Teollisten IoT-yhdyskäytävien rooli tiedon keräämisessä

Teollisuudessa kerätään tietoa laitteilta ja järjestelmiltä useilla tavoilla. Yksittäisiltä laitteilta voi tulla erittäin suuri määrä tietoa lyhyen ajan sisällä. Tuoreena ilmiönä on teollisten IoT-yhdyskäytävien käyttäminen tiedon keräämisessä ja sen käsittelyssä. Yhdyskäytävillä on mahdollista kerätä niin tietoa kuin lähettää sitä eteenpäin muun muassa pilvipalveluun, johon voidaan tietoa kerätä turvallisesti. Markkinoilla on useita eri valmistajien IoT-yhdyskäytäviä, joissa on erilaisia ominaisuuksia.

Kirjoittajat: Markus Järvinen ja Reijo Heikkinen

IoT-yhdyskäytävä

Yhdyskäytävällä yhdistetään kaksi verkkoa toisiinsa eri protokollien avulla. Sillä yhdistetään toisiinsa sellaisia verkkoja, jotka eivät ole keskenään samankaltaiset. Yleinen yhdyskäytävä sovellutus on reititin, joka liittää yksityisen verkon internetiin. Yhdyskäytäviä on monenlaisia, joilla on erilaiset toimintaperiaatteet ja tehtävät. (Rouse & Burke 2018.) IoT-yhdyskäytävä on laite, joka yhdistää teollisuuden laitteet ja järjestelmät pilvipalveluun (kuva 1). Kaikki tieto kenttälaitteilta ja järjestelmiltä kulkevat yhdyskäytävän kautta pilvipalveluun. Myös pilvipalvelusta lähtevä tieto alajärjestelmiin kulkee yhdyskäytävän kautta. (Rouse & Lavery 2018.)

Kuva 1. IoT-yhdyskäytävän sijoitus järjestelmässä (Rouse & Burke 2018)

Tiedon kerääminen

Tietoliikenteessä ja yleisesti tiedon siirtämisessä antureilta päätelaitteille ja tietokantoihin yhteyskäytännöt ja standardit ovat erittäin tärkeitä. Niiden avulla tieto välittyy järjestelmien ja ohjelmien välillä. Standardit on tarkoitettu laitteiden helppokäyttöiseen liittämiseen eri järjestelmiin. (Collin & Saarelainen 2016, 181.) Teollisuuden sovelluksessa voi olla mukana paljon erilaisia kenttälaitteita, joilta kerätään tietoa. Tällöin voi olla käytössä useita erilaisia yhteyskäytäntöjä, joiden avulla kommunikoidaan tietyn laitteen kanssa. Teolliselta IoT-yhdyskäytävältä vaaditaan joustavuutta ja monipuolisuutta, jotta sitä voitaisiin hyödyntää sovelluksen teossa. IoT-yhdyskäytävän hyödyllisyyteen vaikuttaa muun muassa siinä olevat fyysiset liitynnät, käyttöjärjestelmä ja laitteen resurssit. Laitteen tehtävä vaikuttaa myös sen hyödyllisyyteen, koska se soveltuu parhaiten pilvipalvelun ja teollisuuden laitteiden tai järjestelmien yhdistämiseen.

Oikeiden työkalujen löytäminen on tärkeä asia IoT-yhdyskäytävän tiedon keräämisessä. Tavoitteena on löytää helpot ja luotettavat työkalut, joiden avulla voidaan aloittaa sovelluksen kehittäminen. Työkalulla voidaan helposti liittää teollisia laitteita pilvipalveluun. Monet ohjelmointikielet tarjoavat erilaisia valmiita kirjastoja, joiden avulla voidaan laitteiden liittäminen pilvipalveluun tehdä nopeasti. Järvisen opinnäytetyössä havaittiin, että sovellusta suunniteltaessa on tärkeää kartoittaa tarvittavat protokollat, liitynnät, tiedon hallinta ja sen siirtäminen (Järvinen 2018). Suunnittelussa on otettava huomioon myös valittujen työkalujen ja laitteen ominaisuudet. Laajennettavuuden takia kannattaa yleisesti huomioida yleisimpien protokollien saatavuus, jolloin sovellusta voidaan laajentaa tarvittaessa.

Proof of Concept -malli avuksi

Proof of Concept -mallin avulla voidaan todentaa sovellutuksen ideoiden konseptia. Valikoituja ideoita koetellaan niin, että maksimoidaan mahdollisen pilottihankkeen onnistumisen todennäköisyys ja minimoidaan riskit. Proof of Concept -malli on enemmän valmistelua kuin todellista testaamista. PoC-mallia tehdessä suunnitellaan ja pohditaan idean tarpeita, haluttua lopputulosta ja arvioidaan käytettävissä olevaa tietoa. PoC-mallilla on vähintään kolme perustavoitetta, jotka ovat toteuttamiskelpoisuus, teknisten haasteiden varhainen tunnistaminen ja onnistumisen keston arviointi. (Collin & Saarelainen 2016, 283-284.)

Teollisen IoT-yhdyskäytävän hyödyntämistä jossain sovelluksessa voidaan suhteellisen tehokkaasti ja kustannuskelpoisesti kokeilla Proof of Concept -mallin avulla. Suunnitellusta sovelluksesta voidaan tehdä yksinkertaistettu malli, jonka avulla voidaan testata sovelluksen konseptia. Testisovellusta kehitettäessä huomioidaan sovelluksen teknisiä haasteita ja hyötyjä. Tulosten perusteella voidaan todeta kannattavuus jatkaa sovelluksen kehittämistä nykyisellä ratkaisulla. Proof of Concept -mallin tekeminen voi olla hyvin kustannustehokas ratkaisu.

Tulevaisuus

IoT-yhdyskäytävät ovat teknologiana tuore käsite, jonka takia vielä ei ole nähtävissä kovin paljon hyödyllisiä sovelluskohteita. Suurien tietovirtojen ja digitalisaation myötä tulevaisuudessa voi olla kysyntää merkittävästi tällaiselle teknologialle. Tietovirtoja voidaan teollisuuden sovelluksilta tallettaa pilvipalveluun data-analytiikkaa, jäljitettävyyttä ja siirrettävyyttä varten. Pilvipalvelun avulla voidaan tuoda keskitetysti kaikki tieto yhteen paikkaan ja sitä voidaan analysoida missä tahansa, jossa on internet toiminnassa – eli käytännössä nykyään missä tahansa.

Lopuksi

Koska teollinen IoT-yhdyskäytävä on markkinoilla vielä käsitteenä uusi, ovat perinteiset ratkaisut suositumpia teollisissa sovelluksissa. Pilvipalveluiden ja teollisten järjestelmien yhdistyminen luo kuitenkin tarvetta hankkia laite- ja sovellusintegraatioon IoT-yhdyskäytäviä, jolloin niiden tarve kasvaa. Perinteiset sovellusratkaisut voivat myös toimia IoT-yhdyskäytävän rinnalla, jolloin yhdyskäytävä toimii välikomponenttina pilvipalvelun ja teollisen sovelluksen välissä.

Lähteet

Collin, J. & Saarelainen, A. 2016. Teollinen internet. Helsinki: Talentum.

