tarinani ei Ellis ym. (2011) mukaan yksin riitä, vaan tarvitaan teoreettisia ja metodisia työkaluja ja tutkimustietoa.

Autoetnografian yksi kritiikin kohde on myös sen kapea-alaisuus, henkilökohtaisuus ja elämäkerrallinen tieto, jossa kyseenalaistetaan tarinan kerronnan ja tiedon suhde. Katsotaan, että ensimmäinen persoona on puolueellinen ja vääristynyt eikä akateemisessa kirjoittamisessa ole ”minää”. Tähän kritiikkiin voidaan Ellis ym. (2011) mukaan vastata seuraavasti: Mutta eikö tutkimuksessa aina ole ensimmäinen persoona se, joka puhuu?

Autoetnografian arviointi

Jos autoetnografia on kokemus omista kokemuksista, niin miten ja mistä lähtökohdista toisen kokemusta voi arvioida? Tiedon totuuden ja subjektiivisuuden lisäksi toinen haasteellinen asia on ohjaajan näkökulmasta valmiin työn arviointi. Miten aineiston olemassaolo, kertyminen ja totuus on todennettavissa? Ovatko päiväkirjan kertomukset totta? Mitä uutta tietoa tutkimus tuo?

Ellis ym. (2011) kuvaa neljä keskeistä osa-aluetta, joiden kautta autoetnografiaa tulisi arvioida: mitä tietoa se lisää, mikä on henkilökohtaisen ja kokemuksellisen painoarvo, mikä on tarinallisuuden ja juonellisuuden voima ja miten tutkija ottaa huomioon ja kantaa vastuun käytännön tutkimuksesta. Arvioitavana on se, miten tutkimus luo ymmärrystä, millaisen prosessin kautta tämä ymmärrys luodaan ja miten tutkija asemoi itsensä tässä yhteydessä, miten hän tuo julki oman mielensä sisältöä, joka koskee ulkoista todellisuutta.

Työelämän kehittämisessä tehtävän tutkimuksen tulee joka tapauksessa tuottaa uutta tietoa ja luoda pelisäännöt sen järjestelmälliseen hankkimiseen ja analysointiin. Soveltavan tutkimuksen tulokset eivät niinkään kerro, millainen maailma on, vaan millainen se voi olla ja millaiseksi sen voi muuttaa ihmisten suorittamilla toimenpiteillä. (Niiniluoto 1984, 96 – 97.)

Autoetnografisessa tutkimuksessa tulee olla vastuullisuutta kehittämiskohteeseen sitoutuessaan ja tavassa, jolla tuo kokemuksiaan julki. Tämä vaatii avointa ja hyvää yhteistyötä kohdeyrityksen kanssa, jotta kaikki tapahtuisi hyvässä yhteistyössä ja siihen voisi molemmat osapuolet sitoutua vastavuoroisesti. Tämä vastuullisuuden lähestymistapa tarkoittaa myös sitä, että tutkija suhteuttaa itsensä ja tutkimuksensa muihin/laajempaan kontekstiin ja suojaa tutkimukseen osallistuneiden yksityisyyden.  (Ellis ym. 2011.)

Changin (2016) mukaan autoetnografian laatua tulee arvioida seuraavien periaatteiden mukaan:

1. Autenttisuus ja aineiston luotettavuus
   • Käyttääkö autoetnografia autenttista ja luotettavaa tietoa?
2. Vastuullisuus tutkimusprosessissa
   • Noudattaako autoetnografia luotettavaa tutkimusprosessia ja tuoko sen selkeästi esiin?
3. Muihin ja itseen kohdistuva eettisyys
   • Noudattaako autoetnografia eettisiä periaatteita suojatakseen itsensä ja muiden oikeuksia kuvatessaan ja tehdessään johtopäätöksiä
4. Sosiokulttuurinen analyysi ja tulkinta
   • Analysoiko ja tulkitseeko autoetnografia omien kokemustensa sosiokulttuurista merkitystä.
5. Teoreettinen kontribuutio
   • Tuovatko autoetnografian johtopäätökset jotain uutta olemassa olevaan kirjallisuuteen.

Autoetnografisen tutkimuksen tulokset, kuten kaiken tutkimuksen, tulee olla erilaisten lukijoiden saatavilla (OPM 2018). Tämä edellyttää sitä, että tutkijan vastuullisuus ja eettisyys on otettava huomioon jo suunnitteluvaiheessa. Myös tieteen kriittisyyden vaatimus edellyttää sitä, että tutkimukset julkaistaan ja tutkimuksen oletukset ja väitteet julkisesti testataan (Niiniluoto 1984, 26 – 27).

