Sosiaali- ja terveydenhuolto on murroksessa. SOTE-uudistuksella palveluja uudelleen järjestetään ja eri toimijoiden välistä yhteistyötä kehitetään sekä valtakunnallisesti että kunta- ja yksikkökohtaisesti. Yhteistyöstä koottuja ammattilaisten kokemuksia voidaan käyttää kehitystyön apuna ja näin työntekijän ääni tulee kuulluksi muutosprosessissa. Asiakkaan ääni on sen sijaan hiljaisempi. Asiakkaan mukanaoloa pidetään tärkeänä ja yhteistyötä edistävänä, sillä tällöin tiedonsiirto helpottuu. Olisi mielenkiintoista selvittää enemmän asiakkaan osallisuuden merkitystä moniammatillisessa yhteistyössä. Asiakas on oman tilanteensa asiantuntija, mutta erityisesti lastensuojelussa tarvitaan usein asiakkaan asiantuntijuuden lisäksi moniammatillista asiantuntijuutta.

Kirjoittajat: Kaisa Kouvo ja Helena Hatakka

Moniammatillinen yhteistyö

Moniammatillinen yhteistyö on Isoherrasen (2005, 14) mukaan asiakkaan kokonaisuuden huomioimiseen pyrkivää asiantuntijoiden työskentelyä. Isoherranen (2012, 100) määrittelee moniammatillisen yhteistyön mallin, jossa on viisi pääkategoriaa. Pääkategoriat kuvaavat yhteistyön edellytyksiä ja nämä kategoriat ovat sovitut ja joustavat roolit, vastuuajattelun kehittyminen, yhteisen tiedon luominen, organisaatio rakenteena ja rajana sekä moniammatillisen yhteistyön oppiminen.

Ammattilaisen rooli sekä asema määrittyvät työntekijän taitojen, motivaation ja yhteistyön vaatimusten pohjalta. Vastuuajattelun kehittyminen taas tarvitsee toteutuakseen jaettua näkemystä yhteisestä vastuusta sekä erikseen sovittuja ja määriteltyjä vastuualueita. Salliva ja avoin ilmapiiri sekä tarpeita vastaavat kokoontumiset ovat yhteisen tiedon luomisen edellytyksiä. Tässä kategoriassa ei tule unohtaa myöskään läheisten ääntä eikä taitavan keskustelun ja dialogin taitoja. (Isoherranen 2012, 114, 121, 130.)

Organisaatio rakenteena ja rajana pitää sisällään kaikkien toimijoiden yhteisen tavoitteen muuttaa organisaatiokulttuuria. Organisaation rajojen tulee olla sujuvasti ylitettäviä ja johtajien kyetä jaettuun johtamiseen. Organisaatiossa tulee järjestää tilaisuuksia arvioida ja luoda yhteistyötä ja tiimien toimintaa joustavasti ja asiakaslähtöisesti. Koulutus on moniammatillisen yhteistyön oppimisen edellytys. Tiimejä tulee tukea ja ohjata kehitysprosessissa ja tarjota tukea ja opetusta niin teoriassa kuin käytännössäkin. (Isoherranen 2012, 139, 148.)

Hyviä kokemuksia moniammatillisesta yhteistyöstä

Lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen ammattilaisten kokemusten mukaan yhteistyötä edistäviä tekijöitä olivat työntekijöiden oma rooli ja vastuu, työntekijöiden keskinäinen tuntemus ja luottamus, toisten työn tuntemus, avoimuus, yhteinen tahto ja ymmärrys sekä riittävät rakenteet ja resurssit. Nämä yhteistyön kehittämisen eri osa-alueet tukivat kaikki toisiaan ja limittyvät toisiinsa ja kaikkien näiden toteutumisen mahdollistaa toimijoiden keskinäinen yhteydenpito. Erityisen tärkeänä pidettiin säännöllisiä yhteisiä tapaamisia, jotka mahdollistivat myös yhteistyön kenties tärkeimmän osa-alueen, hyvän vuorovaikutuksen. (Kainulainen 2007, Kaminen & Pakkala 2007, Saarenpää 2012, Niska & Takkinen 2012, Ropponen 2013, Hoppari 2014.)