Järvinen, M. 2018. Laajennus punnituksen pilvipalveluun : Lahti Precision Oy (Proof of Concept). AMK-opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu, tekniikan ala. Lahti. [Viitattu 1.12.2018]. Saatavissa: http://www.theseus.fi/handle/10024/157979

Rouse, M. & Burke, J. 2018. Gateway. TechTarget. [Viitattu 01.12.2018]. Saatavissa: https://internetofthingsagenda.techtarget.com/definition/gateway

Rouse, M. & Lavery, T. 2018. IoT gateway. TechTarget. [Viitattu 01.12.2018]. Saatavissa: https://whatis.techtarget.com/definition/IoT-gateway

Kirjoittajat

Markus Järvinen valmistui mekatroniikka-insinööriksi Lahden ammattikorkeakoulun tekniikan alalta loppuvuodesta 2018

Reijo Heikkinen toimii Lahden ammattikorkeakoulussa kone- ja tuotantotekniikan yliopettajana

Artikkelikuva: https://pxhere.com/fi/photo/1563027 (CC0)

Julkaistu 9.1.2019

Viittausohje

Järvinen, M. & Heikkinen, R. 2019. Teollisten Iot-yhdyskäytävien rooli tiedon keräämisessä. LAMK Pro. [Viitattu ja pvm.]. Saatavissa: http://www.lamkpub.fi/2019/01/09/teollisten-iot-yhdyskaytavien-rooli-tiedon-keraamisessa/

Etäjohtaminen ja läsnäolon kokemus

Etäjohtaminen on tuomassa muutoksia vahvaan sosiaali- ja terveydenhuollon lähijohtamisen perinteeseen. Tässä artikkelissa kuvataan etäjohtamista, läsnäolon merkitystä ja sosiaalista läsnäoloa etäjohtamisessa.

Kirjoittajat: Katja Angervo, Kristiina Laitinen, Sonja Romppainen, Enni Ruuth ja Marja Leena Kukkurainen

Johdanto   

Sosiaali- ja terveyspalveluissa ollaan siirtymässä maakunnalliseen palvelutoimintaan, jolloin yksittäiset työntekijät tai työtiimit työskentelevät usein laajalla alueella, mahdollisesti jopa toisen työnantajan tiloissa. Sosiaali- ja terveysalalla lähiesimiehet ovat perinteisesti olleet fyysisesti läsnä ja vastanneet aktiivisesti henkilöstön ja asiakkaiden tarpeisiin, osallistuen usein myös asiakas- ja hoitotyöhön.

Lähiesimiestyö on muuttumassa etäesimiestyöksi, mikä haastaa työyhteisöjä ja esimiehiä vastaamaan muutoksiin, joihin ei vielä riittävästi olla valmistauduttu. Uusi aika edellyttää uudenlaista ymmärrystä siitä, mitä merkitsee lähiesimiehen läsnäolo ja millaisia muotoja se saa etäjohtamisessa. Etäjohtaminen edellyttää uudenlaisen kulttuurin muodostamista, teknologian haltuunottoa ja johtamista tavoitteiden kautta.

Etäjohtaminen on edelleen ihmisten johtamista

Teknologia mahdollistaa läsnäolon muuttumisen virtuaaliseen muotoon, mikäli työpaikalla on tähän tekniset valmiudet.  Virtuaaliseen läsnäoloon siirtyminen edellyttää sekä lähiesimieheltä että koko työyhteisöltä luottamuksen rakentamista sekä avointa keskustelua yksilön ja ryhmän yhteisistä tavoitteista. Prosessin yksi haastavimmista tehtävistä on ohjata ja johtaa henkilöstöä pääsemään tavoitteeseen. Etäältä johdettaessa johtajan karisma voi olla tärkeä osa vuorovaikutusta ja johtamisen mallia. (Sydänmaalakka 2012, 30.) 

Mitä pidemmälle teknologia kehittyy, sitä useampia väyliä etäjohtajilla on ”kuulla nähdäkseen” eli pitää yhteyttä työntekijöihinsä. Etäjohtaminen on enemmän valmentavaa johtamista kuin valvontaa, esimies seuraa tavoitteiden saavuttamista virtuaalisesti. (Kerfoot 2010, 115, 118.)  Jos työntekijä toimii tavoitteen mukaisesti, ei esimiehen tarvitse tietää yksityiskohtaisesti, miten hän työaikaa käyttää (Kligler 2017).

Etäjohtajan ja työyhteisön väliset välimatkat eivät ole vain maantieteellisiä vaan välimatka voidaan kokea myös henkisenä välimatkana. Välimatka ja virtuaalinen johtajuus voi parhaimmillaan vahvistaa työyhteisön dialogisuutta, työn struktuuria ja omatoimisuuden lisääntymistä. Dialogisuuden avulla vahvistetaan positiivisen palautteen antamista ja saamista sekä rakentavaa työotetta. Vahvistuvat rakenteet työyhteisössä lisäävät työn tuloksellisuutta. Sosiaalisen läsnäolon muodossa tärkeää on muodostaa molemmin puolinen luottamussuhde. Johtajuuden läsnäoloon vaikuttavat esimiehen karisma, emotionaalinen älykkyys ja kommunikointitaidot. (Clemons & Kroth 2011.)

Läsnäolon muodot etäjohtamisessa

Etäjohtaminen tapahtuu teknologian välityksellä ja virtuaalisesti, mutta keskiössä ovat silti ihmiset, ei teknologia. Etäjohtamisessa läsnäolo tulee ymmärtää laajemmin kuin vain fyysisenä etäisyytenä. Clemons ja Kroth (2011, 58) tarkastelevat läsnäoloa virtuaalisen, sosiaalisen ja johtamisulottuvuuksien kautta (kuvio 1).

Kuvio 1. Läsnäolon luomisen edellytykset ja mahdollisuudet (mukaillen Clemons & Kroth 2011, 58)

Virtuaalisen läsnäolon mahdollistavat monet nykyiset teknologiat, tietokoneavusteiset työkalut ja visuaaliset näköyhteydet, jotka lisäävät läsnäolon tuntua. Sosiaalisen läsnäolon on todettu olevan yhteydessä moniin myönteisenä pidettyihin tekijöihin, kuten motivaatioon, luottamukseen (ks. Clemons & Kroth 2011, 83) ja organisaatioon sitoutumiseen ja viihtymiseen (Hassanein & Head 2007, Oh ym. 2018 mukaan). 

Sosiaalisen läsnäolon edellytyksiä

Yksi edellä kuvatuista läsnäolon osa-alueista on sosiaalinen läsnäolo, johon kuuluu mahdollisuus kokea ”todellisen” ihmisen läsnäolo ja siten saada mahdollisuus jakaa tunteita ja ajatuksia (Biocca 1997, Oh ym. 2018 mukaan). Sosiaalista läsnäoloa ei tulisi tarkastella etäjohtamisessa vain teknologiaan liittyvänä asiana. Oh ym. (2018) on systemaattisessa katsauksessaan kuvannut sosiaalisen läsnäolon käsitteen, edellytykset ja vaikutukset ja tuo esiin, että kahden ihmisen fyysiseen ja psykologiseen etäisyyteen vaikuttaa teknologian lisäksi monet kontekstuaaliset ja yksilölliset tekijät.