Lopuksi

Vuodelta 2012 oleva Doloriert ja Sambrookin artikkeli on ensimmäisiä, joissa kuvataan autoetnografiaa organisaatiotutkimuksen lähestymistapana.  He tuovat esiin, että autoetnografia kertoo tarinoita asioista, joista akateemisessa maailmassa vaietaan, asioita, jotka ovat jokapäiväisiä, sivuutettuja ja vääristyneitä. Tutkimuksellisen työn kautta voidaan vahvistaa ja parantaa sekä omaa, osallistujien että lukijoiden elämää – tähän opinnäytetöissä pyritään. Kun puhutaan puhtaasti autoetnografisesta tutkimuksesta, se on vaativa prosessi, joka vaatii syventymistä sekä itse päiväkirjan tuottamiseen että sen analyysiin. Doloriertin ja Sambrookin (2012) mukaan se vaatii aikaa, ponnisteluja ja sitkeyttä, eikä ole ”laiskan valinta”.  

Ammattikorkeakoulussa tehtävät opinnäytetyöt kehittävät työelämää ja siten muodostavat omaleimaisen TKI -kulttuurin. Tässä joukossa syntyy myös yhteisö, joka luo tutkimus- ja kehittämistyölle pelisäännöt, joita jokaisella tiedeyhteisöllä on olemassa (ks. Niiniluoto 1984,21). Aika näyttää mitä opinnäytetyössä tarkoittavat autoetnografian piirteet, millainen päiväkirjamuotoisesta opinnäytetyöstä kehittyy ja miten minun tarinani kytketään olemassa olevaan teoriaan ja tietoon.

Lähteet

Chang, H. 2016. Autoethnography in Health Research: Growing Pains? Qualitative Health Research. Vol. 26(4), 443-451.

Doloriert, C. & Sambrook, S. 2012. Organisational autoethnography. Journal of Organizational Ethnography. Vol. 1(1), 83-95.

Ellis, C., Adams, T E. & Bochner, A P. 2011. Autoethnography: An Overview. Forum Qualitative Sozialforschung / Forum: Qualitative Social Research. Vol. (12)1. [Viitattu 06.02.2018]. Saatavissa: http://dx.doi.org/10.17169/fqs-12.1.1589

Haaga-Helia Ammattikorkeakoulu Oy. 2018.  Tutkimus- ja kehittämispäiväkirjamuotoinen opinnäyte Master-tutkintoon. [Viitattu 19.2.2018]. Saatavissa: www.amkverkkovirta.fi/sites/amkverkkovirta.fi/files/Master_Verkkovirta_ESR.docx

Herrmann, A F. 2017. The Beating Will Continue Until Morale Improves. Cultural Studies ↔ Critical Methodologies. Vol. 17(4), 347-356. [Viitattu 19.2.2018]. Saatavissa: https://doi.org/10.1177/1532708617706127

Huotari, P., Kukkurainen, M L. & Ojasalo, K. 2015. Ylemmän ammattikorkeakoulutuksen opinnäytetyön monimuotoisuudella joustavaan ja työelämälähtöiseen tiedon ja osaamisen jakamiseen. Teoksessa Huotari P. (toim.) Ylempi ammattikorkeakoulutus työelämää uudistamassa. Kokemuksia monialaisen TKI-toiminnan kehittämisestä.  Lahti: Lahden ammattikorkeakoulu. [Viitattu 13.8.2018]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-827-246-8

KvaliMOTV. 2018. Tutkimuspäiväkirja. [Viitattu 19.2.2018]. Saatavissa: http://www.fsd.uta.fi/menetelmaopetus/kvali/L4_2_2.html

Niiniluoto, I. 1984. Tiede, filosofia ja maailmankatsomus. Helsinki: Otava.

OPM. 2018. Korkeakoulu- ja tiedepolitiikka ja sen kehittäminen. [Viitattu 13.8.2018]. Saatavissa: https://minedu.fi/korkeakoulu-ja-tiedelinjaukset

Ryan I. 2012. A career journey: an auto-ethnographic insight. Gender in Management: An International Journal. Vol. 27(8), 541-558.

Kirjoittaja

Marja Leena Kukkurainen toimii sivutoimisena tuntiopettajana Lahden ammattikorkeakoulussa, Sosiaali- ja terveysalalla

Artikkelikuva: https://www.pexels.com/photo/black-and-white-blog-business-chocolate-261577/ (CC0)

Julkaistu 4.1.2019

Viittausohje

Kukkurainen, M L. 2019. Autoetnografia – päiväkirjaan perustuva tutkimus. LAMK Pro. [Viitattu ja pvm]. Saatavissa: http://www.lamkpub.fi/2019/01/04/autoetnografia-–-paivakirjaan-perustuva-tutkimus/