Moniammatillisen yhteistyön kehityksen haasteet ja hitaus tunnustettiin ja kehittämiseen ja yhteistyön tekemiseen kaivattiin koulutusta (Saarenpää 2012). Tuttuus helpotti yhteistyöhän ryhtymistä ja sen toteuttamista, mutta toisaalta organisaation selkeillä rakenteilla ehkäistäisiin yhteistyön henkilösidonnaisuus. Jatkuvat työntekijävaihdokset eivät tällöin ole yhteistyön esteenä, vaan rakenteet ohjaavat yhteistyötä. (Hoppari 2014). Moniammatillinen yhteistyö nähdään toimijoiden keskuudessa tärkeänä ja sen kehittämistä toivotaan. Yhteistyön toimivuuden vuoksi ollaan valmiita näkemään vaivaa ja yhteistyön tärkeys asiakkaan parhaaksi nähdään selkeästi. Asiakkaan mukaanotto yhteistyöhön koettiin myös työtä helpottavana, sillä tällöin vaitiolon rajoitteet eivät muodostu ongelmaksi (Kaminen ym. 2007).

Moniammatillisen yhteistyön kehittäminen

Moniammatilliseen yhteistyöhön ja sen kehittämiseen on kiinnitetty viime vuosina huomiota sosiaali- ja terveyspalvelujen rakennemuutoksen yhteydessä. Toimintatapoja ja rakenteita uudistetaan ja näillä uudistuksilla tavoitellaan kaikille yhdenvertaisia palveluita (Hämeen-Anttila 2017, 216). Myös viime vuosina muuttunut lainsäädäntö ohjaa toimijoita kohti moniammatillisen yhteistyön muutosta. Yhtenä Sipilän hallituksen kärkihankkeena on Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE), jota hallinnoi Sosiaali- ja terveysministeriö ja jonka tavoitteena ovat nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, vaikuttavammat, kustannustehokkaammat ja paremmin yhteen sovitetut palvelut sekä toimintakulttuurin uudistaminen. Tavoitteeksi on asetettu myös eri toimijoiden välisen yhteistyön parantaminen. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmaa ohjaavia periaatteita ovat lapsen oikeudet ja lapsen etu, lapsi- ja perhelähtöisyys, voimavarojen vahvistaminen sekä perheiden monimuotoisuus. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2017.) Päijät-Hämeen maakunnan hankehakemus, Huomisen hyvinvointia lapsille ja perheille Päijät-Hämeessä, mukaan LAPE-muutosohjelman avulla luodaan toimiva matalan kynnyksen tuen kokonaisuus lapsen ja perheen lähiympäristöön. Tässä kokonaisuudessa kolmannella sektorilla ja seurakunnilla on oma merkittävä roolinsa. Hankkeessa kehitetään myös joustavaa ja monialaista palvelutarpeen arviointia. (Huomisen hyvinvointia lapsille ja perheille Päijät-Hämeessä – Päijät-Hämeen maakunnan hankehakemus.)

Monet eri toimijat ovat toteuttaneet hankkeita, joiden tavoitteena on ollut moniammatillisen yhteistyön helpottuminen. Lastensuojelun keskusliiton Suojele-tue-toimi – yhteistuumin lapsen asialla -huoneentaulu sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen VarTu-hankkeen tuotoksena syntynyt kehittämisvalikko ovat hyviä esimerkkejä yhteistyötä edistävistä yksittäisistä hankkeiden kautta käytäntöön siirtyneistä tuloksista. (Savolainen & Seppänen, 2012, Heinämäki 2005.)

Tämä artikkeli perustuu opinnäytetyöhön ”Lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen moniammatillista yhteistyötä edistäviä tekijöitä”, jossa selvitettiin ammattilaisten kokemuksia ja käsityksiä lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen moniammatillista yhteistyötä edistävistä tekijöistä Suomessa.