Esimerkiksi yksilölliset piirteet ja taipumukset vaikuttavat siihen, millainen käsitys yksilöllä on siitä, mitä on olla yhdessä toisen ihmisen kanssa. Yksilöllisiin tekijöihin kuuluu ensinnäkin se, miten altis ihminen on ylimalkaan ”uppoutumaan” virtuaaliseen ympäristöön ja toiseksi millaiset asenteet yksilöllä on sosiaalista vuorovaikutusta kohtaan.  Oh ym. (2018) mukaan on tutkimusnäyttöä siitä, että ihmiset, joilla on taipumus uppoutua sekä ihmiset, jotka arvostavat tai nauttivat sosiaalisesta vuorovaikutuksesta kokevat vahvempaa sosiaalista läsnäoloa. Tulee ottaa myös huomioon, että sosiaalisesta läsnäolosta ei aina seuraa pelkästään hyvää. Teknologian lisäksi ja siitä huolimatta monet sellaiset yksilölliset taipumukset, jotka liittyvät face to face -vuorovaikutukseen siirtyvät myös virtuaaliseen vuorovaikutukseen.  (Oh ym. 2018.)

Lopuksi

Käytännön johtaminen sosiaali- ja terveysalalla on muuttumassa niin sote-uudistuksen, tehokkuusvaatimusten kuin digitalisaation tuomien mahdollisuuksien myötä. Lähiesimiehet loittonevat etäjohtajiksi ja fyysinen läsnäolo saa rinnalleen virtuaalisen läsnäolon muotoja. Esimiehiltä ja työyhteisöiltä tämä edellyttää toimintakulttuurin muutosta, esimiehen fyysinen läsnäolo vähenee vääjäämättä ja korvautuu virtuaalisen läsnäolon eri muodoilla.

Esimiehen virtuaalinen läsnäolo on vierasta useimmille työyhteisössä ja vaatii opettelua sekä erilaisten virtuaalisten välineiden ja kanavien kokeilua. Sosiaali- ja terveyspalveluissa etäjohtamisen kehittäminen edellyttää osassa työyhteisöjä investointeja ajantasaiseen teknologiaan, toisissa työyhteisöissä taas olemassa olevan teknologian täysimääräistä hyödyntämistä.

Luovuutta, uskallusta ja halua kokeilla erilaisia toimintatapoja ja teknologian mukanaan tuomia virtuaalisia mahdollisuuksia tarvitaan kaikilta. Kokeilujen ja uskalluksen myötä läsnäolon eri muodot mahdollistuvat myös virtuaalisesti ja tulevaisuudessa sosiaalisen läsnäolon kokemuksen ymmärtäminen laajenee, kun sen kontekstiin ja yksilöllisiin näkökohtiin liittyvät tekijät otetaan huomioon teknologian kehittymisen myötä.

”Etäjohtaminen ei ole vain teknologian haltuunottoa, se on etäisyyden vähentämistä – kommunikaation, emotionaalisen, psykologisen ja sosiaalisen etäisyyden vähentämistä johtajan ja työntekijöiden välillä” (Clemons & Kroth 2011, 69-70).

Lähteet

Clemons, D. & Kroth, M. 2011. Managing the Mobile Workforce. Leading, Building, and Sustaining Virtual Teams. New York: McGraw-Hill books.

Cowan, L. 2014. e-Leadership: Leading in a Virtual Environment- Guiding Principles For Nurse Leaders. Nursing Economics. Vol. 32(6), 312-322. [Viitattu 31.12.2018]. Saatavissa: http://search.ebscohost.com.aineistot.lamk.fi/login.aspx?direct=true&db=c8h&AN=103925601&site=ehost-live

Kerfoot, K. M. 2010. Listening to See: The Key to Virtual Leadership. Nursing Economics. Vol. 28(2), 114-118. [Viitattu 31.12.2018]. Saatavissa: http://search.ebscohost.com.aineistot.lamk.fi/login.aspx?direct=true&db=c8h&AN=105174963&site=ehost-live

Kligler, B. 2017. Leading a Virtual Team. The Journal of Science and Healing. Vol. 13(4), 277-278.  [Viitattu 31.12.2018]. Saatavissa: https://doi.org/10.1016/j.explore.2017.04.016

Oh, C. S., Bailenson, J. N. & Welch, G. F. 2018. A Systematic Review of Social Presence: Definition, Antecedents, and Implications. Frontiers in Robotic and AI. Vol. 5, 114. [Viitattu 31.12.2018]. Saatavissa: https://doi.org/10.3389/frobt.2018.00114

Sydänmaalakka, P. 2012. Älykäs johtaminen 7.0. Miten kasvaa viisaaksi johtajaksi? Helsinki: Talentum.

Kirjoittajat

Katja Angervo ja Sonja Romppainen opiskelevat Lahden ammattikorkeakoulussa sosiaalialan ylempää ammattikorkeakoulututkintoa suuntautumisenaan sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen.

Kristiina Laitinen ja Enni Ruuth opiskelevat Lahden ammattikorkeakoulussa sosiaalialan ylempää ammattikorkeakoulututkintoa suuntautumisenaan sosiaali- ja terveyspalvelujen digitalisaatio ja liiketoimintaosaaminen.

Marja Leena Kukkurainen on toiminut Lahden ammattikorkeakoulussa opettajana Innovatiivisuuden ja osaamisen johtamisen opintojaksolla 2018. Artikkeli on osa opintojaksoa.

Artikkelikuva: https://www.pexels.com/photo/coffee-communication-computer-connection-461073/ (CC0)

Julkaistu 8.1.2019

Viittausohje

Angervo, K., Laitinen, K., Romppainen, S., Ruuth, E. & Kukkurainen, M L. 2019. Etäjohtaminen ja läsnäolon kokemus. LAMK Pro. [Viitattu ja pvm]. Saatavissa:
http://www.lamkpub.fi/2019/01/08/etajohtaminen-ja-lasnaolon-kokemus/

Terveydenhuollon henkilöstön digitaalisen osaamisen lähtötasossa on eroja

Digitaalisten sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttöönotto muuttaa ammattilaisten työtä. Tarvitaan muutosta ammattilaisten toimintatavoissa ja osaamisen päivittämistä sekä kouluttautumista uusien palvelujen käyttöön. Siksi on tarkasteltava, millaisia osaamistarpeita henkilöstöllä on ja miten osaamista ja toimintatapoja voidaan kehittää.

Kirjoittajat: Laura Backman, Aleksi Partanen ja Taina Anttonen

Digitalisaatio muuttaa työtä ja edellyttää uudenlaista osaamista

Digitalisaation avulla toimintaa voidaan tehostaa ja palveluita toteuttaa laadukkaammin. Digitalisaatio ei synny itsestään vaan sen hyödyntäminen edellyttää vahvaa osaamista, tietoa, yhteistyötä ja määrätietoista johtamista. Tarvitaan käyttäjäystävällisiä palveluita ja sovelluksia, joilla digitaalisia palveluita käytetään sekä digitaalisten palveluiden jatkuvaa kehittämistä. Tämän lisäksi tulee olla osaamista ja halua käyttää digitaalisia palveluita. (Jungner 2015, 7;  Ahonen ym. 2016, 231.) Digitaalisten palvelujen käyttö edellyttää uusia taitoja ja osaamista. Työn muutos, uusi rooli, uudet taidot ja uudenlainen tapa tehdä työtä ovat niitä huolia, joita ammattilainen useimmiten kohtaa digitalisaation osalta.  Digitaalisten palveluiden onnistunutta käyttöönottoa ja muutoksen hyväksymistä tukee huolellinen suunnittelu ja jalkauttaminen. (Rantala 2018)

Digitaalisten palvelujen onnistunutta käyttöönottoa tukee johdon tuki, aktiivinen tiedottaminen palvelujen käyttöönotosta ja sen hyödyistä.  Muutoksen toteutumiseksi tarvitaan johdolta selkeä visio ja realistiset, konkreettiset tavoitteet, jotka myös yksittäinen työntekijä ymmärtää. Johdolta saatu positiivinen tuki ja riittävät resurssit edesauttavat käyttöönoton onnistumista. Esimiehillä on tärkeä rooli, kun uusia palveluita otetaan käyttöön. Muutosvaiheessa ja myös käyttöönoton jälkeen henkilöstö tarvitsee koulutusta ja tukea muutoksessa. Työntekijöille tulee myös antaa riittävästi työaikaa uuden oppimiseen.  (Kujala ym. 2018, 221-225.)

Terveydenhuollon digitaalisella osaamisella on erityispiirteensä

Digitaalisessa ympäristössä kehitettävä asiakaslähtöinen toiminta edellyttää ammattilaisilta tiettyä perusosaamista. Perusosaamiseen sisältyy kyky työskennellä verkostomaisesti tietoa hyödyntäen sekä ymmärrys siitä, miten digitalisaatio vaikuttaa asiakkaisiin, toimintaan ja omiin työtehtäviin. Riittävän tietoteknisen osaamisen lisäksi tarvitaan kykyä ottaa riskejä ja sietää epävarmuutta. (Valtiovarainministeriö 2017, 16.)

Sosiaali- ja terveydenhuollolla on omat erityispiirteensä ja osaamisalueensa. Erilaisista alan tutkimuksista ja artikkeleista nousee systemaattisesti esiin määrättyjä osaamisalueita, jotka muodostavat pääteemat. Terveydenhuollon hoitotyön ammattilaisten digitaaliseen osaamiseen kuuluu kolme pääteemaa, joita ovat myönteinen asenne digitalisaatiota kohtaan, tieto- ja viestintäteknologiaosaaminen sekä laaja-alainen palvelukokonaisuusajattelu. Myönteinen asenne digitalisaatiota kohtaan sisältää muutosvalmiuden, myönteisen asenteen uuden oppimiseen ja kehittämiseen sekä itsensä johtamisen ja asiantuntijuuden. Tieto- ja viestintäteknologiaosaamisen alle lukeutuvat teknologiaosaamisen perusvalmiudet, tieto- ja viestintätekniikan osaaminen, tiedonhallintaosaaminen, tietoturva- jatietosuojaosaaminen sekä vuorovaikutus- ja verkkoviestintäosaaminen. Laaja-alainen palvelukokonaisuusajattelu muodostuu asiakaslähtöisestä palveluosaamisesta, ohjausosaamisesta ja moniammatillisesta yhteistyö- jakehittämisosaamisesta. (Jäkkö 2018, 48-55.)

Kehittämiskohteena Helsingin terveysasemien henkilöstön digitaalinen osaaminen

Helsingin sosiaali- ja terveystoimialan palveluja uudistetaan kokonaisuudessaan. Palveluja uudistetaan asiakasprosesseja kehittämällä ja sitä kautta tavoitellaan parannusta palveluiden saatavuuteen sekä asiakaskokemukseen, vaikuttavuuteen ja tuottavuuteen. Palvelujen uudistamisella tavoitellaan myös uudenlaista sosiaalihuollon ja terveydenhuollon palvelujen integrointia niin, että asiakas on keskiössä ja asioinnin painopistettä muutetaan vahvasti digitaalisten palvelujen suuntaan. (Helsingin sosiaali- jaterveysvirasto 2016, 4.) Helsingin kaupunkistrategiaan vuosille 2017-2021 on kirjattu, että ”Helsinki panostaa esteettömiin digitaalisiin palveluihin,digitalisaation, tekoälyn ja robotiikan hyödyntämiseen. Digitaaliset palvelut ovat ensisijaisia ja ne ovat käytettävissä ympäri vuorokauden.” (Helsingin kaupunki 2017.)

Backmanin ja Partasen (2018) ylemman AMK-opinnäytetyön tavoitteena oli saada tietoa Helsingin terveysasemien henkilöstön nykyisestä terveydenhuollon digitaalisesta osaamisesta ja suhtautumisesta digitalisaation tuomaan muutokseen. Kohderyhmänä oli kaikkien 23 terveysaseman hoitajat, lääkärit ja esimiehet. Henkilöstölle toteutettiin digitaalinen kysely ja tulosten analyysiin perustuva työpaja keväällä 2018. Kyselyyn vastasi 336 Helsingin terveysasemien työntekijää ja työpajaan osallistui 15 työntekijää, joiden joukossa oli sekä hoitajia, lääkäreitä että esimiehiä.

Henkilöstön terveydenhuollon digitaalisen osaamisen lähtötaso näyttäytyi hyvänä. Digitaalista oppimista koettiin tukevan eniten lyhyet koulutustilaisuudet ja mahdollisuus oppia demoversioiden avulla. Työyhteisön on tärkeä kehittää yhdessä suunnitelma digitaalisten palveluiden käytön lisäämisestä ja sopia toimintamallit, joiden avulla palvelut saadaan sujuvoittamaan työtä. Sovittuihin tavoitteisiin tulee sitoutua yhdessä, jotta muutosta voi tapahtua.

Vastaajat kokivat, että henkilöstön terveydenhuollon digitaalinen osaaminen on tällä hetkellä hajanaista ja ammattilaisilla on eri lähtötaso oppimiselle. Jokaisen ammattilaisen tulisi hallita tietoteknisten taitojen perusteet, jotta voi oppia uutta ja ohjata myös asiakkaita. Vastauksissa ehdotettiin ammattilaisten nykyisen terveydenhuollon digitaalisen osaamisen kartoitusta kaikille työntekijöille, jonka perusteella eri tasoisille voidaan kohdistaa tason mukaisesti suunnattua koulutusta. Koulutuksissa tulisi huomioida eri osaamistasot ja enemmän tukea tulisi kohdistaa sitä tarvitseville. Myös eri-ikäisten osaaminen on huomioitava ohjauksessa. Erityisesti suuremman tuen tarpeessa oleville työntekijöille tulisi olla helposti tarjolla digitaalisten palvelujen käytön tukea.

Esimiehen tärkeänä tehtävä on mahdollistaa aikaa henkilöstölle digitaalisten palvelujen oppimista ja perehtymistä varten. Henkilöstö tarvitsee ylipäätään aikaa digitaalisten palvelujen oppimiseen sekä kertaamiseen. Esimiehen suhtautuminen digitalisaatioon ja työntekijöiden motivointi palvelujen käyttöön on ensiarvoisen tärkeää.