Lähteet

Hoppari, H. 2014. Moniammatillinen yhteistyö varhaiskasvatuksen kokemana. [Verkkodokumentti]. Pro gradu-tutkielma. Helsinki: Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos. [Viitattu 28.3.2017]. Saatavissa: http://www.aikuissosiaalityo.fi/files/3810/Moniammatillinen_yhteistyo_varhaiskasvatuksen_kokemana.pdf.

Huomisen hyvinvointia lapsille ja perheille Päijät-Hämeessä – Päijät-Hämeen maakunnan hankehakemus. [Verkkodokumentti]. [Viitattu 26.5.2017]. Saatavissa: http://stm.fi/documents/1271139/4347880/paijat_hame_lapehanketiivistelma.pdf/d4bdf001-9163-46bb-a5a0-b834ba2bf007.

Isoherranen, K. 2005. Moniammatillinen yhteistyö. Helsinki: WSOY oppimateriaalit.

Isoherranen, K. 2012. Uhka vai mahdollisuus: moniammatillista yhteistyötä kehittämässä. [Verkkodokumentti]. Väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos. [Viitattu 25.3.2017].  Saatavissa: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/37493/isoherranen_vaitoskirja.pdf.

Kainulainen, A. 2007. Päivähoito lapsen avohuollollisena tukitoimena: tukitoimen toteuttaminen moniammatillisena yhteistyönä. [Verkkodokumentti]. Pro gradu-tutkielma. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, Varhaiskasvatuksen laitos. [Viitattu 28.3.2017]. Saatavissa: https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/18216/URN_NBN_fi_jyu-2007273.pdf?sequence=1.

Kaminen, M. & Pakkala, T. 2007. Päivähoidon työntekijöiden käsitykset sosiaalityöntekijöiden kanssa tehtävästä yhteistyöstä Vaasassa: Vastavuoroista vaihtokauppaa vai oman edun tavoittelua? Pro gradu-tutkielma. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos.

Niska, H & Takkinen, J. 2012. Päivähoidossa heränneestä huolesta moniammatilliseen yhteistyöhön. Pro gradu-tutkielma. Rovaniemi: Lapin yliopisto, Sosiaalityön laitos.

Kouvo, K. 2017. Lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen moniammatillista yhteistyötä edistäviä tekijöitä. Kirjallisuuskatsaus. [Verkkodokumentti]. AMK-opinnäytetyö. Lahti: Lahden ammattikorkeakoulu, Sosiaali- ja terveysala. [Viitattu 30.5.2017]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2017052710588.

Ropponen, P. 2013. Päivähoidon ja lastensuojelun yhteistyö: lastentarhanopettajien, päivähoidon esimiesten ja sosiaalityöntekijöiden näkemyksiä yhteistyöstä. Pro gradu-tutkielma. Helsinki: Helsingin yliopisto, Opettajankoulutuslaitos.

Saarenpää, T. 2012. ”Se on vähän niin kuin pallo, johon jokaisella on oma kosketuspinta, vaikka se on se sama pallo”. Sosiaalityön, varhaiskasvatuksen ja perheen kokemuksia päiväkodissa tapahtuvasta moniammatillisesta yhteistyöstä. [Verkkodokumentti]. Pro Gradu-tutkielma. Rovaniemi: Lapin yliopisto, Sosiaalityön laitos. [Viitattu 28.3.2017]. Saatavissa: https://lauda.ulapland.fi/bitstream/handle/10024/61466/Saarenp%C3%A4%C3%A4.Tanja.pdf?sequence=1.

Sosiaali- ja terveysministeriö. 2017. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Ohjelma tähtää sirpaleisesta kehittämisestä kokonaisvaltaiseen uudistukseen ja pysyvään muutokseen [Viitattu 3.3.2017]. Saatavissa: http://stm.fi/lapsi-ja-perhepalvelut/kuvaus.

Kirjoittajat

Kaisa Kouvo on kesällä 2017 valmistuva sosionomiopiskelija ja Helena Hatakka on yliopettajana Lahden ammattikorkeakoulussa sosiaali- ja terveysalalla.

Julkaistu 30.5.2017