Lähteet

Ahonen, O., Kinnunen, U-M., Kouri, P., Liljamo, P. & Saranto, K. 2016. Sähköisten terveyspalvelujen strategia hoitotyöhön – nyt on sen implementoinnin aika. Finnish Journal of eHealth and eWelfare. Vol. 8 (4), 231-233. [Viitattu 3.12.2018]. Saatavissa: https://journal.fi/finjehew/article/view/60200

Backman L. & Partanen A. 2018. Digitaalinen osaaminen terveydenhuollossa: Selvitys Helsingin terveysasemien henkilöstön terveydenhuollon digitaalisesta osaamisesta ja koulutustarpeista. YAMK-opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu, sosiaali- ja terveysala. Lahti.  [Viitattu 3.12.2018].  Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2018102016132

Helsingin kaupunki. 2017. Sosiaali-ja terveystoimiala. Toimialan esittely. [Viitattu 11.12.2018]. Saatavissa: https://www.hel.fi/sote/fi/esittely/

Helsingin sosiaali-ja terveysvirasto. 2016. Sosiaali-ja terveysviraston digisuunnitelma vuosille 2016-2018. Palvelujen uusi yhteys. [Viitattu 11.12.2018]. Saatavissa:
https://www.hel.fi/static/public/hela/Sosiaali-_ja_terveyslautakunta/Suomi/Paatos/2016/Sote_2016-09-13_Sotelk_13_Pk/E8448B45-5C9E-C33B-87B7-56E9DC100000

Jungner, M. 2015. Otetaan digiloikka! Suomi digikehityksen kärkeen. Helsinki: Elinkeinoelämän keskusliitto. [Viitattu 3.12.2017]. Saatavissa: https://ek.fi/wp-content/uploads/Otetaan_digiloikka_net.pdf

Jäkkö, M. 2018. Digitalisaatio-osaaminen terveysalalla: systemoitu kirjallisuuskatsaus. Helsinki: Metropolia ammattikorkeakoulu.

Kujala, S., Hörhammer, I., Ervast, M., Kolanen, E. & Rauhala, M. 2018. Johtamisen hyvät käytännöt sähköisten omahoitopalveluiden käyttöönotossa. Finnish Journal of eHealth and eWelfare. Vol. 10 (2-3), 221-235. [Viitattu 3.12.2018]. Saatavissa: https://journal.fi/finjehew/article/view/69140

Rantala, K. 2018. Professionals in Value Co-Creation through Digital Healthcare Services. Väitöskirja. Jyväskylä: University of Jyväskylä. Jyväskylä studies in business and economics 189. [Viitattu 2.12.2018]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-7454-1

Valtiovarainministeriö. 2017. Hyvän hallinnon ja kyvykkyyksien tärkeydestä digitalisaatiossa. [Viitattu 11.12.2018]. Saatavissa: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/79169

Kirjoittajat

Laura Backman, ylempi AMK-opiskelija, sosiaali- ja terveyspalvelujen digitalisaatio ja liiketoimintaosaaminen- koulutus, Lahden ammattikorkeakoulu

Aleksi Partanen, ylempi AMK-opiskelija, sosiaali- ja terveyspalvelujen digitalisaatio ja liiketoimintaosaaminen- koulutus, Lahden ammattikorkeakoulu

Taina Anttonen, yliopettaja, Lahden ammattikorkeakoulu

Artikkelikuva: https://www.pexels.com/photo/doctor-pointing-at-tablet-laptop-1282308/ (CC0)

Julkaistu 7.1.2019

Viittausohje

Backman, L., Partanen, A. & Anttonen, T. 2019. Terveydenhuollon henkilöstön digitaalisen osaamisen lähtötasossa on eroja. LAMK Pro. [Viitattu ja pvm]. Saatavissa:
http://www.lamkpub.fi/2019/01/07/terveydenhuollon-henkiloston-digitaalisen-osaamisen-lahtotasossa-on-eroja

Autoetnografia – päiväkirjaan perustuva tutkimus

Uutena opinnäytetyön toteutusmahdollisuutena esitetään tutkimus- ja kehittämispäiväkirjamuotoista opinnäytettä, jossa on piirteitä autoetnografisesta tutkimuksesta. Tässä artikkelissa kuvataan mitä tarkoitetaan autoetnografisella tutkimuksella ja millaisiin tekijöihin sen arviointi kohdistuu.

Kirjoittaja: Marja Leena Kukkurainen

Johdanto

Viime vuosina on haettu uusia mahdollisuuksia tehdä opinnäytetyö sekä ammattikorkeakoulun että ylemmän ammattikorkeakoulun tutkinnoissa (ks. Huotari ym. 2015). Yksi uusimmista vaihtoehdoista on päiväkirjamuotoinen opinnäytetyö, jonka sanotaan sisältävän piirteitä myös autoetnografiasta.

Tutkimus- ja kehittämispäiväkirjamuotoisessa opinnäytetyössä tulee edelleen hankkia tietoa ja analysoida sitä järjestelmällisesti, hakea uutta tietoa oman osaamisen rakentamiseksi (Haaga-Helia Ammattikorkeakoulu Oy 2018). Autoetnografiset piirteet tuovat monia kysymyksiä sekä työn tekemiseen tarvittavaan aineistonkeruuseen, analysointiin että jo valmiin työn arvioimiseen.

Autoetnografia

Useimmille laadullista tutkimusta tehneille etnografia on tuttu menetelmä, jossa tutkitaan kulttuuria sisältä päin siihen osallistuen, tarkastellen ja kuvaillen, pyrkien ymmärtämään kohdetta osallistumalla sen piirissä olevien ihmisten arkeen (KvaliMOTV 2018). Näin usein juuri opinnäytetyössä tutkitaan ja kehitetään esimerkiksi työelämää ja yrityksen toimintatapoja ja käytäntöjä kehittämiseen osallistuen. Autoetnografia puolestaan on tutkimussuuntaus, jossa yhdistyy henkilökohtaiset kokemukset (auto), joita analysoimalla (graphy) luodaan ymmärrys kulttuurisesta kokemuksesta (etno) (Ellis ym. 2011).

Edellä olevan mukaan autoetnografisessa tutkimuksessa opinnäytetyön tekijä kerää erilaisin menetelmin tietoa työelämässä siitä kontekstista, johon tutkimuksellinen mielenkiinto kohdistuu. Tieteelliseen käytäntöön kuuluu kertyneiden päiväkirjakokemusten analysointi, mikä puolestaan edellyttää olemassa olevan teoreettisen tiedon ja asiaan liittyvän aikaisemman tutkimustiedon tuntemusta ja omien kokemusten peilaamista tätä vasten. Hyvänä esimerkkinä autoetnografisesta tutkimuksesta ovat mm. Herrmann (2017) ja Ryan (2012).

Ketä kiinnostavat minun päivitykseni?

Autoetnografi kohtaa tieteen pelikentällä haasteita ja joutuu perustelemaan valintojaan mm. siksi, että perinteisesti luonnontieteen yksi keskeinen vaatimus on objektiivisuus. Tieteellisen tiedon tulee olla Niiniluodon (1984, 25) mukaan tieteellisesti todistusvoimaista, se ei voi perustua tutkijan omaperäiseen intuitioon ja vaistoon esimerkiksi radiotähtien lähettämästä säteilystä, vaan se on julkisesti todennettavissa. Mutta eikö päiväkirja saata juuri sisältää tämänkaltaista tietoa: intuitiivista ja vaistonvaraista? Perinteinen luonnontieteen traditioon tukeva tutkija voisi myös kysyä Ellis ym. (2011) mukaan: Ketä kiinnostavat minun päivitykseni? Miksi joku olisi kiinnostunut vain minun tarinastani, varsinkaan nk. tutkimuksellisessa kehittämishankkeessa?  Kun on kyse autoetnografisesta tutkimuksesta, minun tarinani ei Ellis ym. (2011) mukaan yksin riitä, vaan tarvitaan teoreettisia ja metodisia työkaluja ja tutkimustietoa.

Autoetnografian yksi kritiikin kohde on myös sen kapea-alaisuus, henkilökohtaisuus ja elämäkerrallinen tieto, jossa kyseenalaistetaan tarinan kerronnan ja tiedon suhde. Katsotaan, että ensimmäinen persoona on puolueellinen ja vääristynyt eikä akateemisessa kirjoittamisessa ole ”minää”. Tähän kritiikkiin voidaan Ellis ym. (2011) mukaan vastata seuraavasti: Mutta eikö tutkimuksessa aina ole ensimmäinen persoona se, joka puhuu?

Autoetnografian arviointi

Jos autoetnografia on kokemus omista kokemuksista, niin miten ja mistä lähtökohdista toisen kokemusta voi arvioida? Tiedon totuuden ja subjektiivisuuden lisäksi toinen haasteellinen asia on ohjaajan näkökulmasta valmiin työn arviointi. Miten aineiston olemassaolo, kertyminen ja totuus on todennettavissa? Ovatko päiväkirjan kertomukset totta? Mitä uutta tietoa tutkimus tuo?

Ellis ym. (2011) kuvaa neljä keskeistä osa-aluetta, joiden kautta autoetnografiaa tulisi arvioida: mitä tietoa se lisää, mikä on henkilökohtaisen ja kokemuksellisen painoarvo, mikä on tarinallisuuden ja juonellisuuden voima ja miten tutkija ottaa huomioon ja kantaa vastuun käytännön tutkimuksesta. Arvioitavana on se, miten tutkimus luo ymmärrystä, millaisen prosessin kautta tämä ymmärrys luodaan ja miten tutkija asemoi itsensä tässä yhteydessä, miten hän tuo julki oman mielensä sisältöä, joka koskee ulkoista todellisuutta.

Työelämän kehittämisessä tehtävän tutkimuksen tulee joka tapauksessa tuottaa uutta tietoa ja luoda pelisäännöt sen järjestelmälliseen hankkimiseen ja analysointiin. Soveltavan tutkimuksen tulokset eivät niinkään kerro, millainen maailma on, vaan millainen se voi olla ja millaiseksi sen voi muuttaa ihmisten suorittamilla toimenpiteillä. (Niiniluoto 1984, 96 – 97.)

Autoetnografisessa tutkimuksessa tulee olla vastuullisuutta kehittämiskohteeseen sitoutuessaan ja tavassa, jolla tuo kokemuksiaan julki. Tämä vaatii avointa ja hyvää yhteistyötä kohdeyrityksen kanssa, jotta kaikki tapahtuisi hyvässä yhteistyössä ja siihen voisi molemmat osapuolet sitoutua vastavuoroisesti. Tämä vastuullisuuden lähestymistapa tarkoittaa myös sitä, että tutkija suhteuttaa itsensä ja tutkimuksensa muihin/laajempaan kontekstiin ja suojaa tutkimukseen osallistuneiden yksityisyyden.  (Ellis ym. 2011.)

Changin (2016) mukaan autoetnografian laatua tulee arvioida seuraavien periaatteiden mukaan:

  1. Autenttisuus ja aineiston luotettavuus
    • Käyttääkö autoetnografia autenttista ja luotettavaa tietoa?
  2. Vastuullisuus tutkimusprosessissa
    • Noudattaako autoetnografia luotettavaa tutkimusprosessia ja tuoko sen selkeästi esiin?
  3. Muihin ja itseen kohdistuva eettisyys
    • Noudattaako autoetnografia eettisiä periaatteita suojatakseen itsensä ja muiden oikeuksia kuvatessaan ja tehdessään johtopäätöksiä
  4. Sosiokulttuurinen analyysi ja tulkinta
    • Analysoiko ja tulkitseeko autoetnografia omien kokemustensa sosiokulttuurista merkitystä.
  5. Teoreettinen kontribuutio
    • Tuovatko autoetnografian johtopäätökset jotain uutta olemassa olevaan kirjallisuuteen.

Autoetnografisen tutkimuksen tulokset, kuten kaiken tutkimuksen, tulee olla erilaisten lukijoiden saatavilla (OPM 2018). Tämä edellyttää sitä, että tutkijan vastuullisuus ja eettisyys on otettava huomioon jo suunnitteluvaiheessa. Myös tieteen kriittisyyden vaatimus edellyttää sitä, että tutkimukset julkaistaan ja tutkimuksen oletukset ja väitteet julkisesti testataan (Niiniluoto 1984, 26 – 27).

Lopuksi

Vuodelta 2012 oleva Doloriert ja Sambrookin artikkeli on ensimmäisiä, joissa kuvataan autoetnografiaa organisaatiotutkimuksen lähestymistapana.  He tuovat esiin, että autoetnografia kertoo tarinoita asioista, joista akateemisessa maailmassa vaietaan, asioita, jotka ovat jokapäiväisiä, sivuutettuja ja vääristyneitä. Tutkimuksellisen työn kautta voidaan vahvistaa ja parantaa sekä omaa, osallistujien että lukijoiden elämää – tähän opinnäytetöissä pyritään. Kun puhutaan puhtaasti autoetnografisesta tutkimuksesta, se on vaativa prosessi, joka vaatii syventymistä sekä itse päiväkirjan tuottamiseen että sen analyysiin. Doloriertin ja Sambrookin (2012) mukaan se vaatii aikaa, ponnisteluja ja sitkeyttä, eikä ole ”laiskan valinta”.  

Ammattikorkeakoulussa tehtävät opinnäytetyöt kehittävät työelämää ja siten muodostavat omaleimaisen TKI -kulttuurin. Tässä joukossa syntyy myös yhteisö, joka luo tutkimus- ja kehittämistyölle pelisäännöt, joita jokaisella tiedeyhteisöllä on olemassa (ks. Niiniluoto 1984,21). Aika näyttää mitä opinnäytetyössä tarkoittavat autoetnografian piirteet, millainen päiväkirjamuotoisesta opinnäytetyöstä kehittyy ja miten minun tarinani kytketään olemassa olevaan teoriaan ja tietoon.

Lähteet

Chang, H. 2016. Autoethnography in Health Research: Growing Pains? Qualitative Health Research. Vol. 26(4), 443-451.

Doloriert, C. & Sambrook, S. 2012. Organisational autoethnography. Journal of Organizational Ethnography. Vol. 1(1), 83-95.

Ellis, C., Adams, T E. & Bochner, A P. 2011. Autoethnography: An Overview. Forum Qualitative Sozialforschung / Forum: Qualitative Social Research. Vol. (12)1. [Viitattu 06.02.2018]. Saatavissa: http://dx.doi.org/10.17169/fqs-12.1.1589

Haaga-Helia Ammattikorkeakoulu Oy. 2018.  Tutkimus- ja kehittämispäiväkirjamuotoinen opinnäyte Master-tutkintoon. [Viitattu 19.2.2018]. Saatavissa: www.amkverkkovirta.fi/sites/amkverkkovirta.fi/files/Master_Verkkovirta_ESR.docx

Herrmann, A F. 2017. The Beating Will Continue Until Morale Improves. Cultural Studies ↔ Critical Methodologies. Vol. 17(4), 347-356. [Viitattu 19.2.2018]. Saatavissa: https://doi.org/10.1177/1532708617706127

Huotari, P., Kukkurainen, M L. & Ojasalo, K. 2015. Ylemmän ammattikorkeakoulutuksen opinnäytetyön monimuotoisuudella joustavaan ja työelämälähtöiseen tiedon ja osaamisen jakamiseen. Teoksessa Huotari P. (toim.) Ylempi ammattikorkeakoulutus työelämää uudistamassa. Kokemuksia monialaisen TKI-toiminnan kehittämisestä.  Lahti: Lahden ammattikorkeakoulu. [Viitattu 13.8.2018]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-827-246-8

KvaliMOTV. 2018. Tutkimuspäiväkirja. [Viitattu 19.2.2018]. Saatavissa: http://www.fsd.uta.fi/menetelmaopetus/kvali/L4_2_2.html

Niiniluoto, I. 1984. Tiede, filosofia ja maailmankatsomus. Helsinki: Otava.

OPM. 2018. Korkeakoulu- ja tiedepolitiikka ja sen kehittäminen. [Viitattu 13.8.2018]. Saatavissa: https://minedu.fi/korkeakoulu-ja-tiedelinjaukset

Ryan I. 2012. A career journey: an auto-ethnographic insight. Gender in Management: An International Journal. Vol. 27(8), 541-558.

Kirjoittaja

Marja Leena Kukkurainen toimii sivutoimisena tuntiopettajana Lahden ammattikorkeakoulussa, Sosiaali- ja terveysalalla

Artikkelikuva: https://www.pexels.com/photo/black-and-white-blog-business-chocolate-261577/ (CC0)

Julkaistu 4.1.2019

Viittausohje

Kukkurainen, M L. 2019. Autoetnografia – päiväkirjaan perustuva tutkimus. LAMK Pro. [Viitattu ja pvm]. Saatavissa: http://www.lamkpub.fi/2019/01/04/autoetnografia-–-paivakirjaan-perustuva-tutkimus/  

Vesiliukumäkiä ja salaisia piiloja: opiskelija autenttisissa oppimisympäristöissä

Mun päiväkoti – päijäthämäläiset lapset oppimisympäristöjen innovoijina on Päijät-Hämeen seudullinen varhaiskasvatuksen kehittämishanke, jonka tavoitteena on luoda palvelumuotoilun keinoin uudenlaisia oppimisympäristöratkaisuja. Hankkeessa sosionomiopiskelijat pääsivät hyödyntämään autenttisissa oppimisympäristöissä varhaiskasvatuksen opintojaksoilla opittua teoriatietoa mm. osallisuuteen ja lasten havainnointiin liittyen.

Kirjoittajat: Elina Noiva, Tiina Vaara ja Kati Vähäkuopus

Oppimisympäristöt ja osallisuus varhaiskasvatuksessa

Oppimisympäristöillä tarkoitetaan kaikkia niitä tiloja, paikkoja, yhteisöjä, käytäntöjä, välineitä ja tarvikkeita, jotka tukevat lasten kehitystä, oppimista sekä vuorovaikutusta. Varhaiskasvatuksen oppimisympäristöjen tulee olla kehittäviä, oppimista edistäviä, terveellisiä ja turvallisia. Oppimisympäristöjä kehitetään siten, että ne mahdollistavat varhaiskasvatukselle asetettujen tavoitteiden saavuttamisen. Ympäristöjä tulee suunnitella ja muokata yhdessä lasten kanssa, huomioiden lasten leikit, ideat ja kiinnostuksen kohteet. (Opetushallitus 2016, 31-32.)

Osallisuus käsitteenä tarkoittaa tiivistetysti ihmisen ja yksilön oikeutta päästä vaikuttamaan itseään koskeviin päätöksiin ja asioihin sekä oikeutta myös olla itse omalta osaltaan vaikuttamassa näihin päätöksiin ja asioihin. Osallisuus on yksilön tunne, ei ulkoapäin tuotettu rakenne. (Arki, arvot ja etiikka 2017,16.) Lasten arvostava kohtaaminen, heidän ajatustensa kuuleminen ja aloitteisiin vastaaminen vahvistavat lasten osallistumisen ja vaikuttamisen taitoja. (Opetushallitus 2016, 18.)

Lasten osallisuus itseään koskevissa asioissa ei aina ole yksinkertaista, koska sen tulee toteutua lapsille ominaisin keinoin lapsen kulloisenkin kehitystason mukaisesti. Lapsilla tulee varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden mukaan olla mahdollisuus päästä vaikuttamaan siihen, millaiseksi heidän arkensa päiväkodissa muodostuu (Opetushallitus 2016). Sosionomiopiskelijoiden tärkeänä tehtävänä hankkeessa oli tuoda moniammatillisessa työskentelyssä esille lasten osallisuuden merkitystä varhaiskasvatussuunnitelman punaisena lankana (LAMK 2016).

Mun Päiväkoti – hankkeessa lapset toimivat varhaiskasvatussuunnitelman hengen mukaisesti kokemusasiantuntijoina ympäristöjä innovoitaessa. Lahden ammattikorkeakoulun panos kehittämistyössä oli kerätä tietoa seitsemän päijäthämäläisen päiväkodin lapsilta ja kerättyyn tietoon pohjautuen innovoida yhdessä työelämän sekä sosiaali-  ja muotoilualan opiskelijoiden kanssa uudenlaisia ratkaisuja päiväkotien oppimisympäristöihin.

Sadutuksella ja graafisella fasilitoinnilla lasten ajatuksia sanoiksi ja kuviksi

Mun Päiväkoti -hankkeessa tehdään oppimisympäristöjen kehittämistyötä seudullisesti ja päiväkotikohtaisesti. Kehittämistyötä tehdään kahdella eri tasolla, jotta laajemman joukon tarpeisiin vastaavien oppimisympäristöratkaisujen lisäksi päiväkodeilla on myös mahdollisuus kehittää omia ympäristöjään ja sitä kautta toimintakulttuuriaan. Roosin (2018) mukaan toimintakulttuuri pitää sisällään sovittuja asioita, neuvoteltuja arvoja ja sääntöjä, mutta myös osin tiedostamatonta toimintaa. Toimintakulttuurin yhdessä pohtiminen on väistämätöntä lähdettäessä kehittämään vaikkapa ympäristöä niin, että se mahdollistaa paremmin lasten liikkumista.

Hankkeen kehittämispäiväkotien henkilöstöä ja hankkeessa mukana olevat 30 opiskelijaa ohjaajineen kokoontuivat kevään 2018 aikana kehittämispäiviin, joissa luotiin yhteistä teoriapohjaa kehittämistyölle, jaettiin tietoa kehittämisen pohjaksi sekä sovittiin yhteisistä pelisäännöistä. Kuten alla olevasta kuviosta nähdään, eivät kehittämistyöt ole toisistaan erillisiä, vaan henkilöstön ja lasten keräämä tieto tuotiin opiskelijoiden käyttöön ja opiskelijoiden keräämää tietoa hyödynnettiin päiväkotien omassa kehittämistyössä.

Kuva 1. Mun Päiväkoti – hankkeen eteneminen opiskelijoiden näkökulmasta. (Kuva: Kati Vähäkuopus)

Lapsia osallistettiin erilaisin heidän toiminnalleen ominaisin keinoin, jotta saatiin selville todellisten käyttäjien ajatuksia ja kokemuksia päiväkotiympäristöistä. Menetelminä käytettiin valokuvaamista, sadutusta, graafista fasilitointia eli piirtämistä lasten kerronnasta, keskustelua, rakentelua, muovailua ja leikin sekä ympäristön yleistä havainnoimista. Tiedonkeruussa korostettiin tutkimuseettisiä asioita, kuten lasten mielipiteiden kunnioittamista arvokkaina, sekä salassapitoon ja tutkimusmateriaalin käsittelyyn liittyviä asioita. Lasten näkökulman selvittäminen oli opiskelijan näkökulmasta mielenkiintoista ja antoisaa myös oman oppimisen kannalta.

Kerätyn tiedon varassa ryhdyttiin työstämään uusia, monikäyttöisiä huonekalu -ja tilaratkaisuja varhaiskasvatusympäristöihin. Valmiit suunnitelmat esiteltiin kehittämispäiväkotien henkilöstölle viimeisessä yhteisessä tapaamisessa toukokuussa ja Muotoiluinstituutin opiskelijat jatkoivat syksyllä ideoiden jatkotyöstämistä ilman sosionomiopiskelijoita.

Kytölän päiväkotiin lisää liikettä liikkumon avulla

Elina teki syksyn 2018 suuntaavan varhaiskasvatuksen 10 viikon harjoittelunsa Kytölän päiväkodissa, joka on yksi Mun päiväkoti -hankkeeseen osallistuneista päiväkodeista, ja pääsi näin osallistumaan myös päiväkodin omaan kehittämistyöhön. Kytölän päiväkodissa lähdettiin kehittämään leikkiympäristöjä kaikissa talon tiloissa. Henkilökunnan mielipiteitä ja ehdotuksia leikkiympäristöjen kehittämiseksi kerättiin pohjapiirrokseen tehdyn havainnointikuvan avulla. Myös lapset osallistuvat aktiivisesti ympäristöjen ideointiin.

Kuva 2. Kytölän päiväkodin pohjapiirustus, johon on tarralappujen ja kuvien avulla ideoitu tilojen uusia käyttötarkoituksia. (Kuva: Elina Noiva)

Päiväkodin alakerran aulatilaan tuli liikkumo, johon siirrettiin liikuntatarvikevarastosta välineitä lasten vapaaseen käyttöön. Lapsen päivittäisen vähintään kolmen tunnin fyysisen aktiivisuuden suositus koostuu kuormittavuudeltaan monipuolisesta liikkumisesta. Lapsi näkee myös kaiken ympärillään olevan tilan ja ympäristön kiinnostavana paikkana liikkumiseen. Aikuisten tehtävänä on etsiä ja luoda liikkumaan houkuttelevia ympäristöjä, joissa monipuolinen liikkuminen on sallittua. (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2016, 9). Vaikka Kytölässä on liikuntasali, haluttiin tarjota lapsille mahdollisuuksia liikkua myös omaehtoisesti. Ympäristöjen kehittämistyö jatkuu päiväkodeissa edelleen ja keväällä 2019 hankkeen päätösseminaarissa kuullaan ja nähdään konkreettisia kehittämistyön tuloksia.

Varhaiskasvatuksen opintojaksolla opiskeltujen asioiden lisäksi tärkeiden työelämätaitojen oppiminen toteutui opettajan näkökulmasta erittäin hyvin tässä hankkeessa. Myös hankekoordinaattorin kehittämispäiväkotien henkilöstöltä saama palaute oli positiivista. Päiväkodeissa koettiin opiskelijoiden huomioineen hyvin lapset ja henkilöstön. Lisää tällaista, tämä on työelämäyhteistyötä parhaimmillaan!

Lähteet

Arki, arvot ja etiikka. Sosiaalialan ammattihenkilön eettiset ohjeet. 2017. Helsinki: Talentia. [Viitattu 9.12.2018]. Saatavissa: http://talentia.e-julkaisu.com/2017/eettiset-ohjeet/docs/Talentia_Etiikkaopas_2017.pdf

LAMK. 2016. Opetussuunnitelma. 2016-2017. Sosionomikoulutus 16S. [Viitattu 13.12.2018]. Saatavissa: http://opinto-opas.lamk.fi/index.php/fi/68177/fi/68143/STSOS16/94/year/2016

Roos, P. 2018. Reflektointia ja säröilyä -varhaiskasvatuksen oppimisympäristöt. Koulutusmateriaalit Viron opintomatkalta 3.-5.9.2018.

Opetushallitus. 2016. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. Helsinki: Opetushallitus. Määräykset ja ohjeet 2016:17. [Viitattu 9.12.2018]. Saatavissa: https://www.oph.fi/download/179349_varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet_2016.pdf

Opetus- ja kulttuuriministeriö. 2016. Iloa, leikkiä ja yhdessä tekemistä. Varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset. Helsinki: Opetus – ja kulttuuriministeriö. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2016:21. [Viitattu 9.12.2018]. Saatavissa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstreaVm/handle/10024/75405/OKM21.pdf

Kirjoittajat

Elina Noiva on toisen vuoden sosionomiopiskelija. Elina oli mukana Mun Päiväkoti-hankkeessa kevään alkukartoitusvaiheessa ja teki varhaiskasvatuksen suuntaavan harjoittelun hankkeessa mukana olevassa päiväkodissa.

Tiina Vaara toimii lehtorina Lahden ammattikorkeakoulussa sosiaalialalla ja vastaa varhaiskasvatukseen liittyvistä opintokokonaisuuksista ja työelämäyhteistyöstä sekä täydennyskoulutuksista. 

Kati Vähäkuopus on sosionomi (yamk) ja ammatillinen opettaja, joka toimii hankekoordinaattorina sivistyspalveluiden seudullisessa kehittämisessä Lahden kaupungilla.

Artikkelikuva: Elina Noiva

Julkaistu 3.1.2019

Viittausohje

Noiva, E., Vaara, T. & Vähäkuopus, K. 2019. Vesiliukumäkiä ja salaisia piiloja: opiskelija autenttisissa oppimisympäristöissä. LAMK Pro. [Viitattu ja pvm]. Saatavissa: http://www.lamkpub.fi/2019/01/03/vesiliukumakia-ja-salaisia-piiloja:-opiskelija-autenttisissa-oppimisymparistoissa/